Naispappeus on laiton

Naispappeus on laiton

http://www.luthersaatio.fi/images/julkaisut/aamutahti/31_raamattujapaimenvirka.pdf

http://goo.gl/DV6vpl

Kirkossa yritti monet liberaali teologit ajaa läpi naispappeutta monta kertaa senjälkeen, kun Ruotsissa oli asia hyväksytty. Esimmäisessä kirkolliskouksessa naispappeus aivan oikein tyrmättiin selvin luvuin. Kun asia kerran todettiin vääräksi ja Raamatun ja tunnustuskirjojen vastaiseksi miksi asia piti ottaa uudelleen esille? Kun asia on kerran sovittu silloin pitää myös sopimus pitää näin ainakin minä olen tottunut toimimaan. Tämä ei riittänyt liberaali teologeille vaan asia piti tuoda käsittelyyn niin monta kertaa kun että se saatiin runnottua läpi.
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokous hyväksyi ns. naispappeuden vuonna 1986.
Syntymisen jälkeen on julkisuudessa todettu toistuvasti ettei hyväksymiselle ole teologisia esteitä. Kuitenkin Raamatussa on lukuisia kohtia, jotka asettavat kyseenalaiseksi naisen toimimisen pappisvirassa. Ne saavat tavallisen kirkkokansan epäilemään kirkon johdon vakuutteluja. Etenkin kun kukaan ei koskaan ole kertonut, millä perusteilla kirkolliskokous teki päätöksensä. Lisäksi on muistettava, että hyvin selvä enemmistö kristikuntaa on edelleen seuraa ns. apostolista virkaseurantaa missä naispappeutta ei tunneta. Eli päätös naispappeudesta on vastoin kaikkia kirkollisia lakeja. Nyt asia tulee esille, kun Oulun tuomiokapitulissa aloitetaan jakamaan lopputilejä heille, jotka ovat esim. saarnanneet Lähetys hiippakunnassa (Luther-säätiössä) Missä vastustetaan naispappeutta eikä sitä siellä myöskään ole. Heille jotka toimivat Raamatun ja tunnustuskirjojen mukaan ollaan antamassa kengää, mutta jotka toimivat vastoin saavat jatkaa.

Samoin tullaan ajamaan läpi samaa sukupuolta olevien vihkimisoikeus kirkossa. Tai se on jo erittäin helppoa, kun valtaosa kirkolliskokousta on sukupuolineutraalin avioliiton puolella ja piispoista samoin lähes kaikki kahta piispaa lukuun ottamatta. Kaksi piispaa toimii ja on suojeliana tahdon 2013 liikkessä (Kari Mäkinen ja Irja Askola) jonka lakialoite on nyt eduskunnan käsiteltävänä. Jos eduskunta hyväksyy lain silloin myös kirkko hyväksyy sen näin tapahtui Ruotsissa vuoden viiveellä. Vuonna 2005 siunasi pastori Leena Huovila samaa sukupuolta olevan parin suhteeseen. Asiasta kanneltiin ja kaikki kantelut hylättiin ja vuonna 2007 Leena Huovinen valittiin vuoden papiksi. Ja 2013 siunasi Irja Askola samaa sukupuolta olevan pari nlähetystyöhön eikä kukaan kannellut ja asia hyväksyttiin kaikessa hiljaisuudessa ja sen jälkeen kävi ilmi ettei kohdemaa ota heitä edes vastaan. Asia tullaan aina hyväksymään tutulla kaavalla. Ensin annetaan vastustajien puhua tyhjille saleille ja sitten kannattajat, kun kaikki kokousväki on saapunut paikalle. Sitten ei puhuta enään Raamatusta kuin rakkaus ja suvaitsevaisuus kohdat muut ovat yliviivattuja. On sama kun olisi vihreiden kokouksessa. Äänestyksen lopputuksesta ei ole mitään epäselvää jo ennen kokoustakaan. Näin kirkko jatkaa luopustilaansa.

16

102

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Laittomuudelle tultava loppu

      • totuus tosiaan

        Etkös sinä ole tehnyt avioeron raamatun käskyjen vastaisesti? kunnioitiko lakia silloin?

      • ergio
        totuus tosiaan kirjoitti:

        Etkös sinä ole tehnyt avioeron raamatun käskyjen vastaisesti? kunnioitiko lakia silloin?

        Useimmat uskovat eivät noudata omien oppiensa lakeja ja käskyjä mutta vaativat toisia niitä noudattamaan .

      • ergio kirjoitti:

        Useimmat uskovat eivät noudata omien oppiensa lakeja ja käskyjä mutta vaativat toisia niitä noudattamaan .

        ergio
        ____
        Lain arvoa ei vähennä se ettei sitä joku noudata.

      • ergio
        pertsa2012 kirjoitti:

        ergio
        ____
        Lain arvoa ei vähennä se ettei sitä joku noudata.

        Miksi et siis lausu tuomiota nimimerkistä "totuusvoittaaaina" ???

      • ergio kirjoitti:

        Miksi et siis lausu tuomiota nimimerkistä "totuusvoittaaaina" ???

        ergio sanoi :
        Miksi et siis lausu tuomiota nimimerkistä "totuusvoittaaaina" ???
        __________
        Sinä kuulut Lassila&Tikanojan ongelmajätekuormaan.

      • ergio
        pertsa2012 kirjoitti:

        ergio sanoi :
        Miksi et siis lausu tuomiota nimimerkistä "totuusvoittaaaina" ???
        __________
        Sinä kuulut Lassila&Tikanojan ongelmajätekuormaan.

        Onko todella noin vaikeaa pertsa seurata Jumalan asettamia sääntöjä?

        "Sinä kuulut Lassila&Tikanojan ongelmajätekuormaan."

        Onko sinulla tapana uhkailla toisia kirjoittajia jos rupeaa ahdistamaan se että et kehtaa tuomita heteroa syntistä mutta osoittelet homojen syntiä?

    • Lukija2

      "Naispappeus on laiton."

      Raamatun kirjaiumellisen tulkinnan mukaisia pappeja eli yhden vaimon miehiä ei ole missään kristillisessä kirkossa, sillä katolisen kirkon pappien ja ortodoksipiipojen tulee olla naimattomia ja luterilaisesa kirkossa on myös naispappeja.

      Jos joku ei hyväksy luterilaisen kirkon naispapeutta, mutta haluaa kuitenkin kuulua luterilaiseen kirkkoon, niin hän voi mennä Luther-säätiön tilaisuuksiin.

      • Lukija3

        "niin hän voi mennä Luther-säätiön tilaisuuksiin."

        Tai muuttaa Afrikkaan.

      • Lukija2
        Lukija3 kirjoitti:

        "niin hän voi mennä Luther-säätiön tilaisuuksiin."

        Tai muuttaa Afrikkaan.

        "Tai muuttaa Afrikkaan."

        Jos ei hyväksy naispapautta, ei sitä Suomesta mihinkään Afrikkaan tarvitse muuttaa, kun täällä on Luther-säätiö. Ei muuta kuin sinne vain kaikki ne luterilaiset, jotka eivät hyväksy naispapeutta. Pienessä Luthe-säätiössä varmaankin mielellään otettaisiin vastaan jokainen uusi jäsen.

      • Lukija3
        Lukija2 kirjoitti:

        "Pienessä Luthe-säätiössä varmaankin mielellään otettaisiin vastaan jokainen uusi jäsen."

        Luther säätiö on itseasiassa aika nihkeitä niistä jotka yrittävät liittyä, on helpompaa muuttaa Afrikkaan kun liittyä Luther säätiöön.

        Esim.pitää olla avoimesti antisemitistinen.

        En tunne Luther-säätiötä. Jos sinä Lukija3 tunnet, niin anna sitten asiallisia tietoja Luther-säätiöstä. Ei oikein vaikuta uskottavalta, että Luther-säätiö olisi "avoimesti antisemitistinen" nykyaikana.

      • Lalli100
        Lukija3 kirjoitti:

        "Pienessä Luthe-säätiössä varmaankin mielellään otettaisiin vastaan jokainen uusi jäsen."

        Luther säätiö on itseasiassa aika nihkeitä niistä jotka yrittävät liittyä, on helpompaa muuttaa Afrikkaan kun liittyä Luther säätiöön.

        Esim.pitää olla avoimesti antisemitistinen.

        "Esim.pitää olla avoimesti antisemitistinen"

        Nyt olis varsin hauskaa saada joku, edes tekaistu tai wikipedia-lähde tähän väitteeseen.

        Itse olen nykyään jotakin ateistin ja angnostikon välistä mutta tuollaista väitettä en ole ikinä kuullut vaikka ihmiset paljon näistä liikkeistä paskaa puhuukin. Ei saa valehdella vaikka itse uskonto olisi kuinka etäistä.

      • Lukija3
        Lalli100 kirjoitti:

        Sanoohan se jo säätiön nimikin!

        Lutherin ankara suhde juutalaisiin on saanut puolustelijoita ja syyttäjiä. Lutherilta löytyy suopeampaa ja aivan nykypäivän mukaan sairaalloisena pidettävää suhtautumistapaa juutalaisia kohtaan.

        Ymmärtävämmissä kohdissa hän uskoi, etteivät he olleet kääntyneet kristinuskoon lähinnä kristittyjen harjoittaman syrjinnän takia. Tästä on esimerkkinä hänen nuoruuden tuotannostaan Dass Jesus Christus eyn geborener Jude sey (Ettäkö Jeesus Kristus olisi syntyperältään juutalainen). Kun hänen Vanhan testamentin messiasprofetioita hyödyntävä julistuksensa ei kuitenkaan onnistunut käännyttämään suuremmin juutalaisia, hänen mielipiteensä joidenkin tutkijoiden mukaan hiljakseen muuttuivat. Tämän katsannon mukaan Luther olisi uskonut, että Jumala oli hylännyt tämän uskonnon kannattajat.kenen mukaan? Hylkäämisen merkkinä olisi ollut juutalaisten jo 1400 vuotta kestänyt maanpako.kenen mukaan?

        Toisten Luther-tutkijoiden mukaan taas Lutherin suhde juutalaisiin on ollut johdonmukainen ja varsin muuttumaton.kenen mukaan? Luther inhosi juutalaisia muun muassa sen tähden, että joutui heidän käännyttämisensä kohteeksi ja kirjoitti kirjassaan Juutalaisista ja heidän valheistaan (s 77.) "Kolme oppinutta juutalaista tuli luokseni siinä toivossa, että he saisivat minusta uuden juutalaisen, koska me täällä Wittenbergissä aloimme lukea hepreaa". Hän saarnasi juutalaisten noudattavan pahoja epäkristillisiä tapoja, sillä juutalaiset olivat muun muassa herjanneet Neitsyt Mariaa huoraksi ja Jeesusta äpäräksi. ( s. 157) Koska Jeesus on Raamatun mukaan Jumala, juutalaiset syyllistyivät Lutherin mielestä jumalanpilkkaan. Lisäksi juutalaiset pyrkivät käännyttämään kristittyjä juutalaiseen uskontoon ja katsoivat, ettei kristittyä esivaltaa tarvitse kunnioittaa. Lutherin kirjaa Juutalaisista ja heidän valheistaan (Von Juden und ihre Lügen) on pidetty Lutherin tuotannon häpeäpilkkunakenen mukaan?, sillä kirjaan sisältyy "juutalaisten valheiden" kuulemisesta pääsemiseksi kehotuksia esivallalle polttaa juutalaisten synagogia, keräämään juutalaiset kaupungeissa omiin suljettuihin kortteleihinsa (gettoihin) ja viemään laiskat juutalaiset ahkeruuden oppimista varten työleireihin kaupunkien ulkopuolelle. Myös hengen riistäminen juutalaisilta kuului Lutherin kirjassa oikeutettuihin toimenpiteisiin kristinuskon puolesta. Koska Luther katsoi Raamatun nojalla, että muun muassa jumalanpilkka, kristittyjen eksyttäminen pois Kristuksesta ja esivallan halveksiminen ovat vääryyksiä, hän kehotti esivaltaa rankaisemaan vääryyttä tekeviä juutalaisia

        Hei,

        uskaltaisin väittää, että et vastannut kysymykseen. Rinnastit kyllä Lutherin ja hänen nimeään kantavan säätiön mutta et antanut lähdettä antisemitismiväitteidesi tueksi.

      • Lukija3 kirjoitti:

        "Pienessä Luthe-säätiössä varmaankin mielellään otettaisiin vastaan jokainen uusi jäsen."

        Luther säätiö on itseasiassa aika nihkeitä niistä jotka yrittävät liittyä, on helpompaa muuttaa Afrikkaan kun liittyä Luther säätiöön.

        Esim.pitää olla avoimesti antisemitistinen.

        "Luther säätiö on itseasiassa aika nihkeitä niistä jotka yrittävät liittyä, on helpompaa muuttaa Afrikkaan kun liittyä Luther säätiöön."

        Oletko yrittänyt liittyä????

        Liittyminen on erittäin helppoa ei muuta kuin täytä ilmoittautumis kaavake

    Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      97
      2183
    2. En löydä sinua

      En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k
      Ikävä
      22
      2181
    3. Mihin kaivattusi

      Ja sinun juttusi kaatui?
      Ikävä
      48
      1993
    4. Mihin se sysipska hävisi?

      Katso Frida Kahlo elämäkerta ja opi.
      Ikävä
      32
      1517
    5. Hajoaako persut kuten 2017?

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen
      Maailman menoa
      213
      1462
    6. Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle

      IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt
      Kankaanpää
      36
      1371
    7. Opettelen sun jokaisen virheen

      ja rakastan sua.
      Ikävä
      30
      1346
    8. Mitä uskot sinun

      Ja kaivattusi välillä tulevan tapahtumaan lähiaikoina
      Ikävä
      95
      1141
    9. Ne oli ne hymyt

      Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä
      Ikävä
      20
      1046
    10. Mitä haluat oikeasti

      Mun ymmärtävän? Sitäkö ettet rakasta ja ole valmis mihinkään?
      Ikävä
      26
      996
    Aihe