ÄÄNESTÄN KETÄ ÄÄNESTÄN, MUTTA JOS OLISI KESKISUOMALAINEN, ÄÄNESTÄISIN HAKKARAISEN EDUSKUNTAAN 2015, PERUSDUUNARIYRITTÄJÄ EIKÄ MIKÄÄN SATEENKAARIBYROKRAATTI
Ja tohtori-Jussi NUMERO 84 kertoo http://www.halla-aho.com/scripta/kalkkiviivat.html Erityisesti ovat jääneet mieleen kollegoiden Hanna Mäntylä ja Teuvo Hakkarainen kanssa tehdyt matkat Lapin perukoille huhti- ja toukokuussa. Puheenaiheet ovat olleet samankaltaisia idässä, lännessä, pohjoisessa ja etelässä, maalla ja kaupungeissa. Ihmiset ovat huolissaan siitä, että työn ja yrittämisen edellytykset katoavat Suomesta samalla, kun hyvinvointijärjestelmäämme
kupataan tavalla, joka ei mahdu heidän oikeustajuunsa.
0Äänestä
että näin
Koomista kun hakkarainen saarnaa kuppaamista vastaan.
Sdp:n toiseksi varapuheenjohtajaksi valittu Sanna Marin, 28, on tamperelainen paikallispoliitikko, jolla on kova pyrky valtakunnan politiikan huipulle. Hän kiilasikin Krista Kiurun edelle äänimäärässä ja pudotti varapuheenjohtajistosta Eero Vainion. Marin on nyt Tampereen kaupunginvaltuuston puheenjohtaja. Marin on ollut neljä vuotta Sdp:n puoluevaltuuston jäsen. Koulutukseltaan hän on hallintotieteiden kandidaatti. Marin on niin sanotun sateenkaariperheen lapsi eli hän kasvoi perheessä, jossa vanhemmat tarkoittivat äitiä ja hänen naisystäväänsä. Tämän hän kertoo myös nettisivuillaan.
"Tätä tosiasiaa on vaikea irrottaa omasta persoonastani ja aatteellisista lähtökohdistani. Minulle tasa-arvo tai ihmisten yhdenvertaisuus eivät ikinä ole olleet mielipidekysymyksiä vaan moraalikäsitykseni perusta", Marin kirjoittaa nettisivuillaan.
0Äänestä
Poliittista peliä
Hyvän apurin Soini valitsi Halla-aholle. Itse käy puhumassa Jussi Niinistön kiertueilla.
Vastaukset 4
Vanhimmat
ÄÄNESTÄN KETÄ ÄÄNESTÄN, MUTTA JOS OLISI KESKISUOMALAINEN, ÄÄNESTÄISIN
HAKKARAISEN EDUSKUNTAAN 2015, PERUSDUUNARIYRITTÄJÄ EIKÄ MIKÄÄN SATEENKAARIBYROKRAATTI
Ja tohtori-Jussi NUMERO 84 kertoo
http://www.halla-aho.com/scripta/kalkkiviivat.html
Erityisesti ovat jääneet mieleen kollegoiden Hanna Mäntylä ja Teuvo Hakkarainen kanssa tehdyt matkat Lapin perukoille huhti- ja toukokuussa. Puheenaiheet ovat olleet samankaltaisia idässä, lännessä, pohjoisessa ja etelässä, maalla ja kaupungeissa. Ihmiset ovat huolissaan siitä, että työn ja yrittämisen edellytykset katoavat Suomesta samalla, kun hyvinvointijärjestelmäämme
kupataan tavalla, joka ei mahdu heidän oikeustajuunsa.
Koomista kun hakkarainen saarnaa kuppaamista vastaan.
Ja samaan aikaan hakkaraisten sukusaha suomessa on pitkään pyörinyt virolaisella työvoimalla ja teuvo kehuu kuinka virolaiset ovat ahkeria ja hyviä työntekijöitä.
http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=791183
Duunari ja yrittäjä haluaa olla ammattipätevä työtätekevä ja perusduunari eikä transseksuaali tai lesbo
Antti Rinne demareissa ei saa duunareita uskomaan, että puolueen johtajana lesboperheen tytär
ajaa duunarin asiaa
Demareissa käydään nyt kovaa taistoa, kellä on selvin transseksuaalivalmius
tai vastaavat tiedot.
Lesboperheen tytär nousi SDP:n johtajaksi ja koska
tätä on vaikea irrottaa persoonallisuudesta
homottelu nousee SDP.n teemaksi eikä SDP:tä työssäkäyvä veronmaksaja
tule nytkään äänestämään
Lesbojen äänistä kamppailevat nyt SDP, Vihreät ja vasemmistokommunistit
useilla listoilla
Kova kisa SDP -lesboista
http://www.hs.fi/politiikka/Sateenkaariperheen lapsi nousi Sdpn puolue-eliittiin /a1399606987277
Sdp:n toiseksi varapuheenjohtajaksi valittu Sanna Marin, 28, on tamperelainen paikallispoliitikko, jolla on kova pyrky valtakunnan politiikan huipulle. Hän kiilasikin Krista Kiurun edelle äänimäärässä ja pudotti varapuheenjohtajistosta Eero Vainion.
Marin on nyt Tampereen kaupunginvaltuuston puheenjohtaja.
Marin on ollut neljä vuotta Sdp:n puoluevaltuuston jäsen. Koulutukseltaan hän on hallintotieteiden kandidaatti.
Marin on niin sanotun sateenkaariperheen lapsi eli hän kasvoi perheessä, jossa vanhemmat tarkoittivat äitiä ja hänen naisystäväänsä. Tämän hän kertoo myös nettisivuillaan.
"Tätä tosiasiaa on vaikea irrottaa omasta persoonastani ja aatteellisista lähtökohdistani. Minulle tasa-arvo tai ihmisten yhdenvertaisuus eivät ikinä ole olleet mielipidekysymyksiä vaan moraalikäsitykseni perusta", Marin kirjoittaa nettisivuillaan.
Hyvän apurin Soini valitsi Halla-aholle. Itse käy puhumassa Jussi Niinistön kiertueilla.
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/omilta-kritiikkia-hakkaraiselle---suitsutusta-halla-aholle/3164882