Mitäs Jussuf tähän sanoo. Yksi algerialainen ilmeisesti murhasi neljä juutalaista Belgiassa. Murhasiko edes yksi Belgiaan kommennettu SS-mies koskaan noin paljon.
Pohjoisafrikkalaiset tappaa juutalaisia Pariisissa ja Belgiassa
oy vey
74207
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 19 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 74
Vanhimmat
Tämä voi tulla sinulle yllätyksenä, mutta Pohjoismaiden suurimman terrori-iskun teki vuonna 2011 Anders Breivik-niminen norjalainen joka tappoi samana päivänä yli 70 lasta.
Tiedoksesi: Breivik ei ole pohjois-afrikkalainen.
sossupummi-Jussufin sukurutsan surkastuttamissa aivoissa Breivikin kolme vuotta sitten tekemä isku oikeuttaa kaikki muslimien iskut nyt ja tulevaisuudessa.
Nooh norjalaiset olikin natsien innokkaita työtovereita, "etelän norjalaisia" on juuri pohjoisafrikkalaiset.
Eurooppalainen ja valkee ku lumi. Siellä ei niitä karvoja ja ruskistunutta ihoa ooo.
Ei minun mielestäni mikään tappaminen oikeuta muuta tappamista. Suomalaisen maalaisen ajattelu ei minuun tartu.
miksi sitten oikeutat jatkuvasi muslimien tekemiä tapamisia Breivikin tapoilla?
En oikeuta. Mistä lienet saanut päähäsi...
Eivätkä pohjois-afrikkalaiset tapa sen enemmän ihmisiä kuin muutkaan. Sekin on sinun oman pääsi kieroutuneita ajatuksia.
oikeutit viimeksi tässä ketjussa.
Pohjois-afrikkalaiset tappavat tilastollisesti huomattavasti enemmän kuin muut.
Miksi Pohjois-Afrikka on sitten kaikkien tilastojen mukaan pitää kärkipäätä väkivallan ja korruption suhteen. Kyllähän nuo Egyptin tapahtumat esimerkiksi näyttävät kaikille miten rauhallista sakkia siellä ollaan. Ja törpölle tiedoksi etteivät nykyiset egyptiläiset ole niitä muinaisia.
Uutisista tuo tollo voi lukea esimerkiksi Libyan ja Egyptin tapahtumista. Jos tunisialaiset haluaa johonkin Kreikkaan paeta, niin ei sielläkään asiat voi olla hyvin.
Marokko on tunnettu rikollisten turvasatama. Tatu Vanhasen ja Richard Lynnin mukaan Välimeren maiden asukkaat eivät ole niitä penaalin terävimpiä kyniä. Jussuf vahvistaa Richardin ja Tatun tutkimukset.
Eivät tietenkään ole. Ei maalainenkaan ole niin tyhmä että luulisi muinaisten egyptiläisten olevan edelleen elossa. Ainoastaan raamattuun uskovat maalaiset luulevat että Metusalem ja Noah elivät 900 vuotta. Todellisuudessa satakin vuotta on jo pitkä ikä.
Jussufit räjäyttävät itsensä jo yleensä ennen neljääkymmentä ikävuotta.
Älkää vastatko trollille
Eli muulla maailmalla ei siis ole mitään velvollisuutta avustaa näitä. Oikeastaan nämä kusipäät kiristi muulta maailmalta apua uhkailemalla Israelia Scud ohjuksilla. Harmi ku Carter ja Begin taipuivat kaltaistesi paskaaläjöjen edessä eivätkä sanoneet että yksikin Scud Tel Aviviin, niin Kairo tuhotaan siinä tapauksessa ydinaseilla. Gadaffi hommasi Libyalle samaa. Öljyn alhaisen hinnan takia Libyan piti turvautua väkivaltaan. Runkkaat varmaan aika kovasti muistellessa miten Muamarin kätyrit räjäytti sen lentokoneen. Gadaffin ja Sadatin sikamainen käytös olisi ollut riittävä peruste pohjoisafrikkalaisen rupusakin orjuuttamiseksi. Lopulta pohjoisafrikkalainen rupusakki murhasi sekä Gadaffin että Sadatin. Eikös Bin Ladenin kakkosmies ollut egyptiläinen.
Tottakai länsimailla on velvollisuus auttaa heikompaa. Onneksi sinä et ole siitä päättämässä, vaan esim. täällä USA:ssa on myös paljon yksityisä avustusjärjestöjä jotka keräävät apua noille maille.
Ymmärrän toki että sinua kovasti kiusaa se että Pohjois-Afrikan diktatuurit murtuivat ja demokratia sai vallan. Teillä persuillahan on tavoitteena perustaa diktatuuri myös Suomeen.
Nixon olisi pommittanut teidät kusipäät helvettiin.
demokratia sai vallan Pohjois-Afrikassa? Jussufeilla ei todellakaan ole sitä tuoreinta tietoa maailman menosta.
Jussufin mielestä toisinajattelijoiden murhaaminen on demokratiaa.
Jussuf,
Satun tuntemaan Belgian erittäin hyvin ja heillä on todellinen ongelma marokkolaisista. Jopa Belgian sisäministeri heitti lauseen sanoen että Belgian tulisi veloittaa marokkoa vankilakustannuksista koska siellä istuu niin paljon marokkolaisia vankilassa.
Ylläolevalla en tosin ota kantaa siihen istuvatko he vankilassa syystä vai yksinkertaisesti väärin tuomittuna. En oikein luota Belgian oikeusjärjestelmään, se on äärimmäisen sisäsiittoinen ja tuomiot eivät perustu mihinkään faktoihin vaan mielipiteisiin tapahtumista. Lisäksi tutkinta-ajat ovat vuosia ja syytetyt ovat vankilassa vuosia ilman oikeudenkäyntiä.
Ainahan se näiden "Jussufien", Igorien ja Shkupollien mukaan on toisissa se vika.
Mikä vika? Sekö että maatukiaisesi eivät tulleet ajoissa?
Älkää vastatko trollille
Onhan ne maksut Pohjois-Afrikkaan ja Etelä-Eurooppaan aina ajoissa, muutenhan ihmiset olisi siellä jo nälkään kuolleet.
Tänne kirjoittaa niin moni tuolla nimimerkillä, että en voi olla varma kuin omalta kohdaltani.
Toisinajattelijoiden murhaaminen ei ole demokratiaa, vaikka Breivik ja muut persut niin haluavat nähdä.
Siksi demokratia ei ikinä tule jussufien maihin.
Monet maalaiset tietävät tuon ja ovatkin ohjanneet maatukiaisensa Sveitsiin ja Cayman-saarille.
Afrikkaankin tiedän erään maajussin sijoittaneen suuria summia, kun uskoi yhteen nigerialaisvedätykseen.
Ei ollut kysymys kielenopetuksesta, johon aina mielelläsi haluat keskustelun siirtyvän.
Miksi pelkäät vieraskielisiä niin paljon? Onko sinulla jokin huono kokemus englanninkielisistä?
Kuka noita järjettömyyksiä rupeaisi vahvistamaan. En minä ainakaan.
Älkää vastatko trollille
sinä olet vahvistanut ne lukemattomia kertoja harhaisilla höpinöilläsi.
esität ihan asiallisia kommentteja, tunnut pitävän breivikiä paitsi julmana myös typeränä, ja olet ihan oikeassa.
Tyhmät pohjoisafrikkalaiset tulevat varmasti muistuttamaan tämän kriisin aikana miten esimerkiksi Marokko auttoi juutalaisia Holokaustin aikana. Netanjahu tulee vastaamaan törkyturville, että juutalaiset häädettiin Pohjois-Afrikasta vuonna 1948.
Juutalaisia on aina vihattu Pohjois-Afrikassa joka on täynnä sisäsiittoisia kuolaavia ääliöitä eli Jussufeja.
Israelin väestöstä kolmekymmentä prosenttia on kotoisin Irakista ja Pohjois-Afrikasta. Tietääkö Jussuf miksi ne on nykyisin siellä Israelissa. Israelin valtion perustamisen myötä paikallisilla Jussufeilla napsahti täysin siellä korvien välissä. Juutalaiset häädettiin kodeistaan ja heidän omaisuutensa takavarikoitiin. Jussufien aiheuttama taakka juutalaisille oli lähes holokaustiin verrattavissa. Kun Pohjois-Afrikan ja Irakin suvaitsevaisuuden uhrit oli saatu asutettua tuli heti perään neuvosto Jussufien häätämät. Tällaista "suvaitsevaisuutta" Suomessa asuvat pohjoisafrikkalaiset ja kurdi Jussufit haluavat myös suomalaisille isännilleen osoittaa.
Taaskaan ei ollut puhe kielenopetuksesta, mutta haluat vaihtaa puheenaihetta koska et halua keskustella arasta asiasta.
Mitän vaihtaa. Tuo juutalaisten häätäminen pois kodeistaan ja niiden omaisuuden varastaminen on juuri sitä teikäläisten suvaitsevaisuutta jota haluatte osoittaa erityisesti niitä "maalaisia" kohtaan.
Juutalaisten jalosta luonteesta kertoo sekin, että varkauksista huolimatta ovat antaneet erityisesti Egyptin rupusakille runsaasti apua.
Itse asiassa meikäläiset amerikkalaiset tukevat paljonkin Israelia ja juutalaisilla on hyvä maine täällä USA:ssa.
Mistä tuo amerikkalaisviha oikein kumpuaa siellä teidän Takahikiällä? Teistä näyttää aina että amerikkalaiset tekevät maailmassa kaiken pahan. Sen vuoksi sitten oikeutatte itsenne pahoinpitelemään jokaisen englanninkielisen joka kohdalle sattuu.
teikäläiset somalit vihaavat paljonkin Israelia ja juutalaisilla on hyvin huono maine kaikissa maissa, joissa jussufit ovat enemmistönä. Jussufeilla on tapana uskoa, että heidän kaikkien ongelmiensa takana ovat juutalaiset.
Kielenopetuksen kannattajilla ei ole mitään yhteistä "uskoa" juutalaisista tai kenestäkään muustakaan. Kielenopetuksen kannattajat toivovat myös heprean opetuksen lisäämistä.
Israel ku kuljettaa ruokaa, niin kyllä sitten on Jussufit suu ojossa.
Millainen asento ihmisellä on jos hän on "suu ojossa"? Onko tämä jonkinlainen maalaisten suosima temppu?
se on jussufien temppu: http://www.riemurasia.net/kuva/Jamalin-soidinmenot/143030
miksi taas höpiset kielenopetuksesta, kun puhuttiin kieli-, luku- ja kirjoitustaidottomista jussufeista?
"Jussufit" on persusana joka tarkoittaa kielenopetuksen kannattajaa. Tämän on minulle persu vahvistanut, eikä persu tuollaisessa asiassa valehtele.
Jussufit on myös sana jonka merkitys ei vaihtele, kuten melonin lippalakin kanssa tapahtuu.
Kysy naapuriltasi Mehmed Farsilta.
Toulousessa kaksi vuotta sitten kolme juutalaista tappanut murhaaja oli algerialainen. Italian poliisin mukaan somalit ja tunisialaiset riehuvat ja möykkäävät Lampedusassa päivittäin. Etelä-Eurooppa on jo tuomittu, mutta me voimme vielä pelastua.
Viimeisin pohjoisafrikkalaisen tekemä hyökkäys oli kahden juutalaisen hakkaaminen pariisilaisen synagogan lähellä. Suomalaisilla ei ole vielä onneksi mitään hätää.
Eräässä mielessä kyllä jotenkin harmittaa näiden puolesta. Pohjoisafrikkalaiset Jussufit taisteli niin kovasti siellä Algeriassa Hitlerille antautuneita kenraaleja vastaan, nyt tuossa samassa sodassa olleet vanhemmat algerialaiset joutuu henkensä uhalla uimaan Eurooppaan.
Entä näiden sadut Kesselringin ja Rommelin lyömisestä. Itämainen mielikuvitus todella pääsee näillä afro-aasialaisilla vauhtiin toisen maailmansodan suhteen. Lukekaa jos haluatte nauraa. Ei ole vielä edes ne Euroopan karvaselät siellä ylempänä päässet tuolle Jussuf tasolle.
Onko nykyään hourulan eli pöpilän asukkailla vapaat nettiyhteydet, koska Jussuf (se pöpi alias sama) kirjoitteelee ja mellastaa näillä palstoilla yötä päivää?
Algerialainen isänsä ei jaksa panna sitä peräreikään joka minuutti.
Pohjois-Afrikan valtiot valuu Somalian tasolle seuraavan kymmenen vuoden aikana. Saa ranskalaisetkin naiset sitä Jusufien karvaista kebabia sitten.
Höpsis. Teille maajusseille demokratian tuonti vanhoihin diktatuurimaihin on vastenmielistä.
Suomi taas näyttää olevan Allah-Ahon määräämällä tiellä. Iltasanomissakin oli tänään uutinen Allah-Aholaisten epäonnistuneesta yrityksestä pahoinpidellä Ruotsista tullut paluumuuttaja:
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288695572527.html
Älkää vastatko trollille
Älkää vastatko ylläpidolle.
Onko juttua siitä algerialaisesta joka raiskasi puistossa pari vuotta sitten. Tuoreempi tapaus on kuitenkin se marokkolainen joka ammuskeli juutalaisia Belgiassa.
Tein juuri äsken halal-sian pekonista tiriseviä voileipiä. Kuola valuu turpeiden huulieni välistä, kun ajattelen pian pääseväni ahmimaan niitä.
Maahanmuutto siltä suunnalta rajoitettava.
Reiluna "maalaisena" sanon sen ettei Jussufien tuntema raivo ranskalaisia, italialaisia ja espanjalaisia kohtaan täysin perusteetonta ole.
Kielenopetuksen kannattajat rakastavat ranskalaisia, italialaisia ja espanjalaisia. Luulet vain että vihaisivat, koska olet niin kielenopetusta vastaan että luulet kielenopetuksen kannattajien vihaavan ihmisiä.
Tiedoksesi: eivät vihaa. Kaltaisesi maalaiset vihaavat. Kuten myös kaikkia muilta kyliltä kotoisin olevia, kuten Suomessa aina on vihattu. Se on semmoinen "Maan tapa", lähes geneettinen maalaisten ominaispiirre.
Älkää vastatko trollille
Miksi ne sitten soti niitä vastaan raivokkaasti vielä 60-luvulla, vai oliko ne Aarne Juutilaisen kertomukset sieltä Marokosta "maalaisen satua". Maalaisen "sadun" takiako Juutilainen sai palkkioksi Ranskan kansalaisuuden ja legioonan ristin.
Juutilainen ei puhunut mitään kielenopetuksen kannattajista, vaikka itse sellainen olikin. Opiskeli myös puhumaan ranskaa aika sujuvasti. Siihenhän eivät suomalaiset maalaiset koskaan voisi ruveta.
Juutilainen oli maalainen ja sotavetsku.
Aarne Juutilainen näytti aikoinaan näille karvaturville ettei suomalaisen silmille hypitä.
Paha tilanne toi ranska erityisesti niide juutalaisille. Miks ei häipyä Israeliin. Saatana ku vituttaa nuo jussufit. Miksi pitää käyttäytyä kuin apina eikä ihminen eli ranskaksi homme moderne.
http://www.dailymail.co.uk/news/article-2680625/Pupils-mother-stabs-teacher-death-horrified-students-French-school.html
Tällä mamma Jussufilla oli ESPANJAN PASSI.
ÄLKÄÄ VASTATKO TROLLILLE TAI PILLAHDAN ITKUUN
Jäljellä olevien juutalaisten kannattaisi äkkiä lähteä omaisuus mukanaan sinne Israeliin. Ei kannata jäää odottelemaan 40-lukua jolloin nämä rosvo Jussufit vievät sen taas.
Eikös ne italialaiset oikein Mussolinin johdolla vaatineet niitä libyalaisia yhteyteensä, nooh nyt niitä on tulossa sinne hukkumisen uhallakin. Tässä tilanteessa kuvastuu eteläeurooppalaisten sielunveljeys suomalaisten maalaisten kanssa. Haukutaan pohjoisafrikkalaisia loisiksi vaikka itse ollaan heti ensimmäisenä kärkkymässä maataloustukia, aluetukia ja kaikkea mahdollista apurahaa.
Juutalaiset ovat tietysti ikävä uhri. Paikallisten maalaisten sijaan Välimerellä asuneet syrjäytyneet purkavat turhautumistaan juutalaisiin.