Vihreän politiikan helmiä

http://yle.fi/uutiset/jouduin_serkkuni_kanssa_naimisiin/7235927

"– Tuli kesä ja vanhemmat yhtäkkiä ilmoittivat, että minun pitää pakata tavarat, olemme menossa lomalle meidän maahan. Kysyin, kuinka kauan lomamatka kestää. Minulle sanottiin, että ei hätää, pakkaa vaan tavarasi, niin kerrotaan myöhemmin, se on vaan kesäloma. Ajattelin, että hienoa, olemme siellä vain kesän, kertoo Samira.

Irakissa isä ja äiti ilmoittivat Samiralle, että perhe ei tullut lomalle, vaan he ovat muuttaneet Pohjois-Irakiin lopullisesti. Syy oli selvä Samiralle. Hänet oli naitettu suvun valitsemalle miehelle, serkulle. Samira kertoo tarinansa torstaina Silminnäkijä-ohjelmassa.

Suomen kansalaisia pakkoavioliittoon

Eri arvioiden mukaan Euroopasta lähetetään vuosittain satoja, jopa tuhansia teini-ikäisiä tyttöjä vanhempiensa kotimaahan naimisiin. Pahimmissa tapauksissa tytöiltä otetaan pois passit ja heidät eristetään.

Vaikka Samira on syntynyt Suomessa ja hän on Suomen kansalainen, silti hänet lähetettiin vanhempiensa kotimaahan Irakiin pakkoavioliittoon. Suomessa pakkoavioliittoa ei ole kriminalisoitu..."

Äänestämällä Vihreitä voit sinäkin turvata tämänkaltaisten ihanien kulttuurikäytäntöjen jatkuvuuden niiden Suomessa kuin Euroopassakin.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Vihreä monikulttuurisuuspolitiikka se näköjään taas kukoistaa joo. :D

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mietinnän paikka kirjoitti:

http://yle.fi/uutiset/jouduin_serkkuni_kanssa_naimisiin/7235927

"– Tuli kesä ja vanhemmat yhtäkkiä ilmoittivat, että minun pitää pakata tavarat, olemme menossa lomalle meidän maahan. Kysyin, kuinka kauan lomamatka kestää. Minulle sanottiin, että ei hätää, pakkaa vaan tavarasi, niin kerrotaan myöhemmin, se on vaan kesäloma. Ajattelin, että hienoa, olemme siellä vain kesän, kertoo Samira.

Irakissa isä ja äiti ilmoittivat Samiralle, että perhe ei tullut lomalle, vaan he ovat muuttaneet Pohjois-Irakiin lopullisesti. Syy oli selvä Samiralle. Hänet oli naitettu suvun valitsemalle miehelle, serkulle. Samira kertoo tarinansa torstaina Silminnäkijä-ohjelmassa.

Suomen kansalaisia pakkoavioliittoon

Eri arvioiden mukaan Euroopasta lähetetään vuosittain satoja, jopa tuhansia teini-ikäisiä tyttöjä vanhempiensa kotimaahan naimisiin. Pahimmissa tapauksissa tytöiltä otetaan pois passit ja heidät eristetään.

Vaikka Samira on syntynyt Suomessa ja hän on Suomen kansalainen, silti hänet lähetettiin vanhempiensa kotimaahan Irakiin pakkoavioliittoon. Suomessa pakkoavioliittoa ei ole kriminalisoitu..."

Äänestämällä Vihreitä voit sinäkin turvata tämänkaltaisten ihanien kulttuurikäytäntöjen jatkuvuuden niiden Suomessa kuin Euroopassakin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu