Eikö olisi aika aloittaa todelliset yhtymisneuvottelut ja saada ne päätökseen.
Ei mitään turhia keinotekoisia ehtoja.
Kolme puoluetta on liikaa. Yksi riittää.
Voimat kokoon ja eteenpäin.
kommunistien yhteisyys
105
4126
Vastaukset
- suuppi
Kyllä. Ilman muuta. Sitä on odotettukin.
Oppiriidat ja erimielisyydet ovat uskontoja hajauttavia koska ainahan minä olen oikeassa ja muut väärässä ja kuka nyt välittäisi väärässä olijoista.
Kristinuskokin perustuu periaatteessa Raamatun sanaan mutta sitä tulkiten on syntynyt kymmeniä eri uskontoja ja niiden lahkoja joissa jokaisessa on se totuuden sana parheiten ymmärretty. Sama koskee komu-uskontoa, vaikeaa niitä eri haaroja on saada saman lipun alle jos jokainen pitää kiinni omasta autuaaksi tekemisen opistaan.- edia
On selvää että porvarit pyrkivät kaikin tavoin ylläpitämään hajanaisuutta. Sitä edistetään polittiisen ja muun työväenlikkeen eriseuraisuudella.
Kommunisteilla on sama ideologinen perusta ja samat käytännölliset tavoitteet. Miksi siis pitäisi jatkaa hajanaisuutta!
Hajoaminen tapahtui tosiasiassa 80 luvulla eikä sille silloin kukaan voinut mitään. Nyt voidaan. Yhtymisneuvottelut käyntiin pikavauhtia. Pienikin edistys yhteistyön suuntaan nostaa kommunistien arvoa kansan silmissä.En tiedä onko täällä edes porvareita vaikka porvarillisesti ajattelevia onkin. Ei kenenkään tarvitse pitää yllä komukentän hajanaisuutta sillä itse ne sen tekevät ilman muiden apua.
Sitä on niin kansa kuin "työväenliikekin" jättänyt kommunismin koska kommunismi ei pysy ajan tahdissa vaan saarnaa samoista lähtökohdista kuin 100 vuotta sitten. Kuitenkin olemme jokainen nähneet miten ne keinot vievät ja ovat vieneet kansoja turmioon.
Vaikka kolme puoluetta tai montako teitä nyt on punakaarti mukaan lukien yhdistyisi niin se ei mitään auttaisi koska kukaan ei näe teitä. Se tuskin lisäisi vaalikannatusta joka kaiketi on yhteensä 5000 äänen tietämillä ilman mahdollisuuksia päästä esille missään vakavammassa mielessä kuten vaikka eduskunnassa tai ihan hallituksessa asti.
Tänään se työväki joka ehkä uskoi kommunistien saarnoihin -50 luvulla on PerSujen mukana tai SDP:n ja valaistuneimmat työläiset diggaavat Kokoomusta ja Keskustaa. Komuille jää vain rippeet.
Niin kauan kuion kommunismi on teidän pääideanne ei kansa teitä huomioi muutoin kuin hymyilemällä suurille sanoillenne. Jakamisen sijaan teidänkin tulisi ideoida lisäansioita.- Anonyymi
vittu
- MAP
Yksikin kommunistinen puolue on liikaa. Mutta ajatelkaa, Suomessa kommunistikin saa äänestää vapaissa vaaleissa, toisin kuin kommunistisissa maissa.
- mistä Ykä elää???
Tarkastellaan niitä maita joissa komujen vallankaappaus ei onnistunut
Tällöin kommunistipuolueiden lukumäärä on suoraan verrannollinen
maan henkiseen etäisyyteen Venäjästä
Taisto Sinisalon aikana etäisyytemme YYA-maana Venäjästä oli
0 - 1 jolloin meillä oli yksi kom puolue
Nyt etäisyytemme on ehkä kymmenen, joten meille sopisi
ehkä noin 10 kompuoluetta
ja meiltä puuttuu ainakin selkeä maolainen ja pkorealainen ja intialainen
kompuolue
lisäksi vasliiton kompuolue on sekava jäänne sairastelevia ja vanhenevia
taistolaisia, ei ole tiedossa, pystyvätkö he viellä akkakodista (ovatko ukot
enää elossa?) tekemään puoluetyötä levittämään tiedonantajaa
ja aseita luokkataisteluun ja tekemään vallankumouksen.
Tietääkö kukaa mistä Ykä saa rahansa, jotain palkkaa hänen täytyy ottaa
ja ostaa kyniä ja kumeja kirjoittaessaan tiedonantajaa?
Kai on selvää että heillä on jokin sijoitus yhtiö mikä sen nimi on
onko se joku urheiluseura nimeltään harhautukseksi porvareita vastaan
voisiko olla joku taivalkosken tarmopojat tai vierumäen vesaisjäbät
tai kellokosken kellottajat tai leningradin kaupoit tai viipurin viinanvetäjät tai ...- jostain on tultava
tietty tulee hiukan halvemmaksi jos ykä ei tee virheitä
niin ei tarvi pyyhkiä pois eikä tarvi kumeja niin pelkät kynät voivat
riittää, mutta ei tämä paljon kuluja vähennä
http://haku.verkkouutiset.fi/arkisto/Arkisto_1997/22.elokuu/GORDI.HTM
Moskovan tiedetään jo ennestään rahoittaneen suomalaisten kommunistien toimintaa. Suomen asioiden korkeasta käsittelytasosta kertoo tekijöiden mukaan se, että SKP:n nykyisen puheenjohtajan Yrjö Hakasen avustuspyyntö päätyi itsensä Gorbatshovin käsiteltäväksi.
- attar
"Eikö olisi aika aloittaa todelliset yhtymisneuvottelut ja saada ne päätökseen."
Aika on kypsä.
Heti kun asiassa edetään, se tekee vaikutuksen. Työväenluokka ja demokraattinen sivistyneistö ottavat uutisen mieluisasti vastaan.
Henkilökohtaiset antipatiat sivuun ja kommunistien yhteisyyttä rakentamaan.Keiktä katsot "attar" kuuluvan määritelmäsi "Työväenluokka ja demokraattinen sivistyneistö"?
Ainakaan siihen eivät kuulu kommunistit sillä heille demokratia on pahin vihollinen. Demokratia kun antaa jokaiselle ajattelun vapauden ja sitä kommunistinen yhteiskunta ei ole koskaan kestänyt. Se ei kestä edes vapaita vaaleja eikä vapaata yhdistymisoikeutta.
Työväenluokkaan taas kuuluvat lähes kaikki sillä työstä me saamme, tulemme saamaan tai olemme saaneet palkkamme hieman syntymävuodesta riippuen.
Kansa jolla toisella nimelle voimme tuota joukkoa kutsua ei kuitenkaan, ainakaan jos vaalituloksista voi vetää johtopäätöksiä, ole kiinnostunut kommunisteista tai heidän tempuistaan.
Eiköhän kannattaisi aloittaa kannatuksen lisäämisellä ja parhaiten se onnistuu unohtamalla kommunismi tyystin, se on turha ja tuhoon vievä oppi jota on kokeiltu mutta tulokset ovat olleet perin negatiivisia.- Timo Espoosta
>> Työväenluokka ja demokraattinen sivistyneistö...
- marx&lenin
Me pääsemme yhteisyyteen. Se on varma.
Jokainen kommunisti eri puolueissa tai puolueiden ulkopuolella ottavat aiheen pohdittavaksi missä vain tapaavat toisensa.
Kun pohditaan yhteistä toimintaa, pohditaan samalla poliittisia ajankohtaisia ja pitkän tähtäimen tunnuksia. Keskustelu on rakentavaa kun siihen vain päästään.
Vuosia on tuhrattu turhiin pieniin muotoseikkoihin ja suuret asiat ovat jääneet varjoon. Tärkein niistä on työväenluokan yhtenäisyys ja se ei onnistu kommunistien hajanaisuuden kaudella.
Proletaareilla ei ole hävittänä mitään mutta voitettavana tulevaisuus rauhan maailman muodossa.Työväenluokkahan on lähes yhtenäinen monessa asiassa, tärkeimmissä ainakin. Vain komut ja muutama änkyrävasen haraa vastaan. Tulkaa tekin muiden mukaan!
- Timo Espoosta
Älkää sekoittako työväenluokkaa ja kommunisteja. Ne ovat kaksi ihan eri asiaa. Työväenluokkaa on Suomessakin joku miljoona, kommunisteja yhteensä vajaa 6000. Vai onko jälleen kerran tarkoitus alistaa työväenluokka kommunistisen diktatuurin alle? No, se ei onnistu, ei millään, eikä koskaan.
- prom
Aloitus on oikein. Meidän on päästävä järjestöllisestä hajanaisuudesta.
Jo yksin sodanuhka vaatii toimintaa rauhan säilyttämiseksi.
Naton ja lännen käyttäytyminen käy yhä uhkaavammaksi. Äärimmäisiä huutoja kuuluu jo lähteä itään seikkailemaan. Venäjän kapitalismin otteet eivät ole rauhantahtoisempia.
Mediassa vyörytetään voimalla voimaa "idän uhkaa" vastaan. Tilanne haiskahtaa 30 luvun lopun politiikalta. "Emme voi olla pois natopropagandasta, koska kuulumme länteen". Hitler korvataan Natolla.
Suomen puolueettomuus on arvo sinänsä ja sitä pitää puolustaa. Nato pitää torjua eikä sotalittoa Venäjän kanssa tule solmia. Suomen pitää olla puolueeton ja toimia maailmalla teollisesti jälkeenjääneiden maiden kaverina.
Erityisesti asiassa tulee paljastaa Perussuomalaisten kaksinaamaisuus. He puhuvat liittoutumattomuudesta ja tarkoittavat sillä että Venäjä on aina uhka. Äänenpainot ovat siirtyneetkin natosuuntauksen puolelle.
Rehdisti tulee tovereiden mennä keskusteluihin toisten kanssa ja pohtia poliittista tilannearviota menneet kismat unohtaen.Tällä kertaa ainakin uhka lähti Venäjän toimesta sen lähtiessä valloitusretkilleen kuten 1939 marraskuun lopulla.
NATO vastasi varsin rajalliseti ja rauhallisesti pakotteilla jotka olivat perin kesyjä mutta antoivat kuvan siitä, ettei Venäjän toimia hyväksytä.
Jotta päästään normaaliin tilaan on Venäjän vedettävä joukkonsa Krimiltä ja palautettava sen status siihen mikä se oli ennen kuin Aadolf Putin sai hepulinsa.
Idän uhka on ainoa joka voi meillä toteutua niin -30 luvulla, -40 luvulla kuin 2000 luvullakin. Ei ole helposti kuviteltavissa nykyisen Ruotsin tai Viron hyökkäämistä maahamme tai edes NATO:n koska meillä on sama käyttäytymiskoodi eli ihmisoikeudet kunnossa sekä demokratia jotka ovat NATO:n kulmakiviä.
Vain idästä voi tulla uhka meidän lintukodollemme, niin on aina ollut ja niin tulee aina olemaan siihen asti kunnes Venäjä alkaa käyttäytymään tavallisen valtion tapaan kuten muutkin Euroopan sivistysvaltiot. Venäjän pitää saada kansalaisvapautensa ja ihmisoikeustilanteensa kuntoon sekä maahan vapaa demokratia. Se on ainoa ratkaisu jolla idän uhka saattaa ainakin väliaikaisesti laskea.
Nyt vaan liittymään NATO:n ja vikkelästi! Keneltäkään kymmenestä komustamme ei tarvitse kysyä sillä heidän osansa demokraattisessa mielessä lähentelee nollaa.
- lann
Edellä oli hyvä esimerkki joidenkin porvarien äärimmäisestä virhearviosta, joka johtaa vastakkainasettelun kärjistämiseen ja mahdollisesti selkkauksiin. Niissä Suomi voi vain hävitä kuten nyt EU/Nato-pakotteet suuntautuvat Suomea vastaan.
Kommunistien yhdistymiseen täytyy saada vauhtia. Historiaa ei saa sallia kuvattavan 30 luvun porvaripolitiikan silmin.
Historiasta.
Suomen valtiollisen alueen syntyminen on seurausta Ruotsin valloitusten laajenemisesta itään. Aikanaan vastaan tuli Novgorodin vaikutusalue ja sodat sen kanssa. Ruotsin puolelta ne olivat valloitussotia sekä ortodoksisen uskonnon alueiden väestön pakkokäännyttämisestä ensin katolisuuteen ja sitten luterilaisuuteen. Tverin Karjala Moskovan lähettyville muodostui Käkisalmen läänin jouduttua Ruotsille ja väestön pakkokäännytyksen seurauksena pakolaisista.
1809 Venäjä otti Suomen Ruotsilta puskuriksi Ruotsin hyökkäyksiä vastaan ja antoi Suuriruhtinaskuntaan Laatokan Karjalan.
Talvisota on ehkä toinen sota, jossa voidaan todeta Venäjän hyökkäys. Siinäkin oli kysymys Venäjän (silloisen Neuvostoliiton turvallisuuseduista) saksalaisen fasismin hyökkäyksen uhkaa vastaan, joka puolentoista vuoden kuluttua toteutuikin Suomi fasismin liittolaisena.
Vaikka Nato pommittaisi Venäjän hajalle, maa asutettaisiin ja se olisi Suomen vieressä. Suomella ei ole mitään syytä tehdä Venäjästä "ikuista vihollista" kuten ei muistakaan maista.
Kapitalismin kaikista sotaliitoista tulee pysyä erillään varsinkin Natosta. Venäjän kanssa tulee käydä kauppaa ja olla rehtejä. 30 luvun suojeluskuntapolitiikka johtaisi sotaan ja sitä ei tule sallia.
Ukrainan kriisi johtuu pitkälle lännen ja Naton täydellisestä virhearvioinnista tukea Ukrainan äärioikeistoa elikkä seikkailupolitiikkaa. Entinen kapitalistipresidentti ammutti kansalaisia Kiovassa. Kiovan äärioikeisto nousi valtaan. Uusi presidentti ammuttaa armeijan voimin kansalaisia. Media vaikenee eikä näytä kuvia sotatoimista.
Ukrainan kriisin kaikki osapuolet edustavat kapitalisteja ja kapitalismia. Siitä tilanteen kärjistyminen.
Ukraina ei ole uhka Suomen kapitalismille. Pystyimme olemaan 50 vuotta itsenäinen sotablokkeihein ja talous meni eteenpäin.
Keskusteluja rohkeasti tovereiden kesken voimien yhdistämisestä. Muu ei tule kysymykseen. - tolle
Miekin ihmettelen kommunsitien eriseuraisuutta. Mikä siinä mättää. Olisiko påuolueiden edustajia kuulolla vastaamaan?
- saatananketkut
Voidaanko akt-sak:ta eli kommareita pitää maanpettureina
koska he maksattavat suomalaisilla ja lakolla
ryssäläisten käyttämän orjatyövoiman
kommari nauttii suomalaista sosiaaliturvaa ja ajaa ryssäläisten asiaa - vaikea yhtälö
Taisto Sinisalolla oli tapana lujittaa puolueen yhtenäisyyttä niin voimallisesti
että se räjähti silmille sekasotkuksi.
KTP lienee lähinnä kommunistinen peruspuolue leninistis-stalinilaisessa
mielessä entistä hajaannus-SKP:tä lähellä valitettavasti porvariperheen
Tiainen ja Alppilan kommunistien nuorten jne. Männikkö eivät enää
jaksa käydä samaan tahtiin askelten
SKP omistaa kuitenkin rahat, kiitos Yrjö Hakasen, hän on pystynyt pitämään
homman hanskassa, ei tietty suostu jakamaan mitään KTP:n kanssa
SKP on muuttumassa trotsilaiseksi sen uuden kundin myötä
STP on maolaisiin pkorealaisiin jne. kallellaan oleva uuspuolue joka lieneen näistä pienin
ja SKDL-kaltainen
Neljäs Suomen kompuolue on Vasliitto, Leninin ja Stalinin 1918 Moskovassa
perustamat klassinen puolue, jonja jatko oli 1945 skdl eli Kuusisen kommunistisuvun idea, joka nykyisin on oikeistopoikkeaman hallussa
eli vasliiton eli esim.
EU-vaaleissa lähinnä EU-kiimaisten ja hippien puolue, vasliitto
joka kisaa paikoista vihreiden kanssa erityisesti yhdessä vaalipiirissä Helsingissä,
muualla sen kanatus on lähinnä sekava. Puolueella on suurin rahamassi jota se ei jaa
muiden kompuolueiden kanssa. Sillä on ainakin kaksi kovan linjan taistolaisedustajaa eduskunnassa
Markus Mustajärvi ja Jyrki Yrttiaho ja tyrkyllä Antero Eerola nuorempaa
polvea.
Yhtälö on vaikea koska sen määrää puolueiden käytössä oleva raha hyvin
paljon tällä hetkellä jos KTP hyväksyy STP:n ne voisivat ehkä yhdistyä - dadypapa
Kommunisteilla ei ole muuta mahdollisuutta kuin aloittaa yhdistyminen. Yhtälöön ei kannata sotkea Vasemmistoliittoa, koska asia ei ole relevantti ja se muutenkin on irtaantunut marxilaisuudesta. Vasureissa on hyvinkin suuri nuorten Marxia lähestyvä polvi ja se on huomioitava yhteistyön kehittämisessä.
KTP, SKP ja STP voivat vallan mainiosti yhtyä. Kukaan ei menetä mitään. Kaikki voittavat. Suomen työväenluokka voittaa.
Ideologia on selvä työväenluokan maailmankatsomuksessa. Siltä pohjalta katsoen ajankohtainen poliiittinen ohjelma ja loppu on skeidaa. Yhdistymissopimus ja siihen liittyvät asiat ratkeavat itsestään.
Sisäpiirin tietona voin kertoa, että vanhemman polven jäsenissä on valmiutta yhdistymiseen.
Asiaa pitäisi ryhtyä pohtimaan tosissaan kaikkien puolueiden johtavissa elimissä.Missä ihmeen harhassa te elätte, arvoisa diipadaapa? KTP, SKP ja STP edeustavat alle 10 tuhannen jäsenen ryhmää yhteensä ja työväkeä löytyy maastamme ehkä 3 - 4 miljoonaa joten te olette sen rinnalla kuin hyttysen pissi Itämeressä. Teitä on siis korkeintaan 0,01 miljoonaa eli ei prosenttiakaan!
Teidän yhdistymisenne on työväen ja muunkin kansan kannalta yhdentekevää jos ette muuta politiikkaanne siten, että kansa alkaa luottamaan ja pääsette mukaan politiikkaan.
Miten te olette niin tolloja, ettette huomaa omaa minoriteettiänne joka on täysin hävinnyt päivän politiikasta eikä yhdistyminenkään teitä siihen tuo. Ainoa melkein komupuolue jolla on merkitystä hieman on Vasemmistoliitto heille on jotain valjennut kun te marssitte edelleen kommunismin pimennossa kinastellen trotskilaisista ja muista jakolinjoistanne.
Kannatus on kuitenkin se tärkein joka teiltä puuttuu jos aikoo puhua tai kirjoittaa samaistaen teidät ja työkansan.- Timo Espoosta
>> Ideologia on selvä työväenluokan maailmankatsomuksessa.
- sentre
"Miten te olette niin tolloja, ettette huomaa omaa minoriteettiänne joka on täysin hävinnyt päivän politiikasta ..."
Porvarit ovat monesti oikeassa monessakin asiassa. Niiden lausuntoja ei kannata sivuuttaa siksi että ne ovat porvarien kantoja.
Hajanaisuuden jatkumisen salliminen tekee meistä entistä enemmän tolloja. Se on totta.
Kommunistisen puolueen rakentaminen on aina samalla työväenluokan yhtenäisyyden rakentamista ja laajemmassa kulmassa demokraattisten voimien yhteenkokoamista.
Näitä ei voi eikä saa erottaa toisistaan.
Kun rakennamme työväenluokan yhtenäisyyttä emmekä kykene keskenämme yhteyteen, puheemme muuttuvat sananhelinäksi.
Porvari on niin oikeassa kuin suinkin olla voi.
Jokainen toveri, joka on kuulolla, tulee alkaa järjestöissään käydä pohtimaan keinoja hajaannuksen lopettamiseksi.
Se tulee lähteä alussa mainituista periaatteista asettamatta poliittisia eroavuuksia ensisijaiseksi. Pitää ottaa esille yhteiset hyäksyttävät lähtökohdat ja alkaa rakentamaan poliittista ohjelmaa. Toverilliset keskustelut, ohjelman laatiminen ja homma etenee.On ihan sama "sentre" noiden muutaman tuhannen kommunismia tavalla tai toisella kannattavan oleminen eri leireissä tai saman lipun alla. Missään tapauksessa se ei riitä mihinkään poliittiseen työhön.
Te tarvitsette uskonpuhdistuksen ja kommunismin hylkäämisen sillä kyllä köyhän asiaa voi ilmankin ajaa, sitähän te olette väittäneet tekevänne. Enkä ole porvari, en ole koskaan edes ollut vaan valaistunut työläinen!
Tuo sitkeä riippuminen kommunissa on se mikä teidät on sysännyt sivuun ja tulee siellä pitämään kunnes opitte tai häviätte planeetalta.
Vasemmisto yleensä on meiltä katoamassa, en tosin sure sitä tippaakaan mutta kun kuitenkin joku uskoo niin heidän kannaltaan se on murheellista. En itse esim. pidä SDP:tä mitenkään toivottomana vaikka en sitä kannatakaan.
Onhan nytkin EU vaaleissa Kokoomus yksin yhtä suuri kuin vasemmisto yhteensä ja siihen kun lisää Keskustan ja Persut ynnä RKP:n ja pari muuta pienpuoluetta niin ei siinä vasemmistolle paljoa tilaa jää.
Toverit kannattaa siis vaihtaa kavereiksi ja kommunismi haudata ja teillä saattaa olla uusin aattein mahdollisuuksia koska aina tulee olemaan köyhiä vaikka ne eivät komuihin luottaisikaan.
- pojat asialla
dadypapa kirjoittaa
KTP, SKP ja STP voivat vallan mainiosti yhtyä. Kukaan ei menetä mitään. Kaikki voittavat. Suomen työväenluokka voittaa.
Vastaus
mieti nyt, Ykä Hakanen on saanut ruplarännistä Taisto Sinisalon ja Ville
Pessin avulla toimintaan SKP rahaa
on Tiedonantaja-lehti
ei ole puoluetukea mutta silit pärjätään
(jäsenmaksu on euron luokkaa joten SKP saa jäsenmaksuista muutaman
lyijykynän ostettua Ykälle vuosittain)
Jossain pitää olla hiukan rahaa joiden koroilla eletään.
Ei kai Ykä ole niin hullu että antaa KTP STP joukolle rahansa?
Vasliittolla on puoluetuki joten se ei halua näistä kuullakaan
raharänniä tutkittiin syytteitä ei tullut
Kiiehdimme vuodelle 1989 sovitun taloudellisen tuen loppuerää. Joudumme
erittäin suuriin vaikeuksiin, ellem saa sitä viimeisitään 28.11.1989
Allekirjoitus Jouko Kajanoja osoitettu Neuvostoliiton Kompuolueelle
Helsingin kaupunginviskaali Harri Ilander päätti ettei syytteitä tule.
Taisto Sinisalon kohdalla oli niin pitkä aika.
Jouko Kajanojan ja Ykä Hakasen kohdalla ettei allekirjoittajista saanut
pirukaan selvää mikä niiden suhde tapahtumiin on
eli olivatko ne itse edes kirjoittaneet mitään.
ei näin kovin taisteltuja rahoja nyt enää anneta KTP STP lle
aivan mahdotonta
Sinisalon nimi on 56 paperissa Kajanojan 11 ja Hakasen kolmessa - ulkemo
KTP ei saa sivuuttaa SKP:n ja STP:n eurovaaliliittoa. Siinä on eräs lähtöalusta yhtenäisyyden toteuttamiselle.
Porvarit haluavat kommunistien eriseuraisuuden jatkuvan. Se on heille edullista. Todellista oppositiota ei pääse syntymään.
Kesälomien jälkeen tulee yhteisyyskysymys nostaa kaikissa kolmessa puolueessa ensisijaiseksi. Vastustusta tulee, se on luonnollista. Ilman aloitteellisuutta mitään synny.
Ei synny synnyttämättä.
Kun kommunistien tehtävä on rakentaa työväenluokan yhtenäisyyttä niin kyllä se sisältää myös kommunistien yhtenäisyyden. - sää
Me pystymme yhtenäisyyteen. Siitä ei ole kahta sanaa. Kesälomien jälkeen ryhdytään hommiin ja yhteisyyden kehittäminen kulkee kaiken muun ohi.
Ei niin että sitä vain hoettaisiin vaan käydään keskustelua poliittisesta tilanteesta niin Suomessa kuin maailmalla.
Tovereiden keskinäisiä yhteyksiä. Puoluetasolla yhteisiä tilaisuuksia. Osallistuminen yhteisiin kampanjoihin tai esiintyminen joukkotapahtumissa. Näiden puute osaltaan johti SKP:n hajoamiseen. "Toverilliset keskustelut" kaikilla tasoilla.
Kaikkein suurin synti olisi jatkaa kukin omissa bunkkereissa ja työläisväestö kulkisi toimipaikkojemme ohi. - veljiksi tulkaa
Kun työväenliike aikoinaan alkoi toimia oli sen suosio valtaisa. Sittemmin alkoi työväestön riisto johon syyllistyi myös niitä jotka koitti toimia vallananastajina työväenliikkeessä mm. Lenin , Stalin, bolsevikit, vapaamuurarit yms. bolsevikit koitti istuttaa venäjälle kristinuskosta muotoiltua vertaisuskontoa jossa kristuksen asemaan asetettiin amerikkalaiseen vapaamuurariloosiin kuulunut lenin. Lenin itse olisi halunnut tulla ainoastaan haudatuksi. Kuitenkin he saivat tuhottua silloisen venäjän ja luotua sen raunioista riistolla ja väkivallalla maan joka rahoitti ja varusti mailman broletaarista väestöä heidän omissa pyrkimyksissään.
Työväestön on vaikea yhdistyä, koska tietoisen hajaannuksen aiheuttajat on osaltaan poissulkeneet ajatuksen, asettamalla eri kansanosien päämäärät niin jotta aina hyötyvä kansanosa riistäisi muilta. - sosialismi ja rauha
"veljiksi tulkaa" on hyvä esimerkki porvariston pelosta kommunistien ja työläisten toimintavoiman kasvusta. Mikään valehtelu ja parjaus ei ole vierasta. Mutta heistä viis.
Ongelma on meillä kommunisteilla ja meidän se on ratkaistava.
Puoluekeskustelussa on suuresti esillä Marx eikä aiheetta. Vähemmälle on jäänyt Leninin suuri teoreettinen anti niin filosofiassa kuin kansantaloustieteessä ja etenkin sosialismin teoriassa puhumattakaan marxismin luovasta soveltamisesta.
Kommunistien kv-neuvottelukokouksessa Moskovassa 1969 75 puoluetta totesi näin:
"Leniniläisten ihanteiden voiton saavuttamiseksi kehotamme tietä liittymään aktiivisesti mukaan työväenliikkeen suureen ja jaloon taisteluun rauhan, demokratian, kansallisen riippumattomuuden ja sosialismin puolesta! Nostakaamme korkeammalle leninismin lippu taistelussa maailman vallankumouksellisen uudistamisen puolesta."
Tunnus on mitä ajankohtaisin. Emme kuuntele porvareiden neuvoja. Aloitamme yhdistymisneuvottelut ja viemme ne päätökseen.- Totta kirjoitat!
>> Mikään valehtelu ja parjaus ei ole vierasta. >Ongelma on meillä kommunisteilla...
- veljiksi tulkaa
" "veljiksi tulkaa" on hyvä esimerkki porvariston pelosta kommunistien ja työläisten toimintavoiman kasvusta. Mikään valehtelu ja parjaus ei ole vierasta. Mutta heistä viis. "
Ja mitä herjausta kirjoituksesta sitten löytyy, kaikki on faktaa ja asiallisesti kirjoitettu.
Mielestäni Lenin olisi hyvinkin voinut mainita jotain vapaamuurareista, ellei itse olisi kuulunut salaseuraan. Hyvin harva vapaamuurari kuuluttaa maailmalle olevansa vapaamuurari. Leninin asemassa olevalta vallankumousjohtajalta asian tunnustaminen ei olisi ollut kovin viisasta. Se, että Lenin ja muut neuvostojohtajat olivat vapaamuurareita, ei ollut oma keksintöni asiahan on yleisesti tunnettu. Vapaamuurarien ja sosialistien välinen yhteistyö kansainvälisessä mitassa oli peräisin jo 1800-luvun puolivälistä.
Yhdistämällä hakusanoja Lenin ja freemasons internetin hakukoneilla saadaan vaikka miten monta lähdettä, jotka sanovat samaa. Suomeksi siitä kerrotaan mm. Karl Steinhouserin kirjassa ”EU huomispäivän superneuvostoliitto” sekä Pekka Lahtisen kirjoissa. Neuvostoliiton arkistoista kuulemma myös löytyy tietoja Leninin ja Stalinin vapaamuurariudesta.
Historiasta tiedetään, että Rotschildit, Warburgit ja Jakob Schiffin upporikkaat pankkiirisuvut tukivat Venäjän vallankumousta. He olivat jopa sen käynnistäjiä, koska he halusivat kukistaa salaseurat kieltäneen tsaarivallan ja yhdistää maailman totalitaarisen hallinnon alaisuuteen maailmanvallankumouksen avulla. Neuvostojohtajista Trotski piti tämän päämäärän kirkkaasti mielessään ja oli se henkilö jonka vapaamuurarit mieluiten olisivat nähneet Neuvosto-Venäjän johdossa.
Neuvostojärjestelmän yhtäkkinen romahtaminen oli vapaamuurarilooseissa todettu välttämättömäksi sen jälkeen, kun NSA:n tiedusteluelimet olivat nähneet nopeasti etenevän vastavallankumouksen vaaran maassa. Neuvostoliitto romahdutettiin tavalla, josta ei ollut vaaraa vapaamuurarien peruspyrkimykselle yhdistää maailma oman hallituksensa alaisuuteen. Venäjän ja läntisen maailman yhdistäminen terrorismin vastaisen taistelun merkeissä on nyt entistä helpompaa. Tässä ovat suureksi avuksi Männikönkin mainitsemat kauppaa ja taloutta ohjaavat kansainväliset organisaatiot sekä eri maiden hallitukset.
- putkiteorian mukaan
KOMPUOLUEIDEN MÄÄRÄN KIINNITTI PUTKI, MÄÄRÄ OLI YKSI KOSKA PUTKIA OLI YKSI Suomessa
voisi kuvitella että 4-10 kommunisripuoluetta on neuvostokomuista
kaukana olevissa maissa ihan mahdollinen kompuolueiden määrä
Ei kukaan vastusta komujen yhteistyötä tai pelkää sitä vaan niiden kehitystä on ihan
kiva seurata koska määrä etenee teorian mukaan eli putkiteorian
mitä kauempana on (ollut) Neuvostokomula sitä enemmän on puolueita
ja ideologisia ristiriitioja
eika ole olemassa mitään kommunistista hajaannusta tai siitä seuraavaa tarvetta
yhdistyä johonkin on vain teoria kommunismin evoluutiosta
meillä oli evoluutiossa suvantovaihe eli YYA-Suomi
YYA-kaudella kommunistipuolueita oli yksi, koska henkinen ja fyysinen läheisyys
neuvostodiktatuurin oli valtava
eli Taisto Sinisalo ja Ville Pessi hoitivat rahaa Kremlin putkesta
mutta vain yhdestä putkesta
putki määräsi puolueiden lukumääräksi yhden skp
Kiinan maoputki oli aikalailla kiinni samoin trotskilaisten valtioiden putki oli kiinni
Vasliittoa ei ollut kun ei ollut punavihreitä homohippejä eikä vihreää puoluetta
yksi putki yksi puolue skp
Nyt ainoakin putki on poikki luultavasti
etäisyys on kremliin on pitkä henkisesti
Kun Suomessa on noin neljä kompuoluetta stp ktp skp vasliitto
se on oikeastaan alarajalla ja vähän
voisi olla kymmenen paikkeilla normaalitilanne
Uskoisin että kun skp-Hakanen jne. lopettavat ja siirtyvät eläkkeelle
Skp tuottaa vielä useita uusia kompuolueita joten päästään
lähelle kymmentä?
Hakanen on loistavasti toiminut ja saanut putkeen perustuvan puolueensa
pysymään jäljellä ja hyvin toiminnassa mutta hän on karaistuneelta ajalta
en usko että nykypehmot siellä pystyvät samaan kuriin
Katsoin jonkin neuvostokommunismista kaukaisen maan tilanteen
eli uuden seelannin
sieltä pienellä haulla löysin neljä kommunistipuoluetta
mutta uskon että niitä voisi olla ehkä enemmän jos osaisi hakea
http://en.wikipedia.org/wiki/Communist_League_(New_Zealand)
http://en.wikipedia.org/wiki/Communist_Party_of_Aotearoa
http://en.wikipedia.org/wiki/Organisation_for_Marxist_Unity_–_New_Zealand
http://en.wikipedia.org/wiki/Socialist_Party_of_Aotearoa - yhtenäisyys voittaa
Emme hämäänny huumeisista putkiteorioista. Porvariston pikkupalkkaiset palkkarengit höpöttävät omiaan. Työväenluokka porskuttaa omaa tahtiaan.
Toverit ovat varmaan olleet kuulolla ja aloittavat keskustelun, tunnustelut ja vihdoin toimet hajaannuksen lopettamiseksi.
Tässä toimessa meitä eivät mustat voimat auta. Itse olemme ongelmat aikaansaaneet. Itse ne ratkaisemme.
Sellainenkin seikka kv-69 asiakirjan perusteella voi tulla eteen. Me joudumme taistelemaan porvarillisen demokratian puolesta oikeistokaappuasuhkia vastaan ja sen teemme.
Kun valittavana on oikeistodiktatuuri tai työväenliikkeen salliva porvarillinen demokratia, olemme demokratian puolesta.
Kapitalismin kriisi pitkittyy, ristiriidat kärjistyvät ja ne näkyvät maailmalla lisääntyvinä sotina ja kansallisvaltioissa saavutettujen etujen leikkauksina. Toisaalla kapitalismi muuttuu kovaa vauhtia yhä enemmän rikollisuuden suuntaan. Tuotanto/kauppa/bisnes saavat kylkeensä niitä tai näitä rikollisuuden piirteitä. Suurimittainen valtiolta varastaminen, veronkierto, on kehittyneessä kapitalismissa enemmän sääntö kuin poikkeus. - Timo Epoosta
Kun valittavana on kommunismin diktatuuri tai työväenliikkeen salliva porvarillinen demokratia, olemme demokratian puolesta.
Niin mekin!
Ja lähes kaikki suomalaiset äänestäjätkin. Se ihan pieni ja mitätön porukka, jotka komuleita äänestää, ei asioihin vaikuta. - finma
Mikäli todella olet demokraattisen kapitalismin puolella, tattis.
Emme tarvitse suojeluskuntia, fasismia tai muutakaan. Kehittäkäämme demokratiaa edelleen ja myös talouden alueelle.
Tarvitsemme demokratian lisäämistä myös ulkopolitiikassa. Maailmaa on rakennettava rauhan maailman suuntaan, kunnes sota-aseet voidaan kipata Atlanttiin.
Kansallisuusvihan lietsonta on lisääntynyt yleisesti maailmalla sitten viime vuosituhannen loppupuolen. Sitä vastaan täytyy toimia aina ja kaikkialla. Ihmiset ovat samaa lajia ja yhdenvertaisia toistensa suhteen ja siihen kuvioon ei mahdu rasismi.
Nämäkin kysymykset ovat tärkeitä ja vaativat kommunisteja lopettamaan hajanaisuuden. Näistä luultavasti erimielisyyttä ei olekaan.- Timo Espoosta
>> Emme tarvitse suojeluskuntia, fasismia tai muutakaan.
- YYA-rämetys
Timo Espoosta kirjoitti:
>> Emme tarvitse suojeluskuntia, fasismia tai muutakaan.
Fasistit auttoivat suomalaisia koko toisen maailmansodan ajan
natseja ja kommunisteja vastaan talvisodassa
ja kommunisteja vastaan jatkosodassa
Malmilla oleva muistomerkki
Fasismin vastustajat
käsittää suomalaisvastaisia
koska fasistien hallinto ja Mussolini ja Paavi
tukivat koko ajan Suomea ja tällaisten vastustajat ovat
maanpettureihin verrattavia
Mussonlinin ja Paavin esimerkki auttoi myös Suomea saamaan
ehdotonta tukea kantolisesta maailmasta eli KOKO ETELÄ-VÄLIAMERIKKA
TUKI SUOMALAISTEN TAISTELUA KOMMUNISTEJA VASTAAN
koska Mussolinin fasistihallitus ja Paavi Suomea tukivat
Kommunistien YYA-historia on vain oikaistava
tarvitaan kolmen konstin timpermanni halki poikki pinoon
historian kirjoitus on mennyt vähän vinoon
YYA-rämetyksen aikana Timo Espoosta kirjoitti:
>> Emme tarvitse suojeluskuntia, fasismia tai muutakaan.
Olihan Pekalla 3 tai 4 apumiestä eli seuraajaa jotka sen tahdissa äkseerasivat ja auttoivat "poliittisessa" toiminnassa.
Vaikutusvaltaahan hänellä ei ollut ja hän oli kuitenkin hyvä vitsi! Ei siis mikään turha vaan Pelle ja Soinikin häviää tempauksissaan mennen tullen Siitoinin Pekalle.- Putte hoitaa
Työeläkeläinen kirjoitti:
Olihan Pekalla 3 tai 4 apumiestä eli seuraajaa jotka sen tahdissa äkseerasivat ja auttoivat "poliittisessa" toiminnassa.
Vaikutusvaltaahan hänellä ei ollut ja hän oli kuitenkin hyvä vitsi! Ei siis mikään turha vaan Pelle ja Soinikin häviää tempauksissaan mennen tullen Siitoinin Pekalle.Pekka oli natsi eli kansallissosialisti
Bemu oli fasisti eli pienyrittäjiin nojaava antisosialisti
Ei yksikään pohjanmaan talonpoika tai Mäntsälän mies
olisi tukenut Pekkaa joka kannatti valtiojohtoista sosialismia
Kraft durch Freude -liikettä ja massivista valtioesiintymistä
Putte (Putin) taas on tyypillinen valtiojohtoinen uusnatsi
jota kommunsiti kannattaa koska hänellä ei ole ristissä
haka vaan järki
- lahtarivaara
Muussa voin ollea samaa mieltä mutta sotaaseiden kippaus atlantiin on pelkkää tuhlausta. Ne pitää sulattaa metalliksi ja mitä ei voi sulattaa niin käytettäköön energiakäyttöön.
- discover
Kylläpä noita natsioppeja ilmaantuu siellä sun täällä. Häveliäisyyden vuoksi esittäjät eivät mainitse sanaa ekä Hitleriä, koska se olisi liian groteskia.
Rasismi on yksi askel rotuoppien suuntaan. Toinen on kuvata vähemmän kehittyneiden maiden kansalaisia älyllisesti vajaiksi. Pienen rikkaan ellitin oikeuksia puolustetaan kateus- ym. opeilla ja sen sellaista.
Ihmisvastaiset opit naamioidaan niin sanotusti fiksusti. - linsa
Palstan porvarikirjoittajien näkemykset vahvistavat tarpeen järjestöllisen yhtenäisyyden puolesta.
Tietyt oikeistoporukat pyrkivät sivuuttamaan historian, kulttuurin ja siveellisyyden. Tähtäimessä on rasismiin perustuvan valtion luominen, jossa pääoman mellastukselle ei olisi mitään rajoja. Tälle kehitykselle ei tule loppua kommunistien hajanaisuuden vallitessa.
Sosialismin, työväenluokan ja tulevaisuuden etu vaatii yhtenäisyyskehityksen aloittamista.- Miksi ihmeessä taas?
- - - porvarikirjoittajien näkemykset - - -
Oletko ihan varma, että kaikki Sinun kanssasi eri mieltä olevat ovat ns. porvareita?
- - - oikeistoporukat pyrkivät sivuuttamaan historian, - - -
Keitähän nämä ovat? Kerro, vai onko kyseessä ihan pelkkä luulo?
- - - Tähtäimessä on rasismiin perustuvan valtion luominen,- - -
Höpö, höpö. Et tuohon usko itsekään..
Tätä samalaista asiaa täällä on monet kerrat kyselty - ilman vastausta - mutta kysynpähän vielä:
Miksi kommunistit krijoittelevat ihan vailla pohjaa olevia kummallisia luuloja täällä ja yrittävät esittää niiden olevan ns. yleistä faktaa? Onko perusteena se perinne, joka tulee Neukkulasta, että mitä tahansa saadaan valehdella perustelematta asiaa. Kunhan vain totuus ei paljastu.
Näinhän toimittiin mm. vakoojien, kansavihollisten yms. kanssa. Jopa sotavenkeja tuomittiin "isänmaan pettämisestä" työleirille, vaikka sotavankeuteen oli joutunut tajuton haavoittunut sotamies.
- marxin tuki
Porvarit elävät menneisyydessä. Heillä ainoa tulevaisuuden visio on toistaa kaatuneen sosialismin kokemus. Tilalle kannatetaan natojohtoinen lännen kapitalismin aseellisesti johtama maailma. Juttu ei ole ihna metsästä. Nato on jo tuota. Vuoden 1991 Nato tai natomaat ovat käyneet sotia lähes joka vuosi.
Kommunisteille tulee ensiarvoisena kamppailu maailmanrauhan puolesta. Aseettoman ja sodattoman maailman luominen. Siinä tavoitteessa ei tarvitse olla yksin. Asian taakse voidaan koota kaikki maailman rauhantahtoiset voimat.
Tärkein voima on työväenluokka. Siellä missä porvaristot nostavat aseet, työläiset kieltäytyvät tuottamasta aseita ja sota tyssää siihen.
Rauhanasia yksistään edellyttää kommunistien järjestöllistä yhtenäisyyttä. Voimien kokoamista yhteiseen rauhanrintamaan.
Ne syyt, jotka johtivat usean kommunistisen järjestön perustamiseen parikymmentä vuotta sitten, ovat poistuneet. On järjetöntä jatkaa eriseuraisuutta. - biologi
KOMMUNISTIEN RODUNJALOSTUS OLI PAHINTA
Sanoin Hesarin tilauksen irti tänä keväänä 2014 kun Hesari
julkaisi kommunistirodunjalostajan mielipiteitä
Kyseessä on Lysenkon kilpailija Hermann Muller, amerikkalainen
kommunisti ja nobelisti
HESARIN tyhmätMAINOSTAVAT LEHDESSÄ STALININ RODUNJALOSTAJAA
- jälleen yksi syy irtisanoa Hesarin tilaus: toimittajien tason romahdus
irtisanomisienkin takia
Lauantaina 22.2.2014 Helsingin sanomat julkaisee Lauantailiitteessään sivulla kolme kommentitta neuvostokommunismiin sitoutuneen rodunjalostajan amerikkalaisen Hermann Mullerin (nimessa on u ei siis y) tietoja.
Muller oli amerikkalainen Stalinin tukija ja punainen rodunjalostaja ja aktiivinen kommunisti, joka toisen maailmansodan jälkeisessä kommunismihuumassa sai Nobel-palkinnon 1946.
Stalin ei ottanut Mullerin kehittämää neuvostorotua ohjelmaansa, koska katsoi
että Lysenko oli jo ratkaissut probleeman: kun kasvatetaan uusi lysenkolainen neuvostoihminen tämä synnyttää automaattisesti uusia neuvostoihmisiä. Eli jos isällä on ajokortti, lapsi osaa automaattisesti ajaa Ladaa.
Tämä lysenkolaisuusoppi jatkui Venäjällä koko Hrushtshovin ajan ja poistettiin vasta brezhneviläisessä maassa. SKDL - SKP eli vasemmistoliitto mainosti Suomessa neuvostoliittolaista lääketiedettä
joka siis perustui voodoohon. Vieläkään Venäjällä ei ole lääkkeitä eikä tieteellistä hoitoa.
Venäjällä genetiikka-nimi tarkoittaa voodoo-parantamista ja käärmesalvan käyttöä.
Biologit on Venäjällä teloitettu
http://www.amazon.com/The-Murder-Nikolai-Vavilov-Persecution/dp/product-description/B005K6S5QK
http://eblogution.wordpress.com/tag/hermann-j-muller/
However, Muller’s name is strongly associated with ‘eugenics’, a word that is today a synonym of racism, or even Nazism. Because of that, - yhdessä parempi
Persutietotoimisto on selvästi häiriintynyt kommunistien järjestöllisen yhtenäisyyden asian johdosta. Sietää ollakin, koska yhtenäisyys syntyy väistämättä.
Pelkästään netissä puolueiden sivuilla voi havaita -samasta ideologiasta ja samoista poliittisista ongelmista nostetaan tunnuksia.
Hajaantuminen johtui 1980 luvun lopulla kommunistien johdon halvautumisesta. Se yksinkertaisesti lähes katosi. Yksilöt joutuivat tekemään ratkaisuja ja hajaannus oli selviö. NL:n hajoaminen edesauttoi neuvottomuutta.
Kapitalismi ei siitä rauhoittunut. Sotien määrä, laajuus ja raakuus on kasvanut. Tuloerot räjähtivät jyrkkään nousuun. Kapitalismin sosiaalista, yhteisöllistä puolta on purettu kilpaa. Kapitalismin ristiriidat eivät ole vain syventyneet, ne ovat muuttuneet kroonisiksi. Nykykapitalismin 2 tärkeintä "hyvettä" on: Sotaisuus ja sotun purkaminen.
Työväenluokka tarvitsee yhtenäisen kommunistisen puolueen. Kolmen puolueen yhdistyminen on paljon enemmän kuin jäsenten ja talouden summa.- Timo Espoosta
Perussuomalaisista en osaa sanoa mitään, kun en ole heidän kanssaan tekemisissä.
Mutta tosiasia on se, että ketään ei häiritse " kommunistien järjestöllisen yhtenäisyys ", kun sillä ei ole mitään yhteiskunnallista tai muutakaan voimaa.
Jäsenmäärä yhdessäkin - onko jopa yli 5000?
Ja äänestäjiä viime vaaleissa - niin montako?
>> Työväenluokka tarvitsee yhtenäisen kommunistisen puolueen.
- perako
"Mutta - yrittäkää ja touhutkaa toki"
Emme kysy neuvoja persuilta emmekä muiltakaan. Kaikkien puolueiden ohjelmista ja linjasta pitää pyrkiä olemaan selvillä kuten muistakin yhteiskunnallisista asioista.
Päällimmäisiä ovat seuraavat asiat. Poimittyu kommunistien nettisivuilta
- Hyvinvointivaltion purkaminen vedoten valtionvelkaan ja pääomien puutteeseen on valheellinen. Vapaita pääomia makaa veroparatiiseissa ja kuuluisivat valtion budjettiin tulona.
Sotun purkaminen ja yksityistäminen on väärä linja.
- Sotaliittohanke natoon suuntautuu kansaa ja kansallista itsemääräämisoikeutta vastaan. Suomen tulee pysytellä sotaliittojen ulkopuolella ja edistää kansojen rauhanomaista kanssakäymistä.
- EU:n liittovaltiokehitys on ennenaikainen kansojen valmiuksiin nähden. Projekti on tarkoitettu tukemaan ylikansallisen pääoman etuja.
EU-USA vapaakauppasopimus TTIP tulee estää. Pienet kansat tulevat siitä kärsimään sen toteutuessa.
Kukaan ei menetä mitään, mikäli EU purettaisiin tai toimittaisiin ETA-sääntöjen periaatteilla.
- Suomen tulee vaalia kauppa- ja muita suhteita Venäjän kanssa eikä mennä USA:n ym boikotteihin.
- Työväen- ja demokraattisten järjestöjen toimintaoikeuksista tulee pitää kiinni.
Asia, joka ei asiakirjoissa näy: Suomen tulee ottaa 9.5 Voiton Päiväksi, viralliseksi juhlapäiväksi, fasismista saadun voiton päiväksi.- Voiton päivä
Juhlapäiväksi pitää ottaa myös Berliinin muurin kaatumispäivä. Demokratian voiton päivä.
Vanhassa Neuvostoliitossahan joka päivä oli voitonpäivä. Kun voita ei ollut myytävänä missään. - joka päivä voiton
Voiton päivä kirjoitti:
Juhlapäiväksi pitää ottaa myös Berliinin muurin kaatumispäivä. Demokratian voiton päivä.
Vanhassa Neuvostoliitossahan joka päivä oli voitonpäivä. Kun voita ei ollut myytävänä missään.Venäjällä on joka päivä voiton päivä
koska niillä ei ole edes margariinia
Komu asuu Suomessa ja valittaa
mutta ei mene Kremlin diktatuuriin koska
siellä se vietäisiin Siperiaan irtolaisena
- rotutietoiset komut
Lysenkolaisen rasistijoukon, joka hekumoi toisen maailmansodan
sotarikollisen Venäjän "voitoilla"
(= alkikehittynyt räkälä josta ihmiset pakenevat)
tällainen komujoukko ei kelpaa EU:ssa mihinkään
Poikkeuksen muodostaa avuton vallanhimoinen Katainen
joka virkoja saadakseen EU:ssa
otti hallitukseensa vasemmistoliiton kommarit
osittain, koska ei tunne historiaa
ja pääosin vallanhimosta
Katainen on merkittävä hörhöpoikkeus EU:ssa harjoittaessaan
kommunisi-lysenkolaisten palvontaa
Lue lisää lysenkolaisista ja muista kommarien rotuopeista
http://keskustelu.suomi24.fi/node/12276748#comment-68768331 - tsuk
Lysenko ja lysenkolaiset aiheuttivat mittavat vahingot neuvostoliittolaiselle biologialle. He kielsivät tai vähättelivät biologiassa perinnöllisyystutkimusta. Näkemys oli suora voitto maailman porvareille.
Kommunistit jatkamalla hajanaisuutta antavat voiton porvareille ja se on lysenkolaisuuden toisintoa Suomessa.
Lysenkolaiset persut kieltävät ihmisen aiheuttamat muutokset luontoon. He kiistävät kaikki sääntely-yritykset kiristää saasteiden päästönormeja ja asettuvat rikkaan kapitalistieliitin voittojen puolestapuhujiksi.
Persujen nykypäivä lysenkolaisuus on kammottava "saastukoon luonto asuinkelvottomaksi, pääomien voittoja tulee puolustaa.
Kommunistit esittävät saasteettoman teknologian ja suljetun kierron tutkimista, kehittämistä ja nopeaa käyttöönottoa. Maailmaa ei saa hukuttaa mönjään lysenkolaisten persujen toimesta.
Tässäkin on seikkoja, joita kommunistien tulisi ottaa huomioon ja yhdistyttävä. Reaalielämässä se merkitsee myös taikauskon ja kaikenlaisen mystiikan kiistämistä tieteen hyväksi.
Lysenkolaiset nykypäivän persut sisarliikkeineen ovat vaarallisia ihmiskunnalle oppeineen. Kommunistien voimien kokoaminen ja tieteen puolustaminen estävät porvarilliset lysenkolaiset nykypäivän opit.
Persujen kansallisuusvihan lietsominen ruotsinkielisiä vastaan on myös nykyajan lysenkolaisuutta. Demokraatit sanoutuvat irti lysenkolaispersuista. - komudiletantit
AIVAN, KOMMUNISTIEN ON YHDISTYESSÄÄN VAROTTAVA ERITYISESTI TOISIA KOMMUNISTEJA koska heillä on tapanaan viedä toinen toisiaan
keskitysleireille, jos arkipäiväisistä, epätärkeistä, tärkeistä, tieteellisistä, epätieteellisistä, käytönnöllisistä, teoreettisista tai epäkäytönnöllisistä
asioista tulee erimielisyyksiä,
lysenkolaisuus kesti noin 30 vuotta ja sen aikana vastustajat teloitettiin Venäjällä
Kommunismi ja marxilaisuus ovat kovia haasteita kommunisteille ja marxilaisille
LYSENKOLAISUUS haittaa myös Euroopan unionia, koska kommunistit levittivät
opin myös itä-Eurooppaan joka on takapajula kuten Bulgaria ja Romania,
Kremlin kommunistit ovat kieltätyneet maksamasta tihutöitään itä-Euroopassa joten lasku tulee suomalaisillekin veronmaksajille
Tshekkiä on pidetty rikkaana kommunistimaana Unkarin ja itä-Saksan jälkeen,
ja sielläkin oli voodoo vallassa
https://vufind.mzk.cz/Record/MZK01-000616998
Jaroslav Kříženecký (1896-1964) : tragic victim of Lysenkoism in Czechoslovakia
Marxilaisuus tai kommunismi tai Kreml tai Nliiton tiedeakatemia
ei suojaa kommunistien yhtenäisyyttä astrologeilta ja ennustajilta ja vainolta
Keskitetty järjestelmä tuhoaa kommunistien puuhastelut
Herttakuusislaiset tai taistolaiset jne. eivät havainneet lysenkolaisuutta ja voodoota
Venäjällä, vaan he miettivät kuinka Nliittoa autamme, kun maailmanrauhaa
turvaa se
Tieteellistä sosialismia eli komutiedettä ei ole, se näkyy juuri lysenkolaisuudessa, taistolaispuoskarit levittivät Suomessa huhua, että lääkkeet ja sairaushoito ovat Nliitossa ilmaisia ja kyllä on neuvostotyöläisen hyvä elää kun on ilmaista
Tosiasiassa lysenkolaisuus oli voimassa venäjällä 30 vuotta mm. koko Hrushtshevin ajan ja poistettiin vasta Brezhnevin aikana. Lysenkolaisuus ja takapajuisuus tuhosi koko venäläisen terveydenhoidon
voodooksi ja samoin lääketeollisuuden niin, ettei siellä vieläkään osata mikrobiologiaa eikä modernia lääketeollisuutta
Marxilaiset mukamaterialistit teloittivat (länsimaisessa mielessä) geneetikot kannattaessaan lysenkolaisuutta ja henkioppia (tosin siis uskonnonvastaista ateismia) Vavilov murhattiin
http://www.amazon.com/Murder-Nikolai-Vavilov-Peter-Pringle/dp/1906217912
Karpetshenko murhattiin
http://en.wikipedia.org/wiki/Georgii_Karpechenko
He was arrested by the NKVD under the false grounds of belonging to an alleged "anti-Soviet group" centered around the well known Russian botanist Nikolai Vavilov who was his colleague at Leningrad. He was sentenced to death and executed on July 28, 1941.
ja niin edelleen, tätä voodoota levitettiin myös miehitettyyn itä-Eurooppaan, Eurooppa on tänään jälkeenjäänyt marxilaishörhöjen takia ja Bulgaria ja Romania jne. ovat kaameassa tilassa. - jotain kokenut
Lopeta poju persutietotoimiston uutiset. Niitä ei kukaan lue. Historiallisten tapahtumien vääristely ei auta.
Lysenkoon liittyy valtaisa sosialismin sisältäpäin tuhoaminen. Perinnöllisyysoppi kiellettiin NL:ssa sotien jälkeen. Aikaa oli kulunut vallankumouksesta reilut 20 vuotta.
Porvarilliset voimat eivät voineet tuhota sosialismia sisältä eikä ulkoa. NL:n sosialismi kesti fasistisen äärikapitalismin rynnistyksen.
Porvarit asettuivat sosialismin kannalle, muuttuivat jykeviksi kommunisteiksi ja Lysenkossa onnistuivat estämään tieteen kehityksen yhdellä saralla. Tärkeällä saralla ja aiheuttivat suurta tuhoa.
"Lysenkolainen vastavallankumous" on varteenotettava tekijä.
Persupuolue on nykyään kapitalismin oikean laidan yhtenä osastona maailmassa edustaa täsmälleen porvarillista lysenkolaisuutta.
Peruspuolueen piirissä aherretaan historiatieteen vääristelyssä, luonnon- ja ilmastonsuojelua vastaan, ihmisoikeuksia vastaan rasismiaatteen turvin (yhtymäkohdat natsien rotuoppiin), taistelevat uskonnollisen taikauskon levittämisessä, estävät ihmisoikeuksien toteutumista raamatun avulla, huutavat kansojen suhteissa aseistautumista ja muuta lysenkolaista moskaa.
Lysenkoa kehuva persu haluaa esikuvansa kaltaisen epätieteellisyyden valtaavan Suomen koulut.
Hajanaisille kommunisteille epätieteellisyyden torjuminen on vaikeaa. Persuaktivisti haluaa lyödä menneen historian avulla kiilaa yhtenäisyydelle. Hän pelkää kommunistien voiman kasvua ja sietää pelätäkin.
Kommunisteille sanoisin. Ryhdistäytykää. Aloittakaa yhtenäisyyskehitys. Ideologia ja päätunnukset ovat samat kaikissa kolmessa puolueessa. Kuten historiasta tiedämme, kommunistien voima on keskustelussa/väittelyssä. Sitä tehdään vastustajien kanssa mutta myös keskuudessamme.
Tärkeintä on koota vähäiset voimat Marxin ja Leninin aatteiden ympärillä. Teoreettisesta perustasta emme ole eri mieltä. Ajankohtaiset tilanteet tuovat esille ratkaisut ja tunnukset.
Eräs päälinja kapitalismissa on nähtävissä. Se purkaa tietoisesti sosiaalista yhteiskunnallista perustaa ja jättää samalla yksilöitä heitteille. Kapitalistiluokka purkaa valtiomonopolistista kapitalismia, josta Leninin sanoin olisi vain pieni loikka sosialismiin. Kapitalistiluokka on avannut avoimemman luokkataistelun aikoihin.
Eikä näkemys ole yksin meidän. Se on sanottu suurkaitalistin sanoin.
Suursijoittaja Warren Buffet:
"On selvää, että luokkasota on käynnissä. Sitä harjoittaa minun luokkani, rikkaat, ja me olemme voitolla."
Työväenluokan kannattaa ottaa sanat varteen. - terveellinen kehitys
Venäjän ja siten kommunistien lysenkolaisen rotuopin mukaan,
rotu muodostuu lyhessä ajassa kuten yhdessä ikäluokassa. Päärodut ovat venäläisyysrotu ja jykevien kommunistien rotu eli uudet ihmiset
Siksi kommunistit ovat kasvattaneet uuden kommunistisen ihmisen lysenkolaisilla
menetelmillä, eli Neuvostoliitossa noin 70 vuodessa. Lysenkolaisuutta on kokeiltu alunperin omenankasvatukseen onnistuneesti
Lysenkolaisia pohjoisen omenoita on myyty Suomessa ja voidaan myydä vieläkin
ja tämän perusteella kommunistit soveltavat oppia myös ihmisiin
Sanalla geneettinen laitos tutkimus jne. on aivan eri merkitys Venäjällä ne harhauttavat, oikeat (länsimaisessa mielessä darwinistiset geneetikot) teloitettiin ja Venäjällä hylättiin geenit, perinnöllisyys ja evoluutio. Lysenko teki teorian ja kehoitti kylvämään lumelle keväthangelle, koska marxilais-leniniläinen lysenkotulkinta voodoosta niin opetti.
Kommunistirodulla pyritään kokonaan uuden ihmislajiin,
sellaisen, joka palvoo kommunistipuolueen johtajaa sokeasti kuten Ykä Hakalaa
ja Urpo Jokista tai Taito Sinisaloa ja rakentaa heille palatseja ja patsaita,
jotta kansa päivittäin oppisi lisää alati kehittyvästä ja paikallaan polkevasta kommunismin teoriasta,
jota opetetaan iskulausein, kuten
slava cccp, kunnia cccp:lle
mikä seisoo, se etenee
kieltämisen kieltäminen on dialektinen velvollisuutemme
vastakohtien ykseyden laki on taistelumme hirttonuora
ja tämän tyylisillä nopeasti jykeville uusille proletaareille tarkoitettuna
Venäläisrodulla taas pyritään historiallisen tsaristis-kommunistisen
historian puhaltasieen venäjäjohtoiseen kukoistukseen panslavistisen Euraasian Union rakennustyössä, joka on Putinin ykkösurakka tällä hetkellä
Putinin työstä käytetään venäjäksi sanaa dolga stroit
mikä tarkoittaa konkreettisesti perheelleen mennyttä rakennustyötä kuten taloja, jotka ovat vuosia keskeneräisiä ja eivät koskaan valmistu, ja jotka paikataan
pahvilla jne.
venäläiset kaupungit ovat täynnä dolga stroit -rakennuksia
sosialistis-lysenkolaisen realismin hengessä
Nämä alla ovat aitoja, ei näyttely ja tarkoitettu ohkulkeville johtajille
ja toimittajille näytettäviksi
Katso nykyaikaisia tuoreita pahvista ja paperista paikkailtuja,
joita näytellään uuden putinistisen Euraasian mallitaloina lysenkolaisittain
kasvatetuille uusille ihmisille, kuvia
http://russiatrek.org/blog/society/perfect-illustration-of-a-phrase-potemkin-villages/ - bigho
Persut yrittävät pimittää rasismiaan ihannoimalla kommunistien aikoja hylkäämää lysenkolaisuutta.
Lysenkolaispersut käyvät kovaa idelogista levitystä Lysenkon oppeihin perustuen puhdassuomalaisen ihmisen ja kulttuurin puolesta ja edustavat yhtä rumaa taantumusta kuin natsien opit aikanaan. Mustaihoiset eivät olisi ihmisiä, ruotsinkieliset kuvataan suomalaisuuden roskaksi, venäläisperäiset tietysti iivanoita, katolisuus hyväksi taikauskoksi. Ukrainalaiset olisivat moskaa, paitsi hyviä silloin kun hyökkäävät venäjänkielisiä vastaan.
Lysenkolaispersulaisuus pitää pystyä torjumaan. Tiedettä ei saa uhrata hörhöjen höpötyksille.
Kommunisteille on tärkeää torjua taantumus ja taikausko. Yhteisvoimin se käy parhaiten. Kommunisteilla on yhteinen ideologia ja päämäärä, rauhan maailman rakentaminen. Työläisten ja kansojen veljeys säätyyn ja muuhunkaan katsomatta.
Yhtenäisyyskeskustelut alulle ja ripeästi. Kaikilla tasoilla. Kun alkuun päästään lopussa kiitos seisoo.
Sitä ei saa uhrata henkilökohtaisiin antipatioihin. Rohkeasti juttusille ja punalippu kulkee eteenpäin. - autakomuamuistamaan
KUINKA KOMMUNISTEJA AUTAMME, ETTEIVÄT RIKOKSIAAN TOISTA HE?
Miten voisimme auttaa kommunisteja muistamaan, ettei pidä tukea taikauskoa?
Pankaapa toverit ehdotuksia tähän jatkeeksi
Tällä palstalla selvästikin kommunistit ovat aidosti huolestuneita siitä
miten he yhdistyessään eivät samalla unohtaisi, että puolueyhteistyössä taikauskoa ei saisi levittää eikä huuhaateorioita kannattavia johtajia saisi valita diktaattoreiksi uudessa kommunistiyhteisössä
(vrt. vihreät, joiden johtaja (huom, kotikasvimaisteri maataloudesta, vrt. Lysenko)
Heidi Hautala on homeopaattinen uskomuslääkehörhö
kotikasvimaisteri Hautalan oppi
http://www.vihreat.fi/yleviarkisto/6_2004/0150.html
omenaviljelijä Lysenkon oppi
http://keskustelu.suomi24.fi/node/12276748#comment-68812679
Kommunistien huoli on, miten muistamme välttää taikauskoa
http://keskustelu.suomi24.fi/node/12276748#comment-68800665
Lysenko ja lysenkolaiset aiheuttivat mittavat vahingot neuvostoliittolaiselle biologialle. He kielsivät tai vähättelivät biologiassa perinnöllisyystutkimusta. Näkemys oli suora voitto maailman porvareille.
Tässäkin on seikkoja, joita kommunistien tulisi ottaa huomioon ja yhdistyttävä. Reaalielämässä se merkitsee myös taikauskon ja kaikenlaisen mystiikan kiistämistä tieteen hyväksi. - lokris
Yhdistyessä pitää muistaa myös persujen yhtyminen USA:n rebuklikaaneihin ilmastokysymyksessä. Hehän väittävät ettei ihmisellä ole vaikutusta ilmaston lämpenemiseen.
Tarina yhtyy täysin persujen tukemaan lysenkolaiseen taikauskoon.
Unohtaa ei saa sitäkään persujen rotuopin lähtökohtaa, suomalaiset olisivat erilaista rotua kuin esim. somalit.
Mutta annetaanpa persujen sotkeutua lysenkolaisuudessaan. parempaan he eivät pysty. Silloin kun siellä ryhdytään puhumaan tosiasioista, persupuolue hajoaa.
Tendenssi on jo alkanut ja palstateoreetikko lisää sitä.
Muutamien tovereiden kanssa olen ollut kosketuksissa eikä kellään ole esiintynyt vastustusta keskustelujen aloittamisesta. Marxin ja Leninin aateperinnön suhteen olemme samalla viivalla. - ympäristömuistio
Kuinka kommunisteja autamme, kun puoluyhteyttä lujittavat he?
Ensinnäkin kommunistiteorioissa ei ole hiukkaakaan ympäristöasioita koska Marx eli suurkaupungin keskustassa Lontoossa kirjoittelemassa
eikä erottanut oravaa päästäisestä tai tuntenut ympäristöään
Kommunismissa ei ole siis ilmansuojelua vedensuojelua eikä minkään suojelua
(puoluejohdotkin teloitettiin aina välillä)
siksi ne pashanatavat surutta Itämeren Puolasta Venäjään ja hyvin
nopeassa tahdissa tuhosivat Petsamon kuun maisemaksi
Tämä pitäisi liittää puolueyhteyskeskusteluihin
siitä sormeen lanka solmuun muistiksi, että
mitään osviittaa ei anna Marxin Pääoma ollenkaan tähän ympäristöongelmaan
Sitten, sormeen tms. olisi pantava lanka solmuun jotta kommunisti
muistaisi että taikauskoa ei saa levittää (psykopaatti Leninin oppeja
omenanviljelijä Lysenkon rodunjalostusta nuoremman yritysomisajan Engelsin luontohömppää ne.)
Nämä asiat liittyvät toisiinsa, koska materialismissa ihminen on vain eräs eläin
ja eläinoppi on tärkeää ja
Microsoftin kännykkä on eläimen (ihminen) tuotos siinä kuin variksen (lintu)
pesä
Tämä asia ei ole hallinnassa ollenkaan kommunismissa tällä hetkellä
joten se on uudessa yhteistyössä substantioitava muuksikin kuin pelkäksi
pumagaksi paperinpalaksi - misto
"ympäristömuistio":n persumaiseen ohjelmaan kommunistit eivät lähde. Eivät myöskään persujen sisarpuolueen "Yhtenäinen Venäjä", Putinin Puolue, ohjelmaan.
Yllättävää, että persut ovat ottaneet idolikseen tieteenvastaisen edesmenneen Lysenkon. Luonnollista on että suurta tuhoa sosialismin biologialle aiheuttanut on persuille sankari.
Suomen Vihreillä on paljon myönteistä annettavaa luonnonsuojelun puolesta. Heille voi nostaa rehdisti hattua.
Persupuolueen propaganda Itämeren saastuttamisen puolesta on ällistyttävää suorastaan rikollista.
Persujen pelko kommunistien hajanaisuuden loppumista on aiheellinen. Se tulee toteutumaan. Yhdistynyt liike on signaali työväen laajemmalle yhdistymiselle tieeteen, rauhan ja riistottoman maailman puolesta. - muutos välttämätön
Kommunisteja ja uskovaisia avustettaessa yhtenäisyydessä erityinen paino on pantava biologiaan
Toiseksi, kommareiden kannattaisi harkita yhdistymistä vasliittoon vihreisiin attac-järjestöön
ja näihin joilla on rahaa
tämä vaatii tietenkin muutosta
Kosmologia on kommunisteilla ja uskovilla yhtä sekaisin mutta se on sen verran
kaukainen asia että ensin ei pidä opettaa Galileo Galileita ja Stephen Hawkingia
vaan darwinismia ja genetiikkaa eli käytännössä biokemiaa,
työ on lähes mahdoton kommunistien islamilaisten ja sen kaltaisten parissa
Mutta jostain on aloitettava
Taustaesimerkki:
Nliiton aikana venäläiset vuotavat kemikaliorautatievaunut ajoivat Kotkan satamaan 5-vuotissuunnitelman
tahdissa vuosikymmeniä ja levittivät syöpää mutta taistolainen lauloi neuvostoylistystä
pashat housuissa piilossa vaatimatta työsuojelua
Ihmisen ja ympäristön biologia on kommunistille täysin tuntematon
Ihmisen ja ympäristön suojelusta kommarit eivät ole koskaan välittäneet, koska se ei venäläisiä tai Marxia kiinnosta, Marx eli miljoonakaupungissa Lontoossa ilman luonnon rauhaa, eikä luonto ja ihminen siten kuulu ns. "työvenluokan maailmankatsomukseen" mikä
onkin täysin tyhjä fraasi ja tarkoitettu Venäjän etujen ajamiseen
Kommari on hiljaa pashat housuissa Taito Sinisalon ajoista alkaen kun
- venäläiset tuhosivat Petsamon maapohjan kuun maisemaksi ja upottivat rannoille ydinjätteitä
sukellusveneistä että vieläkin Geiger-mittari hakkaa punaisena joka paikassa
- rääkkäsivät eläimiä Karjalassa (sitoivat karhuja puihin ja harjoittivat koiria raatelemaan jne.)
http://yle.fi/uutiset/koirien_haukkukokeet_elavalla_karhulla_jatkuvat_karjalassa/6718865
Yhtenä koulutuspaikkana on Venäjän Karjala, jossa Suomesta käydään haukuttamassa koiria elävällä karhulla. Matkoja ei mainosteta, sillä rajan tällä puolella toiminta on laitonta.
- venäläiset käyttivät orjatyövoimaksi suomalaisia nuoria miehiä Kostamuksen
rakennustöissä ja taistolaiskuoro lauloi "siirtotyöläisistä" Suomessa
samaan aikaan kun taistolainen ylisti neuvostoyhteistyötä ja nuoret miehet jätettiin
huorien ja viinakauppiaiden armoille Kostamukseen ilman sosiaalipalveluja ja auttajia
Jumanekekka mitä tekopyhää pilkkaa taistolaispuoskareilta
http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/kristiina_halkola_siirtotyolainen_26710.html#media=26711
Näistä lähtökohdista kommareiden yhteistyöneuvotteluissa pitäisi koota
kirjasarja MIKÄ MENI PERHEELLEEN KOMMARIUDESSA
ja käsitellä ensin muutamia vuosia näitä opintopiireissä. Jos nimittäin yhdentyminen tapahtuu
ilman muuttumista
yhdentyneen kommaripuolueen äänimäärä pysyy koko maassa aivan mitättömänä - hajurako välttämätön
Avustusta kommunismin yhdistymisessä ja kehittämisessä
Kommunistit ovat traditionaalisesti menneet liian pitkälle
hyysätessään Kremliä, se on muistettava muuttaa nyt
Hajurako venäläiseen törkymaailmaan on paikallaan
Venäläinen öljy-yhtiö valitti taivaskanavalla eilen 17.7. että on se kamalaa kun heitä
rangaistaan boikoteilla, kun Venäjä vain harjoittaa omaa (imperialistista
sorto)ulkopolitiikkaansa
Eurooppa ei ole edes saanut boikotteja vielä aikaan ja on pääsyyllinen
Putinin uhoiluun passiivisuudellaan
Kommunistien yhdistyneen uusliiton on siten ymmärrettävä selkeästi
hajuraon merkitys
Otetaan esimerkiksi Yrjö Hakalan kommunistipuolue SPK
joka ei ole Tiedonantajassa osannut ottaa hajurakoa Kremliin
Eu-vaaleja on helppo seurata (en tarkoita että EU-vaalit kuvaavat
suoraan kannatusta mutta MUUTOKSEN näkee niistäkin)
SPK sai 2004 eu-vaaleissa noin 10 000 ääntä
2009 vaaleissa noin 8000
2014 nyt siis noin 6000 ääntä
ilman vaaliliittoa saa yhden paikan noin 100 000 äänellä
Seuraavissa EU-vaaleissa SPK tulee
noin 4000 ääntä jos viivotinanalyysi toimii
Ja sehän toimii, vanhenevasta oska kyse on 5 vuoden ajasta jona aikana
noin 30 prosenttia taistolaisikäluokasta poistuu normaalia tietä
Taistolaisten keski-ikä tällähetkellä lienee noin 70 vuotta
JA UUTTA KANNATUSTA EI TULE eikä tästä tule yhtään mitään, ellei hajurakoa Kremlin hörhöihin pystytä ottamaan
turha puhua nuoremman työväenluokan kiinnostuksesta
KOMMUNISTI MUISTA NYT, ETTÄ AVAAT LAAJAN ARVOSTELEVAN OTTEEN KREMLIN VENÄLÄISIIN ÄLÄKÄ OSTA NIILTÄ MITÄÄN
ei Teboililta ei Delta-autolta ei Norilsk Nickeliltä
KOKEMÄENJOEN LUONNON TUHOOJALTA
http://www.nornik.ru/en/about-norilsk-nickel/about-norilsk-nickel1/history
Röyhkeä Putin
on nyt mennyt liian pitkälle ammuttaessaan kätyreittensä avulla alas matkustajakoneen
Asiaa pitää hoitaa nimenomaan Euroopasta käsin boikotilla jne., sanoo USA:n entinen
ulkomimister Hillary Clinton
Putin mennyt liian pitkälle nyt
kertoo englantilainen liberaalilehti
http://www.theguardian.com/world/2014/jul/18/mh17-hillary-clinton-says-russian-backed-rebels-likely-shot-down-plane
Hillary Clinton says Russian-backed rebels likely shot down plane
Former US secretary of state declares
'Putin has gone too far' as White House criticises Kremlin's arming of Ukraine separatists - fer
Kommunistien yhteäisyys on välttämätön yhteiskunnallisen edistyksen ja maailmanrauhan vuoksi.
Mitä tarkoitat kommunistien yhtenäisyydellä? Meilläkin alle 10'000 joukko on kolkmessa eri puolueessa joista jokainen on se "oikea" komupuolue!
Taitaa olla yhtä vaikeaa kuin saada kirppusirkuksessa kirput hyppäämään yhtä aikaa jos kyseessä on suurempi joukko kuin yksi.
Missä kommunismi on maailmanrauhaa edistänyt? Heti kun Saksa oli nujerrettu alkoi kommunistinen NL öykkäröidä ja vallata naapureitaan asevoimin. Samaa jatkui vuosikymmeniä Afganistanissa, Tsetseniassa, Unkarissa, Phahassa Tsekeissä jne. Komut käyttävät voimaa aina kun se on mahdollista ja sotä kutsutaan sodaksi! ei rauhaksi!
- marxmaolenincastrot
fer, aivan. Mutta miten se tehdään? Ongelmana on, että jos kommunistinen
joukko ei pysty määrittelemään, mitä on kommunismi, se ajautuu aina vain
syvemmälle ristiriitoihin
VOIVATKO OMATEKOISET DILETANTIT EDISTÄÄ KOMMUNISTIEN KESKINÄISTÄ LUOKKASOPUA?
Voiko kommunismia lujittaa pinnallisilla iskulauseilla tai wikipediateoriaa opiskelemalla?
Ihmettelin ensin lausettasi, eli seuraavaa kopioituna ylhäältä
http://keskustelu.suomi24.fi/node/12276748#comment-68818122
Kapitalistiluokka on avannut avoimemman luokkataistelun aikoihin.
Eikä näkemys ole yksin meidän. Se on sanottu suurkaitalistin sanoin.
Suursijoittaja Warren Buffet:
"On selvää, että luokkasota on käynnissä. Sitä harjoittaa minun luokkani, rikkaat, ja me olemme voitolla." Työväenluokan kannattaa ottaa sanat varteen
eli
ihmettelin sitä, miten sinunlaisesi kommunisti voi tuntea tai siteerata Buffetia,
joka on arvostettu sijoittaja,
aloittanut pienestä myymällä lehtiä kadunkulmassa
Vaikutti heti siltä, että kyseessä on pinnalinen kopiointi jostain kuten wikipediasta
Mietin asiaa pari yötä valvoessani miten kommunistien yhtenäisyyttä pitäisi edistää
ja mistä Buffet-viittaus tulee kommunistille kuten kokenut/fer -nimimerkille mieleen
koska EI OLE MAHDOLLISTA ETTÄ KOMMUNISTI YMMÄRTÄÄ riittävästi BUFFETIN AJATUSMAAILMASTA TAI ON SITÄ SEURANNUT (silloinhan kommunisti olisi luopunut kommunismista huomattuaan miten pitää oikeasti
elää). Ja sitten päätin tarkistaa
asian ja menin kirjastoon lukemaan
Tiedonantajaa, joka on siis perusteiltaan kommunistisen työväenpuolueen vastainen ja maolaisten vastainen luokkalehti
Olemme siis nyt komtyöväenpuolueen KomTy sivustolla ja nyt on siis käynyt niin, että
KomTy-läiset lukevat vastustajan lehteä eli Yrjö Haikasen SPK:n lehteä Tiedonantaja
Ajattelin etukäteen lukea ja etsiä pari viimeistä Tiedonantajaa mutta löysin tämän lauseen Warren Buffetista jo
uusimmasta tiedonantajasta
jonkin amerikkalaisen maantieteilijän kirjoittamana, luopiomaantieteilijän
Diletantti kaveri jota ei kiinnosta juppitiede maantiede vaan punainen tiede sosiologia
(vihreät biologit ja jupit maantieteilijä on antagonistinen luokkajako luonnontieteissä)
Siellä on lause Warren Buffetista ja sen on kokenut/fer -nimimerkki kopioitu Tiedonanatajasta
Lause on tietysti järjetön koska on asiayhteydestä irti revitty
KOMMUNISTINEN KESKINÄINEN LUOKKASOPU EI KASVA DILETANTEISTA, EI AMERIKKALAISTEN PUUTARHUREIDEN MAANTIETEILIJÖIDEN
JNE KIRJOJEN LUKEMISESTA (ne sielläpäin keskittyvät oman uran kasvattamiseen ja suomalaisten linssiin sahaamiseen) omatekoisista höpöistä "miten Marxia luetaan ja onko joku uusi Marx tms." eikä synny keskustelusta
jossa alkon s-marketin jne. myyjät tai hyllyjen täyttäjät keskustelevat kosmologiasta ja Engelsin luonnontieteellisen hörhöilyn perinnöstä keskenään toisten ns. marxilaisten kanssa
joka keskustelu/lukeminen sitten konvertoidaan sirolaopiston monisteen perusteella Leninin oppiin kieltämisen kieltämisestä, siinä taas nationalistivenäjän panslavistinen suomalaisten silmäänsahaaja
TÄSTÄ EI KERTA KAIKKIAAN TULE MITÄÄN VAAN YHTENÄISYYS ON LÄHDETTÄVÄ AIVAN ERI POHJALTA
joka on mietittävä suomalaisen yhteiskunnan lähtökohdista
Yhteenveto tästä
Kommunistisen maailman keskustelua Marxista ja Engelsistä
hoitavat asiasta pihalla olevat diletantit jotka päätyvät leninismin voittokulkuun,
ja sen tähden tämä työ ei saa tulta alleen
eikä edistä yhtenäisyyttä
Katso lisää arvostelua aiheesta
http://keskustelu.suomi24.fi/node/12022781#comment-68778852
http://keskustelu.suomi24.fi/node/12022781#comment-68840425 - zegus
Älkää pelätkö hyvät porvariystävät, pystymme yhdistämään rivimme ja teemme sen myös.
- ei vaikutusta
Ole ihan huoletta. Ei teidän yhdistyminen mihinkään vaikuta. Ei kannatus siitä lisäänny, että olemattomat puolueet yhdistyvät yhdeksi olemattomaksi.
Montako ääntä komulit yhteensä EU-vaaleissa saivat?
- sygsc
"Ei teidän yhdistyminen mihinkään vaikuta."
Kommunistit yhdistävät rivejään siitäkin riippumatta. Työväenluokan, sosialismin ja maailmanrauhan etu vaatii sitä.Mitä tekemistä muutamalla komuhaihattelijalla on työväen tai maailmanrauhan kanssa? Eivät ne edes sosialismia enää pysty tänne tuomaan, tulokset kun jo tiedetään.
En vielä usko demokratian kohtakaan romahtavan joten kommunistien mahdollisuudet ovat käytännössä olemattomat!- Ei vaikutusta
Eipä siitä rivien yhdistymisestä juuri mitään seuraa. Niitä yhdistyviä on niin olemattoman vähän. Mahtuvat kerralla keskikokoiseen jäähalliin ja tilaakin jää katsomoon.
Yhdistymisestä olisi joukkovoimahyötyä, jos komuleilla olisi sen jälkeen yhteensä muutama satatuhatta äänestäjää. Nykyisellä porukalla komuleilla ei ole mitään vaikutusta mihinkään, eikä kannattajamäärä kuitenkaan lisäännyt merkittävästi. Millään selittelyllä ja kummallisilla väitteillä ei ole merkitystä enää.
Suomen kansa ei usko, eikä työväki enää luota komuleihin. Komulien valheellisuus ja totuus paljastui kauan sitten - kun NL romahti. Silloin romahti myös koko kommunismin aatteelta pohja ja rahoitus.
Joten... yhdistykää ihan mihin vain...
- tie tähtiin
"Mitä tekemistä muutamalla komuhaihattelijalla on työväen tai maailmanrauhan kanssa? "
Olemme joka tapauksessa rauhanomaisen, sota-aseettoman ja siviilituotantoon keskittyvän maailman kannalla.
Maailmankatsomuksemme moraalinen puoli on tällainen ja pysyy.
Työläiset, kansat, eivät koskaan ole hyötyneet eivätkä tule hyötymään sodista. Sitä paitsi tappaminen on moraalitonta vaikka kuinka se legitimisoitaisiin.- Timo Espoosta
Muista nyt innoissasi kuitenkin, että rauha ja rauhanaate ei ole komulien yksinoikeus, vaikka näin yrittävät väittääkin.
Kommunismi ja sen johtajat ovat ihan samanlaisia väkivaltaisia sotaa lietsovia imperialisteja kuin muutkin. Ei yhtään sen parempia.
Tätä asiaa kylläkin peiteltiin koko sodan jälkeinen aika ja Rauhanliikettä johdettiin ja rahoitettiin Moskovasta. Ja samaan aikaan aseistettiin eri maiden terroristeja ja armeijoita. Punaisen torin ohjusparaatit me kaikki muistamme oikein hyvin. Samoin on muistissa Kuolan niemimaan suuret ydinasevarastot ja maailman suurin tukikohta.
Ei tämä maailma ole ihan niin mustavalkoinen, kuin Tiedonantajan väitteet yrittävät antaa ymmärtää... Tuo "tie tähtiin" unelma on samaa jaaritusta kuin komuparatiiosi entisessä NL:ssa. Hieno ajatus ilman reaalipohjaa!
Kerro nyt arvoisa "tie tähtiin" edes yksi komumaa joka olisi suorittanut aseista riisunnan ja siten vastaisi kuvaustasi!
Mikäli oikein muistan niin kaikki nuo komukokeilut ovat olleet rauhan asein varustettuja ja ammuskelleet niitä jotka haluavat muunlaista rauhaa ilman komuvankilaa.
Kun nyt olemme samaa mieltä siitä, ettei sodista oikeasti hyödy kukaan niin miksi komumaat ovat olleet niin aggressiivisia? NL hyökkäsi pienen rauhallisen Suomen kimppuun, se hyökkäsi Unkariin ja Tsekkeihin kun siellä vaadittiin ihmiskasvoista sosialismia jne. P-Korea joka on perusluonteeltaan kommunistinen haaveilee atomipommista vaikka kansa, ainakin osin, näkee nälkää. Eiokö sielläkin kannattaisi satsata enemmän leikkuupuimureihin ja auroihin kuin ydinaseeseen?
Selitä sinä miten aikuisten oikeasti kommunismi olisi rauhaa edistänyt! Odotan kiinnostuneena!
- komuVÄHÄTvälittää
Kansalaispalkkakommari, joka riistäisi työnarvon työssäkäyviltä ja jakaisi
"ei o työnteko mun juttu"-hipeille,
kirjoittaa kaunistellen:
Olemme joka tapauksessa rauhanomaisen, sota-aseettoman ja siviilituotantoon keskittyvän maailman kannalla.
Maailmankatsomuksemme moraalinen puoli on tällainen ja pysyy.
Työläiset, kansat, eivät koskaan ole hyötyneet eivätkä tule hyötymään sodista. Sitä paitsi tappaminen on moraalitonta vaikka kuinka se legitimisoitaisi
LENINISTISESTI KASVATETTU TYÖVÄENLUOKKA ON AIVAN HILJAA
KUN PUTIN KURITTAA UKRAINALAISIA tai MIEHITTÄÄ KARJALAA
Sodasta on kulunut noin 70 vuotta
Miksi venäläinen työväenluokka loisii viellä suomalaisten alueella
Virossa ja Petsamossa eikä lähde pois vaikka
me haluamme vapaan Karjalan ja Petsamon,
Kremlin rasisteista irroitetun?
Kommunistilla on tappamisen luonne, kun katsoo historiaa
Venäläinen työväenluokka tappoi lenistisesti
luokkaa
25 000 ukrainalaista
päivässä nälkään
http://www.unitedhumanrights.org/genocide/ukraine_famine.htm
It was estimated that about 25,000 Ukrainians were dying every day during the Famine- ihme raakalaisia
Virossa ja Petsamossa
piti kirjoittaa Viipurissa jne.
mutta siis ajatus meni inkeriläisten raiskaukseen Pietaria
rakennettaessa panslavistiaikana ja siiä lipsahti Viroon
jonka
venäläinen työväenluokka raiskasi
- tenn
"Olemme joka tapauksessa rauhanomaisen, sota-aseettoman ja siviilituotantoon keskittyvän maailman kannalla."
Jos tuo on kommunistien näkemys, se on hyvä ja kannatettava. Rauhan rintamaan kelpaavat kaikki sodanvastustajat. Nyt ehkä enemmän kuin koskaan.
Maailmansota ei ole kaukana. Länsi ei ole kiristänyt tilannetta näin vaaralliseksi pitkiin aikoihin. Länsi on menettämässä otettaan "loistaviin saavutuksiinsa" Irakissa, Iranissa, Egyptissä, Libyassa ja Syyriassa ja painiskelee itse syvynevässä talouskriisissä. Sillä on pasmat pahasti sekaisin ja kansallisuusvihan lietsonta on normaali keino suunnata katseet pois todellisista ongelmista.
Minkään maan työläiset ja kansalaiset eivät hyödy sodasta. Kansalaisten suuri enemmistö ei halua sotia. Kansainvälinen rauhanliike on vastaus vaaralliseen tilanteeseen.
Kommunistien kannattaa todella selvitellä erimielisyytensä ja yhdistää voimat. Pelkästään rauhanasia vaatii sitä.- noloakomuilua
Internationalistikommunisti kirjoittaa
Länsi ei ole kiristänyt tilannetta näin vaaralliseksi pitkiin aikoihin. Länsi on menettämässä otettaan "loistaviin saavutuksiinsa" Irakissa, Iranissa, Egyptissä, Libyassa ja Syyriassa ja painiskelee itse syvynevässä talouskriisissä.
Kysymys: mikä on länsi?
Miten rankaisemme Englantia että se - länsi - antoi venäläisten
miehittää Karjalan ja Petsamon ja - kuten kuvaat - Irakin, Iranin, Egyptin
Libyan ja Syyrian painimaan?
Onko sinulla konkreettista ehdotusta miten rankaisemme Cameronia
tällä hetkellä?
Suomessa haluamme vasemmistoliiton pois eduskunnasta vaaleissa,
on noloa, että täällä on kommarien piilopuolue parlamentissa
mutta se on meidän ongelmamme.
Voisitteko kommunistit harkita yhdistyvänne Vihreisiin
ja jos voisitte niin kenen pitäisi olla niiden puheenjohtaja
että se kelpaisi teille?
- reppu
Me olimme internationalisteja ja olemme vieläkin. Heti kun puolue siitä luopuu, se ei enää ole kommunistinen puolue. Siihen tulee mukaan kiihkokansallisuutta ja rasismia ja sellaiseen ei tule lähteä.
Puolueen eräs hajoamisen perussyy oli luopuminen kansainvälisyyden aatteesta. Johdonmukainen työväenpolitiikka sai kovan kolauksen.
Opimme virheistämme emmekä toista samaa uudelleen. Ihmiskunta on yksi kokonaisuus ja kansallisuudet sen täysivaltainen osa.
Kansat eivät saa olla toisiaan vastassa. Kaikkein vähiten aseiden avulla. Kapitalismi ui syvässä ideologisessa, moraalisessa ja taloudellisessa kriisissä. Kansojen etu ja työväenluokan etu kulkevat rinta rinnan. - sium
Viestiketjussa äärioikeisto kokee suureksi uhkaksi kommunistien mahdollisen yhtenäisyyskehityksen. He ovat oikeassa. Marxilaisen työväenliikkeen nousu vie uskottavuutta rotuopeilta, rasismilta ja sotahenkisyydeltä.
Lukija on huomannut persuja tukevan oikeistolaisen päättömät jutut, joissa kirjoittaja ei anna vastaiselle kehtiykselle yhtään mitään.
Persut nousivat rasismin ja kaksinaismoraalisen eu-tukipolitiikkakritiikin avulla. Se hämäsi tuhansia kansalaisia. Lumo on haihtunut. Persupuolue osoittautui normaaliksi oikeistolaiseksi pääomia tukevaksi puolueeksi. Se perustaa oppinsa vanhentuneisiin uskontokäsityksiin 30 luvun sotaisänmaallisuuteen kun tehtävänä on rakentaa rauhan ja siviilituotannon maailmaa.
Joillakin kommunisteilla on harhakäsitys muodon ja sisällön välillä. EU on kapitalistien projekti, se on selvä. Niin on toistaiseksi Suomenkin kohdalla.
Se missä totaalinen EU:sta irtaantumisvaatimus menee hongikkoon, menee äärioikeiston pussiin.
EU ja kaikki muu kansainvälinen taloudellinen toiminta heijastaa vastaista kehitystä maailman muuttumisesta yhteiseksi markkina-alueeksi. Se toteutuu alueellisten valtioliittojen kautta.
Vaatia EU:n purkamista olisi sama kuin vaatia kansallisvaltion purkamista. Tehtävänä on taistella työväenluokan elinehdoista muuttuneissa olosuhteissa. Ei lähteä taakse vaan eteenpäin. Kapitalismin vallitsessa muoto on aina kapitalistinen tai siirtymämuoto. Ilmiön muoto voi olla taantumuksellinen tai sitten ei. Muoto voi olla heijastus vastaisesta, ei vielä valmiina mutta suuntauksena tulevasta.
Hajallaan olemme nokitusten kohteena. Yhdessä pystymme viemään proletaarien kanssa rauhan maailman visiota eteenpäin. - lähestyy Putinia
PUTININ VIRANHOITAJA pantu pannaan eli tämä on uhkaus uusnatsi-Putinille
koska Putin on entinen FSB:n eli KGB:n agentti
rikollisjärjestön johtaja on nyt bannattu
(FSB) director Aleksandr Bortnikov
http://www.rferl.org/content/ukraine-eu-sanctions/25470799.html
The European Union has added to its sanctions list 15 individuals and 18 entities over their role in the Ukraine crisis.
Among the individuals subjected to travel bans and asset freezes are Chechen President Ramzan Kadyrov, Foreign Intelligence Service (SVR) director Mikhail Fradkov, Federal Security Service (FSB) director Aleksandr Bortnikov as well as Pavel Gubarev, self-described leader of the so-called Republic of Donetsk. - eurokiimabolshevikit
kommunistin kommentti
"""Joillakin kommunisteilla on harhakäsitys muodon ja sisällön välillä. EU on kapitalistien projekti, se on selvä. Niin on toistaiseksi Suomenkin kohdalla.
Se missä totaalinen EU:sta irtaantumisvaatimus menee hongikkoon, menee äärioikeiston pussiin.
EU ja kaikki muu kansainvälinen taloudellinen toiminta heijastaa vastaista kehitystä maailman muuttumisesta yhteiseksi markkina-alueeksi. Se toteutuu alueellisten valtioliittojen kautta.
Vaatia EU:n purkamista olisi sama kuin vaatia kansallisvaltion purkamista"""
Vastaus, aivan oikein
Mutta tämän seurauksena saatte vastata nimittelyyn
että olette
eurokiimaisia bolshevikkeja
ja joudutte kilpailemaan vasemmistoliittossa piilottelevien kansanuutisten ympärille rakentuvan eurokiimayksikön kanssa, heillä on rahat puoluetukena
mutta sieltä ei rahaa tulee kommunistien yhdentymiskehittykseen
kommunisteilla on äärimmäisen tärkeää saada kansanedustaja puoluetukea
ja näkyvyyttä eli Yrttiaho ja Mustajärvi ehdokkaiksi 2015
vasemmistoliiton hippihomolinja Arhinmäki Modig Lapintie ja mitä niitä on
ei ota kommunisteja mukaansa mutta heillä on rahat ja he pystyvät mainostamaan
sitä he eivät muille jaa
toinen linja voisi olla liittyminen vihreisiin ja etenemään siellä kuten
taistolaisperheet esim
Jakke Jakuttajan taistolaispoika Tapiola Greenpeacessa Sinnemäen palkkalistolla
http://www.greenpeace.org/finland/fi/greenpeace/henkilosto/Tapio-Laakso/
tai öisinajattelijan taistolaispoika skp:stä luontoliittoon
http://www.hs.fi/sunnuntai/Käpylän Gandhi/a1370058495307
VIHREÄ LINJA ON YLIVOIMAISESTI PARAS MAHDOLLISUUS KOMMUNISTEILLE NYT JUURI
koska vihreys on katoamassa ja näille taistolaisperheiden lapsille ei löydy
työpaikkaa viherhippien joukossa jossa vielä kauan istuu Hautalan
vihermafiaperhe Pekka Haavisto-Sauri -johdolla ja vievät avustajineen
virat
Turhautuneet taistolaiset voivat palata henkisesti entiseen perheeseen ja näin vahvistaa
kommunistien pääsyä vihreisiin
Heikkona mahdollisuutena yhteistyöhön on lisäksi
Esko-Juhana Tennilä Lapissa ehdokkaaksi voi vielä päästä kommunistienkin
listalla
Kommunistien hyvinvointilistan ympärillä pyörivät kuten Uljas ja Kajanoja
ja muut mutta ei näilläkään mitään rahaa ole vaalimainontaan
http://www.hyvinvointivaltio.fi/
Sitten on ruotsalaisten käsissä oleva Attac muttei silläkään mitään rahaa ole
ja se joutuu nöyrtymään demarien ja Tuomiojan edessä kerjätessään
rahaa matkoihinsa ulkoministeriöstä jne. - erkonkau
Persuoikeiston "eurokiimabolsevikki" yrittää epätoivon vimmalla estää yhtenäisyyskehitystä. Oikeistolle linja on oikea. Kommunistien yhtenäisyyskehitys on suora uhka poliittiselle oikeistolle. Niiden sanapulinapolitiikalta putoaa pohja pois. Se linja jolla ne saattoivat lyödä hallituksessa ollutta Vasemmistoliiton ala-arvoista politiikkaa.
Vasemmistolittoa ei sotketa kuvioihin. Työjärjestyksessä on kommunistien yhtenäisyys
Vasemmistolitto ja muutkin puolueet ovat asiakohtaisesti huomioon otettavissa. Se on yhdessä tai laajemmassa asiassa tilapäinen yhteys ja tällaisia yhteyksiä poliittisessa elämässä tulee jatkuvasti esille.- eurokiimainen polsu
Eurokiimainen bolshevikki: Vasemmistolittoa ei sotketa kuvioihin. Työjärjestyksessä on kommunistien yhtenäisyys
Vastaus: tästä ei kyllä sitten tule mitään,
Vasemmistoliitolla on rahat puoluetuesta ja niillä on edustaja Feikkaustoimistossa
jolta saadaan varmaan mainoksia Kansanuutisiin eikä Tiedonantajaan
Feikkaus, somaulialainen voittaa aina
http://www.youtube.com/watch?v=yL9dV86Tqm4
Tiesittekö muuten sisäpiirin tietona, että Kansan uutisten klikkaussivut
kasvoivat RÄJÄHDYSMÄISESTI kun lehdessä alettiin julkaista ravituloksia?
Politiikkaa hoidetaan postmodernilla kiimalla kaikki käy euro ja muut
ja ravituloksilla ja sen kaltaisilla, tähän on taivuttava kyllä
Taistolaisaaltoon ei Venäjän ruplarännin katkettua voida enää vedota
taistolaisten keski-ikä on noin 70
ja kun Kaisa Korhosta haastatellaan hän puhuu teatterista ja Kristiina Halkola puhuu
lapsenlapsenlapsistaan, niin paljon he kommunismiaan häpeävät.
Tyylikäs Sinikka Sokka (joka ennen kysyi kuinka neuvostoliittoa autamme,
kun maailmanrauhaa uhoaa se) on nyt Suomen suurimman kapitalistisuvun
mainos ja sitä todella tyylikkäästi autot ja kaikki puhelimet käsissä hallinnassa
tätä Sinikka Sokkaa kelpaa katsella ihaillen ilman sarkasmia
ja minusta tämä tuntuu aivan luontevalta, Hartwall-suku
http://www.youtube.com/watch?v=c0tCdWo1hQ8
KOMMUNISTIEN YHTENÄISYYS LEPÄÄ TÄYSIN KANSANEDUSTAJAN
SAAMISENA JA SITÄ EI TULE ILMAN MAINOKSIA RAHAA JA KARISMAATTISTA EHDOKASTA
Ainoa jolla on rahaa kommunistipelissä on Vasemmistoliitto MUTTA SILLÄKÄÄN
EI ENÄÄ KAUAN kun se nurkkautuu hippiäistensä kanssa Helsingin vaalipiiriin
siksi on toimittava NIIN KAUAN KUIN KEEP THE BALL ROLLING
ja pyöriminen lakkaa pian, noin viimeinen työläinen erosi vasemmistoliitosta
http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/462899/Turun telakan paaluottamusmies erosi Vasemmistoliitosta pettyi puolueen politiikkaan hallituksessa
- Taistele suomalainen
BBC:stä tuli sunnuntaina dokumentti Afghanistanin naisista jotka ase kädessä
taistelivat
kommunisti-Venäjää vastaan sen aloittaessa Afghanistanin sodan
eikä koskaan jälleenrakentanut mitään
valitettavasti näissä pitää olla englantilainen yhteys tai tv-kanava
http://www.bbc.co.uk/iplayer/episode/b04c0739/our-world-the-war-widows-of-afghanistan - farg
Eurokiimainen persu jatkaa työväenluokan yhtenäistymiskehitystä vastaan. Jo ajatuskin kommunistien yhtenäisyydestä pelottaa.
Kommunisteja teema ei pelota lainkaan. Persu yrittää Vasemmistoliiton avulla estää kommunistien hajanaisuuden poistamisen.
Vasureita ei kannata tähän ongelmaan sotkea. He ovat mitä ovat mutta ovat reivanneet poliittista linjaansa hieman vasemmalle. Itsekritiikkiä hallituksessa olosta ei ole tehty ja se mahdollistaa huonot ratkaisut tulevaisuudessa.
Meitin tulee olla jämäkkänä ja väistää sivustahuutelijoiden söpötykset. Itse olemme ongelman saattaneet, itse sen ratkaisemme.- Yhtyvät solut
Täytyy meitin pikku ihmisten koittaa vaan pitää pystyssä tätä. Ja näillä omilla hyvillä konsteillamme ...
Kas, kas kun hehkut siinä niin ... No älä suotta ujostele ...
(Koskelan Alma kun Aulis Kaarinaa vikitteli, Pohjantähti 3
Täytyy meitin pikku kommunistien koittaa vaan pitää pystyssä tätä punatähteä Kremlissä . Ja näillä omilla hyvillä luokkataistelun konsteillamme ...
Kas, kas kun hehkut siinä niin punaisena ... No älä suotta ujostele ...
Yhteen vaan hajanaiset kommunistisolut sieltä ja täältä ilman ujostelua
- mitä niitä oikeuteen
Lisää yritystä estää pelottava kommunistien yhdyntä
Kommunistit, viherpunaiset, anarkistihipit ja mitä niitä on
pelottavaa porukkaa joiden toiminta pelottaa
niin ne
kannattavat arabiterrorismia ja homoja transsuja pervoja queereja ja mitä niitä on ja lisäksi palestiinan kansaa ja Iran-Hamas
terrorismia ja Syyrian rikollisjohtoja jota heidän idolinsa
Kremlin uusnatsi Putin tukee ja Kuubaa ja Che Guevaraa ja Chavezia
ja Evo Moralesia ja en nyt muista tässä hötäkässä enempää ehkä Mao
vielä lisätään ja Ho tshi minh setä asuu vietnamissa ja siitä tuli mieleen
Lenin setä Moskovassa olisiko tässä asian ydin
Tämän esittelyn jälkeen toteammekin sitten uutisen
tältä pävältä
Mitä niitä oikeuteen viemään, teloitetaan tässä kadulla
toteaa Hamas ja teloitti yli 30 palestiinalaista
http://www.wnd.com/2014/07/palestinians-accuse-hamas-of-executing-its-own-people/ - Kannattaa varautua
Putin rakentaa isoa rautatietä miehitettyyn Karjalaan ja pitää siellä sotaharjoituksia
radan ympäristössä
On enää ajan kysymys milloin hyökkäys tulee
Jossain muodossa, esim. ne sytyttävät maastopaloja ja tulevat
auttamaan Lappeenranta-Lauritsala-alueelle eivätkä lähde pois
YK:ssa turvaneuvosto kumoaa Venäjän vedolla valitukset
Merkel sanoo Obamaan liittyen että kuulkaas suomalaiset
kai te nyt voitte antaa sen Lappeenrannan
Venäjälle kun siellä on jo niitä niiden kesämökkejäkin
Pitäkää vain hyvät kauppasuhteet ja saatte rahaa turisteilta
ja myytte vain tyhjiä tontteja venäläisille ja saatte siitäkin lisärahaa
Sen jälkeen muutaman vuoden jälkeen venäläiset tulevat sammuttamaan
metsäpaloja Mikkelissä ja sama toistuu
kunnes ollaan Helsgissä ja muutaman viikon päässä Turussa
mutta minä asun jo silloin Portugalissa
koska siellä on Euroopan kaakkoisin maakolkka jossa on mukavan
kaukana Moskovan kommunistien yhtenäisyydestä ja työväen
asioiden ajamisesta kolhoosissa - yliverta
"mutta minä asun jo silloin Portugalissa
koska siellä on Euroopan kaakkoisin maakolkka jossa on mukavan
kaukana Moskovan kommunistien yhtenäisyydestä ja työväen
asioiden ajamisesta kolhoosissa "
Terve menoa. Jos pakokansalainen tarttee tuttirahaa, sitä annetaan matkakuluksi.- Seuraa taistoja
SEURAA JOHTAJAA
Aivan, seuraan esimerkkiä taistolaisilta
jotka pakenivat Venäjältä Suomeen ja täältä muualle jos Venäjä tulee Suomeen
Kaikki taistolaiset mukaan lukien pakenevat venäläistä maahantunkeutumista
Kun suomalaisten maksama "opiskelu" eli ryyppääminen Lenskissä
loppui
taistolaiset pakenivat Suomeen pashaa viskaten
koska venäläiset olisivat vieneet heidät irtolaisina (työttöminä) Siperiaan
sillä Kirovin kolhoosiin heitä ei olisi päästetty puistotöihin likaamaan paikkoja
1930-luvun suomalaiset eivät paenneet Venäjää ja heidät teloitettiin
Karhumäen joukkohautoihin
SEURATKAA TAISTOLAISIA suhteessa Venäjään on hyvä periaat
- komu USA:ssa
Kommunistit
mainitkaa johtavia kylmän sodan aikaisia kansainvälisiä kommunistirehetelijöitä
kuuluisia jotka kaikki tuntevat
jotka yrittivät USA:n kansalaisiksi mutta jotka potkittiin kommunisteina
ulos maasta kärsimään kommunismiin
montako löydätte tältä istumalta? - Soinin äänestäjä
Kommunistien yhtenäisyyden perustana on käsitys leninistisestä materialismista
tieteellisessä sosialismissa
Suhde filosofian peruskysymykseen eli materialismin olemukseen
määrää kommunistisen tieteen mukaan taloudellis-sosiologisen yhteiskunnallisen
kehityksen
Kansanomaisesti voidaan sanoa että filosofian peruskysymyksen ja siten materialismin sisällön tunteminen
määrää maitolitran hinnan maitokaupassa kommunistisen tieteen mukaisesti
Mikäli filosofian peruskysymyksen ratkaisu leninistisessä materialismissa
(Lenin on kommunistisen materialismin isä)
on väärä,
koko taloudellis-sosiologinen analyysi kommunismissa on väärä
ja
sellaisessa tilanteessa kommunistisen yhteys ja yhteistyö on aivan turhaa
Myös muut kommunistiset ajattelijat kuten Marx, Engels (Mao, Trotski,
Kautsky ...), Castro/Che Guevara ... Kajanoja Seppo Toiviainen ...
ovat puuttuneet materialismiin ja kommunistiseen talouteen ja sosiologiaan
määritelleet työtä ja henkistä työtä ja sen seurauksia
Tieteen pelikentät, missä mennään Suomessa ja kommunismissa
SUOMALAISIA SOSIOLOGEJA PIDETÄÄN YLEISESTI KOMMUNISTEINA TIETEESSÄ
HEIDÄN SUURIN TÄHTENSÄ SUOMESSA ON KUITENKIN VAPAA-AJATTELIJA
JA SOSIAALIDARWINISTI EDWARD WESTERMARCK
WESTERMARCK HIERTÄÄ VIELLÄKIN KIVENÄ KOMMUNISTIEN ELI SOSIOLOGIEN KENGÄSSÄ
jotka mieluummin lukisivat Engelsin perheteoreettista hömppää, hihasta vedettyä ilman kokeita
KUIN PERUSTAISIVAT IHMISKUNNAN KEHITYKSEN EVOLUUTIOON
Ei siis ainoastaa Einstein puuttunut komuhörhöjen sekoiluun luonnontieteissä
eli sosialidemokraattien (silloin marxilaisia) pyynnöstä arvostellut maan rakoon
Engelsin huru-ukko-materialismia (luonnonoppia)
vaan myös eräs viiden kovimman suomalaisen tiedemiehen joukkoon kuuluva
Westermarck todisti Engelsin sosiologian
kokeellisesti haihatteluksi
Engels istui Manchesterissa kehittelemässä hömppäänsä lontoolaisen
juopon Marxin teorioiden mukaan ilman kokeita perustuen uskoon Marxin erehtymättömyydestä
Westermarck taas teki perhekokeita, sosiologisia havaintoja ympäri maailmaa erityisesti pohjois-Afrikassa ja loi
aikansa KOKEELLISEN sosiologisen tutkimuksen, jota kommunistit eli sosiologit vieläkin kadehtivat
Tottakai hänkin on aikansa lapsi mutta hänen teoriansa perustuivat kokeellisiin
havaintoihin
Westermarck oli muuten vapaa-ajattelija eikä häneen sopinut leninuskonto tai jeesususkonto
Westermarck on suomalaisten nykysosiologien ongelma, sosiologit ovat kommunisteja eivätkä
pidä Westermarckista
Jeesususkonto armossaan kuitenkin armahtaa kommunistin, tiede ei armahda
Westermarck kumosi engelsiläisen perheteorian, lue lisää
http://keskustelu.suomi24.fi/node/12398979#comment-69304158 - erosta avioon
Persuteoreetikolla olisi mahdollisuus kaunokirjalijaksi kunhan ensin oppisi loogista ajattelua. Toive voi olla turha mutta toivotaan siltikin.
Sisällöltään sekavampia lauseita ei monikaan kykene esittämään. antaapa hänen olla.
Elokuu on pitkällä. Kesä on pohdittu kommunistien toimien yhdistämistä. Ne keitä itse olen tavannut, eivät laittaisi esteitä.
Ymmärrettävää on kun järjestöt ovat toimineet pidemmän aikaa erillään, syntyy tietynlainen järjestörakkaus.
Rauha, demokratia, työväenluokan oikeudet, tytöttömyys ovat asioita, joista voi lähteä liikkeell. Aatteellinen perusta on sama kaikilla kolmella puolueella.- teoriaa muokattava
Marxilaislenin.filosofia
Kansanomaisesti voidaan sanoa että filosofian peruskysymyksen ja siten materialismin sisällön tunteminen
määrää maitolitran hinnan maitokaupassa kommunistisen tieteen mukaisesti
Voitaisiinko sanoa
Kansanomaisesti voidaan sanoa että Putinin tuontiboikotti Venäjään ja siten materialismin sisällön tunteminen
määrää Oltermanni-juuston hinnan suomalaisessa kaupassa
ja violajuuston mausteet
kaupassa kommunistisen tieteen mukaisesti
- edustaja tärkeä
Kommunistit eivät edusta työväenluokkaa vaan
etsivät äänestäjänsä noin 70-vuotiaista taistolaisista
rauha, demokria, työttömyys, työväen oikeudet pelkkää pelleilyä
esim. telakka- ja paperiteollisuudessa eivät 70-vuotiaat
voi enää vaikuttaa
eikä näillä ole enää suhteita nykyisiin telakkoihin ja paperitehtaisiin
Kommunistit jotka toimivat Vasliiton ulkopuolella ovat tuhoon tuomittuja
ja siksi Mustajärvi ja Yrttihaho pyrkivät eduskunnassa luomaan tilanteen
jossa he pääsevät vasliiton listoille ja sieltä eduskuntaan ja sitten
eroavat ryhmästä ja liittyvät takaisin vähän ennen uusia vaaleja
Suomen johtava kommunisti Martti Korhonen jää ökyeläkkeelle
eduskunntasta (Oulun kaupunginjohtajan koulujakäymätön junttipoika)
OLISIKO nyt tilaisuus saada uusi oululainen kommunisti hänen tilalleen,
lähteekö Esko - Juhana Tennilä vielä kehin tms.
Kansanedustaja on äärimmäisen tärkeä kommunisteille jos
sekä Mustajärvi että Yrttiaho putoavat ja jäljelle jää vain hippejä
ja kansalaispalkkahörhöjä
vasliiton eduskuntaryhmään kuppaamaan rahaa työtätekevien
veroista - tuira
Soinin kannattaja, entinen taistolaisopiskelija, kertoo Vasemmistoliiton ongelmista. Niistäkin peräpään tuntumalla.
Vasurit ovat itsenäinen puolue ja tekevät tahtonsa mukaan omassa päätöksentekojärjestelmässä.
Kommunistit käyvät keskustelua yhteisen toiminnan tarpeesta persuista riippumatta.
Oikeastaan persujen pelko kommunistien yhtymisestä on ymmärrettävä. Jokainen yhdistymis- tai yhteistyöaskel ryvettää persujen mahdollisuutta populismiin.
Kommunistien yhdistyminen on samalla askel persuoikeiston poliittisen työväenvastaisuuden paljastumiseksi. - eihän tämä vetele
PERUSSUOMALAISEN PUOLUEEN RAKENTAMINEN OLI KOVA TEHTÄVÄ
ETTE NYT OLE OLLENKAAN SISÄLLÄ SIITÄ, MILLAINEN HOMMA SIINÄ
OLI KUN AIKANNE KULUU NS. KESKUSTELUUN MARXISMIN MATERIALISTISESTA ONTOLOGIASTA JA VAALIT OVAT JO
8 KUUKAUDEN PÄÄSSÄ, tulos nolla paikka kommunismille???
Homma etenee aivan eri tavalla
Kommunistit käyvät loputonta keskustelua perheestä riippumatta
koska käymällä keskustelua resursseista riippumatta
asiasta vain ei tule mitään
Kommunistit tarvitsevat luovan järjestelijän kuten Soinin arvioimaan
minkä organisaation sisään kommunistit asetetaan
(Soini SMP:n raunioille
uusi edistyksellinen konservatiivipuolue,
jotta nuoriso tulee Perussuomalaisiin
eikä harhaile natsihörhögermaanisissa pelleliikkeissä)
Siitä sitten ei tule yhtään mitään että pari ukkoa järjestelee
ruotsalaisen Attacin mukaan pystyynkuolleen järjestön
ja alkaa anoa valtinavustusta että saa kynän ja kumin
(kumia ei tarvita kynä riittää
jos ei aio tehdä virheitä)
Kommunistit saavat olla kiitoksesta mykkyrästä jos Arhinmäki
tai Urho Hakanen päästää heidät lihapatojen ääreen
nauttimaan oman puolueensa rahoista
EIKÖ OLE NIIN ETTÄ KTP:N MENESTYKSEN HUIPPU ON SE
ETTÄ SE JÄI KERRAN 15 VUOTTA SITTEN MUUTAMAN ÄÄNEN
PÄÄHÄN JA MEINASI PÄÄSTÄ HELSINGISSÄ VALTUUSTOON
Pekka Puu-Tiaisen johdolla?
ei vallan mairittelevaa???
Pelkästään oman median luominen maksaa siis sellaisen
jossa on jotain toimintaa eikä vain maksuton blogisivu
tähän malliin kuin nämä eivät vedä kyllä
http://www.tyovaenpuolue.org/index.php?p=tapahtumia
http://www.ktpkom.fi/kategoria/tapahtumat/
Onhan Urho Hakasen liike aivan eri tasoa
mutta ottaako hän teidät???
http://skp.fi/tapahtumia - misi
Persupuolueen liittyessä yhä tiukemmin sen helmoissa lymyileviin fasistisiin voimiin ei enää vedä. Talvisodat ovat menneet. Muukalaisviha on tuomittu. Nato osoittautuu persuille kompastukseksi. Venäjän vihakaan ei auta. Sotaveteraanit ....huh...voi...eivät rakenna enää Suomen tulevaisuutta. Heidän nimissään ei äärioikeistolaisuutta voi enää ruokkia.
Persut ovat menneisyyttä kaikessa. Kaikki törky on siihen kasautunut. Jopa taistolaisopiskelijoissa epäonnistuneet hörhöt kelpaavat. Soinin kaatajat kaatavat puulaakin eikä työväenluokka päästä tippaakaan silmäkulmasta.
Persut saavat mennä USA-Naton sotakentille, Suomen kansa hylkää sivistymättömät moukat.
Persuista riippumatta työväenluokka yhdistyy. Kommunistit yhdistyvät. Demokraattinen liike kasvaa. Rauhanliike odottaa uutta tulemistaan. Maailman kapitalismi kyseenalaistetaan sotarikoskista ja ihmisoikeusloukkauksista.
Kansat eivät enää tyydy oikeistoporvarien sananhelinään.
Kansat vaativat työtä, toimkeentuloa ja rauhan maailmaa.- kauheaa kommunismia
Pelkään kommunistien yhtenäisyyttä ja mörköjä
Perussuomalaisten liittyessä yhä tiukemmin globaaliin politiikkaan ja kotimaiseen politikkaan
kun taas marxilaisiin antifasistisiin ja antirasistisiin pelleihin ei virta vedä
Talvisodat ovat menneet mutta komu jatkaa natsifasimijuttujaan
Nato osoittautuu komuille kompastukseksi, siihen kuuluu ystävieämme Färsaarilla, Grönlannissa, Tanskassa, Kanadassa ...
jossa on paljon suomalaisia kun taas vihatussa Kremlissä
suomalaiset on tuhottu ja potkittu joukkohautoihin Karhumäessä ja suomalaisugrilaiskansat tuhottu ja rääkätty.
Taistolaiset, noin 70 vuotta keskimäärin ....huh...voi...eivät rakenna enää Suomen kommunismia. Heidän nimissään ei antifasismia voi enää ruokkia.
Kommunistit ovat menneisyyttä kaikessa. Kaikki törky on siihen kasautunut. Jopa taistolaisopiskelijoissa epäonnistuneet hörhöt kelpaavat mutta ikä on esteenä, 70 vuotta, ei jaksa enää Tennilä. SKP kävi yhden konkurssin
ja Tiedonantaja potki työläiset kilometritehtaalle mutta ei työväenluokka päästä tippaakaan silmäkulmasta.
Kommunistit saisivat mennä Kirovin kolhoosiin (Moskovan johtaja Kirov teloitettiin) muttei niitä sinne otetan
Suomen kansa hylkää sivistymättömät moukat.
Kommunisteista riippumatta työtätekevät yhdistyvät Perussuomalaisiin, edistyksellinen konservatismi kasvaa. Kommunistien Rauhanliike kyseenalaistetaan sotarikoskista ja ihmisoikeusloukkauksista.
Kansat eivät enää tyydy antifasistien sananhelinään.
Kansat vaativat työtä, toimkeentuloa ja rauhan maailmaa ilman laittomuusvaltioita kuten Kremliä.
Kaikesta huolimatta koko kansa pelkää kommunistien yhtenäisyyttä
ja mörköjä - Timo Espoosta
>> Kansat eivät enää tyydy oikeistoporvarien sananhelinään.
- ihme-epeli komu
Timo Espoosta kirjoitti:
>> Kansat eivät enää tyydy oikeistoporvarien sananhelinään.
Kommunismi ei ole marxismia (edes) vaan venäläismiehittäjien palvontaa
Tai minkä tahansa tukemista
Kommunisti on tänään niin suurissa vaikeuksissa
että sen on liittouduttava jopa muslimien kanssa
(yhdessäkään isossa muslimimaassa ei oli länsimaista sosialistipuoluetta
vaan niiden jäsenet on hirtetty, kun Tuomioja nuorena hörhönä
vastusti Shaahia Persia-Iranissa, siellä oli kompuoluekin eikä vaimolla
Farah Diballa ollut huntua mutta kun Tuomiojan sosialismin joukot
Khomenin avulla ottivat vallan, sosialistit hirtettiin ja hunnut kaivettin
esiin)
Samoin kommunistit eivät toimi marxilaisten vaan venäläisten miehittäjien kanssa
En ole koskaan kuullut lukenut nähnyt että joku kommari olisi avoimesti
ja vahvasti ottanut (kun tilanne oli päällä) kantaa tyyliin
""Unkarin kommunistipuolue on oikeassa marxilaisuudessa eikä Kremlin porukka ole eikä
Imre Nagya saa teloittaa muuten katkaisemme suhteet Hrushtshoviin""
Ei tällaisia ole, komu nuolee miehittäjä-Kremliä ja nyt hädissään minareettia
Komu on ihan pimeää porukkaa jotka haaveilevat jostain yhtenäisyydestä
vaikka ovat tappaneet toisiaan koko historiansa ajan.
Suomen sisällissodassa sentään monet
punaiset pääsivät elävinä kotiin (vertaa punapäällikkö Akseli Koskela Väinö Linnan Pohjantähdessä), mutta Venäjälle menneet kommunistit joutuivat
lähes kaikki venäläiskommunistien teloittamiksi, vaikka komu laulaa
täällä Suomessa punakaartilaisen itkua, ei Venäjällä
Kommunistien teloittamia suomalaiskommunisteja Krasnyi Borissa
Uhrien niskassa on ampumareikä joskus kaksi. Ruumiit ovat pinoissa
kuopissa. Mukaan on heitetty teloittajien ryyppäämiä vodkapulloja
http://heninen.net/punakangas/english.htm
First of all, empty bottles of vodka, which the NKVD officials had drunk after and, perhaps, during the executions, were found. In the pits the bodies of the executed convicts lay in stacks. All the skulls had a typical hole on the occiput, some of them had even two holes.
- Anonyymi
jgfh
- Anonyymi
Kommunismi on todellisuudessa paha luokkajärjestelmä, jossa ei Demokratiaa tunneta. Itäsaksan kutsuminen Demokrattiseksi liittotasavallaksi on vitsi.
Kommunismissa on eliitti eli yläluokka, joka kahmii kaiken työväneluokan tuottaman ja työläinen saa tyytyä siihen, että hänen työnsä hedelmät syödään ja hänellä itsellään on lähinnä makuupaikka, ei muuta ruoan lisäksi. Mikäli tämä ei työläiselle sovi syödään hänet itsensä
Kopio Facebookista löydetystä.
Punahuijaus, mikä se on? No kommunismi vaikuttaa vahvasti sellaiselta, kun miettii aatteen taustoja, luojia ja nostajia 1800-luvulta ja 1900-luvun alusta. Marx oli koulutettua luokkaa jolle Engels hankki rahoitusta varastamalla isänsä tehtaasta muunmuassa kirjan kirjoittamista varten. Siis yläluokkaa oli myös Engels. Lenin puolestaan oli tekniikan tohtori, eikä sellaista koulutusta kyennyt hankkimaan tsaarinajan Venäjällä kukaan työväenluokkaa kuuluva. Jo pelkkä luokkaraja ajattelu tuli siinä vastaan. No 1800-luvun teollistumisnuutiksess tietysti työtätekevä luokka joutui kärsimään pahiten rakennemuutoksen huonoista sivuilmiöistä. Agraariyhteiskunta takasi ennen sitä edes ruoan yleensä yhteiskunnan alimmalla portaalla puurtavalle Rengille tai piialle. Teollistuva yhteiskunta ei siihen kyennyt. Tässä tilanteessa olisi loogista olettaa aateliston huolestuvan vallankumouksen vaarasta ja päättävän alkaa johtaa sitä itse. No he keksivät kommunismin jossa valtio on tuotantolaitosten ja heidän kartanojensa ym. varjo omistaja. Aatelisto itse on todellinen omistaja tuon varjo omistuksen takana. Minusta järkeenkäyvä ajatus, kun huomioi millainen on ollut Neuvostoliiton yhteiskuntarakenne. Siellä on ollut hallitseva eliitti, jolla on ollut omat jopa omat kauppaava joissa ei tarvinnut tyhjiä hyllyjä katsella ja kaikki yltäkylläisyys oli käden ulottuvilla. Tavallinen työkansa taas painoi tehtaissaan ja ruokapalkalla päälle vain pullon vodkaa kerran viikossa ja olikohan Vodka terästetty jollain rauhoittavalla aineella jotta ei työläisparalle olisi tullut mieleen kysellä parempien olojen perään, kyllähän esim seitsenhenkisen perheen piti mahtua pikkuyksiössä elämään. No mistäs äkkiä tulivat ne uusrikkaat Neuvostoliiton kaatuessa, no mahtoivatko olla ne kulissiomistaja aateliset jotka koplasivat omaisuutensa taas virallisesti omiin nimiinsä tilaisuuden koittaessa. Tuota teoriaa vasten on helppo ymmärtää miksi Kommunistivaltiot oikeastaan kaikkialla maapallolla ovat olleet totalitaristista valvontajärjestelmiä joissa työmies vikisee ja eliitti vie. Harvapa tämän ymmärsi aikanaan Suomalaisessakaan työväenluokassa ja moni ”työläistoveri” on ollut valmis muka vapautensa ja työväen etujen nimiin jauhamaan vähän toisenlaisia näkemyksiä omaavan työkaverinsa murusiksi. Meinaan kokemusta on itsellänikin niissä jauhinkivissä pyörimisestä.
https://www.verkkouutiset.fi/diabolisen-pahuuden-psykoterroria-nain-stasi-riisti-sielun/#cfd38608 - Anonyymi
Ongelma on ratkaistu jo muutama vuosi sitten. Kommaripuolueita on enää vain yksi jäljellä - SKP. Muut on poistettu puoluerekisteristä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä1344159Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3232116Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik31844Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2481841- 1061760
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4411709Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4631568MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar531335Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat441286Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun4611280