Paljonko olisit valmis nostamaan veroprosenttiasi?

Nostetaanko puolustustasoa ja jos niin millä summalla?
1287
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Senverran on liikaa..

Äänestä

http://www.anttipesonen.fi/2014/04/eu-suomi-uuden-holmolan-top-10.html

1. EU-jäsenyys, joka merkitsi luopumista omasta itsenäisestä lainsäädäntövallasta niiltä osin kuin EU päättää asioista. EU on suurten jäsenmaiden ja suuryritysten johtama harvainvalta ja suurvaltahanke. Maksamme yhä enemmän siitä, että EU tuhoaa yhteiskuntaamme. Päätösvallan siirtäminen Suomesta EU:lle jatkuu yhä.

2. Euron käyttöönotto ja luopuminen omasta rahasta ja talouspolitiikasta. Seurauksena se, ettei talouden kehitykseen voida vaikuttaa kotimaisin päätöksin. Itsenäinen Suomi pärjäisi omalla rahalla ja keskuspankilla ilman ulkomaista velkaa.

3. Eriarvoisuutta kasvattava politiikka vastoin kansalaisten enemmistön tahtoa. Seurauksena rikkaiden rikastuminen ja köyhien köyhtyminen. Äärimmäinen ahneus hyväveliverkostojen tukemana ja leipäjonojen syntyminen. Näkyvissä yhteiskunnallinen törmäys.

4. Peruspalvelujen yksityistäminen EU:n ohjaamalla tavalla. Seurauksena kansalaisten eriarvoistuminen ja palvelujen heikkeneminen.
_____________
lopetetaan EU,n rahoittaminen ja käytetään säästyvät rahat
oman maan tarpeisiin.

Äänestä

Se on sellanen juttu, että Suomess jokainen maksaa jo väkisin tv- lupaa, korkeaa avl:a ym.

Jos meillä ei olisi näin paljon verovaroilla eläviä, pitäisi kysymystäsi röyhkeänä ja kokoomuslainena. Eli jos tahtoo itselleen suojelua, se maksaa. Kuulostaa mafialta. Puolustusvoimia on pyöritetty verovaroilla - tottakai - tää ongelma on tässä koska puolustusvoimat on ajettu alas. Ja mitä maksaa niiden uudelleen pystytys?

Olen sanonut tämän ennenkin, ettei kaikessa pitäisi säätää. Tässä sen näkee. Puolustusvoimia olisi pitänyt uudistaa JA pitää elossa. Miten käivi?
Ukot jässittää ja kitisee. Kitisee edelleen.

Tän maan johdossa on kokemattomia tolloja ja valehtelijoita.
Katainen tykkäs ottaa velkaa ja romuttaa rakenteet..
Siksi se valehteli. Se tiesi miten asiat on ja että ne toimet ja velheet alkaa nyt kaatumaan syliin. Sato alkaa olla kypsää - niin sanotusti.

Äänestäkää lisää typeryksiä ja loput voi jäädä kotiin itkemään.

SE ON HYVÄ ETTÄ ASIASTA ALETAAN NYT KESKUSTELEMAAN.
Viimeinen hetki.

Äänestä

Ei veroprosenttia nostaa tarvitse, vaan kysehän on rahojen jaosta, ja kun ohjataan puolustukseen se, mitä menee nykyhallituksen kavereille tukina ja helpotuksina poistetaan, se lienee riittävä määrä puolustukselle ensihätään.

Äänestä

Nostetaan mahdollisuuksien puitteissa. Tuloverotus on syytä pudottaa maksimissaan 20%:iin, muutoin hukka perii: nettomaksajat siirtävät kirjansa naapurimaihin. Sosiaalitoimen avustuksista voidaan poistaa yli puolet, siitä saamme 80 miljardia julkishallinnon säästöjä. Valtion ja kuntien palkoista saamme 20 miljardin säästöt, joten palkkaveron alennus on pikaisestikin toteuttamiskelpoinen.

Äänestä
  • sosiaalitoimen avustuksista puolet pois? ajattelitko niin kuin hankkia suomeen nälänhädän ja varkaat ruokakauppoihin? plus että smalla lähtee puolet perSSujen äänistä nyt vähintään...

    Äänestä

  • Tuloverotuksen laskuun ei ole mitään syytä. Sen vuoksi lähtijät . . . . tervemenoa.

    Itseasiassa nuo "sosiaalitoimen" avustukset ovat lähes ainoita verorahoilla maksettuja etuuksia, jotka palautuvat 100 % kiertoon ja hyödyttävät kauppoja ja yrityselämää, noiden tukien varassa elävät kun eivät "säästä" tai "sijoita" saamiaan rahojaan, vaan pistävät ne kiertoon.

    Turhanpäiväistä byrokratiaa voisi tosiaan karsia roimasti, ja saada sillä lailla suuriakin säästöjä, sekä lisätä toimeliaisuutta ja luoda sillä tavalla työpaikkoja ja verotuloja. Valtion ja kuntien toimien tehostaminen, mutta ei ulkoistamalla, sillä niistä ei yleensä säätöä synny - on toivottavaa. Siis käytävä läpi tarkkaan, mitä ovat valtion tehtäviä ja mitkä ovat poliittisia tukitoimia omille kannattajille.

    Äänestä

Tuloverotusta ei ole syytä pudottaa, mikäli jotkut lähtevät sitä pakoon naapurimaihin, tervemenoa.

Sen sijaan on aika alkaa katselemaan mihin kaikkeen turhaan sitä verorahaa hakataan . . . EU-maksut on myös syytä tarkistella, mistä oikein maksellaan ja miksi, mitä saamme vastineeksi - muuta kuin jumalattoman lisäbyrokratian oman sairaan byrokratiamme lisäksi.

Tehoa verovaroin pitää vaatia, ja turha sääntely ja byrokratia siirtää unholaan.

Äänestä

Se yhteisövero 28%! Niiden puolesta ne köyhät telaketjun alle työnnetään!

Äänestä

Aika harva olisi valmis nostamaan omaa veroprosenttiaan.

Äänestä
  • Me persut ei yleensä makseta rahassa vaan luonnossa !!!

    Äänestä

En yhtään tietenkään! Se on kaikki itseltä pois minkä toiselle antaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Käsi sydämmelle kirjoitti:

Nostetaanko puolustustasoa ja jos niin millä summalla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu