Toisinaan pohdiskelen sitä Raamatun kohtaa, missä pyydetään työmiehiä toreilta töihin ja jotkut tulevat aamulla ja jotkut illalla. Täten sitten kun kaikki saavat saman palkkion, tietenkin ne, jotka ovat raataneet helteessä ja "kantaneet päivän kuorman", vähän ovat yrmeitä, kun viimeiseksi iltamyöhään tulleet saavat saman palkan.
Tarkoittaako tämä mahdollisesti nyt (silloin on saattanut tarkoittaa vain yleensä lainnoudattajien, ja kristittyjen eroa) mahdollisesti kaikkia niitä kristillisiä haaroja, jotka ovat ponnistelleet paljonkin (katolinen kirkko esim.) teoillaan ja sitten kuitenkin joku luterilaisen planttu astuu siitä vain sisään, vai kenties vain sitä, että joku kääntyy ylipäätään viimehetkillään kristinuskoon?
Tarkoittaako tämä mahdollisesti nyt (silloin on saattanut tarkoittaa vain yleensä lainnoudattajien, ja kristittyjen eroa) mahdollisesti kaikkia niitä kristillisiä haaroja, jotka ovat ponnistelleet paljonkin (katolinen kirkko esim.) teoillaan ja sitten kuitenkin joku luterilaisen planttu astuu siitä vain sisään, vai kenties vain sitä, että joku kääntyy ylipäätään viimehetkillään kristinuskoon?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Huomautan tässä, että kuulun itse noihin "luterilaisen planttuihin".
Toivon sinun (ja muidenkin asiaa miettineiden) puolestasi, että kysymystäsi pohdittaisiin asiallisesti. Ajattelen Jeesuksen vertauksesta seuraavaa:
Taivaan Isä maksaa jokaiselle Hänen luokseen tulevalle samanlaisen palkan (vertauksessa yksi denari), joka on iankaikkinen elämä. Iankaikkinen elämä luvataan palkaksi kaikille Jeesukseen uskoville kristityille, mistään muusta palkasta tässä ajassa ei ole takeita. Emme tiedä elämämme pituutta, jo huomenna voimme saada kotiinkutsun. Iankaikkinen elämä on hyvä palkka ja kaikkien pitäisi olla siitä iloisia.
Helposti käy niin, että Jumalan valtakunnan työhön täysipäiväisesti paneutuvat odottavat saavansa paljon muutakin hyvää tässä ajassa ja jos ei niin käykään, mieleen nousee helposti katkeruutta, pettymystä ja syyttelyä Jumalaa kohtaan, joka ei ole heidän elämäänsä heidän antautumisensa ja ”hengellisyytensä” tähden mitenkään erityisesti siunannut. Meidän syntisyytemme ja heikkoutemme tähden tämä on erittäin ymmärrettävää. Kauan uskossa ollut ja Jumalan valtakunnan työhön paneutunut voi menettää terveytensä, omaisuutensa, lähiomainen voi yllättäen kuolla, ajallinen elämä on niukkaa toimeentulon kanssa taistelua eikä hänellä ole oikein läheisiä ystäviäkään. Samaan aikaan joku, esim. alkoholisti voi tulla uskoon, hän saa puolison, kodin, riittävän toimeentulon ja ystäviä. Hän onkin se iloinen kristitty, joka todistaa, mitä kaikkea hyvää Jumala on hänelle antanut. Se voi tehdä toisesta kipeää ja katkeruus voidaan pitää sisällä ja kätkeä se hymyilyyn ja ”kiitos Herralle” –fraaseihin.
Ensimmäisten työmiesten kanssa Jumala oikein sopii denarin palkasta, mitään nurisemisen aihetta ei pitäisi olla. Usein me vertaamme omaa elämäämme toisten elämään – työttömän ei ole helppoa iloita, kun toinen uskova kertoo Jumalan johdattaneen hänelle työpaikan. Yksinelävä, vaikkapa lähetystyöntekijä, saattaa tuntea katkeruutta siitä, että niin monet iloitsevat saadessaan puolison, perheen ja kodin. Uskovalle tulee ajatus: olen rukoillut, olen lukenut Sanaa, olen tehnyt Jumalan valtakunnan työtä kauan – eikö Jumalan tule siunata minun elämääni aivan erityisellä tavalla. Vain ensimmäiset huomioivat vaikeat olosuhteet, koettelemukset ja kiusaukset, Jumalan elopellolla. Heidän mielessään on valittamista, kun Jumala toivoo, että he tekisivät työtään iloisina siitä, että he ovat matkalla Taivaaseen. He kiinnittävät huomionsa sen hetkisiin olosuhteisiin sen sijasta, että he uskossa katsoisivat edessäpäin odottavaa voittopalkintoa.
Vertailija ei näe eikä koe Jumalaa oikeudenmukaisena ja hyvänä. Hänelle vertauksen Jumala sanoo: ”Enkö saa tehdä omallani, mitä tahdon? Vai onko silmäsi nurja sen tähden, että minä olen hyvä?'
On tärkeää huomata, että Jeesus vastaa vertauksella Pietarille: ”Silloin Pietari vastasi ja sanoi hänelle: "Katso, me olemme luopuneet kaikesta ja seuranneet sinua; mitä me siitä saamme?" Pietari oli tunnustanut, että Jeesuksella oli iankaikkisen elämän sanat, hän oli lähtenyt seuraamaan Jeesusta ja hänen tuli luottaa siihen, että Jumalan johdatus on kaikin puolin hyvä. Kuitenkin Pietari vaati vielä jotain muutakin palkakseen kuin iankaikkisen elämän, ihana iankaikkinen taivasosuus ei näyttänyt hänelle riittävän!
Emmekö me uskovat hyvin usein ajattele, että uskoon tulon myötä meille kuuluu kaikkea muutakin hyvää? Entä, jos monet asiat eivät menekään meidän toivomallamme tavalla – onko Jumala meidän mielestämme silloin hyvä, rakastava ja oikeamielinen?
Matteus 20:1-16
Näkisin, että tässä on kyse taivasten valtakunnan ehdottomasta oikeudenmukaisuudesta.
Älä nurise, jos itsellä on suht'koht hyvin asiat - älä vertaa itseäsi toisiin! Tämä on kai se sanoma meille maan päällä käveleville matosille.
Jeesus puhui vertauksin, että ihmiset eivät ymmärtäisi: " Minä puhun heille vertauksin, koska he näkevät eivätkä kuitenkaan näe ja kuulevat eivätkä kuitenkaan kuule eivätkä ymmärrä." (Matt.13:13) Pitäisikö aidon kristityn ymmärtää nämä vertaukset selittämättä? Onko tämä jonkinlainen mittari uskolle?
Jumala on ehdottoman oikeudenmukainen, eikä meillä ole mitään syytä nurisemiseen - palkaksi uskova saa iankaikkisen elämän. Vuorisaarnassa Jeesus huomauttaa, että Hänen omansa kokee täällä monenlaisia ahdistuksia ja vainoja - maailman ihmisten kautta tuleva vaino on vain merkki siitä, että olemme oikealla tiellä. Tuollaisesta "liikennemerkistä" on syytä olla iloinan - olen tiellä, joka vie Taivaaseen! Matt. 5:12 "Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä teidän palkkanne on suuri taivaissa. Sillä samoin he vainosivat profeettoja, jotka olivat ennen teitä." Uskovan sydämessö tulisi olla iloa eikä nurisemista.
Vaatimus helposta elämästä on pohjimmiltaan itsekäs. Vertauksessa rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta tämä tulee kirkkaasti esille: ajallisesti kurjan elämän viettänyt Lasarus menee Taivaaseen kun yltäkylläisyydessä ja ystävien keskeisissä pidoissa elänyt rikas mies joutuu kadotukseen. Lasarus saa hyvän palkan, joka maksetaan hänellä hänen ajallisen elämänsä päätyttyä. Vertauksen kuuleville fariseuksille vertaus oli valtava järkytys - mekö muka olisimme rikkaan miehen kaltaisia Jumalan näkyviä siunauksia odottavia ja kurjasti eläviä epäuskoisina syntisinä pitäviä - ja meidän osammeko olisi lopulta iankaikkinen kadotus. Juuri sitä Jeesus vertauksellaan tarkoitti.
Jeesus puhui paljon vertauksin, jollainen puhetapa oli ja on yhä tavallinen Lähi-Idässä. Vertauksilla asiat voidaan ilmaista puhuttelevasti ja koskettavasti. Vertaukset ja osuvat kielikuvat olivat keskustelun suola ja ne haastoivat osallistujat pohtimaan sanomisiaan ja sitä, mitä toinen sanoi. Uskosta osaton on sokea, eikä hän voi ymmärtää Taivasten valtakunnan asioita - he "kuulevat, mutta eivät kuitenkaan kuule eivätkä ymmärrä". Sanat oli osoitettu fariseuksille ja kirjanoppineille, kaikille sydämensä kovettaneille, jotka tosiasiallisesti eivät ymmärrä Jumalan valtakunnan salaisuuksia.
Jeesus ei ollut mikään tyhjänpuhuja. Hän ei halunnut, että hänen kaikki vertauksensa Raamatussa pysyisivät kaikille aina vain sujettuina, eikä kukaan niitä koskaan ymmärtäisi. Vertauksilla oli aina jokin syvällinen tarkoitus ja tärkeää on nähdä kunkin vetauksen punainen lanka, pääviesti. Vertauksia ei saa soveltaa miten vain, eikä niistä saa hakea väen väkisin symboolisia merkityksiä. Jokaisella Jeesuksen antamalla vertauksella oli yksi pääsanoma.
Joskus opetuslapset kysyiivät, mitä kulloinenkin vertaus tarkoitti. Kylväjävertauksen Jeesus teki hyvin selväksi opetuslapsilleen selittäen sen perin juurin. Nyt mekin saamme iloita kylväjävertauksen syvällisestä sanomasta!
Uskolle ei ole olemassa mitään mittaria, eikä meidän tarvitse ymmärtää kaikkia Raamatun vertauksia, niin kuin emme ymmärrä kaikkea muutakaan Jumalan Sanan sisällöstä. Aidon kristityn merkki ei ole Raamatun perinpohjainen ymmärtäminen. Aidon kristityn merkki on se, että hän on lähtenyt Jeesuksen seuraan elopellolle ja odottaa uskossa ja toivossa palkkaansa Taivaassa. Pellolla työskentelevän ei tarvitse ymmärtää kaikkea mullan koostumuksesta, siemenen itämisprosessista, maan happamuudesta eikä paljon muustakaan - riittää, että hän on sillä elopellolla, jossa hänellä on luvattu yhden denarin palkka!
Sinulla on sinänsä ihan mielenkiintoinen tulkinta, mutta jostain syystä näen, että tuo denarin palkka, joka annetaan, on jo sitä hetkeä, jolloin se ikuisuuselämä annetaan. Eli onko taivaan tuolla puolen joitakin, jotka ovat vähän pettyneitä siihen, että ne muut eivät jääneetkään rannalle? (kadotukseen) kun he ehtivät raatamaan koko elämänsä.
Onko rajan tuolla puolen hierarkiaa?
Tavallaan tulee mieleen, että vaikka nuo toiset olisivatkin halunneet että kaikki saavat ikuisen elämän "palkan", he eivät saa sitten mitään ihmeellistä hierarkkista asemaa taivaassa, jota ovat toivoneet palkaksi, eli ikään kuin enemmän kuin muut enemmästä raatamisestaan.
Ja taas toisaalta, toisessa lainamassasi kohdassa sanotaan, että "palkkanne on oleva suuri taivaissa".
Tosiaan ihan mielenkiintoisia tulkintoja teillä molemmilla. En ole nimittäin ikinä tullut ajatelleeksi, että se koskisi mitenkään tätä elämää. Mutta en minä ole ollut koskaan menestysteologi, eikä mieleeni ole koskaan juolahtanut, että Jumala jotenkin palkitsisi tässä elämässä. Eihän Jumalalla muutenkaan näytä olevan siinä mitään erityisiä juttuja. En ole siis koskaan odottanutkaan Jumalalta mitään.
Saati että tosiaan Raamattu antaisi siihen jotain tukea. Menestykset ja tällaiset, eivät ne ole koskaan Jumalan juttuja minusta, vrt. Lasarus-vertaus.
Itse asiassa huolettavaa onkin juuri jonkinlaisen menestysteologian leviäminen. Se on huvittavaa kylläkin, levinnyt jopa ateistien keskuuteen. Jokainen menestynyt ihminen nykyään ajattelee olevansa, jos nyt Jumala olisi, suorastaan Jumalan suosikki ja sairastuu paremminkin jonkinlaiseen omavanhurskauteen.
Avaajalle: Olet oikeassa - denarin palkka, ikuisen elämän osallisuus, annetaan jo sinä hetkenä kun ihminen tulee uskoon. Uskova saa siis iloita pelastumisestaan jo tässä ajassa. Jumala tahtoo vahvistaa Pyhällä Hengellä meitä niin, että meillä olisi Raamatun mukainen ”ilo Herrassa”, kiitollisuus pelastumisestamme, vaeltaessamme läpi tämän maallisen elämämme. Tässä ajassa olemme palkan saajia kuitenkin vain ”uskossa” ja kerran Taivaassa sitten myös ’”näkemisessä”. Samalla tavalla olemme uskossa myös pyhiä ja Jumalan silmissä Jeesuksen suojassa synnittömiä – mutta vain uskossa, sillä näkemisessä olemme tässä ajassa kaikki syntiin taipuvaisia, monin tavoin lankeilevia ja heikkoja. Vain Jumala on ikuisesti ainoastaan pyhä. Mikä ihana armo – minä pääsen Taivaaseen, sillä uskossa Kristukseen olen pyhä ja denarin palkan saaja!
Kysyit, että ”onko taivaan tuolla puolen joitakin, jotka ovat vähän pettyneitä?…” Taivaassa ei ole pettyneitä, ei katkeria, ei toisten osuudesta kateellisia – olemme siellä täysin pyhät ilman mitään syntiä tai murhetta. Kuten aikaisemmin huomautin, Jeesus esitti vertauksen vastauksena Pietarin kysymykseen: "Katso, me olemme luopuneet kaikesta ja seuranneet sinua; mitä me siitä saamme?" Voin kuulla Jeesuksen vastaavan Pietarille: ”Te saatte ikuisen elämän Taivaassa, ei ole olemassa mitään muuta siihen verrattavaa, siihen sisältyy kaikki onnellisuus, yltäkylläisyys, ilo, rauha ja rakkaus – olet todistanut suullasi, että uskot pääseväsi Taivaan täydellisyyteen, mitä muuta sinä vielä voit haluta itsellesi?”
Ajattelen niin, että Pietari odottaa saavansa jotain ylimääräistä hyvää Jumalalta jo tässä maallisessa elämässä. Tästä ”menestysteologiasta” Jeesus tahtoo hänet vastauksellaan riisua. Näkemys, että Jumala siunaa Jumalaan uskovia maallisella menestyksellä, onnella ja terveydellä oli farisealaisten näkemys - huonompiosaisia he sydämessään halveksivat ja pitivät heitä jumalattomina. Ehkä Pietari juutalaisena kantoi sydämessään vielä farisealaista ajatusmallia Jumalan omien mukavasta elämästä. Menestysteologia asuu meissä kuin luonnostaan, mistään uudesta ilmiöstä ei siis ole kysymys.
Jeesuksen vastaus vertauksen muodossa hieman peittyy Raamattumme jakaantumiseen lukuihin – alun perinhän lukuja ja jakeita ei Raamatussa ollut. Jeesus aloittaa vastauksensa Matt. 18:ssa ja päättää sen luvussa 19 esittämäänsä vertaukseen. Sekä vastauksen alussa, että lopussa toistuu sama ajatus, joka sitoo koko pitkän vastauksen yhteen: ”Näin viimeiset tulevat ensimmäisiksi ja ensimmäiset viimeisiksi." Taivaan palkkalistassa ei ole merkitystä, kuinka kauan olet ollut uskossa, mitä olet tehnyt tai puurtanut, Jumala on luvannut molemmilla palkaksi ikuisen elämän Taivaassa. Jokainen saa monin verroin takaisin, jos hän on joutunut uskonsa takia jostain luopumaan, joten senkään takia ei tarvitse kantaa murheellista mieltä: ”Ja jokainen, joka on luopunut taloista tai veljistä tai sisarista tai isästä tai äidistä tai lapsista tai pelloista minun nimeni tähden, on saava monin verroin takaisin ja perivä iankaikkisen elämän.” Kerran perillä olemme kaikki uskovat samaa perhettä ja yhtä, mutta jo tässä ajassa meillä on veljiä ja sisaria Kristuksessa – nyt yhteytemme on vielä vajavaista, kerran kirkkaudessa täydellistä.
Uskovien luonnollinen tila on iloita pelastuksesta ja ikuisesta elämästä muiden uskovien kanssa – jos emme iloitse armosta, emmekä rakasta toisia uskovia, jotain on pielessä.