Voi, mikseivät kaikki voi olla niin suvaitsevaisia ja ennakkoluulottomia kuin nuoret! Katsokaa nyt näitäkin vesseleitä;heistä tulee varttumaan terveen identtitentin omaavia nuoria yksilöitä, jotka ovat kylliksi fiksuja ja kypsiä ymmärtääkseen, ettei ihmisen ulkomuoto määrää tämän persoonaa tai olemusta! Jäljelle taitavatkin sitten jäädä vanhat rasisti-kalkkikset tännekin nettiin pauhaamaan "kansallisvaltiosta" ja "rodusta" kun Suomi ja muukin Eurooppaa monikulttuuristuu ja suvaistuu kaiken aikaa,
kiitos ennakkoluulottomien nuorien:)
_____________________________________________
Skinuissa joukkuehenki ulottuu yli rajojen
Lappeenrannan jalkapallojuniorit osaavat olla kansainvälisiä
Lappeenranta. Sataa kaatamalla ja kenttä on aivan kurainen, mutta se ei hillitse kahtakymmentäviittä poikaa ja yhtä tyttöä rynnistämästä pallon perään.
Lappeenrantalaisen PEPO:n 8–10-vuotiaat jalkapalloilijat nauttivat täysillä harjoituksesta, joka tuossa iässä on puoliksi leikkiä. Pallon käsittelyä ja liikkumista opetellaan pelaamalla aluksi polttopalloa. Osa isistä on mukana kentällä; loput ja muutama äiti seisovat kentän laidalla sateenvarjojen alla. Kaupunginosansa Skinnarilan mukaan "Skinuiksi" kutsuttu porukka näyttää ensi silmäyksellä miltä tahansa junnuryhmältä, mutta jotain erityistä siinä on. "Joku sanoi, että tehän olette kuin Hollannin maajoukkue", joukkueenjohtaja Ilkka Vanttaja naurahtaa. Vertaus on osuva, koska Skinuissakin on kosolti kansainvälistä väriä. Pelaajien taustoista löytyy ainakin venäläisiä, thaimaalaisia, perulaisia, turkkilaisia, liberialaisia ja suomalaisia juuria.
Koostumus on syntynyt itsestään: juniorijoukkueet kootaan läheltä lasten koteja, ja Skinnarilan asukkaista kymmenellä prosentilla on ulkomaalaistausta. Alueella sijaitsee muun muassa Lappeenrannan teknillinen yliopisto, jossa työskentelee paljon muualta tulleita. "Ulkopuoliset kiinnittävät asiaan huomiota, kun he katsovat joukkuetta ja nimilistaa. Itse emme ole kokeneet tätä mitenkään erikoisena", Vanttaja sanoo. "Lapset ovat tottuneet toisiinsa pihoilla ja kouluissa. He ovat erilaisia, eivätkä sittenkään ole. Suurin osa pitää itseään suomalaisina, mikä ei estä heitä olemasta ylpeitä omista etäisistä juuristaan."
Kaikki pelaa -systeemin idea suvaitsevaisuudesta toteutuukin Skinuissa kirjaimellisesti. Sitä paitsi PEPO:ssa on kotoutettu maahanmuuttajia toisellakin tavalla. Viime vuonna Palloliiton Kaakkois-Suomen piiri järjesti maan ensimmäisen ja toistaiseksi ainoan valmentajakurssin maahanmuuttajille. Kokemukset olivat niin hyviä, että kurssille on toivottu jatkoa. Hankkeen vetäjänä oli PEPO:n junioripäällikkö Markku Timonen. Kentällä keskitytään kuitenkin pelkästään palloon. Yhtenä innokkaimmista sen perässä viilettää kymmenvuotias Edward "Edi" Walls, jonka isä Simeon Walls seuraa ylpeänä poikansa otteita.
Perhe tuli Suomeen puoli vuotta sitten Afrikasta, jossa pelasivat niin isä kuin poika. "Täällä Edi vasta oikein kiinnostui lajista", Walls kertoo. "Hän nauttii jalkapalloilusta ja on onnellinen ystäviensä kanssa. Hän oppi myös nopeasti suomea." Simeon Wallsin mielestä Skinut tekee arvokasta työtä. Hän kiittelee joukkuehenkeä, joka näkyy muun muassa siinä, miten harjoituksista myöhästynyt poika otettiin vastaan. "Kaikki tervehtivät iloisesti: Helou Edi!" Isän mielestä pojasta tulee ammattipelaaja, mutta muitakin mahdollisuuksia on: Edi myös laulaa ja tanssii hyvin. "Suomen lupaavimpia musiikintekijöitä", Walls kehaisee.
Tunnin päätteeksi pelataan harjoitusottelu, ja vilinä vain lisääntyy, kun Nikot, Aleksit, Samit, Tinot ja Petjat rynnistävät kohti maalia. "Ei vahingoiteta toista! Eikä sitten urputuksia!" valmentaja Pentti Ahonen muistuttaa. Joukkuettaan hän pitää loistavana valmennettavana: "Siinä on monenlaista temperamenttia." Mahdolliset kitkat on hoidettu puhumalla pois. Jos ongelmia syntyy, niistä pitää kertoa valmentajalle heti. "Olen tehnyt selväksi, että kenenkään syntyperää ei arvostella." Peli päättyy. Toinen puoli voittaa ilmeisesti 7–2 tai 6–4 tai sinne päin, mutta kaikki ovat yhtä märkiä ja hengästyneitä. Vanhemmat hoputtavat vaihtamaan kuivaa ylle, ja lapset etsivät kasasta kamppeitaan. "Kenen takki täällä on? Kuka unohti hanskat? Maksim, missä on miun kolitsi?"
kiitos ennakkoluulottomien nuorien:)
_____________________________________________
Skinuissa joukkuehenki ulottuu yli rajojen
Lappeenrannan jalkapallojuniorit osaavat olla kansainvälisiä
Lappeenranta. Sataa kaatamalla ja kenttä on aivan kurainen, mutta se ei hillitse kahtakymmentäviittä poikaa ja yhtä tyttöä rynnistämästä pallon perään.
Lappeenrantalaisen PEPO:n 8–10-vuotiaat jalkapalloilijat nauttivat täysillä harjoituksesta, joka tuossa iässä on puoliksi leikkiä. Pallon käsittelyä ja liikkumista opetellaan pelaamalla aluksi polttopalloa. Osa isistä on mukana kentällä; loput ja muutama äiti seisovat kentän laidalla sateenvarjojen alla. Kaupunginosansa Skinnarilan mukaan "Skinuiksi" kutsuttu porukka näyttää ensi silmäyksellä miltä tahansa junnuryhmältä, mutta jotain erityistä siinä on. "Joku sanoi, että tehän olette kuin Hollannin maajoukkue", joukkueenjohtaja Ilkka Vanttaja naurahtaa. Vertaus on osuva, koska Skinuissakin on kosolti kansainvälistä väriä. Pelaajien taustoista löytyy ainakin venäläisiä, thaimaalaisia, perulaisia, turkkilaisia, liberialaisia ja suomalaisia juuria.
Koostumus on syntynyt itsestään: juniorijoukkueet kootaan läheltä lasten koteja, ja Skinnarilan asukkaista kymmenellä prosentilla on ulkomaalaistausta. Alueella sijaitsee muun muassa Lappeenrannan teknillinen yliopisto, jossa työskentelee paljon muualta tulleita. "Ulkopuoliset kiinnittävät asiaan huomiota, kun he katsovat joukkuetta ja nimilistaa. Itse emme ole kokeneet tätä mitenkään erikoisena", Vanttaja sanoo. "Lapset ovat tottuneet toisiinsa pihoilla ja kouluissa. He ovat erilaisia, eivätkä sittenkään ole. Suurin osa pitää itseään suomalaisina, mikä ei estä heitä olemasta ylpeitä omista etäisistä juuristaan."
Kaikki pelaa -systeemin idea suvaitsevaisuudesta toteutuukin Skinuissa kirjaimellisesti. Sitä paitsi PEPO:ssa on kotoutettu maahanmuuttajia toisellakin tavalla. Viime vuonna Palloliiton Kaakkois-Suomen piiri järjesti maan ensimmäisen ja toistaiseksi ainoan valmentajakurssin maahanmuuttajille. Kokemukset olivat niin hyviä, että kurssille on toivottu jatkoa. Hankkeen vetäjänä oli PEPO:n junioripäällikkö Markku Timonen. Kentällä keskitytään kuitenkin pelkästään palloon. Yhtenä innokkaimmista sen perässä viilettää kymmenvuotias Edward "Edi" Walls, jonka isä Simeon Walls seuraa ylpeänä poikansa otteita.
Perhe tuli Suomeen puoli vuotta sitten Afrikasta, jossa pelasivat niin isä kuin poika. "Täällä Edi vasta oikein kiinnostui lajista", Walls kertoo. "Hän nauttii jalkapalloilusta ja on onnellinen ystäviensä kanssa. Hän oppi myös nopeasti suomea." Simeon Wallsin mielestä Skinut tekee arvokasta työtä. Hän kiittelee joukkuehenkeä, joka näkyy muun muassa siinä, miten harjoituksista myöhästynyt poika otettiin vastaan. "Kaikki tervehtivät iloisesti: Helou Edi!" Isän mielestä pojasta tulee ammattipelaaja, mutta muitakin mahdollisuuksia on: Edi myös laulaa ja tanssii hyvin. "Suomen lupaavimpia musiikintekijöitä", Walls kehaisee.
Tunnin päätteeksi pelataan harjoitusottelu, ja vilinä vain lisääntyy, kun Nikot, Aleksit, Samit, Tinot ja Petjat rynnistävät kohti maalia. "Ei vahingoiteta toista! Eikä sitten urputuksia!" valmentaja Pentti Ahonen muistuttaa. Joukkuettaan hän pitää loistavana valmennettavana: "Siinä on monenlaista temperamenttia." Mahdolliset kitkat on hoidettu puhumalla pois. Jos ongelmia syntyy, niistä pitää kertoa valmentajalle heti. "Olen tehnyt selväksi, että kenenkään syntyperää ei arvostella." Peli päättyy. Toinen puoli voittaa ilmeisesti 7–2 tai 6–4 tai sinne päin, mutta kaikki ovat yhtä märkiä ja hengästyneitä. Vanhemmat hoputtavat vaihtamaan kuivaa ylle, ja lapset etsivät kasasta kamppeitaan. "Kenen takki täällä on? Kuka unohti hanskat? Maksim, missä on miun kolitsi?"
Vastaukset 1
Vanhimmat
Miksi kaikki eivät voi vain laulaa ja tanssia?
Osaako kukaan rasisti vastata tähän? T: Kadunlakaisija.