Äänestin keskustalaista ehdokasta

Kävinpä äänestämässä, ja tietysti äänestin keskustalaista ehdokasta, en muutoin tällaista avausta tekisi tällä palstalla. Äänestin miestä, joka ilmoittaa menevänsä Brysseliin muuttamaan ALDE-ryhmän maataloustukien vastaisen kannan niille myönteiseksi ja tekevänsä muutenkin kaiken vain Suomen eikä itsensä parasta ajatellen. Tietysti uskon tuohon mieheen kuten aina olen uskonut häneen ja hänen puheisiinsa, sillä onhan hän aina päässyt siihen, mihin on pyrkinytkin. Nyt on niin hyvä olo, kun olen täyttänyt kansalaisvelvollisuuteni siten kuin entisen sotilaan ja Valion entisen isännöitsijän tuleekin tehdä.

Heko heko - kyllä minä ihan järjissäni olen, turhaan säikähditte! Kai minäkin saan pelleillä täällä, kun pelleilen vain avauksen otsikolla enkä nimimerkilläni, kuten eräät. Ehkä minun kepulaisuuteeni voisi joku uskoa jopa paremmin kuin siihen, mitä nuo eräät nimimerkillään ilmoittavat olevansa. Toivottavasti he ilmoittavat vain pelleilläkseen, ei tosissaan muille uskotellakseen. Kamalinta kannaltaan olisi, jos he itse alkaisivat uskoa olevansa niitä, joita ilmoittavat olevansa.

Kyllä minä äänestin ihan oikeaa puoluetta. Samoin ajattelevia tällä Paloheinän äänestysalueella varmaan on taas enemmistö. Täällähän on myös äänestysaktiivisuus ollut aina Helsingin ja koko maankin kärkeä. Niin varmaan nytkin, kun varsin vilkasta oli ollut jo klo 14.00 mennessä.

Aamupäivän olin sydänyhdistykseni puolesta hoitamassa vammais- ja terveysjärjestöille tulevaa keräystä Malminkartanon äänestyspaikalla Apollon yhteiskoululla. Siellä äänestysinto oli laimeampaa. Toimitsijan ”tukkimiehen kirjanpidon” mukaan klo 13.00 mennessä äänestämässä oli käynyt vasta n. neljäsosa alueen äänioikeutetuista. Toivottavasti vilkastuu sielläkin päivän mittaan, sillä eihän sieltäkään monta ääntä kepulle tule.

Nyt voin siis ihan oikeasti sanoa, että on hyvä mieli, kun olen täyttänyt kansalaisvelvollisuuteni niin vastuullisesti kuin tällaisen taustan omaavan ja nykyisessä asemassani olevan miehen kuuluu tehdä.

Loppupäivän ohjelma on sitten jääkiekon MM-kisojen katsomista, välillä ehkä vilkaisten vaalin tuloslaskennan edistymistä. Jospa joukkueemme tuolla Minskissä yltäisi vielä kolmanteen perättäiseen suuryllätykseen - sellaisiahan olivat jo voittomme Kanadasta ja Tshekistä. Voitto Venäjästä loppuottelussa olisi sellainen JYTKY, jonka rinnalla näissä vaaleissa tapahtuvat isoimmatkin yllätykset olisivat vain pieniä tussahduksia.
28145
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Eikö ne kaikki ole kepulaisia .

Äänestä

Paloheinä on hyvin porvarillinen. Säännön mukaisesti täälä kokoomus saa yli puolet äänistä. Mutta täälläkin on poikkeuksia,jotka vahvistaa säännön. Demaritkin saa pari ääntä. Keneltähän se toinen ääni tulee?

Äänestä

Kapo on saanut 101 plussaa!

Tottakai kaikki äänestää keskustaa, minä äänestin Väyrystä

Äänestä
Aloittaja

Sorry, olin ajattelematon! Kun leikittelin noin vakavalla asialla. Eräät varmaan ehtivät riemastua otsikostani, ja kun lukivat avaukseni ensimmäisen kappaleen, heidän rintansa paisui onnesta. Kapi on nyt yksi meistä! Mies, jota he ovat pitäneet voittamattomana vastuksenaan niin, että hänen vuokseen on tullut johtajia aputyömiehistä, majureita sotaväkeä käymättömistä, korkeakoulututkintoja suorittaneita kirjoitustaidottomista, varakkaita porvareita sossun tuen varassa elävistä jne… Vaikka ovat tuota miestä niin vihanneet, ovat salaa suuresti ihailleet ja ihailunsa ovat voineet huonosti peittää, mutta nyt ei enää tarvitse edes yrittää peittää kun HÄN on yksi meistä! Voi sitä onnea!

Mutta sitten he lukutaitonsa äärimmilleen pinnistäen lukivat edelleen - ja hitaallakin sytytyksellään tajusivat totuuden! Voi sitä murhetta! Voi sitä häpeän tunnetta, kun joutui noin jymäytetyksi! Ei sitä tyhmyyttään voinut millään tällä avauksellani tunnustaa, vaan piti tehdä omia avauksiaan tuskaansa purkaakseen. Mutta ei tuska hellittänyt, ei häpeä haihtunut, ei, ei!

Mutta eivät nuo avauksenne hukkaan menneet! Minulla on niiden vuoksi todella hauskaa! Kun vastentahtoisesti ja huonosti peittäen todelliset tunteenne niillä näytätte! Hauskuuteni kasvatatte potensseissa joka kerran, kun lapsellisen avuttomilla yrityksillänne koetatte muuttaa muuksi totuuden, jonka jokainen tietenkin oikein ymmärtää! Kiitoksia siitä, todella vilpittömästi!

Eipä juuri hauskemmin voisi tämä vaalipäivä jatkua siihen asti, kun ehkä tulee vielä hauskempaa, jos Väyrysen pyrkimys ei nytkään tuota tulosta ja jos kepu joutuu tyytymään kahteen paikkaan EU-parlamentissa!

Äänestä
  • Tänään tuli telkusta ohjelma, jossa sanottiin, että liian nopea päätöksenteko laajoissa asioissa johtaa lähes pokkeuksetta harhaan.

    Harkitsematon ja nopea säheltäminen on nimenomaan Kokoomuksen tavaranerkki ja sillä on Suomi ajettu tuhon partaalle.

    Rotat lähtevät uppoavasta laivasta ja Sinä HV:ni näytät sitä vauhdittavan. Uskot siis Kataisen suoranaiseen valehteluun parantuneesta taloudellisesta tilanteesta vaikka asiantuntijat muuta väittävätkin.

    P.S. Ei Sinua Keskustan riveihin kukaan ole missään vaiheessa lukenut. Pysy vain mahdollisimman kaukana ja hakeudu ystäväpalveluun. Ehkä saat avun sieltä.

    Äänestä

  • emakon näköinen Kapipölvästi on ollut mielestään hauska.

    Valitettavasti on vain niin, että tuosta emakkosiasta ei saa hauskaa edes teurastamalla. Mikä tietysti olisikin täysin turhaa, koska tuo tomppeli kuolee vitutukseen ja viinaan parissa vuodessa muutenkin.

    Mikä tekee ihmisestä Kapin kaltaisen saastan???

    Mitä ilmeisimmin huono kotikasvatus ja yksinäisyydestä poikiva katkeruus parempiosaisia kohtaan.

    Äänestä

et kapo f1 seuraa olleskaa?

Äänestä
Aloittaja

Kylläpä todellakin tämä avaukseni kolahti kovasti eräisiin, kun yhä ovat yrittäneet purkaa tuskaansa tuolla tavalla, jota jo edellisessä viestissäni ihmettelin. Mutta eihän se ihmettelylläni selvästi kerrottu sanoma ole mennyt heille perille, kun vastaanotin on sellainen kuin on.

Mutta vielä ihmettelen sitä, miksi noilla reppanoilla on sellainen aivan käsittämätön aliupseeriviha. Johtuisiko se siitä, että olisivat itse aliupseereiksi halunneet päästä, mutta toive tyssäsi siihen, kun eivät päässeet varusmiehenä reservialiupseerikouluunkaan. Vai olivatko nuo raukat jo sotaväkiaikanaan jotenkin niin avuttomia, että joutuivat jonkun kouluttaja-aliupseerin erikoiskäsittelyyn?

Mutta ihan turhaan ressukat minua pitävät syyllisenä kohtaloonsa. Kouluttaja-aliupseerina olin viimeksi yli 50 vuotta sitten, kun pääsin vaativampiin tehtäviin, jollaisiin kyllin kyvykkäiksi osoittautuneet yleensä pääsevät. Puolustusvoimien palveluksessakaan en ole ollut enää 34 vuoteen. Nyt 63-vuotiaana eläkkeelle jäävä puolustusvoimain komentaja kenraali Puheloinen oli vasta yliluutnantti silloin, kun minä jäin kapteenina eläkkeelle. Tuon tosiasian pitäisi hyvin kertoa sotilasurani kaukaisesta menneisyydestä, mutta tätä päiväähän se on yhä noille, joiden katkeruus omasta kohtalostaan ei ole hellittänyt.

No, jos joku on ollut niin monena elämässään ja kasvanut ja menestynyt kokemuksiensa myötä, mahdotonta sitä on ymmärtää sellaisen, joka koko elämänsä on ollut vain sellainen, jollaiseksi sattui syntymään. Pankkopoika tai ainakin muuten niitä vähäosaisimpia veljiämme, jonka kohtalon on ehkä perinyt jo geeneissään. Sorry, taas olin ajattelematon, kun puhuin tällaisia, jonka he itsekin todeksi tietävät ja se tekee heille niin kipeää, etteivät voi olla sitä näyttämättä tuollaisilla.

Mutta mielenkiintoisempaan asiaan: Tuon juuri päättyneen Ruotsi-Tshekki -matsin katsottuani täytyy sanoa, ette meillä oli onnea, kun tuo Tshekin murjonut Ruotsi ei sattunut vastustajaksemme aikaisemmissa erissä. Ja kun Ruotsi oli varsin aseeton Venäjää vastaan, saatamme joutua illan päätteeksi toteamaan, että ”hoppee ei ole häppee”. Mutta onhan Suomi tosin jo kaksi kertaa yllättänyt, joten jospa sittenkin toteutuisi myös se vanha hokema, että ”ei kahta ilman kolmannetta”.

Toivottavasti minulla on illan päätteeksi vielä kaksi iloista aihetta tulla käymään täällä. Siihen asti - näkemiin!

Äänestä
  • taas röhkimään??

    Ja jälleen sitä samaa...

    Äänestä

  • "Kouluttaja-aliupseerina olin viimeksi yli 50 vuotta sitten, kun pääsin vaativampiin tehtäviin, jollaisiin kyllin kyvykkäiksi osoittautuneet yleensä pääsevät. Puolustusvoimien palveluksessakaan en ole ollut enää 34 vuoteen. Nyt 63-vuotiaana eläkkeelle jäävä puolustusvoimain komentaja kenraali Puheloinen oli vasta yliluutnantti silloin, kun minä jäin kapteenina eläkkeelle"

    Tosiasia tosiaan on, että olet pirun vanha kääkkä. Ei ihme että horiset. Sitä se ikä tahtoo kaikille tehdä.

    Äänestä

Kepulit on jaksaneet lukea vain avauksesi alun. Siitä riemastuneina on antaneet toista sataa plussaa. Hieno vedätys mestarilta!

Äänestä
  • olla se penaalin terävin kynä :))

    Äänestä

kepuhuora?

Äänestä

Yksi parhaimpia avauksiasi koskaan, ainakin valtavasta plussamäärästä päätellen. Tosin epäilen, että "tykkäämiset" lienevät suurelta osin vedätystä nekin, mutta pääasia, että huumoria piisaa. :D

Äänestä

Kapi hyvätyyppi !

On kokoomuslainen demari ja SDP:läinen kokoomuslainen.

Hyvä että huumoria riittää. Siitä pinna.

Äänestä
Aloittaja

Eipä tullut maailmanmestaruutta jääkiekossa, mutta tulihan kohtuullisen hyvä tulos noissa EU-parlamenttivaaleissa. Vaikka olen yleensä elämässäni päässyt tavoitteisiini, hyvä on kuitenkin muistaa, että enhän minäkään aina voi saada kaikkea toivomaani.

Minulla on noiden vaalien tiimoilta kuitenkin aihetta tyytyväisyyteen siksi, että äänestämäni ehdokas pääsi EU-parlamenttiin. Kun meillä on vaalisalaisuus, en kerro, kuka tuo ehdokkaani oli. Häntä paljastamatta voin kuitenkin kertoa, että kyseessä on viehättävä nainen, joka on myös poikkeuksellisen älykäs ja tarmokas. Hän ei ole ylioppilas, mutta on nyt filosofian lisensiaatti ja valmistelee väitöskirjaansa. Varmaan hän nyt EU-parlamentissa pääsee osoittamaan sitä samaa tarmokkuuttaan, jota osoitti yrittäessään saada kuntarakenteemme tolkullisemmaksi.

Palatakseni tuohon jääkiekkoon, voin todeta, että matsia ei voida voittaa jäähyaitiosta. Suomen joukkue siis ansaitsi tappionsa. Eikä vaaleissa päästä toivottuihin tuloksiin äänestämällä vain muiden pyrkimyksiä vastaan, pitäisi äänestää omaa asiaa edistääkseen. Eli kepu siis ansaitsi Väyrysensä.

Kyllä tässä nyt itsellänikin on tänä iltana ollut hieman kepulaisen kaksijakoinen olo, kun en ole oikein pystynyt ratkaisemaan, kumpi on ollut tärkeämpää; seurata tuota matsia vai vaalien tuloslaskentaa. Mutta kun ratkaisu on tullut kummassakin, nyt voin taas olla oma ehjä itseni. Nyt voin hyvillä mielin mennä iltapesuille ja vielä ennen nukkumaan menoani ottaa kunnon konjamiinin ja esittää kokoomukselle onnitteluni vaalivoiton johdosta. Ja jääkiekkojoukkueellemme haluaisin sanoa, että ”hoppee ei ole häppee”. Toivottavasti kepulaiset osaavat ajatella samoin puolueensa vaalituloksesta.

Hyvää yötä!

Äänestä
  • Aloittaja

    Myöhään eilen illalla olin jo hieman väsynyt, kun sanoin noin:

    >>Palatakseni tuohon jääkiekkoon, voin todeta, että matsia ei voida voittaa jäähyaitiosta. Suomen joukkue siis ansaitsi tappionsa. Eikä vaaleissa päästä toivottuihin tuloksiin äänestämällä vain muiden pyrkimyksiä vastaan, pitäisi äänestää omaa asiaa edistääkseen. Eli kepu siis ansaitsi Väyrysensä.

    Äänestä

  • UPDATE_10586140 kirjoitti:

    Sinä olet itse tehnyt tuon avauksen Väyrysestä ja Venäjästä. Luulet meitä ihan tomppeleiksi, Sinun osalta, HV:ni, me tiedämme sen!

    Äänestä

  • Aloittaja

    JOHTAJA J:LLÄ kirjoitti:

    Sinä olet itse tehnyt tuon avauksen Väyrysestä ja Venäjästä. Luulet meitä ihan tomppeleiksi, Sinun osalta, HV:ni, me tiedämme sen!

    Olen koettanut uskoa, että vain pelleilisit tuolla nikilläsi, kuten pelleilet niillä kovin vaihtelevilla mielipiteilläsi kepustakin, mutta valitettavasti kyseessä saattaa olla kannaltasi vakavampaa. Kun kuvittelet näkeväsi minutkin siellä ja täällä, ehkäpä todella olet yhtä harhainen myös itsesi suhteen, eli se pelleilyksi luulemani - ainakin toivomani - onkin osoitusta vakavasta mielen sairaudesta.

    terveen miehen analyysi toveristaan.

    Voisit vaikka vaihteeksi vilauttaa taas persettäsikin?

    Äänestä

  • UPDATE_10586140 kirjoitti:

    Myöhään eilen illalla olin jo hieman väsynyt, kun sanoin noin:

    >>Palatakseni tuohon jääkiekkoon, voin todeta, että matsia ei voida voittaa jäähyaitiosta. Suomen joukkue siis ansaitsi tappionsa. Eikä vaaleissa päästä toivottuihin tuloksiin äänestämällä vain muiden pyrkimyksiä vastaan, pitäisi äänestää omaa asiaa edistääkseen. Eli kepu siis ansaitsi Väyrysensä.

    Puhut mulkero HV:ni ihan täyttä paskaa Väyrysen yhteistyökyvystä. Tunnen ihmisiä hänen ministerikaudeltaan.

    Äänestä

Playboy Pappi putos kuin nalli kalliolta, kuten sossujen luvutkin.
Jaakonsaarella on enemmän kokemusta kuin Väykällä (tai paremminkin ikää 1 vuosi).
Molemmat olis joutaneet huitsin nevadaan.
Heinäkengät arveli, että Pate hoitaa Venäjän suhteet, mitä vittu# se siellä tekee.
Ei mitään!

Äänestä

enneuni toteutui jetsulleen:

Venäjä 5 - Suomi 2 ja Kepu 3 - Kok 3

Valituiksi tulivat kaikki kepun tosi kovat jätkät. Pahapate, Euroolli ja Kolkatananneli. Kapi voi taas kuolata kepun perään rauhassa pari vuotta.

Äänestä

Ei tosikosta ja heikkolahjaisesta ole uskottavaksi pelleksi!

Äänestä
Aloittaja

Tämän pelleilyllä alkaneen avaukseni päätän omalta puoleltani ihan vakavissani:

Sääliksi käy kristillisten Sari Essayahia, joka ei päässyt EU-parlamenttiin, vaikka sai yli 61 000 ääntä. Sarin saama äänimäärä oli viidenneksi suurin koko vaalissa, häntä suuremman ”potin” saivat vain Stubb, Halla-aho, Rehn ja Väyrynen, tässä järjestyksessä.

Kristilliset tiettävästi pyrkivät vaaliliittoon kokoomuksen kanssa, mutta kokoomus ei siihen suostunut. Tyhmästi teki, vaaaliliitto olisi saanut neljä edustajaa, ja vaikka siis Essayah olisi mennyt läpi toiseksi korkeimmalla äänimäärällä, myös Pietikäinen ja Virkkunen olisivat tulleet valituiksi.

Parempi toki olisi ollut kristillisten päästä vaaliliittoon kepun kanssa; silloin kepusta olisi mennyt läpi vain Rehn ja Väyrynen ja Jäätteenmäki Essayahia pienemmällä äänisaaliilla ei olisi päässyt parlamenttiin.

En siis enää jatka tästä aiheesta, tuskin mistään muustakaan lähipäivinä, kun sain luokseni naisystäväni, jonka kanssa meillä on yhtä ja toista puuhaa - siis ihan arkistakin, kuten on ollut jo tänäänkin ulkovaraston siivoamisessa, jonka tuloksena yhden autokuormallisen kärräsin Kivikon sorttiasemalle.

Äänestä
  • Keskustan ja kristillisten vaaliliitto olisi nostanut puolueiden yhteiskannatuksen 24,9 prosenttiyksikköön. Se olisi tuonut vaaliliitolle neljännen paikan eli myös Jäätteenmäki olisi päässyt europarlamenttiin. Sami Borg kertoi eilisiltana, että paikkojen jaossa toimii osapuilleen kuuden kertotaulu niin, että kolmannen paikan saa noin 18 prosenttiyksiköllä. Neljäs paikka voi irrota alle 24 prosenttiyksikölläkin.

    Mutta eihän keskustan ja kristillisten vaaliliitto olisi ollut poliittisesti luonteva , kun puolueet kuuluvat europarlamentissa eri ryhmiin toisin kuin kokoomuksen ja kristillisten tapauksessa. Keskusta ja RKP kuuluvat samaan, joten ne olisivat voineet vaaliliiton solmiakin.

    Äänestä

  • Äläpä unohda munakarvojen kampaamista ja kuivan piparin tonkimista kapi!

    Äänestä

Suomessa on kolme oikeata puoluetta,kokoomus,keskusta,ja perssut. Kapivaari ei kuulu näihin,vain niihin loppuihin eli sosialisteihin,lähes kommunisteihin,kuten sdp,vasurit, jopa suuriosa vihreistä. No jätetään rkp, tästä pois mutta ei siinä suomalaisia juuri olekkaan.

Mentäiskö näillä niin kaikki tietävät että kokoomuslaiset ei koskaan hauku keskustaa tai perssuja kuten Kapi joten puoluekanta on tullut paljastettua jo aikoja sitten.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

UPDATE_10586140 kirjoitti:

Kävinpä äänestämässä, ja tietysti äänestin keskustalaista ehdokasta, en muutoin tällaista avausta tekisi tällä palstalla. Äänestin miestä, joka ilmoittaa menevänsä Brysseliin muuttamaan ALDE-ryhmän maataloustukien vastaisen kannan niille myönteiseksi ja tekevänsä muutenkin kaiken vain Suomen eikä itsensä parasta ajatellen. Tietysti uskon tuohon mieheen kuten aina olen uskonut häneen ja hänen puheisiinsa, sillä onhan hän aina päässyt siihen, mihin on pyrkinytkin. Nyt on niin hyvä olo, kun olen täyttänyt kansalaisvelvollisuuteni siten kuin entisen sotilaan ja Valion entisen isännöitsijän tuleekin tehdä.

Heko heko - kyllä minä ihan järjissäni olen, turhaan säikähditte! Kai minäkin saan pelleillä täällä, kun pelleilen vain avauksen otsikolla enkä nimimerkilläni, kuten eräät. Ehkä minun kepulaisuuteeni voisi joku uskoa jopa paremmin kuin siihen, mitä nuo eräät nimimerkillään ilmoittavat olevansa. Toivottavasti he ilmoittavat vain pelleilläkseen, ei tosissaan muille uskotellakseen. Kamalinta kannaltaan olisi, jos he itse alkaisivat uskoa olevansa niitä, joita ilmoittavat olevansa.

Kyllä minä äänestin ihan oikeaa puoluetta. Samoin ajattelevia tällä Paloheinän äänestysalueella varmaan on taas enemmistö. Täällähän on myös äänestysaktiivisuus ollut aina Helsingin ja koko maankin kärkeä. Niin varmaan nytkin, kun varsin vilkasta oli ollut jo klo 14.00 mennessä.

Aamupäivän olin sydänyhdistykseni puolesta hoitamassa vammais- ja terveysjärjestöille tulevaa keräystä Malminkartanon äänestyspaikalla Apollon yhteiskoululla. Siellä äänestysinto oli laimeampaa. Toimitsijan ”tukkimiehen kirjanpidon” mukaan klo 13.00 mennessä äänestämässä oli käynyt vasta n. neljäsosa alueen äänioikeutetuista. Toivottavasti vilkastuu sielläkin päivän mittaan, sillä eihän sieltäkään monta ääntä kepulle tule.

Nyt voin siis ihan oikeasti sanoa, että on hyvä mieli, kun olen täyttänyt kansalaisvelvollisuuteni niin vastuullisesti kuin tällaisen taustan omaavan ja nykyisessä asemassani olevan miehen kuuluu tehdä.

Loppupäivän ohjelma on sitten jääkiekon MM-kisojen katsomista, välillä ehkä vilkaisten vaalin tuloslaskennan edistymistä. Jospa joukkueemme tuolla Minskissä yltäisi vielä kolmanteen perättäiseen suuryllätykseen - sellaisiahan olivat jo voittomme Kanadasta ja Tshekistä. Voitto Venäjästä loppuottelussa olisi sellainen JYTKY, jonka rinnalla näissä vaaleissa tapahtuvat isoimmatkin yllätykset olisivat vain pieniä tussahduksia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu