Eläkkeellä oleva USA:n armeijan eversti johtaa patrioottista liikehdintää Yhdysvalloissa, jossa alkaa perjantaina 16.5. ''Operaatio Yhdysvaltain Kevät''. Jopa kymmenien miljoonien ihmisten tukemaksi arvioitu liikehdintä on kiihtymässä Washingtonissa tänä viikonloppuna.
Yhdysvaltain presidentin eroaminen on yksi vaatimus, joita esittävät eversti evp. Harry Rileyn johdolla "Operaatio Yhdysvaltain Kevät" -liikehdinnän kannattajat, jotka alkavat kokoontumaan tänään perjantaina maan pääkaupunkiin Washingtoniin. Kutsu on kirinyt kautta mantereen mielenosoitusten alkamisesta, joissa todetaan maan hallinnon rikkoneen Yhdysvaltain perustuslakia.
"Me vaadimme Barack Obaman, Joe Bidenin, Harry Reidin, Mitch McConellin, John Boehnerin, Nancy Pelosin ja Eric Holderin eromista aloittaaksemme perustuslain jälleenrakentamisen", Riley kertoi Before Its News -sivustolle haastattelussa aiemmin tänä vuonna.
"He ovat hylänneet Yhdysvaltain perustuslain", hän sanoi pitäen nykyhallinnon jatkamista tehtävissään mahdottomana. Odotukset ovat "Operaatio Yhdysvaltain Kevään" järjestäjillä olleet korkealla. Liikehdinnän odotetaan keräävän tuekseen jopa 10-30 miljoonan amerikkalaisen osallistumista. Kansalaisten odotetaan saapuvan valtavina joukkoina maan pääkaupunkiin, jossa odotetaankin nähtävän massiivisen pyrkimyksen puolustaa Yhdysvaltoja "ennen sen suistumista entistäkin tuhoisampaan tilaan".
Järjestön kotisivujen mukaan toiminta on ainakin alkuun väkivallatonta ja aseetonta patriotismia.
Tunnelmana on, että luottamus kansan vaikutuskykyyn äänestyksien kautta on mennyttä. Nyt pyritään sulkemaan liittovaltion elintärkeät toiminnot ja pakottaa maan hallinto noudattamaan maan kansalaisten vaatimuksia.
Operaatio Yhdysvaltain Kevään organisaation toimintoja on alkanut saapumaan pääkaupungin alueelle torstaina. Tukikohdan kerrotaan tulleen perustetuksi Virginian alueelle Washingtonin ulkopuolelle. Muitakin tukikohtia on nettitietojen mukaan alettu perustamaan organisoitumisen toteuttamiseksi.
Perjantaina liikehdinnän keskeisten henkilöiden odotetaan kokoontuvan Arlingtonin kansalliselle hautausmaalle perjantaina, josta alkaa siirtyminen kohti Washingtonia, jonne aiotaan jäädä pitemmäksikin aikaa. Netissä keskustellaan matkajärjestelyistä ja mukaan otettavasta varustuksesta. Paljon keskustelua käydään joukkojen aseistamiseen liittyvistä kysymyksistä.
Mutta toteutuuko suunniteltu massiivinen kokoontuminen? Suurista kokoontumisista on heikkoja kokemuksia, sillä viime lokakuussa mainostettiin, että 10 000 amerikkalaista rekkaa olisi suuntaamassa kohti Washingtonia suorittamaan massiivisen väliinmenon Yhdysvaltain politiikkaan, mutta lopulta ainoastaan 30 rekkaa osallistui kohuttuun mielenilmaukseen.
Liikkeen johtaja eversti Reidin viimeinen viesti patriooteille kautta Yhdysvaltojen oli ennen varsinaisen liikehdinnän alkua: "Meidän pitää vedota kymmeneen miljoonaan ja useampaan Yhdysvaltain patrioottiin, jotta he tulevat Washingtoniin jäädäkseen pysäyttääksemme Valkoisen talon sekä kongressin täydelliseltä Yhdysvaltojen tuhoamiselta. Se on nyt tai ei koskaan. Jumala meitä auttakoon", hän sanoi.
http://rt.com/usa/159244-operation-american-spring-washington/

Vastaukset 1
Vanhimmat
Punaniskat keitelleet liian vahvaa pontikkaa?