Suvivirrestä houkutuskeino luterilaisiin

Suvivirren veisaamisesta on nyt keskusteltu tippa silmässä, kuinka tärkeä se on ja nimenomaan sitä pitäisi veisata kouluissa, ehkä myös kauppakeskuksissa ja toreilla, kuten on jo tehty Helsingissä.

On myös tärkeää, että luterilaisen suvivirren veisaamiseen osallistuvat ihan kaikki, sillä ikivanha eli ehkä 1800-luvun lopulta peräisin oleva luterilainen perinne pitää olla myös kaikkien muidenkin suomalaisten yhteistä perinnettä, muutenhan se loukkaa luterilaisia.

Itse olen ihmetellyt, miksi ihmeessä luterilaiset seurakunnat eivät tarjoa luterilaisille tätä mahdollisuutta yhtyä uskonveljien ja -sisarten kesken suvivirren veisaamiseen. Eikö koulussa voisi olla kevätjuhla, jonka jälkeen siellä jaettaisiin todistukset, ja sitten vasta ihan kaikki luterilaiset oppilaat ja heidän vanhempansa menisivät aivan suoraan laikallisen seurakunnan kirkkoon, jossa olisi luterilainen keväthartaus ja jossa laulettaisiin myös suvivirsi aivan alusta loppuun asti. Siinä ei sitten edes tarvitsisi tyytyä vain ensimmäiseen ja toiseen säkeistöön.

Muutenkin luterilaisuus näyttää nyt elävän todellista boomia, jos luterilainen kansa saa vain laulaa täysin rinnoin suvivirttään, joka on heille hyvin rakas ja kostuttaa silmät kaikista koulumuistoista, joita ei ehkä haluaisi enää edes muistaa.

Eikö luterilaisten seurakuntien pitäisi nyt tarttua tilaisuuteen ja oikein mainostaa, että meidän kirkossa voidaan veisata hyvällä syyllä suvivirttä ihan kaikissa palveluksissa ja niiden alussa ja myös lopussa. Voidaan järjestää myös erityisiä suvivirren veisuutilaisuuksia ja jopa kilpailuja, joissa kaikkein paras veisaaja pääsee suvivirren esiveisaajaksi elikkä kanttoriksi.

Luterilainen suvivirsihän kuuluu laulaa nimenomaan luterilaisen seurakunnan omissa tiloissa, eihän tätäkään asiaa voida ulkoistaa yhteiskunnan verovaroilla ylläpitämiin julkisiin kouluihin!

Vaadimme siis luterilaisen suvivirren luterilaisille heidän omissa seurakunnissaan ihan jatkuvasti laulettavaksi.
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Tässä on asiaa!

Nythän seurakunnat ovat vain käpertyneet kauhistelemaan kannattajien katoa ja siitä aiheutuvia tulojen vähenemistä. Raha siis ratkaisee, eikä kohta ole varaa maksaa kaikille työntekijöille edes palkkaa. Töitä pitäisi kuitenkin tehdä ja nyt siihen olisi jopa hyvää tilausta!

Palautetaan suvivirsi yhdessä takaisin seurakuntiin! Tämä virsihän on ulkoistettu koulujen hoidettavaksi luterilaisen yhtenäiskulttuurin aikaan lähes sata vuotta sitten, jolloin muistaakseni vallitsi vielä pakollinen luterilaisuus suurimmassa osassa Suomea. Muut uskonnot kuin luterilaisuus olivat lailla kiellettyjä. Vain Ortodoksinen kirkko sai toimia pienenä vähemmistönä tietyin edellytyksin perinteisillä alueillaan, mutta luterilaisten puolelta sitäkin katsottiin hyvin pahantahtoisesti!

Äänestä

Ateistit ovat näemmä todella huonoja häviäjiä. Ettekö voi nyt vain myöntää, että koko hankkeenne suvivirren kieltämiseksi oli alunperinkin aivan naurettava.

Äänestä
  • Keskustelun aloittaja ei ole ateisti vaan kristitty. Suvivirsi taas kuuluu luterilaisuuteen, joka on kristinuskosta erkaantuneen luterilaisen lahkon tunnustama uskonto.

    Äänestä

  • seurakuntiin? kirjoitti:

    Keskustelun aloittaja ei ole ateisti vaan kristitty. Suvivirsi taas kuuluu luterilaisuuteen, joka on kristinuskosta erkaantuneen luterilaisen lahkon tunnustama uskonto.

    Höpö höpö.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


seurakuntiin? kirjoitti:

Suvivirren veisaamisesta on nyt keskusteltu tippa silmässä, kuinka tärkeä se on ja nimenomaan sitä pitäisi veisata kouluissa, ehkä myös kauppakeskuksissa ja toreilla, kuten on jo tehty Helsingissä.

On myös tärkeää, että luterilaisen suvivirren veisaamiseen osallistuvat ihan kaikki, sillä ikivanha eli ehkä 1800-luvun lopulta peräisin oleva luterilainen perinne pitää olla myös kaikkien muidenkin suomalaisten yhteistä perinnettä, muutenhan se loukkaa luterilaisia.

Itse olen ihmetellyt, miksi ihmeessä luterilaiset seurakunnat eivät tarjoa luterilaisille tätä mahdollisuutta yhtyä uskonveljien ja -sisarten kesken suvivirren veisaamiseen. Eikö koulussa voisi olla kevätjuhla, jonka jälkeen siellä jaettaisiin todistukset, ja sitten vasta ihan kaikki luterilaiset oppilaat ja heidän vanhempansa menisivät aivan suoraan laikallisen seurakunnan kirkkoon, jossa olisi luterilainen keväthartaus ja jossa laulettaisiin myös suvivirsi aivan alusta loppuun asti. Siinä ei sitten edes tarvitsisi tyytyä vain ensimmäiseen ja toiseen säkeistöön.

Muutenkin luterilaisuus näyttää nyt elävän todellista boomia, jos luterilainen kansa saa vain laulaa täysin rinnoin suvivirttään, joka on heille hyvin rakas ja kostuttaa silmät kaikista koulumuistoista, joita ei ehkä haluaisi enää edes muistaa.

Eikö luterilaisten seurakuntien pitäisi nyt tarttua tilaisuuteen ja oikein mainostaa, että meidän kirkossa voidaan veisata hyvällä syyllä suvivirttä ihan kaikissa palveluksissa ja niiden alussa ja myös lopussa. Voidaan järjestää myös erityisiä suvivirren veisuutilaisuuksia ja jopa kilpailuja, joissa kaikkein paras veisaaja pääsee suvivirren esiveisaajaksi elikkä kanttoriksi.

Luterilainen suvivirsihän kuuluu laulaa nimenomaan luterilaisen seurakunnan omissa tiloissa, eihän tätäkään asiaa voida ulkoistaa yhteiskunnan verovaroilla ylläpitämiin julkisiin kouluihin!

Vaadimme siis luterilaisen suvivirren luterilaisille heidän omissa seurakunnissaan ihan jatkuvasti laulettavaksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu