Säälittävää venäjä

Tass se nähtiin kuinka venäjä ei saa mitään muuten kuin vääryydellä. Pelaajat olivat varmasti pumpattu täyteen kielletyillä lääkkeilläkin, ihan korkeimman johdon määräyksellä.
Ei voi muuta sanoa kuin että aika säälittävää toimintaa, kuin pikku lapset!
3116
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

noniin, eiköhän tämä aihe ole loppuunkäsitelty jo ties kuinka monessa keskustelussa tälläkin palstalla.

Äänestä

Rahalla voi saada aikaan kaikenlaista kuten esimerkiksi lahjoa tuomarit. Putin oli vain päättänyt sen että näissä kisoissa Venäjästä leivotaan mestari hinnalla millä hyvänsä. Sotshin kisat kun meni Venäjän osalta todella surkeasti niin nyt oli sitten se kasvojen pesun aika. Totuus on kuitenkin se että Suomi pelasi inan paremmin kuin Venäjä. Venäjä oli tasa kentällisin Suomea puoli potkua jäljessä, kyllähän sen nyt näki sokea reettakin. Lahjomattomat tuomarit niin Suomi olisi voittanut kolmannen maailmanmestaruuden, se on varma se. No, siellä viimeisellä tuomiolla Putin joutuu sellaisen tuomarin eteen jota ei voi lahjoa millään muotoa. Ainoa lohtu näistä kisoista oli se että Suomi pärjäsi paremmin kuin Ruotsi mutta mitä tulee kultamitalien määrään niin hurreilla niitä on 9 ja meillä vain kaksi joten kirittävää riittää ja paljon.

Äänestä
  • Vielä vähän jatkoa edelliselle. Sitä en sano enkä väitä etteikö Venäjän joukkueessa ole oikeasti taidokkaita pelaajia. Kyllä heillä niitäkin on, varmasti. Suomen ja Venäjän ensimmäinen peli oli rehellistä jääkiekkoa, siinä Venäjä ansaitsi voiton ja oli Suomea parempi. Se on totta ja sekin on totta että Sveitsi tavallaan pelasti Suomen. Suomi sai tilaisuuden lähteä jatkopeleihin niin sanotusti puhtaalta pöydältä ja jotenkin vain Suomen joukkue löysi sitten sen peli jyvän ja homma alkoi toimia. Joukkue nivoitui yhteen ja siitä tuli erittäin vahva. No, Putin huomasi tämän ja piti Suomea jonkinlaisena uhkana ja ajatteli että ei helvetti, nehän jyrää meitin, asialle pitää tehdä jotain. Se on helppo mennä voittajan kättelemään pukukoppiin häviäjää mutta entäpä jos homma olisi ollut toiste päin. Olisiko Putin tullut silloin onnittelemaan, ei koskaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kaikki vääryydellä kirjoitti:

Tass se nähtiin kuinka venäjä ei saa mitään muuten kuin vääryydellä. Pelaajat olivat varmasti pumpattu täyteen kielletyillä lääkkeilläkin, ihan korkeimman johdon määräyksellä.
Ei voi muuta sanoa kuin että aika säälittävää toimintaa, kuin pikku lapset!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu