Haluaisin rukoiltavan puolestani. Pelkään ja epäilen sairastuneeni parantumattomaan tappavaan sairauteen. Oireet ovat sellaiset. Tämä ei voi olla luulosairautta. Elättelen uskoa ja toivoa, lääkäriinkään en uskaltaudu.Tämä pelko ja ahdistus tukahduttaa. Rukoilen päivittäin itsekin Jeesusta poistamaan oireet ja että saisin Häneltä voimaa paranemiseen.
Kulunut talvi ja kevät ovat antaneet minulle paljon hengellisessä mielessä. Olen päässyt lähemmäs Jeesusta. Uskon rukouksen voimaan. Siksi tätä pyydänkin.
Rukouspyyntö; paranemiseen, ahdistukseen
8
114
Vastaukset
Kaikki, mitä meille tapahtuu, on hyvää. Kaikki tähtää vain siihen, että me tulemme entistä riippuvaisemmaksi Jumalasta. Kaikki langat on Jeesuksen käsissä. Mikään tässä maailmassa, ei mikään valta eikä voima voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on Jeesuksessa Kristuksessa. Jumalan rakkaudessa ei ole pelkoa. Älä siis katso itseesi, vaan Jeesukseen ja mene eteenpäin Hänen kanssaan. Jeesus on voittanut pienet vastoinkäymiset, jotka on helppo uskoa. Mutta Hän on voittanut myös isot vastoinkäymiset, jota ihmisen on vaikea uskoa. Älä siis katso itseesi, vaan tartu Jeesuksen uskoon.
Joh. 16:33
Tämän minä olen teille puhunut, että teillä olisi minussa rauha. Maailmassa teillä on ahdistus; mutta olkaa turvallisella mielellä: minä olen voittanut maailman."
1. Joh. 5:4
sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme.
1. Joh. 5:5
Kuka on se, joka voittaa maailman, ellei se, joka uskoo, että Jeesus on Jumalan Poika?
Siunausta.- -Brina-
Uskaltaudu hyvä immeinen jo lääkäriin! Mitä enemmän pelkäät sairastuneesi johonkin, sen vahvemmin luot itsellesi sitä todellisuuteesi. Toisten rukoileminen puolestasi ei auta, sillä jokaisella on omat oppiläksynsä läpikäytävä ihan itse. Sinun sijassasi rukoukseni olisi omille henkiauttajilleni (kaikki on kuitenkin Yhtä Henkeä eli "jumalaa"), että he auttaisivat minua ottamaan rohkeasti vastaan kaiken sen, mitä minun pitää kohdata jostain tärkeästä syystä (jota en ehkä nyt juuri ymmärrä).
- Voi hyvä ihminen
Odota ihmeessä mahdollisimman kauan ennenkun menet lääkäriin vaivasi kanssa. Tällä tavalla voi täysin parannettavissa oleva tautikin saavuttaa sellaiset mittapuut, että ainoastaan tammipalttoo suo parannuksen.
Toki voi täällä ihmetellä noita jari-pekan höpinöita ja liirum-laarumeita, mutta jokainen täysjärkinen menee lääkäriin ja tutkituttaa itsensä mahdollisimman nopeasti jotta pääset asianmukaiseen hoitoon, mikäli sinulla ylipäätään on jotakin. Ja mikäli sinulla ei alunperinkään ole mitään ollut, voi aina kiittää jumalaasi ihmeparantumisesta. - Liisa3
Mene ihmeessä lääkäriin. Sitä vartenhan lääkärit ovat, että saiaraustapauksissa käännytään aina heidän puoleensa. Silloin sinulle myös selviää, mikä sairaus sinulla on, niin ettei tarvitse itseksesi sitä miettiä. En oikein usko siihen, että pelkkä rukoilu auttaisi ainakaan fyysisten sairauksien ollessa kyseessä. Jos menet lääkäriin, saat tietää, mikä sinua vaivaa ja lääkityksen vaivaasi.
Jumalan kämmenellä
Huomioithan, että lääkäri voi olla vastaus rukouksiisi.
mono-ohjus- Hulluja nuo uskikset
Älä nyt hulluja puhu mono-ohjus. Lääkäri ei ole mikään rukousvastaus vaan terveydenhuollon koulutettu ammattilainen. Jokainen täysjärkinen ihminen ymmärtää sen.
- Liisa3
Hulluja nuo uskikset kirjoitti:
Älä nyt hulluja puhu mono-ohjus. Lääkäri ei ole mikään rukousvastaus vaan terveydenhuollon koulutettu ammattilainen. Jokainen täysjärkinen ihminen ymmärtää sen.
"Älä nyt hulluja puhu mono-ohjus. Lääkäri ei ole mikään rukousvastaus vaan terveydenhuollon koulutettu ammattilainen. Jokainen täysijärkinen ihminen ymmärtää sen."
Sinä et nyt tainnut ymmärtää, mitä mono-ohjus tarkoitti. Ehkäpä hän palaa vielä tänne ja selittää itse, mitä tarkoitti. Minä kylläkin koen ymmärtäneeni, mistä oli kysymys. Muistaakseni tuolta samalta pohjalta on keskusteltu näillä palstoilla aikaisemminkin.
Muistan rukouksin! Mitäs jos kuitenkin kävisit lääkärissä? Suosittelisin sitä. Jatkuva kalvava sairauden pelko voi olla jopa pahempaa, kuin tieto itse sairaudesta. Ja ainahan on mahdollisuus, että oireiden takana ei ole mitään pahanlaatuista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan
Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv8516057Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä
"Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan2015404- 564802
- 244477
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni234393Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv364190Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"
"– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h574079No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol443930- 623673
- 423315