Käteisen tuleva toimi on Hannun käsissä!

Tiinan kuulustelukertomus s. 197 julkisuuteen

"Koska aikaisempi kuulustelijani Tuija Porvali ei pyynnöstäni huolimatta suostunut kirjaamaan asiassa esiin tuomieni julkisuuden henkilöiden nimiä puolitoista vuotta sitten, niin haluan ne nyt kirjattavaksi.

Vuoden 2007 - 2008 vaiheissa kun tein klubin asiakasrekisterin päivitystä havaitsin, että seuraavat yhteiskuntamme vaikutusvaltaiset henkilöt olivat mukana klubin jäsenenä: Jyrki Katainen ja Esko Hyssälä. Esko Hyssälän perustiedoissa näkyi sähköpostiosoitteena; [email protected].

Sanoin tästä käytetystä sähköpostiosoitteesta Hannulle, että eikö jäsenellä pitäisi olla jäsenen oma sähköpostiosoite. Hannu aikoi olla yhteydessä ko. osoitteeseen ja aikoi pyytää jäsentä ilmoittamaan jäsenrekisteriin oman sähköpostiosoitteensa.

Lisäksi ko. julkisuuden henkilöistä klubissa jäsenenä oli Gustaf Hägglund.
Yhteisöjäsenenä oli eräs paikallisosuuspankki ja muistelen, että kyseessä oli Kxxxx Osuuspankki. Lisäksi jäsenenä oli pankkien johtajia, joka ilmeni siitä, että heidän sähköpostiosoitteeseensa liittyi pankin nimi.
290
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Jyrkillähän on vanha väärentäjätausta, joten kyllä hänestä hommiin olisi!

Äänestä
  • Miesportoksi Rotterdamin satamaan. Saisi hikoilla ja punottaa ihan kunnolla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Konstaapeli Taapero kirjoitti:

Tiinan kuulustelukertomus s. 197 julkisuuteen

"Koska aikaisempi kuulustelijani Tuija Porvali ei pyynnöstäni huolimatta suostunut kirjaamaan asiassa esiin tuomieni julkisuuden henkilöiden nimiä puolitoista vuotta sitten, niin haluan ne nyt kirjattavaksi.

Vuoden 2007 - 2008 vaiheissa kun tein klubin asiakasrekisterin päivitystä havaitsin, että seuraavat yhteiskuntamme vaikutusvaltaiset henkilöt olivat mukana klubin jäsenenä: Jyrki Katainen ja Esko Hyssälä. Esko Hyssälän perustiedoissa näkyi sähköpostiosoitteena; [email protected].

Sanoin tästä käytetystä sähköpostiosoitteesta Hannulle, että eikö jäsenellä pitäisi olla jäsenen oma sähköpostiosoite. Hannu aikoi olla yhteydessä ko. osoitteeseen ja aikoi pyytää jäsentä ilmoittamaan jäsenrekisteriin oman sähköpostiosoitteensa.

Lisäksi ko. julkisuuden henkilöistä klubissa jäsenenä oli Gustaf Hägglund.
Yhteisöjäsenenä oli eräs paikallisosuuspankki ja muistelen, että kyseessä oli Kxxxx Osuuspankki. Lisäksi jäsenenä oli pankkien johtajia, joka ilmeni siitä, että heidän sähköpostiosoitteeseensa liittyi pankin nimi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu