Sai minut syvään suruun mutta yhtäaikaa myös silmittömään raivoon niin että oli verisuoni katketa päästä. Kuulin että Suomen sisällissodan jälkeen lahtari porvarit kielsivät punaisilta sankareilta hautaamisen siunattuun kirkkomaahan ja myös jopa muistomerkit PÖYRISTYTTÄVÄÄ EIKÖ LAHTARI PORVARIEN TÖRKEYDELLÄ OLE MITÄÄN RAJAA? Samaa voisi sanoa mukamas uskonnollisita virkamiehiltä jotka tämän hyväksyi! HÄVETKÄÄ SAA-TANA JOS HÄVETÄ OSAATTE! Luuleeko porvarit että heillä on etuoikeus Jumalankin edessä? Arvatkaa miltä tuntui köyhälistön omaisista naisista sisaruksista ja lapsista kun sinne vaan ammuttiin työläisiä ja poljettiin suohon ja suurinpiirtein syljettiin päälle, ei muistomerkkejä tai puheita! Miksi Suomessa on pimitetty tällaista tietoa? Porvarit eivät siis kaihda mitään konsteja kunhan he voivat orjuuttaa ja nöyryyttää Suomen kansaa ja pitää valtansa. Nykyäänkään Suomessa ei ole kuin Helsingissä pari pientä punaisten muistomerkkiä mutta käytännössä koko suomi on edelleen ilman punaisten hautoja tai muistomerkkejä. Itku tulee silmään kun miettii että nämä punaiset saivat sentään oikeutta köyhille tyäaikalain 8tunnin työpäivät ja vapaatviikonloput ja oikeutta niille jotka yrittivät selvitä äärimmäisessä köyhyydessä! Tämä on ilmeisesti saastaista riistäjä kapitalistien silmissä! Tämä tieto teki minusta viimeistään ikuisen vasemmiston kannattajan. Mikään mikä liittyy oikeistoon saa minut tuntemaan vihaa ja sen että he ovat aina epäoikeudenmukaisia... Näytä esimerkkiä meidän toverien pitää näyttää että me kasvamme aloita äänestäminen heti ja jo näissä eurovaaleissa niin vasemmisto saa näkyvyyttä. TYÖN ORJAT NOUSKAA!!!
Porvarien (lahtarien) teot
punainen aate
22125
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Koskettavasti sävelletty rapsodia synkän punaisissa sävyissä...
- PÖYRISTYTTÄVÄÄ EIKÖ LAHTARI PORVARIEN TÖRKEYDELLÄ OLE MITÄÄN RAJAA? -
Ei ole.
Kapitalisti vie kaiken, tuhkatkin pesästä ja hautapaikat.
terveisi SKP
Vituttaako, kuuntelen`?
PS mitä vittua ateistipunikit siunataulla maalla tekisivät?
Kaltaisesi natsit nimenomaan vi-tuttaa! Aika hurjat on sun mielipiteet eriarvoistat ihmiset. Että muut saa polkea vaikka turpeeseen kunhan porvarit saa viettää eriarvoista riistämispolitiikkaa ja ajaa köyhät vielä ahtaammalle ja lisäksi kieltää vielä heiltä muistomerkit ei kunnioiteta edes vainajia. Ärsyttää tuommoset breivikkien ja hitlerien perseennuolijat
Älä nyt höpötä vaan vastaa asialliseen kysymykseen: miksi ateisti pitäisi siunattuun maahan haudata, kuten tuo aloittaja tohkeissaan vaatii?
Eikait nyt kaikki mitään ateisteja ole. Sitäpaitsi olen varma että niitä nyt löytyy kyllä varmasti jonkun verran vähän kaikista puolueista mahdollisesti kd ainut missä ei. Sitäpaitsi kysymys ei ole edustajista vaan niistä köyhistä kannattajista jotka toivovat saavansa inhimillistä oikeutta.
Pahimmat käteiset juoksevat karkuun, pahan työn tehtyään.
Sekin saatantan luikuri. Lisää hymypoikia ollaan valitseassa
ja samasta porukasta.
Vasemmistolaisuuteen ja sen aiheuttamaan yleiseen vitutukseen on keksitty tepsivä lääke; http://aijaa.com/zCXM2T
Tuo kyllä varmaan auttaa. Vituttaa punikkien valitus.
Joskus tuntuu, että ne osaavat vain valittaa...
Joskus? Aina!
Ei-cocoomuslaiset haudattiin sinne "ei-siunatulle" maalle....
Sisällisodan jälkeen monia perheitä. jopa kokonaisia sukuja, "katosi", kirkko ei pitänyt heistä "kirjaa", ja monia askarruttaakin, et MINNE he "katosivat", ja MISSÄ on heidän omaisuutensa?
Tehdäänkö tutkimus, kuinka paljon suomen ev.lut kirkko tienasi noina kusetuksien vuosina?
Mitä muuta he kuvittelivat, kun hyökkäsivät asein laillista hallitusta vastaan? Aloittivat vielä itse lahtaamisen Suinulassa, eli ainoita oikeita lahtari nimeen oikeutettuja ovat punikit.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Suinulan_verilöyly
Heidät katsotiin maanpettureiksi. Ehkäpä siinä syy.
cocoomuslaiset ovat maanpettureita, ja roikkuvat löysässä hirressä Damokleen miekka yläpuolellaan....
Kirkon touhuissa olisi tosiaan "hiukan" selviteltävää, verovapaa laitos, niinkuin hyrritkin kuvittelevat olevansa..
Meiltä punaiset polttivat koko omaisuuden ja vain hyvällä onnella kaikki sukulaiseni selvisivät hengissä. Osa vielä pikkulapsia ja piileskelivät metsässä kunnes oli turvallista palata poltetulle kotitalolle. Vaikeat ajat kuitenkin seurasivat, eikä sukumme oikein koskaan toipunut tuosta tahallisesta tuhotyöstä.
Mutta mitäpä noista ketään enää syyttämään, sillä aivan pienimpiä lapsia lukuunottamatta kaikki tuon ajan ihmiset ovat jo kuolleet.
Kyllähän ne oli porvarit jotka ampui naisia myös montun reunalla! Sitäpaitsi riistoaikoina kaupungeissa kun ruvettiin lakkoileen niin kauppojen jne liikkeiden omistajia porvarit uhkasivat asein ja monia ampuivatkin eli lahtarit sen aloitti. Jos sinun mielestä punaiset ja sen eteen mitä he halusivat ja kuolivat sen puolesta ovat vastenmielisiä niim voitkin sitten luopua niistä asioista mitä he saivat aikaan. Voitkin sanoa että luovut lapsiesi ilmaisesta koulutuksesta ja voit töissä sanoa että haluat olla joka päivä 12tuntia töissä ilman ylityölisää ja otat palkan vain 8lta tunnilta ja voit myös luopua viikonloppu vapaista. Kyllähän tuollainen riisto oli jo kohtuutonta lisäksi lahtarit asein estivät mielenilmaukset toisin sanoen täyttä orjuuttamista ja kerjäsivät itse verta nenästään.
punikit ovat aina vain valittaneet, riehuneet ja karttaneet työntekoa.
Nykyään valittavat kun ei ole työtä.
Outoa porukkaa...
Olet aika avuton trolli.
sorron yöstä nouskaa, rintamaamme yhtykää..."
Sitten kun vapautetaan työn orjuudesta, niin sekään ei käy---
Aika hedelmätöntä lietsoa sisällissodan fiiliksiä isoisovanhempien nimissä. Mutta ainoastaan raukkamainen vasemmistoaatteen kannattaja tekee niin. Lahtaamista taisi olla kyllä ihan kahteen suuntaan ja punatakit käänsivät selkänsä isänmaalle.
Ne komukat mitä mahdollisesti teloitettiin, saivat tuomion lailliselta kenttäoikeudelta joka oli seurausta heidän itse aloittamastaan laittomasta sodasta.
Lahtaamisen aloittivat punikit, kun he juovuspäissään täysin laittomasti teurastivat joukon vangeiksi saamiaan valkoisia.
Maanpetturuuden palkka on kuolema ja saamme yhä kärsiä tuon ajan sotaoikeuden lepsuista tuomioista hevosia hakkaavien kaljakassien kanssa kulkevien kakaroiden muodossa.
Jos olisi teloitettu kaikki kapinaan osallistuneet, niin näitä sosiaalipummeja ei olisi koskaan syntynyt.
voitu kaikkia telottaa, kun isännät tarvitsivat rengit takaisin pelloille töihin...