Rohkeutta ja ennenkaikkea valmius ajaa oman maan ja kansan asioita omassa valtiossa.
Turhalla nöyristelyllä saamme vain lisää nöyristeltävää ja ehkäpä sitten sen yhden komissaarin paikan silkasta säälistä?
Turhalla nöyristelyllä saamme vain lisää nöyristeltävää ja ehkäpä sitten sen yhden komissaarin paikan silkasta säälistä?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Suomelle kuuluu komissaarin paikka automaattisesti. Ei siihen sinun säälittelyjäsi tarvita.
joulupukiltako moista on toivottu?
Eikös Katainen käynyt EU:ssa mainostamassa, että meille voi tulla 1;8 miljoonaa uutta asukasta työvoimapulaa pelastamaan
Mitä muuta tuo on kuin "ostaa"itselleen jotakin korkeaa virkaa esiintymällä niin uudistusmielisenä ja yhteistyöhalukkaana
Suomesta ei taida löytyä Marien tasoista naispoliitikkoa.Joko naiset ovat ns.kovaksikeitettyjä "hyviä jätkiä" tai vanhojen pappapoliitikkojen "nostamia" suosikkeja. Omilla avuilla naispoliitikko ei vaan Suomen junttilassa menesty.
Mahtava nainen ja tuollaiset ovat pumpulihomoeuroopassa harvassa nykyään. Suomessa ei ole lähellekään ketään tuon oloista naista, ei edes persuissa. Äänestäisin, jos olisi. Halla-aho on ihan hyvä myös. Olisin nähnyt halliksen mieluummin persujen johtajana kuin europarlamentissa. Jos Halla-aho johtaisi persuja, saisivat he samanlaisen äänivyöryn kuin Le Penin puolue. Alan pikkuhiljaa ajatella ettei Soinista ole mihinkään.
ääni mensi Le Penille, jos se vain olisi mahdollista.
no todella ravittaisiin, kun nämä nykyiset hallituksessa olevat politiikot eivät aja Suomen kansan etua, vaan haalivat maailmalta elättejä velalla elättettäviksi ja eivät lopeta järjetöntä kehitysapua. Että silleen.