Miksi ääriliberaalius on muotia vieläkin ?

Olen ihmetellyt että euroopassa ääriliberaalius hilluu vieläkin politiikan huipulla. Tarkoitan nyt sitä, että ääriliberaalit haluavat antaa islamille ja afrikan levottomille lisää asuinsijaa euroopassa.

He puhuvat solidaarisuudesta ja suvaitsevaisuudesta. Ei riitä, että kehitysapuvaroilla annetaan heidän ylipaisua omissa maissaan niin että suomeenkin pursuaa, vaan että heitä pitää ottaa vastaan elätettäviksi pitkin euroopan mannerta ja erityisesti suomeen suurella sosiaalimenolla, vaikka seuraukset ovat yhä enemmän haitallisia eri rikollisuuden ja julkisen sektorin paisumisen muodoissa.

Lisäksi tämä Islamin naisen elämää kuristava miesväki ei taivu piiruakaan omasta uskonnostaan, joka ei ole mikään suvaitseva ja ystävällismielinen näkökanta euroopan arvopohjilta katsoen.

Minulla ei ole mitään kouluttautunutta ja yrittävää maahanmuuttoa vastaan, mutta sitä vastaan on, että yhteiskuntaamme rasitetaan maahanmuutolla.

Lisäksi perhepolitiikan tulisi katsoa, että oman kansan jatkumoa tuetaan lisääntymään. Olemme toivottoman pieni 5-miljoonainen kansa. Maailmassa on paljon kaupunkeja, joissa on enemmän ihmisiä kuin mitä suomalaisia on olemassa.
056
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Jyrki e Kätyri kirjoitti:

Olen ihmetellyt että euroopassa ääriliberaalius hilluu vieläkin politiikan huipulla. Tarkoitan nyt sitä, että ääriliberaalit haluavat antaa islamille ja afrikan levottomille lisää asuinsijaa euroopassa.

He puhuvat solidaarisuudesta ja suvaitsevaisuudesta. Ei riitä, että kehitysapuvaroilla annetaan heidän ylipaisua omissa maissaan niin että suomeenkin pursuaa, vaan että heitä pitää ottaa vastaan elätettäviksi pitkin euroopan mannerta ja erityisesti suomeen suurella sosiaalimenolla, vaikka seuraukset ovat yhä enemmän haitallisia eri rikollisuuden ja julkisen sektorin paisumisen muodoissa.

Lisäksi tämä Islamin naisen elämää kuristava miesväki ei taivu piiruakaan omasta uskonnostaan, joka ei ole mikään suvaitseva ja ystävällismielinen näkökanta euroopan arvopohjilta katsoen.

Minulla ei ole mitään kouluttautunutta ja yrittävää maahanmuuttoa vastaan, mutta sitä vastaan on, että yhteiskuntaamme rasitetaan maahanmuutolla.

Lisäksi perhepolitiikan tulisi katsoa, että oman kansan jatkumoa tuetaan lisääntymään. Olemme toivottoman pieni 5-miljoonainen kansa. Maailmassa on paljon kaupunkeja, joissa on enemmän ihmisiä kuin mitä suomalaisia on olemassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu