Siis joutua kertakaikkiaan sellaiseen tilanteeseen, että ylöspäin ei yksinkertaisesti enää pääse, vaikka nyrkit ja polvet olisivatkin jo savessa ja ainoa suunta on alaspäin?
Rinne nimitteli persuja vaalikampanjansa alussa rasisteiksi.
Rinne nimitteli persuja vaalikampanjansa alussa rasisteiksi.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Demareiden kannatus syöksyy rinnettä alas niin että morgoonit soi!
Rinteen juurelle on hyvä pystyttää muistomerkki menneistä suuruuden ajoista.
Toveria ei jätetä -suomalaiset äänestävät sankoin joukoin ainoata oikeata puoluetta, koska virallisten uutisten mukaan muita puolueita ei ole olemassa.
Kyllä juuri noin voi demareille käydä. Nuoret karkaavat vihreisiin ja vanhat liittyvät persuihin.
Toisessa ketjussa kerrottiin, että iltasanomissa olisi ollut juttua demareiden katoamisesta parin vaalikauden jälkeen.
Jollain tavalla tuntuu näin ulkopuolisesta siltä, että SDP hyppäsi sata vuotta taaksepäin.