Jos vasemmistopuolueet kielettäisiin

Suomi olisi heti paljon rikkaampi.
Olisi paljon turhia maksuja pois.

Mutta pakko kait elätit on kuljettaa mukana.

Hekin tuottavaan työhön.
On marjojen poiminnoista lähtien.
Maatalouteen tarvitaan 2 € -3€/ tuntipalkkaisia lisää ylöspito
kaikki raha jää taskuun.
Se olisi monelle työnlaistajalle alkua työelämään.

Mutta ei, pitääkin heti ammattimiehen palkka maksaa.
Ilmeisesti vielä kaikilla lisillä.
1856
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Ei missään tapauksessa maalaoustöihin. Särkisivät ammattitaidottomina kalliit traktorit ja muut vehkeet.

Äänestä

Nuori putoaa putkesta – lasku 1,2 miljoonaa

Erot hyvä- ja huono-osaisten nuorten välillä ovat kasvaneet. Kaikki nuoret eivät päädy työelämään tai opiskelemaan.
Osa syrjäytyy, mutta osa jättäytyy tarkoituksella sivuun.
Syrjäytymisellä on kuitenkin kova hinta sekä nuorelle että yhteiskunnalle.

Niin..työ semmoista ettei tule lisälaskuja.
Maatalouskoneet liian kalliita rikottaviksi.
Mutta, moni osaa sitten koneitten käytönkin kun saavat oikeaa oppia, ja ovat valvonnan alla.
Kyllä monet nuoret ja vanhemmatkin, jotka ei vielä työsarkaa kyntäneet, saattavat hyvänkin alun saada työjatkoille, kun päätä saataisiin auki.

Kun raha tulee verotta, vaikkapa 400 € kuussa, ei se paha ole aloittelijalle nuorelle.
Kun olisi vaikkapa talon ylöspito.
Muttei noin saa tehdä vasurivihreä maassa.
Marjanpoimijoillekin jo vaativat kuukausipalkkaa. Joka verotonta tuloa.

Kun on lähtökohdat jo väärin, ei tarvi sitten ihmetellä syrjäänjääneitä.

Äänestä
  • Mihin perustuu kuvitelmasi, että nykyajan maanviljelijät olisivat valmiita antamaan rengeilleen ja piioilleen ylöspidon eli myös asumisen?

    Eiköhän ne ajat ole jo takana päin, jolloin isäntäparia ei häirinnyt, vaikka paneskelunsa äänet kantautuvatkin vieressä "nukkuvien" renkien ja piikojen korviin.

    Kuka valvoisi renkien ja piikojen koneenkäyttöä? Kokoomuslainen pehtooriko? Tuskin hän tyytyisi 400 euroon kuussa, vaikka ylöspitoonsa kuuluisi oikeus panna emäntää silloin kun huvittaa.

    Äänestä

  • volmari kirjoitti:

    Mihin perustuu kuvitelmasi, että nykyajan maanviljelijät olisivat valmiita antamaan rengeilleen ja piioilleen ylöspidon eli myös asumisen?

    Eiköhän ne ajat ole jo takana päin, jolloin isäntäparia ei häirinnyt, vaikka paneskelunsa äänet kantautuvatkin vieressä "nukkuvien" renkien ja piikojen korviin.

    Kuka valvoisi renkien ja piikojen koneenkäyttöä? Kokoomuslainen pehtooriko? Tuskin hän tyytyisi 400 euroon kuussa, vaikka ylöspitoonsa kuuluisi oikeus panna emäntää silloin kun huvittaa.

    Kyllä vieläkin paikkoja jossa työntekijät syötetään.

    Ajattelet nyt liian mustavalkoisesti.

    Ei maanviljelijä ole pehtoori kuin harvoissa tapauksissa.
    Siksipä pitäisikin olla jokin systeemi, jolla saadaan työväkeä niin edullisesti, että voidaan palkata. Sekinkö pitää ulkomailta tilata, joissa palkkataso paljon alhaisempi.

    Jos lähtökohta jo ettei haluta työstä raha saada, niin eipä sitten paljon ole mahdollisuuksia palkata työvoimaa.
    Kun poliittiset puoluueetkin sanoo, että älkää tehkö työtä, kun saman rahan saatte sossustakin.

    Äänestä

  • Vanha perinne kirjoitti:

    Ei tietenkään maanviljelijä ole pehtoori, vaan kuten tuossa jo viittasinkin renkien ja piikojen valvomiseen ja ohjaamiseen palkattu esimies, maataloustyönjohtaja.

    Isännällä on oikeus panna emäntää milloin huvittaa jo luonnostaan. Ei sitä tarvitse erikseen mainita. Mutta joskus isäntä antoi pehtoorilleenkin saman oikeuden osana palkkaa.

    Isännällä on omat kiireensä. Ei hän jouda piikoja ja renkejä ohjaamaan ja valvomaan. Siksi tarvitaan myös pehtoori, mutta tämän palkkaaminen maksaa. Tehtävään ei sovi kuitenkaan vihervasuri, mistä johtuen pehtoorit ovat puoluekannaltaan yleensä kokoomuslaisia tai eräin paikoin myös RKP-läisiä.

    Täällä pehtoorin toimenkuvasta tarkemmin:

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Pehtoori

    Ja lisänä vielä:

    Renkien ja piikojen ylläpito kattaa myös majoituksen. Ehdottamalla ylläpidon ottamista uudelleen käyttöön ehdotit siis myös renkien ja piikojen majoittamista isännän ja emännän taloon.

    Äänestä

  • volmari kirjoitti:

    Ei tietenkään maanviljelijä ole pehtoori, vaan kuten tuossa jo viittasinkin renkien ja piikojen valvomiseen ja ohjaamiseen palkattu esimies, maataloustyönjohtaja.

    Isännällä on oikeus panna emäntää milloin huvittaa jo luonnostaan. Ei sitä tarvitse erikseen mainita. Mutta joskus isäntä antoi pehtoorilleenkin saman oikeuden osana palkkaa.

    Isännällä on omat kiireensä. Ei hän jouda piikoja ja renkejä ohjaamaan ja valvomaan. Siksi tarvitaan myös pehtoori, mutta tämän palkkaaminen maksaa. Tehtävään ei sovi kuitenkaan vihervasuri, mistä johtuen pehtoorit ovat puoluekannaltaan yleensä kokoomuslaisia tai eräin paikoin myös RKP-läisiä.

    Täällä pehtoorin toimenkuvasta tarkemmin:

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Pehtoori

    Otaksuisin ettei tämmöisiä puhuta Pohjois-koreassa.
    Käsitys tullut mediasta, että siellä arvostetaan ruokaa.

    Työnsin käteni housujen sisään ja työnsin ne alas. Alastomina, hämärässä hevostallissa hyväilimme ja suutelimme toisiamme intohimon vain kasvaessa. Painoin tytön vasten karsinan laitaa ja näykin suullani hänen kaulaansa, korvalehtiään ja kovettuneita nännejään. Kivikovana seisova kankeni ohjautui kuin varkain märkänä sykkivään jalkoväliinsä ja hitain työnnöin hieroin sen kärjellä hänen herkimpiä alueitaan. Tyttö nosti toisen jalkansa kylkeäni vasten avaten jalkovälinsä paremmin hyväiltäväksi ja kuin vahingossa huomasin työntyväni milli milliltä ja sentti sentiltä hänen sisäänsä. Painoin kaluni hitaasti aivan pohjaan, nauliten hänet laitaa vasten ja pysähdyin nauttimaan siitä lämpimästä ja sykkivästä puristuksen tunteesta, jonka tämä treenattu tyttö minulle tarjosi. Rauhallisesti kiihtyvällä tahdilla aloin naimaan häntä, samalla suudellen kaulaa ja korvalehtiä. Liikkeeni sai tytön huohottamaan raskaasti ja ilmeisesti se herätti hevosenkin huomion, sillä tämä työnsi päänsä laidan yli tytön olkapäälle. Kuin aavistaen kaiken tarkoittavan vain hyvää, jäi se siihen tarkkailemaan toimiamme. Tyttö kietoi kätensä hevosen kaulan ympärille ja alkoi hieromaan kiihtyvällä tahdilla lantiotaan minua vasten. Kuin sähköiskun saaneena hän saavutti huippunsa puristaen hevosta yhä tiukemmin. Hänen laukeamisensa tuntui kestävän aivan mielettömän kauan ja alkavan kuin uudestaan kun työnsin itseni voimalla aivan pohjaan. Viimein hän lopetti liikehtimisensä ja olisi varmasti kaatunut voipuneena mikäli kankeni ei olisi ollut kivikovana hänen sisällään ja hevonen tarjonnut urhoollisesti tukeaan. Olimme vielä hetken aivan paikallaan ja kun hän irrotti otteensa hevosesta kannoin hänet paalin päälle, johon laskin hänet selälleen makaamaan. Asettelin hänen kätensä vielä pään yläpuolelle ja siirryin hänen jalkojensa väliin laskeutuen polvilleni. Nyt saatoin katsella ja kosketella tuota kaunotarta täysin esteettä. Viimein asettelin itseni aivan huulille, mutta en silti vielä työntynyt sisään, vaan jatkoin hänen upeiden muotojensa tutkimista. En kestänyt enää hetkeäkään, vaan tartuin kovakouraisesti kiinni molemmista rinnoista ja vedin itseni aivan pohjaan. Aloin rajun, jopa väkivaltaisen nainnin, jonka tavoitteena oli vain oman nautintoni hakeminen. Täydelliset rinnat heilahtelivat silmieni edessä jokaisen työntöni tahdittamana, tämän naisen antautuessa minulle täydellisesti. Tunsin laukeamiseni olevan lähellä ja kun se tapahtui tunsin räjähtäväni. Survoin kuin järkeä vailla jokaisen siemeneni tuon pikkuenkelin sisään, ikään kuin varmistaen niiden siellä pysymisen. Voimattomana lyyhistyin hänen päälleen ja kuin kiitokseksi hän kietoi kätensä ympärilleni. Lepäsimme vielä hetken sisäkkäin tuntien suurinta yhteenkuulumisen tunnetta mikä ihmisten välillä vain voi olla ja erkaneminen toisistamme tuntui kaikin puolin lopulliselta. Olimme molemmat täydellisti tyydytetyt ja onnellisia.

    Äänestä

  • 28 cm tanassa kirjoitti:

    asiasta, häiriköinti alkaa !

    Äänestä

Työ- ja elinkeinoministeriön neuvotteleva virkamies Pekka Tiainen on laskenut, että yksi työtön maksaa yhteiskunnalle 18 000 euroa vuodessa verrattuna siihen, että tämä olisi töissä.

Tiainen laskeskeli Hufvudstadsbladetissa, että jos työttömien määrä olisi vähentynyt 100 000 henkilöllä, yhteiskunta olisi säästänyt 1,8 miljardia euroa.

”Nyt kun se on lisääntynyt saman verran, menetimme tuon summan”, Tiainen perusteli.

Äänestä
  • Valtiontalouden tarkastusvirasto on laskenut, että työelämän ulkopuolelle jäänyt maksaa kansantaloudelle noin 700 000 euroa. Lisäksi julkinen talous maksaa jokaisesta pitkäaikaistyöttömyyteen liukuneesta 400 000 euroa.

    Näin alle 25-vuotiaana työllistymismahdollisuutensa menettänyt maksaa yhteiskunnalle joka vuosi 27 500 euroa.

    Täyttäessään 60 vuotta hän on maksanut yhteiskunnalle noin 1,1 miljoonaa euroa.

    Äänestä

HÖPÖHÖPÖ DORKA MAATALOUSTUKILOINEN?

Äänestä

Ai vieläkö viljelijän pitäisi maataloustukien lisäksi saada joku tekemään ne vähäiset kausiluontoiset työnsäkin ilmaiseksi?

Äänestä

Osmium Känä nyt entisenä lomittajana...heh..heh...
Tuskin muuta lomittaa palstalla, kuin kapia> kun matkoillaan.
Lomoittajan työ on raskasta ja vaativaa.
Jotta joka nuppi saa tarvitsemansa aterian ja hoidon.
Lypsäminenkin kuuluu maatalouslomittajille.

Suomessa on 400.000 työtöntä samaan aikaan kun täälllä työskentelee kymmeniä tuhansia vieratyöläisiä matalapalkkatöissä. Suomalaisten kun ei kannata tehdä alle 1.800 euron kuukausiansiolla töitä, koska saman elintason saa sosiaaliturvan kautta. Sen sijaan virolaiselle tuo 1.500-1.800 on jo niin hyvä palkka, että sen vuoksi ollaan valmiita muuttamaan maasta toiseen.

Äänestä

Ihalainen lähtenee möys tänään käpykaartiin.
Sai aikaiseksi yli 100 000 työtöntä kolmessavuodessa.

Äänestä

paikkansa..

Äänestä

Eipä Late saanut kenkää.
Ennättänee vielä saada jonkin kymmenentuhatta työtöntä lisää.

Niin..Ihalainenhan on työttömyysministeri.

Äänestä

SDP:n kannatus on viime vuosina laskenut. Eihän se nyt mikään suuri ihme ole kun ovat joka vaalien jälkeen luvanneet 100 000 työpaikka lisää mutta onnistuneet lisäämään joka vaalien välissä kuitenkin 100 000 työtöntä.

Työministeri ei ole hoitanut hommaansa, eikä ole vartionut tonttiaan vaan päästänyt työttömyyden kotikutoisesti räjähtämään. Kaikkialla muualla työttömyys vähenee, mutta Ihalaisen Suomessa lisääntyy.

Sama koskee Valtionvaraiministeriä. Hän unohti tärkeimmän tehtävänsä, eli kassan riittävyyden vartionnin. Sensijaan oli jakamassa äänestäjilleen "kaikkea hyvää" ottamalla kolmessa vuodessa 25 miljardia euroa lisää velkaa.

Äänestä

ajatusta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

samoin vihreät kirjoitti:

Suomi olisi heti paljon rikkaampi.
Olisi paljon turhia maksuja pois.

Mutta pakko kait elätit on kuljettaa mukana.

Hekin tuottavaan työhön.
On marjojen poiminnoista lähtien.
Maatalouteen tarvitaan 2 € -3€/ tuntipalkkaisia lisää ylöspito
kaikki raha jää taskuun.
Se olisi monelle työnlaistajalle alkua työelämään.

Mutta ei, pitääkin heti ammattimiehen palkka maksaa.
Ilmeisesti vielä kaikilla lisillä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu