On se aivan merkillistä, kummaa, outoa, kun ateistisiin uskoihin hurahtaneet tulevat tänne aina haastaamaan riitaa uskovaisten kanssa. Mikäköhän heitä nyt oikein vaivaa, vai vaivaako mikään oikea vaiva? Sillä voihan tuo olla normaalia kasvukipuakin tuo heidän voimakas aggressivisuus.
Eikö he osaa keskustella uskonnoista suomen kielisin sanoin, ilman sitä kauheaa haistattelua
ja ärräpäisiä voimasanoja? Onhan uskonnoissa valtava valikoima aiheita, joista voi puhua ihan
suomenkielisin termein ja ilman tuota yletöntä vihanpitoa. Ja kun ei kuuntele sitä omaa riidankylvämisviettiä, eli antaa sen olla omassa karsinassaan, niin senjälkeen voi keskustella vaikka pienistä vihreistä ufo-ukkeleista tai sinisestä mansikkahillosta. Mutta minä luulen, että se on liikaa vaadittu näiltä ateistisilta
haihattelijoilta, meinaan se sopuisa keskustelu
tavallisten ihmisten kanssa. Ja jos asiaa ajatellaan oikein myönteisesti, niin saattaa se keskustelu onnistuakkin, mutta se vaatii meiltä kaikilta tavalisilta uskovaisilta melko paljon kärsivällisyyttä ja pitkämielisyyttä.
Miksiköhän he ...........?
55
1078
Vastaukset
- Nasse
Muutaman päivän dokaamisen jälkeen liskojen yökin on ohi vai oletko vielä loivennusvaiheessa?
Ainakaan normaali rytmi ei o päällä kun kellot on yli kahdeksan ja hemmo rykii uutta avausta- ei viisautta ainakaan
Juttele itseksesi vaikka aiheeseen ei kuulukkaan.
Vai kuinka. - Nasse
ei viisautta ainakaan kirjoitti:
Juttele itseksesi vaikka aiheeseen ei kuulukkaan.
Vai kuinka.Taisin saada susta kaverin ?
- Totuus?
Vai sinäkin olet ateisti? Riitaahan se nimittäin sinäkin olet tässä haastamassa. No semmosia kai ne sitten ateistit on, kun kerran sanot.
Ai niin, oli se muuten harmi kun se aloittamasi aikaisempi viestiketju poistettiin, siinä taisit päästä asian ytimeen ateistien todellisesta olemuksesta. No kai sinun on koitettava uudelleen sanoa asiasi yhtä.. tyylikkäästi?
-Jeesus on parasta huumetta!-- Trubaduuri
Tuo sinun "oma" näkemys asioiden tiloista, taitaa vaan olla kiinne sinun omista juurtuneista ennakkoasenteista ja sisäisistä mielenliikkeistä sekä myös vääristyneistä mielikuvista. Katsos minä herättelen teitä vain keskusketelemaan suomen kielellä ilman niitä ärräpäisiä voimasanoja ja sitä hulvatonta haistattelua. Siis kokeilen vain, että osaatteko te olla ihmisiksi ihmisille.
Ja.
Olen oman puoleni valinnut paljon ennen sinun syntymääsi, joten tuskin voit paljon siihen vaikuttaa mitä minä olen tai haluan olla, ja vain uusien väärinkäsitysten välttämiseksi lisään tähän muutaman sananasen; tyylipisteitä en kerää, vaan potkin teitä hieman ajattelemaan kuinka monella, eritavoilla asioista voi ehkä ajatella ja silti pysyä vanhoissa nahoissaan.
Sinulle kun en ole Jeesuksesta sanonut sanaakaan aikaisemmin, niin en voi tietää kuinka Hän sinua huumaa, mutta kerro ihmeessä meille muillekkin lukijoille miten se ilmenee, se mainitsemasi huumaava vaikutus. Ja jos voit hieman tarkentaa, että kenestäkö Jeesuksesta haluat keskustella, koska heitä on niin paljon? Eli myös pientä yksilöintiä kehiin, kaukaloon. - Totuus?
Trubaduuri kirjoitti:
Tuo sinun "oma" näkemys asioiden tiloista, taitaa vaan olla kiinne sinun omista juurtuneista ennakkoasenteista ja sisäisistä mielenliikkeistä sekä myös vääristyneistä mielikuvista. Katsos minä herättelen teitä vain keskusketelemaan suomen kielellä ilman niitä ärräpäisiä voimasanoja ja sitä hulvatonta haistattelua. Siis kokeilen vain, että osaatteko te olla ihmisiksi ihmisille.
Ja.
Olen oman puoleni valinnut paljon ennen sinun syntymääsi, joten tuskin voit paljon siihen vaikuttaa mitä minä olen tai haluan olla, ja vain uusien väärinkäsitysten välttämiseksi lisään tähän muutaman sananasen; tyylipisteitä en kerää, vaan potkin teitä hieman ajattelemaan kuinka monella, eritavoilla asioista voi ehkä ajatella ja silti pysyä vanhoissa nahoissaan.
Sinulle kun en ole Jeesuksesta sanonut sanaakaan aikaisemmin, niin en voi tietää kuinka Hän sinua huumaa, mutta kerro ihmeessä meille muillekkin lukijoille miten se ilmenee, se mainitsemasi huumaava vaikutus. Ja jos voit hieman tarkentaa, että kenestäkö Jeesuksesta haluat keskustella, koska heitä on niin paljon? Eli myös pientä yksilöintiä kehiin, kaukaloon.No voi anteeksi jos tuli nyt paha mieli.. Hyvä on, koetan koota itseni jälleen sinun älylliselle tasollesi ja liittyä mukaan asialliseen keskusteluun.
Tässä on muuten sinulle hieman tietoa skitsofrenia -nimisestä sairaudesta. Tarkastapa lisätietoja tämän linkin takaa:
http://www.mtv3.fi/poliklinikka/Psykiatria.shtml/117668?Skitsofrenia
Ihan vain varmistaaksesi, etten minä satu olemaan sinun sivupersoonasi. - itsesi puolesta
Totuus? kirjoitti:
No voi anteeksi jos tuli nyt paha mieli.. Hyvä on, koetan koota itseni jälleen sinun älylliselle tasollesi ja liittyä mukaan asialliseen keskusteluun.
Tässä on muuten sinulle hieman tietoa skitsofrenia -nimisestä sairaudesta. Tarkastapa lisätietoja tämän linkin takaa:
http://www.mtv3.fi/poliklinikka/Psykiatria.shtml/117668?Skitsofrenia
Ihan vain varmistaaksesi, etten minä satu olemaan sinun sivupersoonasi.tänään
- Totuus?
itsesi puolesta kirjoitti:
tänään
..rukoile itseni puolesta, vaan myös sinun, hyvä Trubaduuri. Pikaista paranemista.
- Nasse
Trubaduuri kirjoitti:
Tuo sinun "oma" näkemys asioiden tiloista, taitaa vaan olla kiinne sinun omista juurtuneista ennakkoasenteista ja sisäisistä mielenliikkeistä sekä myös vääristyneistä mielikuvista. Katsos minä herättelen teitä vain keskusketelemaan suomen kielellä ilman niitä ärräpäisiä voimasanoja ja sitä hulvatonta haistattelua. Siis kokeilen vain, että osaatteko te olla ihmisiksi ihmisille.
Ja.
Olen oman puoleni valinnut paljon ennen sinun syntymääsi, joten tuskin voit paljon siihen vaikuttaa mitä minä olen tai haluan olla, ja vain uusien väärinkäsitysten välttämiseksi lisään tähän muutaman sananasen; tyylipisteitä en kerää, vaan potkin teitä hieman ajattelemaan kuinka monella, eritavoilla asioista voi ehkä ajatella ja silti pysyä vanhoissa nahoissaan.
Sinulle kun en ole Jeesuksesta sanonut sanaakaan aikaisemmin, niin en voi tietää kuinka Hän sinua huumaa, mutta kerro ihmeessä meille muillekkin lukijoille miten se ilmenee, se mainitsemasi huumaava vaikutus. Ja jos voit hieman tarkentaa, että kenestäkö Jeesuksesta haluat keskustella, koska heitä on niin paljon? Eli myös pientä yksilöintiä kehiin, kaukaloon.kuten itseäsi avauspuheenvuorossasi nimittelit seuraavat terveiset: nimimerkin nimittely ei ole yksilön nimittelyä.
- xxx69
Huomenta ja haloo. Olisiko aika katsoa peiliin? Vai oletko saanut palstan parhaimman ärsyttäjän, haukkujan ja riidankylväjän maineen ihan tyhjästä? Kumpikos rupaluuri siellä nyt kirjoittelee, kiukkuinen vaiko se toinen? Yllättävästi ihan ilman kalevala-muotoon riimailtuja haukkumaloruja alkava avaus tarkoittanee, että ne uudet keltaiset lääkkeet sittenkin toimivat. Toistaiseksi.
- Trubaduuri
Huomenia hyviä sinnekkin. Ai että heti vaan solvaamaan, no sehän se on teidän tavaramerkki.
Ettekö te osaa enää lukea ollenkaan, vai onko viha niin pinnassa, että se estää näkemästä
jo suomenkielistä kirjoitusta ja se myös puskee väkisten ihonalta esiin, purskahdellen kuin suusta lentävät ivasanat syljen mukana ulos. Eli, ....miten on ?
Miksiköhän te ateistit vaihdatte nimimerkkejä kokoajan, alinomaan, kieliikö se vain teidän huonosta itsetunnosta sekä kroonisesta alemmuuden
ja riittämättömyyden tunteesta?
Taidat nauttia ihmisten solvaamisessta, lievä sadismi, vai saatanan palvontako taustalla?
Kokeile rukoilla polvistuneena Isä meidän rukous
ja sitten pyydä anteeksi pahoja tekojasi, saattaa auttaa, mutta huonolta kyllä näyttää kun tarkemmin ajattelee, sinun kohdallasi. Olet niin paatunut henkisen väkivallan tekijä.
Eikö tuo itse aihe alustuksessani/avauksessani kiinnostanut lainkaan? - juttuilija taas
Riiteleminen seis!
- Viinan Veli
Trubaduuri kirjoitti:
Huomenia hyviä sinnekkin. Ai että heti vaan solvaamaan, no sehän se on teidän tavaramerkki.
Ettekö te osaa enää lukea ollenkaan, vai onko viha niin pinnassa, että se estää näkemästä
jo suomenkielistä kirjoitusta ja se myös puskee väkisten ihonalta esiin, purskahdellen kuin suusta lentävät ivasanat syljen mukana ulos. Eli, ....miten on ?
Miksiköhän te ateistit vaihdatte nimimerkkejä kokoajan, alinomaan, kieliikö se vain teidän huonosta itsetunnosta sekä kroonisesta alemmuuden
ja riittämättömyyden tunteesta?
Taidat nauttia ihmisten solvaamisessta, lievä sadismi, vai saatanan palvontako taustalla?
Kokeile rukoilla polvistuneena Isä meidän rukous
ja sitten pyydä anteeksi pahoja tekojasi, saattaa auttaa, mutta huonolta kyllä näyttää kun tarkemmin ajattelee, sinun kohdallasi. Olet niin paatunut henkisen väkivallan tekijä.
Eikö tuo itse aihe alustuksessani/avauksessani kiinnostanut lainkaan?Veli! Terve. Otetaanpas taas! Minä alotin jumalauta jo klo4 aamulla, entä sinä? Modernit miehet Dokaa? Mä kuulin nääs että täältÄ löytyy Seuraa, uskovainen en oo mutta Viina maistuu.
- xxx69
Trubaduuri kirjoitti:
Huomenia hyviä sinnekkin. Ai että heti vaan solvaamaan, no sehän se on teidän tavaramerkki.
Ettekö te osaa enää lukea ollenkaan, vai onko viha niin pinnassa, että se estää näkemästä
jo suomenkielistä kirjoitusta ja se myös puskee väkisten ihonalta esiin, purskahdellen kuin suusta lentävät ivasanat syljen mukana ulos. Eli, ....miten on ?
Miksiköhän te ateistit vaihdatte nimimerkkejä kokoajan, alinomaan, kieliikö se vain teidän huonosta itsetunnosta sekä kroonisesta alemmuuden
ja riittämättömyyden tunteesta?
Taidat nauttia ihmisten solvaamisessta, lievä sadismi, vai saatanan palvontako taustalla?
Kokeile rukoilla polvistuneena Isä meidän rukous
ja sitten pyydä anteeksi pahoja tekojasi, saattaa auttaa, mutta huonolta kyllä näyttää kun tarkemmin ajattelee, sinun kohdallasi. Olet niin paatunut henkisen väkivallan tekijä.
Eikö tuo itse aihe alustuksessani/avauksessani kiinnostanut lainkaan?Toistan vain sen mitä aikaisemmin kirjoitin. Siitä selviää kaikki olennainen. Olen kyllä alusta asti pitänyt samaa nimimerkkiä, mitä höpötät?
- Uskonveli
xxx69 kirjoitti:
Toistan vain sen mitä aikaisemmin kirjoitin. Siitä selviää kaikki olennainen. Olen kyllä alusta asti pitänyt samaa nimimerkkiä, mitä höpötät?
Rienaajen ja joutojussien paikka on katuojassa ja autoilupalstalla. Kiitos sinulle että menet sinne, koska Herra on sinut hylkänyt.
- xxx69
Uskonveli kirjoitti:
Rienaajen ja joutojussien paikka on katuojassa ja autoilupalstalla. Kiitos sinulle että menet sinne, koska Herra on sinut hylkänyt.
Kato kato, pellehän se siinä. Mitäs turhaeinarille kuuluu näin tummuvassa illassa? Tulitko tänne taas uhoamaan olematonta valtaasi ja käskemään hiirenpaskan kokoisella auktoriteetillasi? Äidinkielen opettaja taisi aikoinaan hylätä sinut. Hylkänyt?

Ei tuollaisia seurakunnassa eikä uskontopalstalla tarvita. Miksi vielä kiemurtelet irstailun ja juopottelun koukussa. Nyt käsken minä sinua. Astu nyt ulos tästä palstasta äläkä tule ikinä Herran valikoituja häiritsemään.
- Nasse
Uskonveli kirjoitti:
Ei tuollaisia seurakunnassa eikä uskontopalstalla tarvita. Miksi vielä kiemurtelet irstailun ja juopottelun koukussa. Nyt käsken minä sinua. Astu nyt ulos tästä palstasta äläkä tule ikinä Herran valikoituja häiritsemään.
Nyt nimimerkki Uskonveli sotkee nimimerkit xxx69 ja Trubaduuri keskenään.
Vai onko kyseessä Trubaduurin reinkarnaatio 2.2 promillen jälkeen? - xxx69
Uskonveli kirjoitti:
Ei tuollaisia seurakunnassa eikä uskontopalstalla tarvita. Miksi vielä kiemurtelet irstailun ja juopottelun koukussa. Nyt käsken minä sinua. Astu nyt ulos tästä palstasta äläkä tule ikinä Herran valikoituja häiritsemään.
Toivottavasti edes joku tottelee sinun hörhökäskyjäsi, vaikka säälistä. Tuntuu olevan kova tarve käskeä. Oletko joskus elämäsi vaiheessa tai kenties entisessä elämässäsi ollut joku tärkeä henkilö ja nyt et osaa sopeutua turhaeinarin rooliin? Joo, niin sen täytyy olla. Sinähän tohiset kuin kiukkuinen pieni siili. Jospa olet joskus ollut todella tärkeä siili. Hah, saan sinusta uskomaton veli aina hyvät naurut!
- xxx69
Uskonveli kirjoitti:
Ei tuollaisia seurakunnassa eikä uskontopalstalla tarvita. Miksi vielä kiemurtelet irstailun ja juopottelun koukussa. Nyt käsken minä sinua. Astu nyt ulos tästä palstasta äläkä tule ikinä Herran valikoituja häiritsemään.
Ikävä kyllä nyt yö-työt kutsuvat, mutta älä huoli, rakas uskomaton veli, palaan kyllä nauramaan sinulle taas huomenna! Pidä piikit pystyssä ja keksi joku kiva käsky valmiiksi. leikitään vaikka sitä kapteeni käskee leikkiä. Annan sinun olla kapteeni, se tuntuu olevan sinulle tärkeää. Voit sitten ainakin kerran tuntea, että joku sinua tottelee. Kauniita unia.
- Uskonveli
juttuilija taas kirjoitti:
Riiteleminen seis!
Riiteleminen loppuu heti kun herjaajat saadaan ulos, jota minä olen heitä käskenyt. Joutojussit katuojaan, minä jo käskin.
Kiitos että sanoit riiteleminen seis. Me olemme Herran lapset yhtä mieltä. Ne jotka eivät ole voivat mennä autoilupalstalle. On tilaa. - Vellu Piri
Uskonveli kirjoitti:
Riiteleminen loppuu heti kun herjaajat saadaan ulos, jota minä olen heitä käskenyt. Joutojussit katuojaan, minä jo käskin.
Kiitos että sanoit riiteleminen seis. Me olemme Herran lapset yhtä mieltä. Ne jotka eivät ole voivat mennä autoilupalstalle. On tilaa.Hjuva veli, theidat ajetut poies autopalsta?
- KAIKILLE
VITTU ETTÄ OSAAKIN VITUTTAA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
- uneksija
On se aivan merkillistä, kummaa, outoa, kun eräillä ei vieläkään riitä järki tajuamaan, että ateismi ei ole uskonto. Ja viestejäsi lukeneena tiedän, että on vuosisadan vitsi sinulta tulla vaatimaan asiallista keskustelua. Pata kattilaa soimaa, tässä tapauksessa musta kylki taitaa olla lähinnä vain ensin mainitulla.
- Trubaduuri
Ai niinkö, että riitaa haastamaan, sillälailla,
uneksi sinä rauhassa tästäkin eteenpäin, mutta älä paljaasti. Ja sinunko järki tajuaa?
Minä vaan tässä ihmettelen, mihin se rittää?
Taidat ollakin aidosti kiinnostunut uskonnostasi
, mikä lie se sitten onkaan, taas tänään. Äläkä polta soppaasi pohjaan lapsiraukka, ja jos et osaa olla polttamatta, niin kysy neuvoa sitten viisammiltasi. Ei muuta sinulle tällä kertaa. - uneksija
Trubaduuri kirjoitti:
Ai niinkö, että riitaa haastamaan, sillälailla,
uneksi sinä rauhassa tästäkin eteenpäin, mutta älä paljaasti. Ja sinunko järki tajuaa?
Minä vaan tässä ihmettelen, mihin se rittää?
Taidat ollakin aidosti kiinnostunut uskonnostasi
, mikä lie se sitten onkaan, taas tänään. Äläkä polta soppaasi pohjaan lapsiraukka, ja jos et osaa olla polttamatta, niin kysy neuvoa sitten viisammiltasi. Ei muuta sinulle tällä kertaa.Ensiksi pieni huomautus: en ole lapsi vaan nuori mies, toiseksi en ole raukka. "Ai niinkö, että riitaa haastamaan..." *nauraa ivallisesti* kukahan se alunperin riitaa alkoi haastamaan, kysyn vaan... "Ja sinunko järki tajuaa?" Kyllä, minun järkeni- toisin kuin sinun- tajuaa sen tosiasian, että ateismi ei ole uskonto. Jos väität ateismia uskonnoksi, pyytäisin sinua aluksi määrittelemään sanan "uskonto".
- Trubaduuri
uneksija kirjoitti:
Ensiksi pieni huomautus: en ole lapsi vaan nuori mies, toiseksi en ole raukka. "Ai niinkö, että riitaa haastamaan..." *nauraa ivallisesti* kukahan se alunperin riitaa alkoi haastamaan, kysyn vaan... "Ja sinunko järki tajuaa?" Kyllä, minun järkeni- toisin kuin sinun- tajuaa sen tosiasian, että ateismi ei ole uskonto. Jos väität ateismia uskonnoksi, pyytäisin sinua aluksi määrittelemään sanan "uskonto".
No jos nyt kuitenkin ensimmäiseksi sinä esittäisit omat perustelut siitä, että minä en tajua ja sitten todistat sen oikeaksi. Et taida tietää väitteen ja perusteettoman väitteen eroa.
Etkä taida myöskään tietää mielipiteen sekä mielenilmaisun oikeudellisuuden kiistattomuutta.
Kyllä sinut vielä lapseksi määritellään täällä
ja vain siitä syystä, kun käyttäydyt kuin lapsi. - uneksija
Trubaduuri kirjoitti:
No jos nyt kuitenkin ensimmäiseksi sinä esittäisit omat perustelut siitä, että minä en tajua ja sitten todistat sen oikeaksi. Et taida tietää väitteen ja perusteettoman väitteen eroa.
Etkä taida myöskään tietää mielipiteen sekä mielenilmaisun oikeudellisuuden kiistattomuutta.
Kyllä sinut vielä lapseksi määritellään täällä
ja vain siitä syystä, kun käyttäydyt kuin lapsi.Väite: trubaduuri ei ymmärrä, että ateismi ei ole uskonto
Perustelu: trubaduuri väittää, että ateismi on uskonto
En ole kertaakaan kieltänyt sinua ilmaisemasta mielipidettäsi enkä kiellä nytkään. Perättömien puhuminen ei kuitenkaan ole mielipiteen ilmaisemista. Ja minulle on aivan sama, miksi sinä minut määrittelet, sillä tiedän itse, etten ole lapsi.
Nyt kun olen perustellut oman kantani, pyydän sinua mitä ystävällisimmin määrittelemään sanan uskonto. - Trubaduuri
uneksija kirjoitti:
Väite: trubaduuri ei ymmärrä, että ateismi ei ole uskonto
Perustelu: trubaduuri väittää, että ateismi on uskonto
En ole kertaakaan kieltänyt sinua ilmaisemasta mielipidettäsi enkä kiellä nytkään. Perättömien puhuminen ei kuitenkaan ole mielipiteen ilmaisemista. Ja minulle on aivan sama, miksi sinä minut määrittelet, sillä tiedän itse, etten ole lapsi.
Nyt kun olen perustellut oman kantani, pyydän sinua mitä ystävällisimmin määrittelemään sanan uskonto.En ole väittänyt sellaista koskaan,valitan. Ohi meni,saat toki vielä joskus uuden tilaisuuden osoittaa tuota vähäsen orastavaa nokkeluutta lisää, mutta et enää tänään. Olet väärässä mielipiteen ilmaisun suhteen. Ja jos tuntisit suomen voimassa olevia lakeja, edes tyydyttävällä tasolla, et silloin kirjoittasi tuollaista potaskaa erittäin tärkeästä oikeudesta, joka meille ihmisille on annettu Kristuksen toimesta
ja Hänen ansiokkaista teoista. Eli, mielenilmaisun ja mielipiteen muodostamisen sekä sanavapauden oikeuksista.
Katso uskonnon määritys joltakin nettisivulta tai filosofian kirjoista tai suomenlaki kokoelmasta. - Nasse
Trubaduuri kirjoitti:
En ole väittänyt sellaista koskaan,valitan. Ohi meni,saat toki vielä joskus uuden tilaisuuden osoittaa tuota vähäsen orastavaa nokkeluutta lisää, mutta et enää tänään. Olet väärässä mielipiteen ilmaisun suhteen. Ja jos tuntisit suomen voimassa olevia lakeja, edes tyydyttävällä tasolla, et silloin kirjoittasi tuollaista potaskaa erittäin tärkeästä oikeudesta, joka meille ihmisille on annettu Kristuksen toimesta
ja Hänen ansiokkaista teoista. Eli, mielenilmaisun ja mielipiteen muodostamisen sekä sanavapauden oikeuksista.
Katso uskonnon määritys joltakin nettisivulta tai filosofian kirjoista tai suomenlaki kokoelmasta.osaatko sen määritellä, Trubaduuri?
- Trubaduuri
Nasse kirjoitti:
osaatko sen määritellä, Trubaduuri?
Sinä varmasti sen osaat määritellä oikein hyvin, että mitä se tarkoittaa sinun kohdallasi ja miten se vaikuttaa sinun käytökseesi mm. täällä netissä.
Jossa pitäisi olla etiketti ja etiikkaa samalla lailla ohjaavina elementteinä kuin normaalissa arkielämässäkin, mutta sinun kohdallasi se ei näytä pitävän ollenkaan paikkansa.
Toisaalta tuon ymmärtää kyllä oikein hyvin, kun ihminen on jo liottanut alkoholilla aivonsa pihalle, ei lähimuistikaan voi olla enää parhaassa terässään. On myös tunnettu tosiasia, että se vaikuttaa kohtuullista enemmän ihmisen omaan horjuvaan mielenterveyteen. Kuten se käy hyvin ilmi sinunkin tapauksessasi. Olet siis oiva kouluesimerkki kohtuu käyttäjille. - Nasse
Trubaduuri kirjoitti:
Sinä varmasti sen osaat määritellä oikein hyvin, että mitä se tarkoittaa sinun kohdallasi ja miten se vaikuttaa sinun käytökseesi mm. täällä netissä.
Jossa pitäisi olla etiketti ja etiikkaa samalla lailla ohjaavina elementteinä kuin normaalissa arkielämässäkin, mutta sinun kohdallasi se ei näytä pitävän ollenkaan paikkansa.
Toisaalta tuon ymmärtää kyllä oikein hyvin, kun ihminen on jo liottanut alkoholilla aivonsa pihalle, ei lähimuistikaan voi olla enää parhaassa terässään. On myös tunnettu tosiasia, että se vaikuttaa kohtuullista enemmän ihmisen omaan horjuvaan mielenterveyteen. Kuten se käy hyvin ilmi sinunkin tapauksessasi. Olet siis oiva kouluesimerkki kohtuu käyttäjille.osaatko sen määritellä?
Laitetaan tähän yksi helppo kun nuo kaksi edellistä ovat olleet ilmeisen vaikeita. - Nasse
Trubaduuri kirjoitti:
Sinä varmasti sen osaat määritellä oikein hyvin, että mitä se tarkoittaa sinun kohdallasi ja miten se vaikuttaa sinun käytökseesi mm. täällä netissä.
Jossa pitäisi olla etiketti ja etiikkaa samalla lailla ohjaavina elementteinä kuin normaalissa arkielämässäkin, mutta sinun kohdallasi se ei näytä pitävän ollenkaan paikkansa.
Toisaalta tuon ymmärtää kyllä oikein hyvin, kun ihminen on jo liottanut alkoholilla aivonsa pihalle, ei lähimuistikaan voi olla enää parhaassa terässään. On myös tunnettu tosiasia, että se vaikuttaa kohtuullista enemmän ihmisen omaan horjuvaan mielenterveyteen. Kuten se käy hyvin ilmi sinunkin tapauksessasi. Olet siis oiva kouluesimerkki kohtuu käyttäjille.Tee, toimi, perustele, muutoin keskustelu pyörii tuossa viinapuolessa kuten olet huomannut.
- Trubaduuri
Nasse kirjoitti:
osaatko sen määritellä?
Laitetaan tähän yksi helppo kun nuo kaksi edellistä ovat olleet ilmeisen vaikeita.Tällä hetkellä yleiset kansainväliset sopimukset
ja moninkeskiset sopimukset ja kansainväliset lait, määrittelee uskonnon julkisella tasolla.
Ja tämän lisäksi kaikki viralliset uskonnot ja uskonnolliset yhteisöt määrittelevät oman uskonnollisuutensa ja näin myös oman uskontonsa ihan itsenäisesti. Mahdollisesti sitten näille määrityksille haetaan virallinen hyväksyntä ja ehkäpä myöskin, jos se toiminta ulottuu yhteisön kotipaikkamaan ulkopuolelle, joudutaan myös hakemaan ns.kansainvälinen moninkeskinen hyväksyntä. Jotka/joka tietysti perustuu voimassa oleviin valtioiden lakeihin ja sopimuksiin sekä kansainvälisiin lakeihin ja sopimuksiin.
Eli, minulla ei ole valtuuksia määritellä uskontoa
millään tasolla, voin vain esittää omia näkemyksiä ja mielipiteitäni kyseisestä asiasta. - Trubaduuri
Nasse kirjoitti:
Tee, toimi, perustele, muutoin keskustelu pyörii tuossa viinapuolessa kuten olet huomannut.
Tähänkö on tässä tultu? Jumalan ja jumaluuksien kieltäjä kyselee aatteensa perään/ateisminsa
vuoksi, perinteisen kysymyksen. Mitä minä olen?
Ole ihan rauhassa mitä ikinä haluat, mutta noudata
voimassa olevia lakeja ja yhteisön yleisimpiä sääntöjä sekä muista myöskin olla henkinen, moraalinen ajatteleva olento, siis jollakin tasolla myös ihminen. En voi muuta kertoa nyt
sinulle, koska vaikutat hieman horjuvalta ja kauas aatteestasi eksyneeltä ateistilta. - Nasse
Trubaduuri kirjoitti:
Tähänkö on tässä tultu? Jumalan ja jumaluuksien kieltäjä kyselee aatteensa perään/ateisminsa
vuoksi, perinteisen kysymyksen. Mitä minä olen?
Ole ihan rauhassa mitä ikinä haluat, mutta noudata
voimassa olevia lakeja ja yhteisön yleisimpiä sääntöjä sekä muista myöskin olla henkinen, moraalinen ajatteleva olento, siis jollakin tasolla myös ihminen. En voi muuta kertoa nyt
sinulle, koska vaikutat hieman horjuvalta ja kauas aatteestasi eksyneeltä ateistilta.jossa pyysin Sinua määrittelemään uskonnon ja ateismin. Ei siksi että minä en tietäisi mitä minä olen vaan viittaan avaukseesi jossa kirjoitat:
"...kun ateistisiin uskoihin hurahtaneet..."
joka selkeästi osoittaa että joko ateisimi, uskonto tai molemmat ovat Sinulle vieraita käsitteitä.
Jotta avauksessasi tekemiä kysymyksiä voisi käsitellä, täytyy löytää yhteinen kieli. - Trubaduuri
Nasse kirjoitti:
jossa pyysin Sinua määrittelemään uskonnon ja ateismin. Ei siksi että minä en tietäisi mitä minä olen vaan viittaan avaukseesi jossa kirjoitat:
"...kun ateistisiin uskoihin hurahtaneet..."
joka selkeästi osoittaa että joko ateisimi, uskonto tai molemmat ovat Sinulle vieraita käsitteitä.
Jotta avauksessasi tekemiä kysymyksiä voisi käsitellä, täytyy löytää yhteinen kieli.Ne ovat jo valmiiksi määriteltyjä molemmat, pistä haku päälle oikeilla hakusanoilla johonkin hakurobottiin, tai hakuihin erikoistuneihin sivustoihin, niin kyllä saat vastauksen ja
varmasti sellaisen, joka sinuakin miellyttää.
Minä en määrittele aatteita enkä uskontoja, minä voin vain keskustella niistä omia näkemyksiäni ja mielipiteitäni apuna käyttäen. Ja koska olet kieltäjä luonteeltasi ja sen lisäksi onneton inttäjä, annan sinulle hyvän vihjeen; nämä ovat keskustelu palstoja, siis eivät ole tiedefoorumeita tai yliopiston audiotoreja.
Ja.
Nyt voit ottaa kevein mielin uuden otteen tähän
nykymaailmaan ja alkaa elämään täysipainoista, ehkäpä aitoa uskonnollista elämää, Kristuksen opetuksien mukaisesti. - Nasse
Trubaduuri kirjoitti:
Ne ovat jo valmiiksi määriteltyjä molemmat, pistä haku päälle oikeilla hakusanoilla johonkin hakurobottiin, tai hakuihin erikoistuneihin sivustoihin, niin kyllä saat vastauksen ja
varmasti sellaisen, joka sinuakin miellyttää.
Minä en määrittele aatteita enkä uskontoja, minä voin vain keskustella niistä omia näkemyksiäni ja mielipiteitäni apuna käyttäen. Ja koska olet kieltäjä luonteeltasi ja sen lisäksi onneton inttäjä, annan sinulle hyvän vihjeen; nämä ovat keskustelu palstoja, siis eivät ole tiedefoorumeita tai yliopiston audiotoreja.
Ja.
Nyt voit ottaa kevein mielin uuden otteen tähän
nykymaailmaan ja alkaa elämään täysipainoista, ehkäpä aitoa uskonnollista elämää, Kristuksen opetuksien mukaisesti.että olet ymmärtänyt ateismin väärin?
Ei se haittaa, oppia ikä kaikki ;P
Mitä tulee toivotukseesi: "Nyt voit ottaa kevein mielin uuden otteen tähän nykymaailmaan ja alkaa elämään täysipainoista, ... elämää"
Niin kerronpa Sinulle että meillä ateisteilla tuo onnistuu aivan kuin itsestään, ilman mitään riittejä suuntaan tai toiseen. Kokeileppa! - Trubaduuri
Nasse kirjoitti:
että olet ymmärtänyt ateismin väärin?
Ei se haittaa, oppia ikä kaikki ;P
Mitä tulee toivotukseesi: "Nyt voit ottaa kevein mielin uuden otteen tähän nykymaailmaan ja alkaa elämään täysipainoista, ... elämää"
Niin kerronpa Sinulle että meillä ateisteilla tuo onnistuu aivan kuin itsestään, ilman mitään riittejä suuntaan tai toiseen. Kokeileppa!Mistä riiteistä oikein höpiset, olen antanut itseni ymmärtää, ettei teillä ateistisilla uskovaisilla ole "muita" riittejä kuin tavallisten
uskovien ihmisten ivaaminen ja solvaaminen monisanaisesti sekä haistattelu ja alatyylisten voimasanojen huuteleminen yleisillä paikoilla ja joillakin teillä näiden lisäksi vielä vanhuksien potkiminen sekä heidän sättiminen kauppojen pitkissä kassajonoissa jne... jne... . Listaa voisi jatkaa toiselle palstalle asti, mutta en nyt viitsi tämän enenpää tänään ;) - Nasse
Trubaduuri kirjoitti:
Mistä riiteistä oikein höpiset, olen antanut itseni ymmärtää, ettei teillä ateistisilla uskovaisilla ole "muita" riittejä kuin tavallisten
uskovien ihmisten ivaaminen ja solvaaminen monisanaisesti sekä haistattelu ja alatyylisten voimasanojen huuteleminen yleisillä paikoilla ja joillakin teillä näiden lisäksi vielä vanhuksien potkiminen sekä heidän sättiminen kauppojen pitkissä kassajonoissa jne... jne... . Listaa voisi jatkaa toiselle palstalle asti, mutta en nyt viitsi tämän enenpää tänään ;)"Uskonto on kuin alkoholia - vähäisinä määrinä siitä ei ole haittaa, ehkä jopa hyötyä, mutta kun sitä enemmän ottaa, niin sitä mennään. Eikä uskontoa myöskään sovi tuputtaa muille vastoin heidän tahtoaan"
- puer86
Olet tainnut vetää sekä alkoholia että uskontoa yliannostuksen? - Potkija-ateisti
Nasse kirjoitti:
"Uskonto on kuin alkoholia - vähäisinä määrinä siitä ei ole haittaa, ehkä jopa hyötyä, mutta kun sitä enemmän ottaa, niin sitä mennään. Eikä uskontoa myöskään sovi tuputtaa muille vastoin heidän tahtoaan"
- puer86
Olet tainnut vetää sekä alkoholia että uskontoa yliannostuksen?oikeassa. Kaikki ateistit ovat alkoholisteja, potkivat vanhuksia, kiduttavat uskovaisia ja syövät pieniä lapsia.
Taidanpa käydä jääkaapilla ... - Nasse
Potkija-ateisti kirjoitti:
oikeassa. Kaikki ateistit ovat alkoholisteja, potkivat vanhuksia, kiduttavat uskovaisia ja syövät pieniä lapsia.
Taidanpa käydä jääkaapilla ..... taidanpa samalla varastaa naapurin polupyörän ...
- uneksija
Trubaduuri kirjoitti:
Mistä riiteistä oikein höpiset, olen antanut itseni ymmärtää, ettei teillä ateistisilla uskovaisilla ole "muita" riittejä kuin tavallisten
uskovien ihmisten ivaaminen ja solvaaminen monisanaisesti sekä haistattelu ja alatyylisten voimasanojen huuteleminen yleisillä paikoilla ja joillakin teillä näiden lisäksi vielä vanhuksien potkiminen sekä heidän sättiminen kauppojen pitkissä kassajonoissa jne... jne... . Listaa voisi jatkaa toiselle palstalle asti, mutta en nyt viitsi tämän enenpää tänään ;)Voi voi, noinko huonosti olet tutustunut ateisteihin? Eihän listassasi ollut läheskään kaikkia meidän harrastamiamme asioita. Omiin tapoihini kuuluu lisäksi esim. hautakivien kaatelu, kirkkojen polttaminen sekä paloittelumurhan tekeminen vähintään kerran viikossa. Pienempinä asioina voisin mainita esim. päivittäiset myymälävarkaudet sekä pilven polton ja perskännien vetämisen joka päivä. Eikä tietenkään sovi unohtaa pentagrammien ja väärinpäin olevien ristien piirtelemistä julkisten rakennusten seiniin.
Ota nyt hyvä mies asioista selvää ennen kuin nettiin tulet kirjoittamaan perättömiä toisista, ettei näin jälkikäteen tarvitse ruveta käsityksiä oikomaan. - Trubaduuri
Nasse kirjoitti:
"Uskonto on kuin alkoholia - vähäisinä määrinä siitä ei ole haittaa, ehkä jopa hyötyä, mutta kun sitä enemmän ottaa, niin sitä mennään. Eikä uskontoa myöskään sovi tuputtaa muille vastoin heidän tahtoaan"
- puer86
Olet tainnut vetää sekä alkoholia että uskontoa yliannostuksen?Sinun kostonhimosi on jo niin suurta luokkaa, että olisi jo syytä sinun asemassa/tilassa olevan
ihmisen harkita jotakin järkevää ulospääsy tietä
tuosta ihmistä rasittavasta mielentilasta.
Suosittelen sinulle lämpimästi.
Harkitse itsellesi tehtäväksi jokin sellainen toimenpide, jolla pääsisit heti eroon tuosta mustamielisestä hyvin katkeroituneesta ja perus kateuden repimästä itsekkäästä minästäsi.
ps. tiedostatko edes miltä tuommoinen ihmisen jahtaaminen näyttää, ulkopuolisin ihmissilmin katsottuna? mietippä vähän mitä teet. - Trubaduuri
uneksija kirjoitti:
Voi voi, noinko huonosti olet tutustunut ateisteihin? Eihän listassasi ollut läheskään kaikkia meidän harrastamiamme asioita. Omiin tapoihini kuuluu lisäksi esim. hautakivien kaatelu, kirkkojen polttaminen sekä paloittelumurhan tekeminen vähintään kerran viikossa. Pienempinä asioina voisin mainita esim. päivittäiset myymälävarkaudet sekä pilven polton ja perskännien vetämisen joka päivä. Eikä tietenkään sovi unohtaa pentagrammien ja väärinpäin olevien ristien piirtelemistä julkisten rakennusten seiniin.
Ota nyt hyvä mies asioista selvää ennen kuin nettiin tulet kirjoittamaan perättömiä toisista, ettei näin jälkikäteen tarvitse ruveta käsityksiä oikomaan.Ihan hyvän listan teit, oikein hyvää todistelua!
Jatka samaan malliin. Ja kyllä se siitä vielä iloksi muuttuu sinunkin elämäsi, joskus. - Nasse
Trubaduuri kirjoitti:
Sinun kostonhimosi on jo niin suurta luokkaa, että olisi jo syytä sinun asemassa/tilassa olevan
ihmisen harkita jotakin järkevää ulospääsy tietä
tuosta ihmistä rasittavasta mielentilasta.
Suosittelen sinulle lämpimästi.
Harkitse itsellesi tehtäväksi jokin sellainen toimenpide, jolla pääsisit heti eroon tuosta mustamielisestä hyvin katkeroituneesta ja perus kateuden repimästä itsekkäästä minästäsi.
ps. tiedostatko edes miltä tuommoinen ihmisen jahtaaminen näyttää, ulkopuolisin ihmissilmin katsottuna? mietippä vähän mitä teet.kun Trubaduurilta kysytään että miten hän määrittelee ateismin ja kun todetaan että hän ei sitä osaa määritellä Trubaduuri rupeaa haukkumaan ateisteja mummonpotkijoiksi ja narkkareiksi.
Sitten kun moisen sinänsä käsittämättömän käytösen epäilee johtuvan voimakkaasta humalatilasta niin epäilijää syytetään kostonhimoiseksi.
Niin miltä se näyttää?
Palataanpa pari ruutua taakseppäin, määrittele miten ymmärrät ateismin? - Trubaduuri
Nasse kirjoitti:
kun Trubaduurilta kysytään että miten hän määrittelee ateismin ja kun todetaan että hän ei sitä osaa määritellä Trubaduuri rupeaa haukkumaan ateisteja mummonpotkijoiksi ja narkkareiksi.
Sitten kun moisen sinänsä käsittämättömän käytösen epäilee johtuvan voimakkaasta humalatilasta niin epäilijää syytetään kostonhimoiseksi.
Niin miltä se näyttää?
Palataanpa pari ruutua taakseppäin, määrittele miten ymmärrät ateismin?Olen huomannut vain sen, joka koskee sinun epäuskoa ja sitä ilmentäviä sanoja. Et tiedä ateismista etkä uskonnoista mitään.
- Nasse
kyselen.
Trubaduuri kirjoitti: "Et tiedä ateismista etkä uskonnoista mitään."
Siksipä Sinulta olen monesti kysynyt mitä ateismi tai uskonto tarkoittaa, muttet koskaan vastaa.
Tämä kaiketi johtuu siitä ettet tiedä?- Trubaduuri
No kuule hei! En voi tietää mistä johtuu sinun kyselykautesi/uhmaikäsi, mutta sen sanon; ilmeisesti tuo epätyydyttävä suhteesi tuon kaiken kieltävän epäuskosi kanssa, tuottaa suuren tarpeen palvoa kieltäjien yhteistä imagea ja myös tuottaa ylimääräisen tarpeen inttää asioista ja kieltää kaikilta muilta oikeuden omaan uskoonsa.
Ole huoleti, kukaan ei ota sinua vakavasti vielä,
toistaiseksi, koska sinulta puuttuu meriitti.
Etkö tiedä? Voi, voi, voi sinua, hanki tietoa! - Nasse
Trubaduuri kirjoitti:
No kuule hei! En voi tietää mistä johtuu sinun kyselykautesi/uhmaikäsi, mutta sen sanon; ilmeisesti tuo epätyydyttävä suhteesi tuon kaiken kieltävän epäuskosi kanssa, tuottaa suuren tarpeen palvoa kieltäjien yhteistä imagea ja myös tuottaa ylimääräisen tarpeen inttää asioista ja kieltää kaikilta muilta oikeuden omaan uskoonsa.
Ole huoleti, kukaan ei ota sinua vakavasti vielä,
toistaiseksi, koska sinulta puuttuu meriitti.
Etkö tiedä? Voi, voi, voi sinua, hanki tietoa!kyselen. Sehän on eräs tapa keskustella. Yleensä kun joutuu miettimään vastauksen, joutuu pohtimaan asioitakin. Kokeile.
Vaikkakin ilmoitan että en usko jumalaan, sinä saat vapaasti uskoa. Ei ilmoitukseni vie sinun oikeuttasi uskontoosi.
Minä en sure siitä otetaanko nimimerkki Nasse vakavasti.
Tietoa minulla jo hiukan on, siksi sinulta osaankin kysellä.
Muistetaanpa nyt että tämän koko ketjun aloitti Trubaduuri virheellisellä väittämällä että ateismi on uskonto.
Eikö joskus olisi helpompi myöntää virheensä ja ottaa opiksi, jäisi ehkä se pullokin korkkaamatta? - Trubaduuri
Nasse kirjoitti:
kyselen. Sehän on eräs tapa keskustella. Yleensä kun joutuu miettimään vastauksen, joutuu pohtimaan asioitakin. Kokeile.
Vaikkakin ilmoitan että en usko jumalaan, sinä saat vapaasti uskoa. Ei ilmoitukseni vie sinun oikeuttasi uskontoosi.
Minä en sure siitä otetaanko nimimerkki Nasse vakavasti.
Tietoa minulla jo hiukan on, siksi sinulta osaankin kysellä.
Muistetaanpa nyt että tämän koko ketjun aloitti Trubaduuri virheellisellä väittämällä että ateismi on uskonto.
Eikö joskus olisi helpompi myöntää virheensä ja ottaa opiksi, jäisi ehkä se pullokin korkkaamatta?No nythän minä vasta huomasin, mieshän (poika?)
vääntää tosissaan tippaa, anteeksi! Luulin että sinulla on leikkimieltä mukana jutuissasi.
Oletkin täysi tosikko, voi sinua ja voi sinun
juttujasi ja voi sinun inttämistäsi ;) Herää
vain entistä suurenpi kysymys, haluatko todella, siis, vain keskustella? - Nasse
Trubaduuri kirjoitti:
No nythän minä vasta huomasin, mieshän (poika?)
vääntää tosissaan tippaa, anteeksi! Luulin että sinulla on leikkimieltä mukana jutuissasi.
Oletkin täysi tosikko, voi sinua ja voi sinun
juttujasi ja voi sinun inttämistäsi ;) Herää
vain entistä suurenpi kysymys, haluatko todella, siis, vain keskustella?pullosta vastauksen?
- Trubaduuri
Nasse kirjoitti:
pullosta vastauksen?
Taidatkin olla sellainen pahemman sortin aineiden väärinkäyttäjä, jolle on jäänyt vanhalevy päälle soimaan, niinsanotusti. Koitahan jo vaihtaa nyt pikkupelle soitinta ja levyä.
- Nasse
Trubaduuri kirjoitti:
Taidatkin olla sellainen pahemman sortin aineiden väärinkäyttäjä, jolle on jäänyt vanhalevy päälle soimaan, niinsanotusti. Koitahan jo vaihtaa nyt pikkupelle soitinta ja levyä.
Mitä ateismi ja uskonto tarkoittavat?
- maiqqu
Kerran taas toisia syytellessäni ja sormella osoitellessani, se sitä ja se tätä, huomasin vain yhden sormen osoittavan toiseen ja
kolmen itseeni.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6487948Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4662234Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2292135- 1441703
Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511230Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251223Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule991104Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65836Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.58753Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7732