Tilanne: Kiinteistollä 3 omistajaa, isä ja täysi ikäiset lapset. Isällä kiinteistöön PK 3:1:n mukainen jakamaton hallintaoikeus. Isä vuokraa kiinteistön hallintaoikeuteen vedoten, ja pitää kiinteistön vuokraamisesta saadut tulot itsellään. Lapset huomaavat verotuksen yhteydessä että heille on kohdistettu asunnon omistamisen kautta pääomatuloja kiinteistöstä sekä kiinteistöveroakin pitäisi maksaa.
Lapset ilmoittavat verottajalle tilanteesta ja kiinteistöveron osalta tehdään korjaus ja verot peritään isältä, hallintaoikeuteen perustuen.
MUTTA
Verottaja ei muuta päätöstä pääomatuloverotuksen suhteen, ja katsoo että huolimatta isän PK 3:1:een perustuvasta hallintaoikeudesta, vuokratuloihin kohdistuvasta pääomaverosta vastaavat kaikki osakkaat. Syntyy siis tilanne jossa isä saa PK 3:1:n mukaisesti pitää kaikki tulot ja lapset maksavat veroja omistusosuuksien mukaan...
Olen ymmärtänyt että jakamattoman kuolinpesän tapauksessa tilanne voisikin olla näin, mutta tämä kaikki on kuolinpesän jaon/osituksen jälkeen tapahtunutta.
Onko kyseessä virhe, vai voiko todella olla näin?

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.