Dissosiaatiohäiriöt, miten niitä tutkitaan?

Itse olen saanut useammankin dissosiatiivisen diagnoosin. Ei sitä voi juuri mitenkään muuten tutkia, kuin kuuntelemalla potilaan oireita. Jonkinlainen kyselylomake kyllä on olemassa dissosiatiivisia häiriöitä varten.

Tuttua tekstiä tuo, että vaikka masennus ja kaikki muut ovat väistyneet niin dissosiatiiviset olot pysyvät. Se tässä niin pirullista mielestäni onkin. Käsittääkseni tätä ei juuri mitenkään voi hoitaa. Jos dissosioiminen johtuu jostain tietysti traumasta jonka pystyy selkeästi nimeämään niin ehkä terapiassa sitä voi purkaa ja toivoa dissosioimisen vähenevän. Jos taas trauma ei ole aivan selkeä niinkuin minulla (lapsuuden asiat) niin eipä sitä voi missään terapiassa juuri käsitellä.

Vahvat rauhoittavat kyllä pysäyttävät osittain dissosioimisen ja myös itseni vahingoittaminen, jota tulee harjoitettua enemmän kuin rauhoittavia.

Valitettavasti en osaa olla juuri positiivinen hoidon suhteen, kun itse en ole ikinä saanut mitään selkeää hoitoa tähän. Masennusta ja ahdistusta hoidetaan, vaikka ei ymmärretä että ne johtuvat juuri dissosioimisesta.

Tsemppiä!

Onkohan traumaterapia miten pitkäaikaista? Eihän luottamuksellista suhdetta nykyiseen terppaan tarvitse kokonaan katkaista. Jutelkaa asiasta.

http://duodecimlehti.fi/web/guest/arkisto?p_p_id=Article_WAR_DL6_Articleportlet&viewType=viewArticle&tunnus=duo93238&_dlehtihaku_view_article_WAR_dlehtihaku_p_auth=

Kiitos molemmille vastauksista. Noi kokemukset, että oikeesti nostetaan vaan terveydenhuollonkin taholla ihan kädet pystyyn tollasen diagnoosin jälkeen, on varmaan tosi tavallisia, koska näistähän ei tiedetä juuri mitään.Siksi pelkäänkin, että jos mulla on jokin dissosiaatiohäiriö, niin sille ei osattais oikeen tehä mitään. Ja luulenpa, että jos oliskin joku juuri näihin juttuihin erikoistunu traumaterapeutti, niin ei kyllä ainakaan Kelan tuella missään kahessa terapiassa yhtä aikaa vois käydä, eikä se välttämättä ois ees mitenkää järkevää.

Ja tosiaan toi mun terapeuttini on todella ihana ihminen, jolle on nykyään helppo myös puhua asioista, joten en missän nimessä haluis vaihtaakaan terapeuttia. Pelottaa vaan todella, että nää kaikki dissosiaatio-oireet jää jotenkin pysyvästi mulle, kun kukaan ei tiiä mitä tehä niille. On mulla eriasteisina ollu epätodellisii tuntemuksii toki jo aika nuoresta saakka ja pikkuhiljaa nää on kehittyny, mutta viimiset kolme vuotta on ollu ihan pitkin päivää ilmeneviä dissosiaatio-oireita, jotka yhessä masennuksen kaa tuntu repivän mut ihan kappaleiks.

Ja nyt jotenki olo on vaan pettyny omalla tavallaan, kun masennuslääkkeet ei ottanukaan sitä dissosiaatiota myös pois, sillä luulin ensin, et tää oli mielialaan liittyvää. Tuntuu, että joudun vaan tavalla tai toisella ikuisesti tuntemaan oloni onnettomaks ja aina hetkellisesti todella sekavaks ja kaikkea pelkääväks.

Traumaterapiakeskuskuksen sivuilta saat tietoa ja vinkkejä suomennetuista kirjoista (suosittelen erityisesti kirjaa "KUn tiikeri herää..se on vähän sellainen itsehoitokirja).

Tietoa löytyy aiheesta siis nykyään TODELLA paljon.

Miten terapeuttisi on onnistunut välttämään tiedon saannin aiheesta???

En tiiä sitten, miten hän on "onnistunu välttämään" tiedon saannin. Yleisesti kuitenkaan dissosiaatioihäiriöistä ei tiedetä paljoakaan, joten mun terapeutti ei oo mikään poikkeustapaus siinä.Mainaan oon vähän kaikkialta netistä lukenu siitä samasta ongelmasta, että hoitohenkiökunta ei tiiä näin uusista diagnooseista oikeestaan mitään. Dissosiaatio-käsitteenhän toi terapeutti toki tietää ja hyvinkin muttei oikeestaan, millasia ihan dissosiaatiohäiriöitä on olemassa ja miten niitä pitäisi hoitaa.

Ja nyt kun itse luin erilaisista dissosiaation muodoista, niin jotkut tuntuu sopivan muhun tosi hyvin. Se ois jo mukavaa, kun joku selittävä tekijä mun oireistolle löytyis oikeesti ja voisin tajuta itteäni edes hiukan. Toisaalta sen kaiken taas heti tekee turhaksi ajatus siitä, että vaikka diagnoosi tehtäis, ei ehkäpä ois keinoja saada tätä pois.

Toi terapeutti on kyl tosi ymmärtäväinen ja ihana ihminen ja pelottaa ajatus, että jotta mä saisin tällaset oireet pois, pitäis mennä johonkin ihan eri terapiaan, kun on näitä traumaterapioita erikseen. Jotenkin typerää, et nä traumat ois sit niin sellanen erikoisalansa, kun ei esim. vaikka masennuksen tai paniikkihäiriön hoitoa varten käydä mitään erillisiä terapioita, jotta vain juuri siitä aiheesta tietäisi. Eli tällanen umpikuja tässä nyt on siis, että pelkään omaavani häiriön, jota ei voida hoitaa pois ainakaan täl hetkel :/