Toisille ja itselle. Ostaisin kauniin kodin, uuden auton, matkusteleisin vähän ja hemmotteleisin itseäni hoidoilla. Sitten palaisin matkalta, Ostaisin äidilleni kodin (tai tämän voisin tehdä jo ekaksi). Hommaisin hänelle hyvän lääkärin vaivoihinsa. Sijoittaisin "viisaasti". Auttaisin lapsiani. Yksi miljoona ei kauan riitä jos tuhlaa kaikille kaikkea. Mutta ostaisin lapsilleni asunnon ja toiselle lapselle hommaisin myös hyvän lääkärihoidon...heti yksityiseltä. Haluaisin voittaa miljoonan, koska minulla olisi kohteita kenelle jakaa. Töihin ehkä palaisin vapaan jälkeen tai ostaisin yrityksestä osakkuuden jos myyvät ja tilalleni puurtamaan jonkun toisen. Haluaisin voittaa miljoonan koska olen välillä niin uupunut. Ihmiset valittavat lähipiirissäni paljon ja minun pitää auttaa. Omat kotityöt jäävät, kun ne eivät ole tärkeitä. Osaan joskus pitää kyllä puolenikin.
Haluan lomalle jonkun mukavan ihmisen kanssa, en yksin. En ole koskaan ollut Suomen rajojen ulkopuolella, enkä ilkeä sitä tunnustaa kenellekään. En osaa toimia lentokonejutuissa tms. Työkaverit matkustelevat alvariinsa ja minä olen hiljaa. Haen joskus viiniä seurakseni, että tällaista viihdykettä. Tämä kuulostaa lattealta mutta olen todellisuudessa aika huumorintajuinen ja osaan nauraa itselleni. Tämä pieni siru ei kerro oikeastaan mitään elämästäni...vain sen mikä on päälimmäisenä mielessäni voittaessani miljoonan :)
ANTAISIN
satumaantaituri
0
70
Luetuimmat keskustelut
Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo1401021Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.1171007En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58755Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset213738- 62688
Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä25686- 135676
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus57612- 38578
En osaa kirjoittaa sulle edes anteeksipyyntöä
Koska en tiedä miten voit. Olen hieman kauhuissani ja järkyttynyt, jos olen sinua ahdistanut. Tunteiden prosessointi o29522