Mieheni kuoli keuhkosyöpään 3 viikkoa sitten. Meille olisi tullut kesäkuussa 26v yhdessä hyvinä ja huonoina päivina. En ikinä olisi voinut kuvitella jääväni leskeksi 47 vuotiaana ja yksin kolmen lapsemme kanssa, onneksi nuorin täyttää 9v, keskimmäinen 15v ja vanhin on 18v, mutta kaikki kolme olisivat tarvinneet isää vielä pitkään.
Itse olen yrittäjä ja työn teko on ollut todella vaikeaa, ei jaksa keskittyä ja ajatukset harhailevat aina vaan yhteisiin hetkiin ja muistoihin ja kyyneleet tulevat väkisin...
välillä on parempia päiviä, mutta yleensä huonoja tai hyvin huonoja. Haudalla käynnin jälkeen olen aina kovin ahdistunut.
Mieheni ennätti olla vajaan 2 vuotta tupakoimatta ja sitten kävi näin, en ymmärrä miksi? Eikä lapsetkaan ymmärrä....
Itse olen yrittäjä ja työn teko on ollut todella vaikeaa, ei jaksa keskittyä ja ajatukset harhailevat aina vaan yhteisiin hetkiin ja muistoihin ja kyyneleet tulevat väkisin...
välillä on parempia päiviä, mutta yleensä huonoja tai hyvin huonoja. Haudalla käynnin jälkeen olen aina kovin ahdistunut.
Mieheni ennätti olla vajaan 2 vuotta tupakoimatta ja sitten kävi näin, en ymmärrä miksi? Eikä lapsetkaan ymmärrä....
Vastaukset 5
Vanhimmat
Elämän vastakohta ei ole kuolema, vaan syntymä. Siksi elämä on ikuista.
Hei
Kiitos kun kirjoitit ja myötätuntoa sinulle ja voimaa elämääsi. Tämä on varmasti sinun elämäsi koettelemus. Ja juuri tällaisissa tilanteissa elämä tuntuu niin epäoikeudenmukaiselta, olen samaa mieltä: lapset olisivat tarvinneet vielä kipeästi isää ja sinä puolisoa. Miksi-kysymyksesi on aito ja ymmärrettävä, siihen ei ehkä kuitenkaan ole vastausta.
Mistä saat voimaa jaksaa ja olla äitinä ja aikuisena lapsille? Kerrot, että ajatukset harhailevat ja kyyneleet tulevat väkisin. Haluaisin rohkaista itkemään ja suremaan. Juuri nyt on surun aika. Olet yrittäjä ja ymmärrän, että sairausloma kuulostaa mahdottomalta – ehkä sinulla ei ole aikaa ja tilaa surulle? Vai voisiko se olla mahdollista? Moni vastaavan kokenut on tarvinnut sairauslomaa. Kerrot, että olet hyvin ahdistunut haudalla käynnin jälkeen. Käytkö haudalla yksin? Onko sinulla ketään, joka voisi lähteä kanssasi haudalle ja tukea sinua? Hauta on usein hyvä ja konkreettinen suremisen paikka.
Monissa seurakunnissa on sururyhmiä. Voi olla, että aika ei vielä ole kypsä sururyhmään osallistumiselle, mutta monen ihmisen kokemus on ollut, että sururyhmä ja sen vertaistuki on ollut merkittävä asia.
Monen ihmisen kokemus on myös se, että suru helpottaa ajan myötä, vähitellen. Mutta ajattelen, että tarvitset tukea ja apua tähän vaikeimpaan vaiheeseen. Jos sellaista ei ole lähipiirissä tarjolla, voisit kysyä ihan ammattiapua. Esimerkiksi oman seurakunnan diakoniatyöntekijä voisi ehkä olla sellainen keskustelukumppani, josta voisi olla juuri nyt sinulle hyötyä.
Voimia elämääsi ja perheellesi! Älä menetä toivoasi, selviät kyllä ja nuoret/lapset pitävät sinut elämässä kiinni ja pakottavat katsomaan myös eteenpäin.
Tervehtien Päivi-pappi Hämeestä
Eli aika tarkasti sama kuin sinulla mutta kyseessä oli vaimoni ja kuoli rutiinileikkauksen komplikaatioihin.
Lisäksi olin 39 vuotias ja lapset olivat saman ikäisiä kuin sinulla.
Lisäksi olin ja olen edelleen yrittäjä.
Mulla tuli voimakas tarve saada aikuinen juttuseuraksi rinnalleni, joten aloin jo 2kk päästä seurustella ja se jatkuu edelleen.
Jälkeenpäin mietin että jos en olisi aloittanut seurustelua olisin todennäköisesti tappanut itseni työllä, yrittäjänähän se onnistuu kun kukaan ei rajoita työtunteja.
Lapset ovat päärjänneet hyvin ja nuorinta lukuunottamatta ovat jo maailmalla, nuorin opiskelle tekussa.
Muista että elämän jatkaminen ja elämän rutiineihin palaaminen ei meinaa surutyön loppumista.
Itselläni meni varmaan pari vuotta ennenkuin pääsin normaali elämään, asiaa auttoi se että kumppanini oli pari vuotta aiemmin jäänyt leskeksi.
Yhdessä käytiin läpi surua.
Muista että muiden mielipiteillä ei ole väliä, tee tasan niinkuin sinusta tuntuu hyvältä.
Voi kun vois tän netin kautta halata.Minä sain juuri tietää ystävämme vaimon kuol-
leen .Hän oli 48 vuotias.Samaa ikäluokkaa hänen lapsensa(2 lasta).Yrittäjiä kumpikin.En voi muuta kuin toivoa sinulle ja lapsillesi voimia paljon, että jaksai-
sitte.Vaikka ei varmasti lohduta vaikka kuinka voimia toivottelee.
Anna aikaa surullesi ja kannattaakin surra rauhassa ja käsitellä surusi.Se on jat-
kossa vaikeampaa jos sitä ei käsittele ja sure rauhassa.
Kiitos teille kaikille kirjoituksistanne! Haudalla käydään yleensä lasten ja vanhempieni kanssa, niin myös tänään, viemässä kukkia lisää ja tällä hetkellä olo on aika ok. No, tapahtumasta on reilu kuukausi ja hautajaisista n. 3 viikkoa...
Olen sairaslomalla tälläkin hetkellä, mutta yrittäjänä minun töitä ei kukaan tee, joten niitä on pakko jonkin verran tehdä myös sairaslomalla, alv-päivä kun ei odota...
Luulisin, että sellainen suru-ryhmä syksyllä on täälläkin, täytyy katsoa onko sinne tarvetta/ aikaa sitten mennä.
Arki on haasteellista, kun yksinään pitäisi riittää kaikkeen. Onneksi on tuo tyttö tuossa isona apuna, mutta hänenkin pitäisi keskittyä syksyn kirjoituksiin ja saada pitää ihan vapaata kavereiden kanssa. En olisi yhtään pahoillaan jos löytäisin sellaisen kiltin, lapsi- ja eläinrakkaan miehen rinnalleni tätä arjen pyörittämistä helpottamaan ja ilostuttamaan, mutta se ei taida olla niin yksinkertaista...
Kyllä se myötäeläminen aina lohduttaa, tietää, että joku edes vähän välittää... liityin myös tuonne nuoriin leskiin ja sieltä kirjoituksista olen saanut suuren lohdun ja vertaistuen. Kiitos!