Oppimaton.

Määrittele ensin normaali.

Normaalia ihmistä EI ole olemassa.

Olemme kaikki erilaisia yksilöitä.

Mainitsit matematiikan ja fysiikan. Matematiikka on laskutaitoa.
Siis, jos ei kiinnosta harjoitella laskutaitoa, ei taidot kehity.

Jos ei kiinnosta niin ei onnistu. Ja tietenkin jos on lahjoja, nin on kiinostustakin. On usein niin, että koulussa ei opita eikä pärjäillä, vaikka päänupissa on lahjoja.
Olin minäkin koulussa jotenkin poikkeava ja siksi jäin sivuun porukoista. Minua ei kiinostanut ikäisteni "typerät jutut" turhat kikatuksen toisten tyttöjen kanssa, tupakkakokeilut, höpinät pojista, koululaibileet ym. edes luokkaretket. Olin omissa maailmoissa, viihdyin aikuisten seurassa, ja pohdin elämänkatsomusasioita ja uskontoja ym.
Kieltämättä koin toisinaan yksinäisyyttä ja muukalaisuutta.
Ole reilusti se kuka olet, tutustu itseesi tunteisiisi. Olemme kaikki omia persooniamme ja ei kaikkien tarvitse olla matemaatikkoja. Sinun juttusi on se luovuus ja liikunnallinen ja varmaan taiteellinenkin ilmaisu.
Ei missään ole sanottu, että meidän tulisi mahtua samaan muottiin. On rikkautta, että olemme yksilöitä ja erilaisia.
Uskon, että kypsyt ja kasvat hyväksymään itsesi ja arvostamaan lahjojasi. Löydät elämässä myös niitä hengenheimolaisia.

Olen sinua kaksi kertaa vanhempi, ja miettinyt omaa oppimistani vasta nyt, kun olen opetellut soittamaan instrumenttia. Eli vasta nyt joudun miettimään, miten opin - ja en sitä todellakaan tiedä vieläkään.

Tämä maailma on rakennettu standardi-ihmistä varten. Standardi-ihminen muistaa asiat helposti, mutta ei ajattele monimutkaisesti. Jos oppimisessa on vaikeutta, oman kokemukseni mukaan toisenlainen ihminen saattaa oppia "kiertoreittejä". Eli hän näennäisesti oppii, mutta jollakin muulla tavoin kuin standardiväki. Olipa kyseessä alkuperäinen aivojen rakenne tai aivojen poikkeavan käytön myötä muokkautunut rakenne, joka tapauksessa lopputulos on ihminen, joka näkee ja kokee maailman toisin kuin muut. Varmaan ymmärrät minua (ja muut lukijat eivät)?

Toinen näkökulmani on myös omaa oppimisteoriaani. Eli kaikkien lahjakkaimpien lasten/ihmisten oppimista ei voi estää. Jos erityisen lahjakkaan lapsen lähelle jättää pianon ja nuotit, hän soittaa hetken päästä sujuvasti klassikkoja. Keskivertoihmiset oppivat sillä tavoin kuin on tarkoituskin oppia. Opettajat ovat keskivertoihmisiä, jotka ovat oppineet keskivertotavoin, ja jotka tarjoavat samoja keskiverto-oppimisstretegioita muillekin (on sanonta, jonka mukaan ne, jotka eivät osaa erityisen hyvin mitään, ryhtyvät opettajiksi). Keskiverto-oppijat voivat oppia pianonsoitossa hyvin taitaviksi, mutta se vaatii suuresti aikaa, vaivaa ja pätevän opettajan.

Heikoiten oppiville, kuten selkeästi oppimishäiriöisille tai kehitysvammaisille on omat tukijärjestelmät. Kehitysvammainen voi käyttää pianonsoiton apuna vaikkapa kuvionuotteja (tosin joissain tapauksissa kehitysvammaisilla voi olla nk. savant-kykyjä, joten tällä kohden esimerkkini ontuu).

Olennaisinta on, että keskiverto-oppijoiden ja selkeästi heikkolahjaisten väliin jäämme me, keskimääräistä heikommin menestyvät. Meidän ongelmamme on siinä, että emme opi keskivertokeinoin, mutta emme ole riittävän heikkotasoisia, jotta saisimme erityisopetusta. Joten meihin käytetään klassisia määritteitä "tyhmä" ja "laiska". Eli se, että kohtuullinen prosenttimäärä oppilaista ei opi, on oppilaiden oma vika - ei opetuksen. Ja kukaan ei näe edes tarpeelliseksi tarjota meille riittävän ajoissa tukea. Tässä kohden koulujärjestelmä ontuu. Keskustelin äskettäin asiasta erään terapeuttisia ja kuntoutuksellisia palveluita tarjoavan monitoimi-ihmisen kanssa, ja hän auttoi minua ymmärtämään tätä osa-aluetta vieläkin paremmin.

Itse uskon, että "ongelma" on jossain määrin kiinni aivojen rakenteesta. Ongelmallisimmaksi asia varmasti kehittyy, jos lapsi ei saa mistään kunnollista tukea ja apua AJOISSA, jolloin käsitys itsestä huonona oppijana jää pysyväksi ja vaikuttaa koko elämään. Julkisuudessa on henkilöitä, joilla saattaa olla esim. lukihäiriö, ja jotka pärjäävät silti erinomaisesti. Todennäköisesti kannustava perhetausta on auttanut heitä kompensoimaan puutteitaan.

Kolmas mieleeni omasta oppimisestani tullut asia, jonka haluan jakaa, on ajatus siitä, minkä kanavan kautta oppii. Muistamisessa sanotaan olevan oleellista se, miten saa palautettua tiedon muistiin. Eli tieto tallentuu useinmiten aivoihin, mutta sitä ei päästään ulos. Oma muistini on todella huono. Minulla ei ole juurikaan visuaalista muistia. En muista myöskään loruja tai lauluja, mitkä voivat toisille olla oppimisen tukena. Asiat eivät painu mieleeni kovin vahvasti tekemisenkään kautta. Eli siis mitä tulee pianonsoittoon, en näe nuotteja mielessäni, en kuule nuotteja mielessäni, enkä muista lihasmuistillani, miten sormet liikkuvat koskettimistolla. Kompensaatiokeinona minun on rakennettava erittäin vahva nuotinlukutaito. Ja koska nuottien omaksuminen ei ole minulle nopeaa, en pystyisi kouluopetuksen varassa oppimaan yhdenkään soittimen vaatimaa soittotaitoa. Toisaalta hyvä opetella soittamaan tässä iässä, jolloin kenenkään sanat eivät riitä lannistamaan haluani oppia. Tämä on todellakin itselleni tutkimusmatka omaan oppimiseeni. Kun saan asiasta jotain selville, paljastan tietoni muillekin, joille oppimine on vaikeaa.

Olet kovin nuori vielä. Sinun elämäntiesi voisi olla helpompi kuin minulla, jos saat jonkun diagnoosin. Uskon, että esim. neurologisella puolella sinulta löytyy jotain poikkeavaa. Toisaalta jos tunnet olosi hyväksi ja pärjäät riittävästi arjessasi niin elä elämääsi, menneitä ei ole silloin tarpeen murehtia. Oppimisstrategioiden miettimisen ja aivotreenin kannalta jotain uutta kannattaa pyrkiä oppimaan, vaikka hitaastikin. Vähäinenkin uuden asian opettelu auttaa rakentaa pohjaa tietojen ja taitojen seuraavalle asteelle, eli on hyödyksi. Ennenkaikkea tee sitä, missä olet vahva ja pärjäät.

Lukemiseksi suosittelen neurologi Oliver Sacksin tapausselostuksiin pohjautuvia kirjoja (useampia on käännetty suomeksi). Ne ovat helppo lukea, ja auttavat ymmärtämään eri tavoin maailmaa aistivia ihmisiä.