"Kokeneemmat" kusettaa minkä kerkeää!

Mikähän mahtaa olla syy, että "kokeneemmat" kuskit pistää liikenneonnettomuudet nuorien syyksi?
Itsekkin olen näiden syytöksien kohteeksi joutunut pari vuotta sitten. Tilanne oli seuraava, ajoin kiertoliittymässä normaalisti, yhtäkkiä maasturi tuli kolmion takaa suoraan kylkeen. No siinä sitten parkeerattiin seuraavalle pysäkille ja menin tarkistamaan vauriot. Vasen ovi oli rutussa, kuin rusina. Maasturiin tuli myös lommoja.
Kysyin sitten kuskilta, että mitenkäs maksupolitiikka hoidetaan välillämme.
Maasturimies käänsikin yllättäen onnettomuuden minun syyksi!? Olin ihmeissänni, kun ukko soitti poliisit paikalle. Syytä en vielä saanut tietää. Poliisin paikalle tultua syylliseksi todettiin maasturimies. Selityksenä maasturimiehellä oli, että olen liian nuori rattiin(19 vuotias kyseisellä hetkellä).
Lisäksi yksi parhaista selityksistä oli, autoni on liian matala tieliikenteeseen( ihan normaalikorkuinen hlö.auto.)

No eipä siinä mitään. Pari päivää sitten kaverin kyydissä samankaltainen tilanne. Tasa-arvoisessa risteyksessä vasemmalta tuleva veti suoraan kylkeen. Eikun poliisit paikalle, vanhempi rouva manasi, miten noin nuorilla voi olla ajokortti(ikää 21 vuotta). Ja tässäkin tapauksessa rouva todettiin syylliseksi.
Suoraan sanottuna ei mene ainakaan omaan kaaliin tällainen ajattelutapa.
Jos olet toisen mielestä liian nuori, et voi osata myöskään ajaa autoa. Ja molemmissa tapauksissa "kokeneemmat" kuskit veti kylkeen ihan huoletta.
Ja samantapaisia tapauksista on kuullut useampaan kertaan.
19309
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Ehkäpä nuorille ja vähän ajaneille sattuu onnetomuuksia ja tieltä suistumisia enempi

Äänestä

Mulla "kokeneella" kuskilla samanlaiset kokemukset käänteisessä järjestyksessä. Eli nuoret "huippukuskit" tulleet kupeeseen bemareillaan. Olin liikennesääntöjen mukaan oikeassa molemmissa tapauksissa.

Äänestä

eiköhän se mene niin että niitä onnettomuuksia aiheuttavat sekä kokeneemmat että nuoremmat kuskit ja kaikilla vaan on se taipumus etsiä syytä siitä toisesta osapuolesta. itsekin sain tässä hiljattain vihaisen katseen eräältä ehkä noin 50-60v mieheltä joka oli vähällä ajaa kylkeeni. olin kääntymässä risteyksestä kolmion takaa oikealle ja vasemmalta tuli auto vilkku päällä, joten tietysti oletin tämän kääntyvän samasta risteyksestä josta itse olin tulossa, mutta ei sitten kääntynytkään.

Äänestä
  • Tässä kohtaa liikennesäännöt ovatkin täysin järjenvastaiset eli jos joku 110 % idiootti vilkuttaa oikealle/vasemmalle risteykseen tullessaan, mutta ajaakin suoraan, niin hän ei tee mitään virhettä ja jos joku ajaa eteen & kolaroi, niin tämä eteen ajaja maksaa.

    Kyllähän normaalilla (ei lakimiesten) järjellä ajateltuna maksumiehen pitäisi olla sen, joka antoi virheellista informaatiota muille eli vilkutti, vaikkei aikonutkaan kääntyä.

    Meinaa, että jos oikeassa liikenteessä pitää varautua siihen, että auto ajaa suoraan tai kääntyy vasemmalle, vaikka vilkku naputtaa oikealle, niin aika paha on liikennevirtaan yrittää sekaan.... eli käytännössä on pakko ottaa tässä riski siitä, että pääsee maksamaan idiootille kipukorvauksia.

    Äänestä

  • lakimiesten säännöt kirjoitti:

    Tässä kohtaa liikennesäännöt ovatkin täysin järjenvastaiset eli jos joku 110 % idiootti vilkuttaa oikealle/vasemmalle risteykseen tullessaan, mutta ajaakin suoraan, niin hän ei tee mitään virhettä ja jos joku ajaa eteen & kolaroi, niin tämä eteen ajaja maksaa.

    Kyllähän normaalilla (ei lakimiesten) järjellä ajateltuna maksumiehen pitäisi olla sen, joka antoi virheellista informaatiota muille eli vilkutti, vaikkei aikonutkaan kääntyä.

    Meinaa, että jos oikeassa liikenteessä pitää varautua siihen, että auto ajaa suoraan tai kääntyy vasemmalle, vaikka vilkku naputtaa oikealle, niin aika paha on liikennevirtaan yrittää sekaan.... eli käytännössä on pakko ottaa tässä riski siitä, että pääsee maksamaan idiootille kipukorvauksia.

    eipä tuolla oikeastaan ole edes väliä sanovatko liikenne säännöt tuohon mitään, kun vaikea sitä edes on todistaa että oliko se vilkku päällä vai ei, ellei nyt sitten ole silminnäkijöitä paikalla. helppohan siinnä on syyllisen väittää että ei hänellä mitään villkua ole päällä ollut.

    Äänestä

"Itsekkin olen näiden syytöksien kohteeksi joutunut pari vuotta sitten. Tilanne oli seuraava, ajoin kiertoliittymässä normaalisti, yhtäkkiä maasturi tuli kolmion takaa suoraan kylkeen. No siinä sitten parkeerattiin seuraavalle pysäkille ja menin tarkistamaan vauriot. Vasen ovi oli rutussa, kuin rusina. Maasturiin tuli myös lommoja."

Oletko kiertänyt liittymässä väärään suuntaan kun vasen ovi oli rutussa? Minun käsitykseni on se, että mikäli "kiertoliittymällä" ympyrää tarkoitat, tulisi osuma enemminkin oikealle puolen.

Äänestä
  • Hahhah, Kyllähän liikenneympyrät menee yli hilseen näiltä 50 vee kalkkiksilta. Ajelevat niissä "normaaleilla säännöillä" eli luulevat olevansa etuajo-oikeutettuja, jos ajavat "suoraan" eli poistivat 2. liittymästä. Ja "vasemmalle kääntyessään" vastaavasti väistävät jopa ympyrään (kolmion takaa) tulevia.

    Kortti pois ja takaisin autokouluun!

    Äänestä

No olihan tässä joku aika sitten iltasanomissa juttu, jossa kerrottiin, että 180 000 suomalaista autoilijaa ei tiedä, mitä liikennemerkki kärkikolmio tarkoittaa. Ihmekös tuo sitten, että peltiä rytisee lähes säännöllisesti. Tuohon joukkoon mahtuu jo sekä nuoria, että vanhoja, ja myös siltä väliltäkin.

Äänestä

"Oletko kiertänyt liittymässä väärään suuntaan kun vasen ovi oli rutussa? Minun käsitykseni on se, että mikäli "kiertoliittymällä" ympyrää tarkoitat, tulisi osuma enemminkin oikealle puolen"

Kyllä se tulee vasemmalle puolelle, jos ajat peruuttamalla kiertoliittymään, ja oikeaan suuntaan...

Äänestä
  • Pahoittelen siis tietysti oikealle puolelle, tais tulla ajatuskatkos.

    Äänestä

"No olihan tässä joku aika sitten iltasanomissa juttu, jossa kerrottiin, että 180 000 suomalaista autoilijaa ei tiedä, mitä liikennemerkki kärkikolmio tarkoittaa."

Missä tuo juttu on? Ei sillä ettenkö uskoisi, koska joka päivä tapaa tilanteita joissa tuohon väitteeseen on helppo yhtyä. Vähintään yhtä moni ei varamasti tiedä mitä tarkoittaa tilanne jossa kärkikolmiota EI ole. Ainakin vauhdit täällä ok-alueen kolmiottomissa risteyksissä ovat sitä luokkaa ettei voi tietää. Tosin, ääliöitä tämä maa on pullollaan muutenkin.

Äänestä
  • Helppoa tuo on tosiaan uskoa, kun katsoo risteysajoa ylipäätään. Risteyksiin paahdetaan tyyliin "aina vapaa", vaikka oikeasti pitäisi ajatella juuri toisin päin. Ja sitten kun se huono onni käy, eli kaksi samanlaista tolloa kohtaa maantiellä, niin kolari on selviö. Ja yleensä se alle ajanut maksaa jopa hengellään. Voi olla että tuo 180 000 on jopa liian pieni luku käytännössä.

    Äänestä

Valitettavasti aloittaja on joutunut mitä ilmeisemmin demokraattisen katsantokannan omaavien kanssa-autoilijoiden terririsoimaksi, hehän ovat niin tasa-arvoisia niin kauan kunhan muut heitä väistää... !!!

Äänestä

Tuo kuulostaa lähinnä persoonallisuushäiriöisten puheilta tai heitä on harmittanut tapaus sen verran, kun vielä itse ovat vielä syyllisiä... eihän heille pitäs mitään tapahtua...

Äänestä

Eikun vaan 30- 40 euroa maksava kamera tuulilasille ostamaan ja sitten näitä sattumuksia vaan You Tubeen!
Olisikin piristävää välillä katsoa näiden kotimaistenkin ajoneuvosten liikennöintiä eikä aina itänaapurin vaikka siellä taitavat parempia ajajia olla :)

Äänestä
  • Just näin kamera autoon !!! Itsellä on työkalussa 2kameraa koelaudalla eteen päin ja vasemman peilin varressa niin että vilkku ja takaa tulija näkyy kuvasaa

    Äänestä

No mitäs sitten tehdään, kun sillä vastapuolellakin on kamera autossa, ja olet selvästi sen perusteella itse väärässä?
Tavataanko oikeudessa?

Äänestä
  • Joo koska en ole väärässä ja laitan vilkun hyvissä ajoin vasemmalle

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kaikki ei täsmää.... kirjoitti:

Mikähän mahtaa olla syy, että "kokeneemmat" kuskit pistää liikenneonnettomuudet nuorien syyksi?
Itsekkin olen näiden syytöksien kohteeksi joutunut pari vuotta sitten. Tilanne oli seuraava, ajoin kiertoliittymässä normaalisti, yhtäkkiä maasturi tuli kolmion takaa suoraan kylkeen. No siinä sitten parkeerattiin seuraavalle pysäkille ja menin tarkistamaan vauriot. Vasen ovi oli rutussa, kuin rusina. Maasturiin tuli myös lommoja.
Kysyin sitten kuskilta, että mitenkäs maksupolitiikka hoidetaan välillämme.
Maasturimies käänsikin yllättäen onnettomuuden minun syyksi!? Olin ihmeissänni, kun ukko soitti poliisit paikalle. Syytä en vielä saanut tietää. Poliisin paikalle tultua syylliseksi todettiin maasturimies. Selityksenä maasturimiehellä oli, että olen liian nuori rattiin(19 vuotias kyseisellä hetkellä).
Lisäksi yksi parhaista selityksistä oli, autoni on liian matala tieliikenteeseen( ihan normaalikorkuinen hlö.auto.)

No eipä siinä mitään. Pari päivää sitten kaverin kyydissä samankaltainen tilanne. Tasa-arvoisessa risteyksessä vasemmalta tuleva veti suoraan kylkeen. Eikun poliisit paikalle, vanhempi rouva manasi, miten noin nuorilla voi olla ajokortti(ikää 21 vuotta). Ja tässäkin tapauksessa rouva todettiin syylliseksi.
Suoraan sanottuna ei mene ainakaan omaan kaaliin tällainen ajattelutapa.
Jos olet toisen mielestä liian nuori, et voi osata myöskään ajaa autoa. Ja molemmissa tapauksissa "kokeneemmat" kuskit veti kylkeen ihan huoletta.
Ja samantapaisia tapauksista on kuullut useampaan kertaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu