Hei! Ongelmana ollut jo vuoden proput, osa ihon alla joten ei pysty itse poistamaan. Ketä lääkäriä suosittelisitte Helsingissä? Ilmeisesti jonkinlainen antibioottikuurikin (jonka tehosta monta mielipidettä) saatavilla
Nielun proput
Kajj
112885
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Hei. Minun kärsimys propuista on unta vain.
tällä palstalla joku joskus suositteli käyttämään oral b hammastahnaa ja huuhteleen hammaspesun jälkeen vielä kurkkunsa tai juomaan lasillisen vettä hammaspesun jälkeen. Kokeileppa ensin tätä kotikonstia. Minulla oli vuosia hirveitä proppuja ja nyt 2kk on kulunut kurkku on terveen näköinen eikä propuista tietoakaan. Ennen käytin pepsodenttiä.
pitääpä kokeilla vinkkiä. minulla menee noin puolituntia päivässä kun puhdistan kurkkuani kurlaamalla jne.. proput ovat näkymättömissä ihon alla, joten luulen että pelkkä hammastahnan vaihto ei riitä. kiitos kuitenkin!
Niin ne minunkin proput oli näkymättömissä kunnes ne tunki itsensä pintaan. Hyvä kun kokeilet ja toivon hartaasti että apua saisit. Sen verran vielä että huuhtele kurkkua vain vedellä. En minäkään olisi uskonut että hammastahnalla on merkitystä, enkä vieläkään voi olla sata varma mutta nyt ne on hävinnyt.
Hammasharjan päällä voi painella niitä ulos. Sen jälkeen olisi hyvä huuhdella kurkku.
Poistatin nielurisat ja proppuongelma jäi siihen, onneksi.
Miten sait poistatettua? Ainakin yleisellä puolella on mielipide, että niitä ei helposti poisteta, on kivuliasta ja riskialtista. Lapsena minulta poistettiin kitarisa, ja sain toimenpiteessä vaarallisen verenvuodon.
Millainen poisto oli, millaista oli toipuminen?
Itselläni on ollut paljon pidempään. Haisee. Proppuja tulee silloin tällöin, eivät näy. Kielen takaosa on myös katteinen, eikä helposti puhdistu. Kun kurkku on kipeä (kuten nyt), niin voi olla kipeä kuukauden yhteen menoon. Lampun ja peilin avulla kurkussani verisuonet ovat laajenneet, punoittaa, on vaaleampia alueita. Proppuja ei näy, mutta välilä niitä aina putkahtaa. Välillä risat ovat turvonneet, välillä ei. Ja jos koetan sorkkia, siitä tulee vain yökkäysrefleksi. Ei viitsi hampaita rasittaa tarpeettomalla itseaiheutetulla hapon nostattamisella proppujen poiston vuoksi.
Terveyskeskuslääkärin kanta on, että ei poisteta. Yksityisesti en voi poistattaa, mutta jos yksityislääkäri laittaisi lähetteen julkiselle poistoa varten, niin voisi harkita. Tosin sain lapsena nielurisaleikkauksessa pahan verenvuodon. Kammoan ajatusta verenvuodosta. Ja toisaalta olin suuren osan lapsuuttani sairaana, siihen nähden terveyteni on nyt hyvä. Kurkkukipu on pientä verrattuna astmaattisiin tulehduksiin, joissa on tukehtumassa limaan.
En kannata tarpeettomia antibiootteja. Ne tappavat hyvät bakteerit koko kehosta (suolistosta, naiselle emättimestä) ja tekevät tilaa haitallisille, eivätkä välttämättä auta siellä, missä pitäisi. Vastustuskykyisiä mikrobikantoja kehittyy yhä enemmän hallitsemattoman antibioottien ja muiden antimikroobisten aineiden käytön myötä.
Huonosti uskon hammastahnojen ja suuvesien apuunkaan. Itselläni on melkein päinvastoin, järeä hammastahna vain lisää kurkkukipua. Koetan katsoa, ettei tahnassa ole kaikkein haitallisimpia ainesosia, kuten triklosaania. Ainakin itselläni se pahentaa oireita, ei helpota (googleta kyseinen myrkky...).
Poistatin yksityissektorilla ja sinne jäi proppuongelma. Toipuminen oli helppoa, alussa tietysti nielu oli kipeä, mutta kyllä se siitä.
Miten niin riskialtista? Ei ole ellei sitten ole jokin perussairaus joka tekee asian riskialttiiksi. Ja kipuun saa tropit.
Antibiootit, kun ne tuossa mainittiin, eivät proppuihin tietenkään auta..
Ai niin, minulla tuo nielurisojen poisto tapahtui ihan proppujen takia. (Kitarisa napattu joskus nelivuotiaana eli vuosikymmeniä sitten)
Kyllä kaikkiin toimenpiteisiin liittyy aina riskit, ei niitä kokonaan voi väheksyä, ja kaikki ei ole ennakoitavissa (verenvuoto, infektio, allerginen reaktio, geneettisistä syistä johtuvat erot lääkkeiden siedossa ym). Eli on harhaanjohtavaa mainontaa mainostaa mitään toimenpidettä riskittömäksi. Mutta se on asia erikseen.
Mutta kuitenkin... Paljonko toimenpiteelle tuli kustannuksia? Kotiin taisi päästä jo samana päivänä saattajan kanssa?
Mietin, johtuukohan korvan lukkoisuusongelmani purennasta vai risoista (just korvan puoleinen on isompi). Näin haisevalla suulla ainakaan ei kehtaa suudella. Ja jatkuva kurkkukipu on jo riesa ja haittaa harrastamista. Hampaista ei haisu johdu, sen sanoi hammaslääkäri jo vuosia sitten. Eli alan selvitellä. Mukavaa, että sattui olemaan tämä keskustelu.
Onko proppuihin mitään lääkekuuria?
Proput voivat tulla joko ruoantähteistä tai se voi olla ns. "sieni-infektio", joka voi tarttua syljen kautta tai tulla tupakassta. Propuja ei saisi tukkia syvälle, ettei se mene aivoihin ja levitä infektiota sielläkin.
Itselläni on ollut samaa ongelmaa, kiitos virolaisen lääkärin, sain siihen toimivat antibiootit.