Uusien jehovan todistajien värvääminen

lahkoon on nykypäivänä sivistysvaltioissa lähes mahdotonta.

Olen huolissani jehovan todistajien 'lähetystyöstä' kehitysmaissa, jos sellaista lahkossa tahatuu. On moraalitonta käyttää hyväkseen kouluttamatonta ja tietämätöntä ihmistä käännytystyön uhrina.

Omiin oloihin tottuneet ja muualta saapuneet vierailijat vievät uusia sairauksia alkuasukaskyliin, samalla tavalla jehovan todistajien lahko aiheutta käännytystyöllään sairautta näissä olosuhteissa.

Mitä tähän huolestumiseen sanotte?
377
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tämä maailma ja ihmisten yhteiselo jotenkin tuntuu perustuvan siihen, että "eihän se ole hullu joka pyytää, vaan se joka antaa",

niinpä kun rahaa on maailmassa aina liian vähän niin ettei sitä kaikille oikein tahdo riittää ja sen hankkiminen on vaikeaa, niin häikäilemättömät keinot rahan hankkimiseksi kukoistavat.

Huolestuttavaahan se on ja kun ne ihmiset eivät edes osaa lukea, niin vielä hankalampaa välttyä vedätyksiltä.

Mutta minkä sille tavallinen ihminen voi, muuta kuin että omalta osaltaan ei tue sellaista toimintaa, jossa ihmisiä huijataan.

Jehovan todistajien järjestöllä on ollut 100 vuotta aikaa kehittyä taitavaksi manipuloijaksi, tämä näkyy siinä kuinka jehovan todistajat eivät herää ruusuisesta unestaan, vaikka selvästi näkevät että järjestö pyrkii harhauttamaan viranomaisia.

Ja ne jotka liittyvät jehovantodistajuuteen muuttuvat samanlaisiksi, eihän siihen uskoon edes muuten pääse, kuin ulkoistamalla jopa omantuntonsa järjestölle.

Ainoa mitä itse voi asioille tehdä, on ettei tue toimintaa, jonka katsoo jollain tavoin vääräksi, ei siinä muuta voi yksittäinen ihminen tehdä.

Äänestä

Ja minne menee näiden köyhien ihmisten viimeisetkin rahavarat?

Äänestä

Bisnes by bisnes

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Iljettävää kirjoitti:

lahkoon on nykypäivänä sivistysvaltioissa lähes mahdotonta.

Olen huolissani jehovan todistajien 'lähetystyöstä' kehitysmaissa, jos sellaista lahkossa tahatuu. On moraalitonta käyttää hyväkseen kouluttamatonta ja tietämätöntä ihmistä käännytystyön uhrina.

Omiin oloihin tottuneet ja muualta saapuneet vierailijat vievät uusia sairauksia alkuasukaskyliin, samalla tavalla jehovan todistajien lahko aiheutta käännytystyöllään sairautta näissä olosuhteissa.

Mitä tähän huolestumiseen sanotte?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu