Olen 19-vuotias tyttö ja olen aina ollut sinkku. En ole koskaan pussannut ketään ja olen neitsyt. Kukaan ei ole koskaan rakastunut tällaiseen pullukkaan. Netissä olen jutellut kyllä parin pojan kanssa ja ovat sanoneet että mukamas olen kaunis. Yksi poika sai minut tajuamaan että lihavuus ei ole niin paha asia. En ole enää välittänyt siitä, mutta mietin sitten tulevaa tapaamista jos menisimme pitemmälle kuin vain halimiseen. En todellakaan voi näyttää omaa kroppaani! Minulla on ihan hirveät rinnat. Katselin itseäni ja minua alkoi hävettämään ja masentamaan. Minun rinnat roikkuva kuin jotkut pussit. Nännit ovat piilossa jotenkin siellä "pussien" alla. Kun minua katsoo edestäpäin niin hyvä että näkyy yhtään mitään osaa nänneistä. Ihan kauheat. Ovat jopa kaukana toisistaan ja sojottavat eri suuntiin. Ylipainoa siis on ja mitä nyt olen netistä katsonut muiden ylipainoisten naisten rinnoista niin kaikilla muilla on jopa siedettävämmät kuin minun. Muuten ei haittaisi, mutta nuo nännipiha ovat niin piilossa. Mitä voin tehdä? Harmittaa kun en saa ketään miestä kun menee kaikilta halut kun minut näkee ja nolaan vain itseni. :(
VAROITUS! Sisältää alastomuutta:
https://www.google.fi/search?q=roikkuvat rinnat&source=lnms&tbm=isch&sa=X&ei=GsJ8U52JGdL5yAPQ1oGoAQ&ved=0CAYQ_AUoAQ&biw=1600&bih=662#facrc=_&imgdii=_&imgrc=dSLOdiHDKTOypM%3A;baWxlCgFuaJMlM;http%3A%2F%2Fwww.aurora-clinics.co.uk%2Fblog%2Fwp-content%2Fuploads%2F2011%2F03%2FBBR-Before.jpg;http%3A%2F%2Fkeskustelu.plaza.fi%2Fellit%2Fliikunta-ja-terveys%2Fnaistentaudit%2F1704356%2Ftubulaariset-rinnat%2Fsivu13%2F;3488;2616
Tuossa on melko hyvä esimerkki. Tuon tapaiset, mutta minulla on vielä pahemmat, kun nännejä ei näy.
Rinnat!
22
197
Vastaukset
- Pahani Julmu
Ei noissa ole mitään vikaa. Sinulla on kai vain huonohko itsetunto.
Mutta voittehan mennä pimeään huoneeseen touhuilemaan, jos alastomuus nolottaa. Ihan käsikopelolla on mukavaakin edetä. - ätmi
Hyi helvetti!
- 29vneitsyt
Uudistat ruokavaliosi. Pullat, pitsat, alkoholi, karkit, limsat, sipsit, pikaruoat, valmisruoat yms. pois ja tilalle terveellisempiä vaihtoehtoja. Paino tippuu vaikka istuisit 24/7 sisällä. Itse istun koneella 12-14h päivässä ja tiputin 35kg. Nyt painoa 72kg, pituutta 191cm.
- Pallit kuin melonit
Leikkaus auttaa jos tunnet sen olevan ylitsepääsemätön asia. Mutta ei kannata sännätä sinne kuvailemiesi syiden takia. Aika pinnallinen ihminen saa olla jos alkaa tuollaisen takia arvostelemaan. Jos ihmiset eivät hyväksyä sinua sellaisena kuin ole niin ei sinun tarvitse olla heidän kanssaan. Rintoja on niin paljon eriparisina, kokoisina, näköisinä. Nämä mahtuu hyvin sinne joukkoon.
- ätmi-sinkku
Se on salille vaan ja sokeriset herkut pois ja alat syömään proteiinia ja jätät hiilarit pois niin laihdut. Minä en pääse treffeille vaikka olen hyväkuntoinen.
- 15+11
Naisilla se on helppoa kun vain laihduttaa niin saa miesten kiinnostuksen osakseen aivan varmasti.
Miehillä taas edes äärimmäisen timmi kroppa ei takaa naisten kiinnostusta. Ei yhtään mitään vikaa ole noissa, näin kolmekymppisen miehen näkökulmasta :)
- 28vmies
Hyvät tissit sulla on. Kyllä mulle vaan kelpaisi paremmin kuin hyvin ;). Kaikki ovat jollain tavalla kauniita ja vartaloita on erilaisia. Ei kannata yhtään itseään häpeillä. Mutta lihavuudelle toki kannattaa jotain tehdä - ihan terveydellisistä syistä.
- neitsyet kunniaan
No ei nyt kannata ottaa liikaa stressiä asiasta. Tälläkin palstalla on monta ätmiä, jotka olisi suorastaan innoissaan neitsyt naisesta. Ei siinä ehtis miettiä mitään rintojen yksityiskohtia jos löytäis sen muuten mukavan naisen.
Sitä paitsi, pystyt aika pitkälle kyllä piilottelemaan tuota ongelmaa, pitämällä vaan rintaliivejä päällä. Kun et ota mitään yhden yön panomiestä, vaan sellaista joka oikeasti pitää sinusta kokonaisena ihmisenä, niin kyllä se ymmärtää jos sanot että sinulla on itsetunto-ongelmia rintojesi ulkonäön kanssa ja haluat hoitaa sänkyhommat rintaliivit päällä. Ainakaan itselleni tuollainen järjestely ei ois mikään ongelma jos vaan muuten haluaisin sitä naista.
Neitsyt tuollaisilla rinnoilla voittaisi valinnassa heti jonkun täydellisillä rinnoilla varustetun lähibaarissa roikkuvan jokamiehen makuupatjan... Usko pois. Hyppäisin sänkyyn sinun ja tuollaisten rintojesi kanssa vaikka heti. ;)
Ja sitten voit aina mennä leikkaukseen jos ei mikään muu auta. Mut siitä ei kyllä kannata aloittaa. Ensin kannattaa etsiä se mies joka ei ole niin pinnallinen että tuollaisen takia sinut jättäisi. Sitten vasta miettiä sitä leikkausta jos se tuntuu olevan ylitsepääsemätön ongelma. - MasentRsta
Kiitos viesteistä! Minulla on kyllä todella huono itsetunto ja kun monet miehet chatissä ehdottelee sellaisia kameran välityksellä, en niihin voi suostua vaikka haluaisin. Jos mies haluaa kiihottua rintojen avulla niin ei kyllä varmaan tuota tulosta. :/
- Pallit kuin melonit
Kyllä sinua mielummin puristelisi ihan livenä. Kaipaat vain pieniä rohkaisun sanoja :)
- 11+18
Ei kannata stressata rinnoita noin paljon. Siinä vaiheessa kun mies haluaa päästä hommiin niin tuskin niiden ulkonäköön edes kiinnittää niin paljon huomiota (varsinkin jos touhuatte pimeässä). On ne penikset oudon näköisiä - osa hyvin karvaisia, käyriä, vinoja, pieniä ja ties mitä.
- Pallit kuin melonit
Kasseista puhumattakaan :D
- MasentRsta
Paljonko rintaleikkaukset maksaa? Onko ikä joku este leikkaukselle? Esimerkiksi jos rinnat vielä kasvaisivat vanhetessa niin voiko ne muuttua leikkauksesta huolimatta jotenkin taas samanlaiseksi?
- Pallit kuin melonit
Äläs tressaa asiasta kun se ei ongelma kuin sinulle :) Hankit sen ensimmäisen suudelman niin huomaat, että se poika pitää sinusta juuri tuollaisena.
Hinnat vaihtelevat eri paikkojen ja toimenpiteiden välillä. Sinun pitää käydä paikanpäällä näyttämässä ja keskustelemassa lääkärin kanssa.
- Niin se on...
Tuossa edellä oli hyvä huomio: myös miehen vehkeet ovat aika rumia. Ehkä kauhistut miehen kalua ja homma jääkin siihen, mene ja tiedä.
- pelko pois
Eihän noissa ole mitään vikaa. Hyvin usealla naisella nännit ovat piilossa normaalista. Kyllä ne sinullakin nännit turpoavat kun olet siinä vaiheessa että pitäisi ruveta sänkyhommiin. Ei mitään hävettävää
- MasentRsta
Tarkoitin nännipihaa, se on piilossa. Katselin lisää kuvia ja löytyi yksi toinenkin:
Vasemmanpuolinen kuva näyttää kuin olisin itse kuvassa. Edestäpäin katsottuna nännipihaa ei minulla näy juurikaan ollenkaan.
https://www.google.fi/search?q=fat tubular&source=lnms&tbm=isch&sa=X&ei=5OV8U_DON4SdyQOi0YGADA&ved=0CAYQ_AUoAQ&biw=1600&bih=662#facrc=_&imgdii=_&imgrc=G4e7l6W8pFGg_M:;cVOfUu2Gl06VyM;http://www.drcassileth.com/breast/enhancement/fat-grafting-breast-augmentation/images/brsymm-3-or.jpg;http://www.drcassileth.com/breast/enhancement/fat-grafting-breast-augmentation/;596;320- Pahani Julmu
Ei edelleenkään näytä huonolta.
- pelko pois
Kuule tuossa ei ole mitäån vikaa. Kauneus on katsojan silmässä ja toiset tykkäävät juuri tuollaisista rinnoista. Eivät ne suuret nänninpihatkaan välttämättä kauhean kauniit ole. Mielestäni jokaiset rinnat ovat kauniit. Teet kärpäsestä härkäsen. Kyllä se kuule se naisen luonne on tärkein ja vielä uudestaan, noissa rinnoissa eibole mitään vikaa. Itse imisin mielälläni tuollaisia rintoja.
- Pahani Julmu
pelko pois kirjoitti:
Kuule tuossa ei ole mitäån vikaa. Kauneus on katsojan silmässä ja toiset tykkäävät juuri tuollaisista rinnoista. Eivät ne suuret nänninpihatkaan välttämättä kauhean kauniit ole. Mielestäni jokaiset rinnat ovat kauniit. Teet kärpäsestä härkäsen. Kyllä se kuule se naisen luonne on tärkein ja vielä uudestaan, noissa rinnoissa eibole mitään vikaa. Itse imisin mielälläni tuollaisia rintoja.
Juuri niin.
Varmaan tältäkin palstalta löytyisi hänelle seuraa. - ei mitään vikaa
Mies joka oikeasti pitää sinusta eikä halua pelkkää pikaista seksiä pitää kyllä noista rinnoistasikin, vaikkei ne kaikkein yleisimmän kauneusihanteen mukaisia välttämättä olekaan.
Ei miehet katso pelkkiä rintoja naiseen rakastuessaan. Kyllä siinä muut asiat on tärkeämpiä. Sellainen mies joka nipottaa jostain rinnan muodosta tai muusta vastaavasta on parempi heittääkin menemään.
Jokaisen kropassa on jotain pientä vikaa tai sellaista mistä ei pidä, kukaan ei ole täydellinen. Tuskin se sinun mahdollinen kumppanisikaan itseään täydelliseksi kokee. Voi olla yhtä stressaantunut oman elimensä koosta, muodosta ja vaikka mistä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2163246
- 1181904
Ollaan samanlaisia
Samannäköisiäkin? Herkkiä, pohdiskelevia, syvästi tuntevia? Aistin kuvienkin perusteella paljon samankaltaisuutta. Siksi911426- 1951312
En mä mies tiedä
Missä mennään, mitä me toisillemme ollaan. Pyörit mielessä, mutta kuitenkin pelkään jotain. Pelkään myös sitä, että olin321106Huomenna taitaa
Päästä selvittelee ja kyselee vähän asiota. Sun verisukulaisten kanssa🤣 naiselle181053Jokos olet nainen
Päässyt sinuiksi tämän palstan kanssa ja huomannut miten turhaa tänne on mitään kirjoitella. Yhteys meillä kyllä löytyy971027- 161011
- 45995
Rehellisesti vieläkö toivot
Että löydämme yhteyden uudelleen välillemme vai onko nykyinen tilanne hyvä? Tietäisitpä kuinka paljon olen kaivannut sin44990