Kuinka moni katsastamaton pysäytetään.

Montako maksua vuosittain annetaan katsastamattomalla autolla ajamisesta.
11378
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

En tiedä, mutta vuonna 2012 ajoin vuoden katsastamattomalla autolla, katsastamattomuus johtui puhataasta unohduksesta ja tajusin asian vasta jälkikäteen, vuodessa tulee kilometrejä noin 30 000 joten eipä noita paljoa valvota.

Äänestä

en tiedä minäkään vastausta kysymykseesi,mutta itse olen ajanut vuodesta 2005 asti katsastamattomalla autolla eikä ikinä ole pysäytetty.

Äänestä

Säästöä kunnes jyräät katsastamattomalla autollasi ihmisen päälle. Tai olet syyllisenä osapuolena peltikolarissa. Ei vakuutusyhtiöt noissa tilanteissa katso läpi sormien.

Katsastamaton auto on käyttökiellossa ja sillä saa ajaa ainoastaan matkan katsastuskonttorille, kun aika on ensin varattuna.

Äänestä
  • Ei pidä paikkansa. Katsastamattomalla autolla saa ajaa.

    Katsastamattomalla autolla jyrätään ihmisen päälle yhtä todennäköiseti kuin katsastetulla autolla. Katsastaminen ei vaikuta asiaan.

    Äänestä

vielä pitää varata katsastusaika?

Äänestä
  • katsastusaika pitää olla varattuna jos on liikkeellä katsastamattomalla ja siis käyttökiellossa olevalla autolla-> käyttökielto voimassa kun auton leima umpeutuu eikä sille ole haettu vikalistaa.

    ajokielto taas tulee jos autoa on käyty konttorilla näyttämässä eikä sitä ole määräaikaan mennessä viat korjattuna katsastuksessa hyväksytty.

    käyttökiellossa olevan auton ollessa osallisena liikennevahingossa vakuutus korvaa syyttömän osapuolen kaikki vahingot ja omat henkilövahingot. käyttökieltoajalta peritään nelinkertainen vakuutusmaksu.

    Äänestä

Poliisit harrastaa liikennevaloissa valvontaa.
Jos näkyy "poikkeava" auto, niin samantien näpytellään rekkari tietokoneelle, joka kertoo auton tiedot.
Kun on oikein tylsää, niin tuota ehtii tehdä kymmeniä kertoja työvuoron aikana.

Äänestä

Tiedän useammankin ihmisen jotka ovat ajelleet jo vuosia katsatamattomalla autolla eivätkä ole vielä kertaakaan jääneet kiinni. Yhdellä heistä on kohtuullisen uusi auto (alle 10 vuotta) mutta autossa on niin kallis vika ettei hänellä ole ollut varaa tehdä minkäänlaista huoltoa.

Eli siis jos auto näyttää (ja kuulostaa) ehjältä niin harvemmin poliisi tuntuu pysäyttävän.

Äänestä

Ettekö katsoneet tv-ohjelmaa, jossa oli seuraavaa:

Tänä vuonna otetaan käyttöön poliisiautoissa järjestelmiä, jotka lukevat auton rekisterilapun. Järjestelmä hälyttää, jos auto on katsastamaton, ei maksettu käyttömaksua, diesel-veroa tai on varastettu.
Näitä on jo Englannissa. Siellä osataan laittaa köyhät kyykkyyn.

Kuulin jo ainakin 1 v sitten sisäpiiritietona tästä tietojärjestelmästä.

Äänestä
  • olisit sinäkin katsonut ja kuunnellut hieman tarkemmin sitä ohjelmaa niin tietäisin että kyseinen lukulaite on vasta kokeilussa Oulun seudulla ja ehkä otetaan myöhemmin käyttöön myös muualla suomessa.

    Äänestä

Tästä syystä en ole maksanut veroja 2,5 vuoteen. Tähän asti selvinnyt.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ilmaismatkat kirjoitti:

Montako maksua vuosittain annetaan katsastamattomalla autolla ajamisesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu