Ikuisen rauhan Liitto

alfa123om2222

Edessä on kaksi valintaa: Joko Uusi Maa ja Maailma, jota ajaa ehkä eniten Juudan heimoon liittyvät jäsenet tai Vanhan Maan muuttaminen Paratiisiksi, jota ajaa eniten Joosefin heimoon liittyneet jäsenet???

Valitsee sitten kumman tahansa niin valitsee IKUISEN RAUHAN LIITON:

Ajatus, että Maapallo tuhoutuu on sen jälkeen pelkästään tieteellinen. Sillä kun osa tekee työtä Uuden maailman perustamiseksi ja muut tekevätt työtä tämän vanhan maailman säilyttämiseksi mahdollisimman kauan elinkelpoisena jää jäljelle vain Tieteellinen Maailmanloppu.

Suhtaudun itse Uuteen maailmaan positiivisesti, mutta Sen eteen, että Vanha maailma säilyy pitää tehdä liikaa työtä ja ponnistuksia. Laiskuuteen ja hedonismiiin taipuvaisena Vanhan maan säilyttäminen elinkelpoisena on rankinta mitä tiedän.

3

72

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • alfa123om2222

      Mutta koska ihmistä on päätetty sortaa Jumalan ja luotujen toimesta niin ihmiselle kaikki on mahdotonta. Baabelin torni sortui ja pahan lapset alkoivat tappaa ihmisiä milloin suoranaisesti milloin välillisesti. Ihminen tavallaan on ollut aina vihanpidon syntipukki ja esine, johon kaikki purkavat omia patoumiaan ja turhaumiaan.

    • alfa123om222

      Joka on luopunut raamatusta ei tietenkään voi ymmärtää raamatun mukaista ajattelutapaa. Raamattuun perustuvia suunnitelmia ja profetioita.

      Raamatullinen maailmanloppu on kaksijakoinen. Vanhaa maata muokataan paratiisiksi VT:n mukaan tai muuten se tuhotaan kokonaan. UT:n mukaan maan tuho ja loppu on sataprosenttisen varma ja ainoa mahdollisuus on luoda uusi maailma.

      Tieteellinen maailmanloppu on asia erikseen sekä sangen nuori oppi sillä olihan uskontoon perustuva kulttuuri vallalla vielä 1900-luvun alkuun asti huolimatta Ranskan vallankumouksesta.

      1970-luvulla peruskoulussa opetettiin, että Rooman Klubiin pitää luottaa ja uskoa. Tuon Klubin tarkoitus oli muuttaa maa paratiisiksi tieteen avulla ja sen yksi perusväittämä oli, että Mitä tahansa tiede turmelee sen se kykenee myös parantamaan.

      Tiede ja uskonto eivät ole niin kaukana toisistaan kuin väitetään. Se, että monet tuntevat tarvetta etääntyä uskonnosta on psykologinen juttu, joka perustuu vanhempien ja lasten väliseen luottamukseen tai epäluottamukseen.

    • alfa123om2222

      Joh. 16:1-4 kuvaa INKVISITION aikaa 980-1470 jKr. jolloin tosi uskovat oli erotettu synagogasta ja heitä vainottiin Jumalan nimessä:

      1. "Olen puhunut teille tämän, ettei uskonne koetuksissa sortuisi. 2. Teidät erotetaan synagogasta, ja tulee sekin aika, jolloin jokainen, joka surmaa jonkun teistä, luulee toimittavansa pyhän palveluksen Jumalalle. 3. Näin he tekevät, koska he eivät tunne Isää eivätkä minua. 4. Olen puhunut tämän teille siksi, että kun se aika tulee, te muistaisitte minun sanoneen tämän teille.

      Eli väite, että synagoga edustaisi tai edusti tuolloin uskonnon tai Jeesuksen mielipidettä on väärä. Jeesuksen pieni lauma on luultavasti omannut Pyhän hengen armolahjoja sekä Jesajan kirjassa mainittuja tietoon liittyviä hengellisiä lahjoja aina.

      2. Ja hänen päällänsä lepää Herran Henki, viisauden ja ymmärryksen henki, neuvon ja voiman henki, tiedon ja Herran pelon henki.

      Ne, jotka ovat ateisteja ovat ehkä jopa tiellä, että he ovat oikeassa vakaumuksessaan (Feuerbach) aina siihen asti kun aurinko sammuu ja siihen perustuva maailmanloppu tulee. Uskosta luopuminen on pahempaa kuin ateismi. Voin hyvin ymmärtää, että Jumalan valtakunnan alaisuudessa on ateisteja sillä he eivät häiritse minun autuuttani mitenkään, mutta sen sijaan uskosta luopuneet kerjäävät jatkuvasti rahaa. Ja estävät minua saavuttamasta autuutta.

      Toivon, että Jumalan valtakunnan alaisuudessa (=autuuden ja onnen) tosiaan auringon sammumiseen asti elävät nuo rauhassa, jotka vihaavat synagoogain ja uskosta luopuneiden vääryyksiä.

      Mutta on selvää, että tosi uskovat, joissa vaikuttaa tuo henki etsivät tietoa siitä kuinka rakentaa uusia aurinkokuntia ja uusia maailmoja. Raamatun alkusivuilla on nimittäin siunaus ihmisille: Tehkäämme hänet kuvaksemme ja kaltaiseksemme! Siis Jumalan kuvaksi ja kaltaiseksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle

      Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.
      7
      2545
    2. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      121
      1831
    3. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Kittilä
      131
      1608
    4. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      52
      1526
    5. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      167
      1352
    6. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      174
      1346
    7. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      148
      1295
    8. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      52
      1218
    9. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      59
      1158
    10. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      70
      1136
    Aihe