"Hyvät uutiset olisi jo kerrottu"
Tulee eittämättä mieleen Päivi Lipposen taannoinen puhe eduskunassa, kun ulkomaalaiset tappoi tuhopolttaen muutamia suomalaisia.
Kansanedustaja Päivi Lipponen, SDP, häpäisi vainajia käyttämällä kolmen murhatun ihmisen ruumiita poliittisina keppihevosinaan
"Tuhopoltto oli rasismia"
Kansanedustaja Päivi Lipponen (sd) sanoo, että Tampereen tuhopoltossa kyse on rasismista.
- Minä vetoan ihmisiin, että me maltilliset suomalaiset sanoudumme irti tällaisesta sairaasta väkivallasta ja rasismista, Lipponen sanoi tänään julkistamassaan tiedotteessa.
IS ei tavoittanut Lipposta kommenttia varten. Tampereen tuhopolton tutkinnanjohtaja sanoi tämän päivän Helsingin Sanomissa, että ainakaan toistaikseksi teolle ei ole löytynyt rasistisia motiiveja.
Päivi Lipponen (sd) mukaan raja on nyt kuitenkin ylitetty. Hänen mukaansa Tampereen tapahtumia ei voida enää katsoa hiljaa sivusta.
- Haluaisin olla järjestämässä kunnon mielenosoitusta tai marssia rasismia vastaan, jossa ilmenisi joukkovoiman vahvuus. Nyt on osoitettava solidaarisuutta maahanmuuttajia kohtaan, Lipponen vaatii.
Tampereen palo sai alkunsa Pizzeria Julietista, jonka omistajat ovat ulkomaalaistaustaisia."
http://uusiviesti.blogspot.fi/2010/11/paivi-lipponen-syytti-suomalaisia.html

Vastaukset 3
Vanhimmat
tuhopoltto!
Mänty tuli yllättäen eteen.
Päkä on Paavoakin seniilimpi.