Onko totta, että kreationistin voi opettaa..

..puhumaan?

Vastaus: Ei. Kreationistin voi opettaa toistelemaan muutamia yksinkertaisia sanoja ja jopa lauseita, vähän papukaijojen tapaan, mutta varsinaiseksi puheeksi sitä ei kuitenkaan voi kutsua.
460
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Tämän palstan evokeista yksikään ei ole koskaan esittänyt tieteellisiin tutkimuksiin perustuvaa omaan ajatteluun perustuvaa johtopäätöstä.



Mistä se kertoo muusta kuin aivopesulla kahlitusta ajattelusta?

Olen täysin varma siitä että eivät kaikki evokit hyväksy faktoiksi hikitissiteoriam mukaista linnunmaitoperiaatetta, mutta eiväthän nuo nolot uskalla suutaan avata omilla nikeillään koska he pelkäävät ihan oikein joutuvansa verrokkiensa niittaamaksi loppuiäkseen.

Äänestä
  • Jotkut kreationistit sentään osaavat keksiä mielenkiintoisia selittelyjä, miten Joona muka olisi voinut selvitä hengissä päiviä kalan vatsassa. Sinänsä ihailtavaa mielikuvitusta, vaikkei jutuissansa tietysti ollutkaan järjen hiventäkään.

    Mitä on linnunmaito?

    Äänestä

  • Sulla on jyrtsi aina vaan vastaamatta se kirkosta eroamistasi koskeva kysymys. Metkaa, kuinka vaikea sekin on... ;)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Elintieteilijä kirjoitti:

..puhumaan?

Vastaus: Ei. Kreationistin voi opettaa toistelemaan muutamia yksinkertaisia sanoja ja jopa lauseita, vähän papukaijojen tapaan, mutta varsinaiseksi puheeksi sitä ei kuitenkaan voi kutsua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu