Olen 14v poika. Isäni teki itsemurhan eilen pihallamme olleessa asuntovaunussa. Hän teki itselleen jotain, koska ei kestänyt avioeroa äitini kanssa. Minulle on kolme veljeä (16, 21 ja 7) ja yksi sisko (5v). Perhe on aivan sekaisin ja olen miettinyt itseni tappamista myös, mutta en kuitenkaan halua perheelleni lisää tuskaa. En tiedä selviänkö tästä kauaa. Olisi paljon helpompi, jos vain voisi kuolla nukkuessa. Olismpa voinut edes hyvästellä rakkaan isäni tai voisimpa saada viimeisen tunnin takaisin.
Ikävä
Haluan pois
18340
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
En osaa sanoa sinulle mitään lohdutukseksi, vaikka tiedän tasan tarkkaan miltä sinusta tuntuu. Koita jaksaa kaikesta huolimatta.
Ei ole sanoja, joilla sinua lohduttaa, nimimerkki Haluan pois. Tässä tilanteessa olisi ensisijaisen tärkeätä, että et jää yksin vaan voisit puhua tunteistasi sekä tapahtuneesta sisarustesi kanssa tai jollekin, vaikka koulun terveydenhoitajalle tai nuorten kriisipuhelimeen. Ei ole mitään hävettävää.
Menetin oman isäni yllättäen, kun olin 11-vuotias ja veljeni vain 10 v.
Voimia koko perheelle.
Otan osaa kulta pieni :( Itsemurhan tehneen läheisenä olen saanut kriisiin apua Surunauhan keskustelupalstalta. Siellä on myös nuorten palsta. Toivotan paljon jaksamista sinulle!
Perheessänne on nyt kaaos ja on vain hirveä mielen mylläkkä ja hirveä painajainen. Onneksi teitä jäi monta sisarusta ja saatte tukea yhdessä. Varmaan teillä on jo käytynyt apua antavia asiantuntijoita.
Isäsi teki tuon päätöksen. Kaikenlaisia ajatuksia tulee mieleen: että jospa olisit voinut olla silloin isän luona ja olistko voinut estää? Et varmaan olisi voinut muuttaa isän päätöstä: hän olisi lähtenyt jossain myöhemmin.
Nyt edessä on isän hautajaiset. Paras tapa surussa on yrittää jatkaa normaalia elämää ja puhua, itkeä, raivota ja mököttää, kun ei jaksa puhua.
Kyllä te lapset voitte kaikesta huolimatta saada oman tärekä elämän, kun suru helpottaa. Teillä jää muisto isästä ja hän on sillä tavalla aina läsnä.
Voimia teille kaikille ja syvä osanotto.
Hei nimimerkki, haluan pois.
Otan osaa suureen suruusi ja koko perheenne kriisiin. Olette kaikki vaikeassa tilanteessa, johon tarvitsette apua. Toivottavasti apua löytyy, jokaiselle, jospa äitisi jaksaisi etsiä apua teille. Sanot, että perheenne on sekaisin, pyrkikää tukemaan ja tsemppaamaan toisianne. Perheenjäsenen itsemurha on asia, joka järistyttää elämän pitkäksi aikaa, joskus vuosikymmeniksi. Mutta tiedän varmasti, että asian kanssa oppii elämään, helpommin jos toipumiseen saa apua. Mutta sinä selviät! Rohkaisen sinua menemään vaikka koulun terveydenhoitajan luokse juttelemaan ja kuten tuossa joku jo kertoi, on olemassa Surunauha-niminen järjestö, josta saa erinomaista vertaistukea. Itsemurhan jälkeen jää niin monia ihmisiä järkyttyneenä suremaan ja miettimään kysymyksiä, joihin ei saa vastauksia.
Jaksamista sinulle, ja koko perheellesi
Pirkko-pappi
mie tapan itteni jos en saa mirkalta pilluu tänä vuonna
Vastaa ylläpitäjä: miksi näitä aivopieruja ei voi edes miinustaa? Ja kun ei voi, niin voisiko ne poistaa? Kukaan ei kaipaa tuollaista skeidaa vakavan aiheen väliin. Siis jos aloituskin ei ole ylläpitäjän keksimä.
Kyllä sinä selviät. Annat vain elämän kantaa, etkä painaa turhista murheista syvimpään rotkoon rypemään itsesäälissä. Jos perheellinen ihminen ottaa itseltään hengen eron takia, niin häntä ei kantanut mikään eikä edes omilla lapsilla ollut mitään väliä.
Ymmärrän murheen ja kauhun tilanteessa, mutta surua en ymmärrä sellaisen takia, joka jättää jälkeläisilleen tuollaisen 'perinnön'.
Mieti vähän mitä vastaat... Aloittaja on todella nuori, lapsi vielä ja menettänyt isänsä. Mitä sinä "saat" siitä että tulet itsesäälistä häntä syyllistämään ja isänsä muistoa tahrimaan, ja väittämään ettei isä rakastanut lapsiaan?
On valitettavan yleistä, että mies ajautuu itsemurhaan avioeron myötä. Eiköhän se kerro siitä, että hän kokee menettäneensä kaiken minkä vuoksi elää kuin että lapsilla ei olisi ollut väliä? Isähän hyvin herkästi menettää lapset erossa. Luin vähän aikaa sitten eroisien kertomuksia, joissa he kertoivat että tuntuu kuin lapset olisivat kuolleet, kun nainen erossa vie heidät ja estää kaiken yhteydenpidon isän ja lasten välillä kostona. Yhtenä päivänä isä elää lastensa kanssa samassa taloudessa ja on arjessa mukana joka päivä, ehkä jopa enemmän osallisena lastensa elämässä ja harrastuksissa jne. kuin äiti - ja sitten yhtenä päivänä koti onkin tyhjä ja lapsiin ei saa yhteyttä. En väitä että aloittajan perheessä näin olisi käynyt, mutta valitettavan yleistä se on.
Minusta se jos mies tekee itsemurhan perhesyistä kertoo kyllä jotain siitä vaimostakin, ja siitä millainen hän on ihmisenä. Naiset ja äidit eivät ole mitään viattomia pikku -marttyyrejä, vaan osaavat kyllä vyön alle lyömisen ja tuhoamisen taidon. Mikään ei ole pahempaa kuin ottaa aseeksi lapset, ja se kertoo siitä, että lapset ovat väline naiselle - hän on se joka ei lapsiaan rakasta, vaan lapset on tehty todennäköisesti vain sillä mielin, että heidän avullaan saa nainen tahtonsa läpi. Ehkä pääsee naimisiin, ehkä saa jatkettua liittoa kun se muuten olisi loppunut, ehkä saa kiusattua ja kiristettyä miehen ties mihin tekoihin eron hetkellä... Ja loppujen lopuksi nainen loukkaa pahiten niitä lapsiaan, kun riistää heiltä isän. Ei siitä entisestä puolisosta tarvi tykätä, mutta lapsilla on oikeus molempiin vanhempiinsa. Tämän naiset hyvin usein unohtavat, kun iskee halu kostaa miehelle.
Saias olet joka kirjoitit nimim. "Älä seuraa esimerkkiä".
Se on totta että ei kannata seurata esimerkkiä ja riistää itseltään henkeä, mutta uskon että isäsi rakasti teitä, mutta surunsa ja pelkonsa keskellä ei keksinyt muuta ratkaisua. Hän ei halunnut elää ilman äitiäsi eikä varmaan ilman teitä lapsia. Se oli kuitenkin isäsi oma ratkaisu, joten toivon että te muut ette kanna siitä syyllisyyttä.
Otan osaa aloittajan suruun ja toivon voimia koko perheelle
Mieti kuule ihan ite vaan. Minkä katkeran kalkin olet joutunut 'juomaan'? Ihminen, joka ottaa hengen itseltään avioeron takia on pelkkä luuseri, ei mitään muuta.
Elämä jatkuu eron jälkeen ja asiat hoituvat juuri niin kuin ne hoidetaan. Aivottomat idiootit hoitavat niin kuin keskenkasvuiset tapaavat tunnekuohuissaan ja tunnelmamössöissään. Tavalliset viisaat, järkeä käyttävät, oikeasti aikuisiksi kasvaneet hoitavat toisella tavalla eikä silloin lapsia jätetä vaikka ero tulee eikä varsinkaan lopullisesti.
Jos miehen itsari on yleistä avioerojen yhteydessä, niin mitä se kertoo itseään kunkkuna pitävästä sukupuolesta? Vastaus: elämä ja asenne on uhoa, joka johtaa kohti tuhoa. Eikä uhoaja rakasta ketään muuta kuin itseään. Piste.
Se kertoo vain ja ainoastaan sen, että isät ovat eron tullessa aika heikoilla. Nainen voi kostoksi viedä lapset ja pistää poikki kaikki yhteydet. Etkö ymmärrä että se voi saada ihmisen romahtamaan, kun häneltä viedään se kaikista rakkain ja tärkein eli lapset?
Tätä palstaa lukeneena olen pannut merkille, että olet tainnut kirjoitella tänne jo vuosia? Käytät tiettyjä ilmaisuja joista sinut tunnistaa, ne ovat sen verran epätavallisia. Sinua tuntuu "närästävän" kovasti kaikki itsemurhaan liittyvä (sinultakin on ilmeisesti kuollut joku läheinen oman käden kautta vai mistä tuo johtuu?), sekä se jos joku suree läheisensä kuolemaa ja sanoo ettei kestä surua. Tunnut pitävän sitä jotenkin häiriintyneen merkkinä. Se että sinä itse et ilmeisesti ole kyennyt(?) suremaan jonkun läheisesi kuolemaa ei tee muista läheisiään surevista häiriintyneitä - se tekee vain sinusta häiriintyneen. On outoa, jos ei koe juuri mitään kun perheenjäsen kuolee.
Tämä sepustus ei kerro meikästä mitään, mutta arvaas kenestä se kertoo?
Öö - varmaan minusta? Sulla varmaan olisi kova tarve päästä kertomaan että mitä se mielestäsi kertoo minusta, mutta kuule - ei kiinnosta.
Olet ihminen joka tuli syyllistämään lasta siitä, että hän tuntee surua isänsä kuolemasta, kuten normaalit ihmiset tuntevat. Tulit väittämään hänelle ettei isänsä olisi rakastanut lapsiaan ja tahraamaan hänen isänsä muistoa ja haukkumaan luuseriksi - ja tämän kaiken sinä teit lapselle. Nyt vielä viimeisimpänä alat haastamaan riitaa kanssani ja käytät nimimerkissäsi h -alkuista sanaa, jonka me kaikki kyllä ymmärrämme - eli kiroiletkin vielä. Ja kaikki tämä isänsä kuolemasta kertovan surevan lapsen ketjussa. Edelleen sanon sinulle - olisit miettinyt vähän, tai aloita se viimeistään nyt.
Minulla ei ole tarvetta käydä tätä keskustelua kanssasi enempää - varsinkaan tässä ketjussa, sillä tämä ei ole oikea paikka tällaiseen.
Tao taneli päähäsi, että isä, joka ottaa hengen itseltään, ei rakasta lapsiaan eikä yhtään ketään. Levy oman navan ympärillä pyörii siihen tahtiin, että siihen ei muita mahdu. Pistäpä mietintämyssy päähän viimeistään nyt äläkä tukehdu vaahtoosi.
Siis jos ed.päivänä on läheinen tehnyt im:n niin jo seuraavana päivänä Suomi24-palstalla?? Ja ikääkin vasta 14 v....
Jooo, toi yksi miettijä, jonka mietintäkanava on tooodella suora ja yksioikoinen ei ole tajunnut tämän foorumin ajatusta. Itse käsitän sillä viisiin, että täällä sanotaan niin kuin asiasta mieltä ollaan ja se on se varsinainen suola, että kaikki eivät ole samaa mieltä.
Erilaiset tavat ajatella saattavat saada nuoren ihmisen ajattelemaan asioita muiltakin kanteilta kuin yksinkertaisimmalta ja siltä, jolla kaikki tavalliset tanelit taaplaavat etiäpäin. Mutta vanhat ja kalkkeutuneet eivät tietysti enää kalkista johtuen pysty päätään kääntämään eivätkä uutta ajattelutapaa omaksumaan. Suotakoon hänelle siis yksinkertaisuus anteeksi.
Poika kertoo isänsä tehneen itsemurhan edellisenä päivänä, kun tämän aloituksen kirjoitti. Yksi päiväkinkö on liikaa suremiseen ja sitten jo pitäisi "mennä eteenpäin" ja alkaa "omaksumaan uusia tapoja ajatella"? Tällä palstalla on tarkoitus keskustella kuolemasta ja surusta, eikä "mielipiteistä". Miten surusta edes voi olla mielipidettä sen kummemmin kuin vaikkapa ilosta ja rakastamisesta? Ne on tunteita, eikä jotain suklaa -laatuja, vaatebrändejä tai poliittisia suuntauksia.
Vaikka sinulla noita "mielipiteitä" niin paljon tuntuukin olevan, niin aina kannattaa miettiä missä tilanteessa alkaa niitä laukomaan. Onko se nyt sopivaa juuri isänsä menettäneen lapsen kohdalla?