Lääkevieroitukset?

Olen syönyt Xanoria, Diapamia, insomia, Nukahtamislääkkeitä, tramalia. n 2vuotta.
En kuitenkaan koskaan isoja annoksia, vaan ihan reseptin mukaan. Joskus Diapamia ottanut 20mg kerralla. Joka viikko kuitenkin jotain ja särkylääkkeet melkein joka päivä. Lopetin seinään viime tiistaina kaikki, ja keskiviikkona ei ollut ongelmia. Torstaina oli pää todella kipeä, ja paha olo väsytti. Mut iltaa kohden helpotti jo. Sen jälkeen ei mitään oloja. Itsetuntokin tuntui olevan kohdallaan, ja en ollut mitenkään alamaissa. Olin kyllä lukenut että voi pahatkin vieroitusoireet iskeä, mut näyttää olevan yksilöllistä. Vai iloitsenko tässä liian aikaisin, ja huomaanki parin päivän päästä että piru on irti? Tiedän että diapamissa on pitkät puoliintumisajat, mutta luulis että alkais jo jotain oloja tulemaan..

Kirjoitan vain sen takia, jos joku on kauan syönyt, ja pelkää oireita, niin suosittelen kokeilemaan. Toki kannattaa lääkkeitä olla jemmassa jos niitä sitten tarviikin, ja seinään lopetus voi olla vaarallista. Mun olo tila ei ole ollut kyllä pitkään aikaan näin hyvä. Tramaliakin syönyt lähinnä turhaan, kun olen pystynyt siedettävästi olemaan myös miedommillakin lääkkeillä. Varmaan niitä joskus tulee otettua, mut elämäntilanne on nyt hyvä, niin näköjään lääkityskin turhaa. Ihan vaan kannattaa testata, että oletko vaan turruttanut turhaan kemiallisesti oloa. Siihen vaan tuntuu niin helposti ottavan lääkettä, oli sit tressiä, ahdistusta tai kipua, koska kuvittelee että ei siihen muu auta.
9525
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Eli lopetit 27.05 tiistaina ja kirjoitit tekstin sunnuntaina.
Varsinkin Xanorista olisi tullut jo mahdollisesti keskiviikkona viekkarit.
Pameista pikkuhiljaa voimistuen parin päivän sisään ja Tramal,. no se on yksilöllinen ja annoksesta kiinni.

Luulen että sun tapauksessa noi annokset näytteli nyt isoa roolia, ne nimittäin eivät olleet suuria kerroit tyyliin joka viikko jotakin, eli toleranssit ollut aisoissa.

Onneksi olkoon, nimittäin saat olla todella kiitollinen että pääsit eroon ja selvisit noin pienellä.

Nyt jo viikko lopettamisen jälkeen ei pomppaa yhtään mitään isompaa eteen mitä ei olisi jo tullut, älä huoli.

Mitkä muuten sun Tramal ja Xanor-annokset oli?
Ihan 50mg tabuja yksi ja 0,5~1Mg Xanoreita x1 tjsp. ?

Äänestä

Juurikin niin. Maanantaina oli kuitenkin pikkaisen kummallinen olo. Et varmaan loputkin lääkkeet vielä vaikuttanut. Nyt olen jo täysin voiton puolella. Ei mitään ongelmia. Ihan kuin en olisi koskaan noita syönytkään.

Kiitos! Lähinnä testasin että onko tarvetta lääkkeille, ja olenko henkisessä/fyysisessä koukussa. Voisin sanoa että enpä ollut, lukuunottamatta muutaman päivän "oloja" Tramaleita joudun varmasti syömään jatkossakin, mut eipä näköjään tarvitse ihan pieneen kipuun olla niitä ottamassa, kun aika hyvin pärjään ilmankin. Oiskohan välilevypullistukset/muut viat alkanut "korjaantumaan".. Tai sit lihasten vahvistaminen tehnyt tehtäviään. Olen töissä kuitenkin ollut koko ajan.

Rauhoittavat saavat myös pysyä laatikoissaan, ja tunnen ainakin tällä hetkellä itseni paljon vahvemmaksi mieleltäni, kun noita syödessäni. Unirytmini alkoi parantumaan, ja kyllä luonnollinen uni parasta on.. Voipi olla että joskus joutuu rauhoittaviin "turvautumaan" muttei liian helposti. Pärjään siis ilmankin.

Tramalia syön/söin 50-300mg päivä, muutaman kerran tais mennä 350mg. Mulla on niitä 50mg, ja 150mg versioita, fiksu lääkäri määräsi kumpiakin, että voin itse säädellä annosta. Vähän tilanteen mukaan. Siinä sivussa buranat, ja panadoolit. (joita syön siis edelleen päivittäin) n2g menee panadoolia buranaa, n 600-1200mg päivä. niin siis syön noita peruslääkkeitä joka päivä, en tramalia.

Xanoria en todellakaan joka päivä syönyt, mutta annos joka minulle auttoi oli vähän päivästä kiinni. 0,5-1,5mg. (pitkävaikutteinen) Jotenkin tuo Xanor ei ollut minulle kovin sopiva lääke muutenkaan. Diapam tuntui auttavan paremmin, joka vaivaan. Sitten vielä unilääkkeet, yms, eli koko ajan voisi sanoa että jotain bentsoa veressä oli. Vaikkei mitään isoja määriä, mutta kumminkin. Niin ja koskaan en ole, ns viihteeseen mitään noista ottanut. Vaan annosta tarpeen mukaan.

Äänestä

Kyllä noin pienellä voi viekkareiden suhteen päästä, mutta monesti ne iskee ihan pikkuhiljaa ja meneekin aikaa, että ymmärtää oireet viekkareista johtuviksi.. Fyysiset oireet ovat varsin v-mäisiä, mutta lääkkeiden aiheuttaman henkisen tylsistymisen poistumisen huomaa aika selkeästi. Salakavalaa roskaa, sanon minä! 7,5v tuli kaikkia noita samoja rouskittua, mitä sinäkin. Ja varsin huolettomasti sekä suurpiirteisesti.

Äänestä

Tuon henkisen tylsistymisen kyllä allekirjoitan. Sitä alkoi huomaamaan että ei ollut oikein virtaa ja jaksoi johonkin lähteä harvemmin. Nyt kun ei ole enään syönyt bentsoja, niin tuntuisi että olisi aktivoitunut ihan eritavalla, ja asiat alkaneet taas kiinnostaa. Ja nyt siis puhutaan vasta viikko sitten lopetusta "käytöstä". Edelleen olen sitä mieltä että täsmälääkkeenä ollut todella hyviä, mutta ei saa päästää kroonistumaan käyttöä. Ei ole oikotietä onneen..

Äänestä
  • No hyvä juttu itsellä eräs bentso jo 24v enkä edes yritä turhia vieroittautumisia vaan pidän sen ylläpitoannoksen loppuun vaikeaasteinen paniikki ja moni muu fobian takia.

    Äänestä

Tuli mieleeni, etä tuo valtava määrä buranaa ja panadolia mitä syöt turruttaa elimistöäsi niin, että et tunne vieroitusoireita. Mutta kirjoittele ja kerro parin kolmen viikon kuluttua mikä on olosi.

Äänestä

Enpä usko että buranoilla, ja panadoleilla on mitään tekemistä asian kanssa. Vaikuttavat aivan eri alueille.

Äänestä

Uskoisin, että ap:n tapauksessa useampi tekijkä on vaikuttanut siihen, että lääkkeiden lopettaminen oli suht helppoa:

1) Se, että annokset eivät olleet isoja.

2) Lääkkeitä ei käytetty jatkuvasti päivittäin, vaan vain tarvittaessa.

3) Lääkkeitä käytettiin vain oikeaan tarpeeseen, ei mielihyvän saamikseksi tai negatiivisten tunteiden poistamiseen. Kun psyykkistä riippuvuutta ei ole, vieroitauttuminen on huomattavasti helpompaa.

4) Yksilölliset ominaisuudet (niin fyysiset kuin psyykkisetkin), jotka vaikuttavat riippuuvuuden muodostumiseen ja vieroitusoireisiin.

Ja varmaan myös päättäväisyydestä oli hyötyä :)

Äänestä

jsx1 kiteytti asian mielestäni hyvin. :)

Kirjoitellaan tämän hetkisestä tilanteesta. Pari päivää mennyt pelkällä 1kpl 1g panadoolia, jota todellakin ihmettelen. Ei noi perussärkyläälleet nyt joka päivä noin suuria annoksia ollut. Mut en kyllä muista koska viimeksi olisin yhdellä panadoolilla päivän pystynyt olemaan.

Olo on ollut yhä hyvä, ja ei merkkejä että olisi alkanut vieroituksia tulemaan. Uskoisin että olisi todellakin jo alkanut vieroitusoireet jos niitä olisi. Olen siis kymmenen päivää ollut ilman. Ei tee myöskään mieli yhtään niitä, päin vastoin. Olen vaan erittäin tyytyväinen että pärjään ilmankin. Ei myöskään fyysisiä oireita. Onhan noita laatikkokaupalla mut eipä ne tuolla lääkekaapissa kummittele. Hyvä että on, ja otan jatkossakin jos tarvetta tulee.

Kyllä nuo lääkkeet ovat auttaneet minua ja hyvin ovatkin. Mut kannattaa jossain vaiheessa kokeilla pärjäisikö ilmankin. Jatkuvassa "huurussa" jos on, niin ei voi tietää lääkityksen todellista tarvetta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lääkettä kirjoitti:

Olen syönyt Xanoria, Diapamia, insomia, Nukahtamislääkkeitä, tramalia. n 2vuotta.
En kuitenkaan koskaan isoja annoksia, vaan ihan reseptin mukaan. Joskus Diapamia ottanut 20mg kerralla. Joka viikko kuitenkin jotain ja särkylääkkeet melkein joka päivä. Lopetin seinään viime tiistaina kaikki, ja keskiviikkona ei ollut ongelmia. Torstaina oli pää todella kipeä, ja paha olo väsytti. Mut iltaa kohden helpotti jo. Sen jälkeen ei mitään oloja. Itsetuntokin tuntui olevan kohdallaan, ja en ollut mitenkään alamaissa. Olin kyllä lukenut että voi pahatkin vieroitusoireet iskeä, mut näyttää olevan yksilöllistä. Vai iloitsenko tässä liian aikaisin, ja huomaanki parin päivän päästä että piru on irti? Tiedän että diapamissa on pitkät puoliintumisajat, mutta luulis että alkais jo jotain oloja tulemaan..

Kirjoitan vain sen takia, jos joku on kauan syönyt, ja pelkää oireita, niin suosittelen kokeilemaan. Toki kannattaa lääkkeitä olla jemmassa jos niitä sitten tarviikin, ja seinään lopetus voi olla vaarallista. Mun olo tila ei ole ollut kyllä pitkään aikaan näin hyvä. Tramaliakin syönyt lähinnä turhaan, kun olen pystynyt siedettävästi olemaan myös miedommillakin lääkkeillä. Varmaan niitä joskus tulee otettua, mut elämäntilanne on nyt hyvä, niin näköjään lääkityskin turhaa. Ihan vaan kannattaa testata, että oletko vaan turruttanut turhaan kemiallisesti oloa. Siihen vaan tuntuu niin helposti ottavan lääkettä, oli sit tressiä, ahdistusta tai kipua, koska kuvittelee että ei siihen muu auta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu