Hinta

Kävin juuri teppanan sotessa korjauttamassa irronneen paikan. Hinta oli 46,20 euroa. Yksityisellä maksaa 45,00 euroa. Onpa outoa, tosin pääsin hoitoon heti seuraavana aamuna, yksityiselle olisin joutunut odottamaan yli viikon, outoa tämäkin. Onko soten hinnat nousseet yksityistä kalliimmiksi..
266
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Sotella tarkoitat ilmeisesti julkista terveydenhuoltoa. Eiköhän nuo kokonaisuutena yhä edelleen julkisen hinnat ole edullisia. Siksi toiseksi voi olla vaikea suoraan määritellä paikkauksen hintaa. Yksityiselläkin paikkaukset ovat alkaen hintoja. Siinä yksityisessä paikassa, josta itse kysyin, olisi alkaen hinta ollut Kela-korvauksen jälkeen 60 e. Ilman puudutusta. Tämä siis kerrotaan neljällä ja lisätään toimistokulut päälle. Julkisella paikkasivat noista kolme, ja hinta oli reilut 60 e yhteensä. Lasku sisälsi hintaerittelyn, joka koostui tutkimuksesta ja paikkauksesta.

Kovin halvalla menee, jos saa yksityiseltä paikan 45 eurolla. Tuohon ei voi sisältyä puudutus, tutkimus ja toimistokulut. Ja epäilenpä, että julkisenkin paikkauksessasi on pelkän paikan lisänä tutkimus- ja ehkä puudutuskuluja. Eli todennäköisesti pääsit kuitenkin halvemmalla, et vaan vertailussasi ole ottanut kaikkia puolia huomioon. Yksityisellä on aina se riski, että sinulla myydään muutakin kuin haluat ja tarvitset, jolloin kustannukset karkaavat käsistä.

Äänestä

Kunnallisen ja yksityisen hammashoidon hintoja voi verrata vain ottamalla perusteeksi täsmälleen saman työn (siitä on olemassa omat hoitokoodinsa). Todennäköisesti sinulla varsinainen hampaan paikkaus maksoi noin parikymmentä euroa koska siihen lisätään käyntimaksu 10,20 euroa (erikoishammaslääkäri 14,90 euroa), puudutus 6,60 euroa ja yleensä 6,60 euroa ehkäisevästä hoidosta (erittely pitäisi näkyä saamassasi laskussa).

Äänestä

Kommentoi aloitusta


perinoutoo kirjoitti:

Kävin juuri teppanan sotessa korjauttamassa irronneen paikan. Hinta oli 46,20 euroa. Yksityisellä maksaa 45,00 euroa. Onpa outoa, tosin pääsin hoitoon heti seuraavana aamuna, yksityiselle olisin joutunut odottamaan yli viikon, outoa tämäkin. Onko soten hinnat nousseet yksityistä kalliimmiksi..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu