Jeesus puhui opetuslapsilleen vertauksen siitä, mihin taivasten valtakuntaa voi verrata. Hän sanoi taivastenvaltakuntaa voitavan verrata kuninkaaseen, joka laittoi häät pojallensa ja lähetti palvelijansa kutsumaan vieraita häihin.
Hän kertoi siitä, miten moni kutsun saanut hylkäsi kutsun. Nuo palvelijat joutuivat kokemaan kovia viestittäessaan kutsua. Heitä jopa tapettiin sen takia, että veivät tuota kutsua eteenpäin. Kuningas ei antanut periksi, vaan lähetti palvelijansa viemään kutsua sellaisten henkilöiden luokse, johon varmasti moni muu kuningas ei olisi edes katsonut. Joukossa oli pahoja ja hyviä ihmisiä ja kaikki saivat kutsun tulla häihin.
Kävi niin, että eräs mies oli ottanut kutsun vastaan, mutte ei ollut riisunut vanhoja vaatteitaan, eikä vaihtanut juhla-asua ylleen. Kuningas vangitutti tuon kutsun saaneen miehen ja hänet heitettiin ulos häähuoneesta.
Samoinhan tapahtuu kaiken aikaa. Me viemme kutsua, meitä jopa tapetaan sen takia. Ihmiset kieltäytyvät ottamasta kutsua vastaan, kuka minkäkin syyn takia. Me jatkamme, kutsumme Jumalan työtovereina ihmisiä Jeesuksen luokse. Toiset tulevatkin. Tulevat nöyrinä ja alkavat tutkia miten saisivat päälleen puhtaan juhla-asun, mutta monet tulevat vanhoissa vaatteisaan aikomattakaan puhdistautua juhlaa varten. Nuo ovat heitä, jotka kyllä tulivat uskoon, ottivat kutsun vastaan, mutta eivät koskaan uudistuneet mieleltään. Nuo kertovat innolla siitä, miten he heti kutsun saatuaan uudestisyntyivät ja jäävät siihen luuloon ja heidän vaatteensa likaantuu vain entisestään.
Nuo, jotka alkoivat heti kutsun saatuaan tutkia miten saisivat ylleen juhla-asun alkoivat heti riisua vanhoja vaatteitaan ja etsiä juhla-asua ylleen. He käsittivät Jeesuksen kertomuksen uudestisyntymisestä. He tiesivät, että ensin on riisuttava vanhat vaatteet alta, jotta uusi vaate ei likaantuisi.
He valmistautuvat häihin.
Matteus 22
1 Ja Jeesus rupesi taas puhumaan heille vertauksilla ja sanoi:
2 "Taivasten valtakunta on verrattava kuninkaaseen, joka laittoi häät pojallensa.
3 Ja hän lähetti palvelijansa kutsumaan häihin kutsuvieraita, mutta nämä eivät tahtoneet tulla.
4 Vielä hän lähetti toisia palvelijoita lausuen: 'Sanokaa kutsutuille: Katso, minä olen valmistanut ateriani, minun härkäni ja syöttilääni ovat teurastetut, ja kaikki on valmiina; tulkaa häihin'.
5 Mutta he eivät siitä välittäneet, vaan menivät pois, mikä pellolleen, mikä kaupoilleen;
6 ja toiset ottivat kiinni hänen palvelijansa, pitelivät pahoin ja tappoivat.
7 Mutta kuningas vihastui ja lähetti sotajoukkonsa ja tuhosi nuo murhamiehet ja poltti heidän kaupunkinsa.
8 Sitten hän sanoi palvelijoillensa: 'Häät ovat valmistetut, mutta kutsutut eivät olleet arvollisia.
9 Menkää siis teiden risteyksiin ja kutsukaa häihin, keitä tapaatte.'
10 Ja palvelijat menivät ulos teille ja kokosivat kaikki, keitä vain tapasivat, sekä pahat että hyvät, ja häähuone tuli täyteen pöytävieraita.
11 Mutta kun kuningas meni katsomaan pöytävieraita, näki hän siellä miehen, joka ei ollut puettu häävaatteisiin.
12 Ja hän sanoi hänelle: 'Ystävä, kuinka sinä olet tullut tänne sisälle, vaikka sinulla ei ole häävaatteita?' Mutta hän jäi sanattomaksi.
13 Silloin kuningas sanoi palvelijoille: 'Sitokaa hänen jalkansa ja kätensä ja heittäkää hänet ulos pimeyteen'. Siellä on oleva itku ja hammasten kiristys.
14 Sillä monet ovat kutsutut, mutta harvat valitut."
Hän kertoi siitä, miten moni kutsun saanut hylkäsi kutsun. Nuo palvelijat joutuivat kokemaan kovia viestittäessaan kutsua. Heitä jopa tapettiin sen takia, että veivät tuota kutsua eteenpäin. Kuningas ei antanut periksi, vaan lähetti palvelijansa viemään kutsua sellaisten henkilöiden luokse, johon varmasti moni muu kuningas ei olisi edes katsonut. Joukossa oli pahoja ja hyviä ihmisiä ja kaikki saivat kutsun tulla häihin.
Kävi niin, että eräs mies oli ottanut kutsun vastaan, mutte ei ollut riisunut vanhoja vaatteitaan, eikä vaihtanut juhla-asua ylleen. Kuningas vangitutti tuon kutsun saaneen miehen ja hänet heitettiin ulos häähuoneesta.
Samoinhan tapahtuu kaiken aikaa. Me viemme kutsua, meitä jopa tapetaan sen takia. Ihmiset kieltäytyvät ottamasta kutsua vastaan, kuka minkäkin syyn takia. Me jatkamme, kutsumme Jumalan työtovereina ihmisiä Jeesuksen luokse. Toiset tulevatkin. Tulevat nöyrinä ja alkavat tutkia miten saisivat päälleen puhtaan juhla-asun, mutta monet tulevat vanhoissa vaatteisaan aikomattakaan puhdistautua juhlaa varten. Nuo ovat heitä, jotka kyllä tulivat uskoon, ottivat kutsun vastaan, mutta eivät koskaan uudistuneet mieleltään. Nuo kertovat innolla siitä, miten he heti kutsun saatuaan uudestisyntyivät ja jäävät siihen luuloon ja heidän vaatteensa likaantuu vain entisestään.
Nuo, jotka alkoivat heti kutsun saatuaan tutkia miten saisivat ylleen juhla-asun alkoivat heti riisua vanhoja vaatteitaan ja etsiä juhla-asua ylleen. He käsittivät Jeesuksen kertomuksen uudestisyntymisestä. He tiesivät, että ensin on riisuttava vanhat vaatteet alta, jotta uusi vaate ei likaantuisi.
He valmistautuvat häihin.
Matteus 22
1 Ja Jeesus rupesi taas puhumaan heille vertauksilla ja sanoi:
2 "Taivasten valtakunta on verrattava kuninkaaseen, joka laittoi häät pojallensa.
3 Ja hän lähetti palvelijansa kutsumaan häihin kutsuvieraita, mutta nämä eivät tahtoneet tulla.
4 Vielä hän lähetti toisia palvelijoita lausuen: 'Sanokaa kutsutuille: Katso, minä olen valmistanut ateriani, minun härkäni ja syöttilääni ovat teurastetut, ja kaikki on valmiina; tulkaa häihin'.
5 Mutta he eivät siitä välittäneet, vaan menivät pois, mikä pellolleen, mikä kaupoilleen;
6 ja toiset ottivat kiinni hänen palvelijansa, pitelivät pahoin ja tappoivat.
7 Mutta kuningas vihastui ja lähetti sotajoukkonsa ja tuhosi nuo murhamiehet ja poltti heidän kaupunkinsa.
8 Sitten hän sanoi palvelijoillensa: 'Häät ovat valmistetut, mutta kutsutut eivät olleet arvollisia.
9 Menkää siis teiden risteyksiin ja kutsukaa häihin, keitä tapaatte.'
10 Ja palvelijat menivät ulos teille ja kokosivat kaikki, keitä vain tapasivat, sekä pahat että hyvät, ja häähuone tuli täyteen pöytävieraita.
11 Mutta kun kuningas meni katsomaan pöytävieraita, näki hän siellä miehen, joka ei ollut puettu häävaatteisiin.
12 Ja hän sanoi hänelle: 'Ystävä, kuinka sinä olet tullut tänne sisälle, vaikka sinulla ei ole häävaatteita?' Mutta hän jäi sanattomaksi.
13 Silloin kuningas sanoi palvelijoille: 'Sitokaa hänen jalkansa ja kätensä ja heittäkää hänet ulos pimeyteen'. Siellä on oleva itku ja hammasten kiristys.
14 Sillä monet ovat kutsutut, mutta harvat valitut."
Vastaukset 355
Vanhimmat
Jeesus opettaa Nikodemukselle uudestisyntymisestä. Nikodemus, joka oli juutalaisten hallitusmies ja israelilaisten opettaja, uskoi Jeesuksen tekevän Jumalan tekoja, eli Nikodemus oli USKOSSA. Siltikin Jeesus sanoo Nikodemukselle, että tämänkin täytyy syntyä uudesti. "7 Älä ihmettele, että minä sanoin sinulle: teidän täytyy syntyä uudesti, ylhäältä."
Nikodemus oli siis uskovainen mies, israelin opettaja, mutta ei ollut syntynyt uudesti. Vaikka hän olikin Jumalan Sanan opettaja, ei hän ollut itse vielä tuossa vaiheessa käsittänyt sitä, että Jumalan Sana Pyhän Hengen todistuksella synnyttää ihmisen uudeksi, eli riisuu vanhan vaatteen ja pukee uuteen vaatteeseen.
Nikodemus tuli yöllä Jeesuksen luokse, sillä toki hän tiesi, että jos hän julkisesti menisi kohtaamaan Jeesusta, vanhat ystävät alkaisivat syyttää häntä ja hylkäisivät hänet. Niinhän tapahtuu tänäänkin. Ihminen, joka on saanut Jumalan Sanan ja Pyhän Hengen kasvatuksen ja uudistunut mieleltään, joutuu kokemaan sen, että vahat ystävät eivät enää käsitä häntä, eivätkä hyväksy häntä, vaan alkavat loppumattoman arvostelun ja syyttämisen. Jeesus antaa sellaisen ieksen ihmiselle, että yksin ihminen ei voi sitä kantaa, mutta yksin hän ei sitä kannakkaan. Uudestisyntymisessä ihminen liitetään Jeesuksen ruumiiseen ja siitä hän saa kaiken. Saa VOIMAN ja uskon, jossa tapahtuu valtavasti asioita kaiken aikaa, eli toimivan uskon. Tuossa ruumiissa ihminen on suojassa maailmalta ja tuossa ruumiissa hän säilyy puhtaana, eli häävaatteet on puettu valmiiksi ylle. Tulkoon häät milloin vain.
Johannes 3
1 Mutta oli mies, fariseusten joukosta, nimeltä Nikodeemus, juutalaisten hallitusmiehiä.
2 Hän tuli Jeesuksen tykö yöllä ja sanoi hänelle: "Rabbi, me tiedämme, että sinun opettajaksi tulemisesi on Jumalasta, sillä ei kukaan voi tehdä niitä tunnustekoja, joita sinä teet, ellei Jumala ole hänen kanssansa."
3 Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa".
4 Nikodeemus sanoi hänelle: "Kuinka voi ihminen vanhana syntyä? Eihän hän voi jälleen mennä äitinsä kohtuun ja syntyä?"
5 Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan.
6 Mikä lihasta on syntynyt, on liha; ja mikä Hengestä on syntynyt, on henki.
7 Älä ihmettele, että minä sanoin sinulle: teidän täytyy syntyä uudesti, ylhäältä.
8 Tuuli puhaltaa, missä tahtoo, ja sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee; niin on jokaisen, joka on Hengestä syntynyt."
9 Nikodeemus vastasi ja sanoi hänelle: "Kuinka tämä voi tapahtua?"
10 Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Sinä olet Israelin opettaja etkä tätä tiedä!
11 Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: me puhumme, mitä tiedämme, ja todistamme, mitä olemme nähneet, ettekä te ota vastaan meidän todistustamme.
12 Jos ette usko, kun minä puhun teille maallisista, kuinka te uskoisitte, jos minä puhun teille taivaallisista?
13 Ei kukaan ole noussut ylös taivaaseen, paitsi hän, joka taivaasta tuli alas, Ihmisen Poika, joka on taivaassa.
14 Ja niinkuin Mooses ylensi käärmeen erämaassa, niin pitää Ihmisen Poika ylennettämän,
15 että jokaisella, joka häneen uskoo, olisi iankaikkinen elämä.
16 Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.
17 Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi.
18 Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita; mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen.
19 Mutta tämä on tuomio, että valkeus on tullut maailmaan, ja ihmiset rakastivat pimeyttä enemmän kuin valkeutta; sillä heidän tekonsa olivat pahat.
20 Sillä jokainen, joka pahaa tekee, vihaa valkeutta eikä tule valkeuteen, ettei hänen tekojansa nuhdeltaisi.
21 Mutta joka totuuden tekee, se tulee valkeuteen, että hänen tekonsa tulisivat julki, sillä ne ovat Jumalassa tehdyt."
>> Jeesus puhui opetuslapsilleen vertauksen siitä, mihin taivasten valtakuntaa voi verrata. >>
Ei suinkaan, vaan Jeesus osoittaa näissä kolmessa peräkkäisessä vertauksessa sanansa fariseuksille. Puhe alkaa Matt. 21. luvun puolelta.
Viimeisen vertauksen " Sillä monet ovat kutsutut, mutta harvat valitut." , koskee kaikkia näitä vertauksia.
Fariseukset kalkitsivat kylläkin ulkokuoren valkoiseksi, mutta sisin, sydän, jonka vain Jumala voi puhdistaa, jäi puhdistamatta, koska he eivät uskoneet Herraan Jeesukseen.
7. Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitten teki teidän keskuudessanne sen valinnan, että pakanat minun suustani saisivat kuulla evankeliumin sanan ja tulisivat uskoon.
8. Ja Jumala, sydänten tuntija, todisti heidän puolestansa, antaen heille Pyhän Hengen samoinkuin meillekin.
9. eikä tehnyt mitään erotusta meidän ja heidän kesken, sillä hän puhdisti heidän sydämensä uskolla.
10. Miksi te siis nyt kiusaatte Jumalaa ja tahdotte panna opetuslasten niskaan ikeen, jota eivät meidän isämme emmekä mekään ole jaksaneet kantaa?
11. Mutta me uskomme Herran Jeesuksen armon kautta pelastuvamme, samalla tapaa kuin hekin."
Apt. 15.
Älkäämme ohjatko ketään farisealaiseen ulkokultaisuuteen.
ET USKALTANUT, vai piditkö sen itsensä selvänä että Puhdas pääsee juhliin?
Et kirjoittanut --> eikä vaihtanut PUHTAAN juhla-asua ylleen
>> Nuo, jotka alkoivat heti kutsun saatuaan tutkia miten saisivat ylleen juhla-asun alkoivat heti riisua vanhoja vaatteitaan ja etsiä juhla-asua ylleen. He käsittivät Jeesuksen kertomuksen uudestisyntymisestä. He tiesivät, että ensin on riisuttava vanhat vaatteet alta, jotta uusi vaate ei likaantuisi.
He valmistautuvat häihin. >>
Eihän Raamattu tässä kohtaa noin ilmoita.
Pahojen ja hyvien joukossa oli eräs mies, joka ei ollut puettu häävaatteisiin.
Ja mies jäi sanattomaksi.
Uskon, että kysymyksessä oli omavanhurskauteen itsensä pukenut, omasta mielestään synnitön, joka jäi sanattomaksi, koska luuli puhdistaneensa vaattensa itse puhtaiksi.
Ei ihminen omilla teoillaan voi tulla niin puhtaaksi, ettei tahraisi ylhäältä puettavaa "villan valkoista", tahratonta ja rypytöntä häävaatetta.
Sana opettaa Jumalan Sanan kasvattavan pelastukseen ja käskee meidän halata väärentämätöntä Sananmaitoa kuin olisimme vastasyntyneitä. Ei ihminen omalla puhdistuksella voi riisuutua ja pukeutua uuteen, vaan ihmisen pitää ottaa Sana vastaan uskossa, eli katsoa Jumalan Poikaan, joka on Jumalan Sana, kuunnella Häntä ja kääntyä pahoista teoista parannukseen, kuten Sana ohjaa ja neuvoo.
Saadessamme kutsun tulla uskoon, tarkoittaa se sitä, että tulemme siihen uskoon, jonka Jeesus puhui tänne ollessaan Ihmisen Poika. Jeesus opetti lain mukaan. Laki on annettu meille, jotta me tietäisimme missä meidän on tehtävä parannus. Laista ei pääse vapauteen omilla teoilla, vaan vain uskon kautta Jeesukseen.
Emme siis voi puhdistaa itse itseämme, vaan sen tekee Elävän Veden Lähde, Herra. Siksi evankeliumi on meille se ruoka, jota meidän tulee syödä. Paavalikin kertoo synnyttäneensä Jumalalle lapsia evankeliumilla. Evankeliumi on Jeesus, eli kaikke se mitä Hän puhui ja opetti.
Juhlapuvun alle ei voi jäädä likaa, eikä saastuneita vaatteita ja siksi ennen juhlapuvun ylle laittamista on PESO, eli pesu.
Pietari kävi julistamassa evankeliumia Jeesuksesta Kristuksesta Korneliuksen kodissa. Kuulijat uskoivat sanan ja ottivat evankeliumin uskossa vastaan.
Kuulijakunta sai Pyhän Hengen lahjan välittömästi.
Sanassa sanotaan " Jumala puhdisti heidän sydämensä uskolla".
Pyhä Henki tuli puhtaaseen sydämeen, uskon kautta, ei omien tekojen kautta.
7. Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitten teki teidän keskuudessanne sen valinnan, että pakanat minun suustani saisivat kuulla evankeliumin sanan ja tulisivat uskoon.
8. Ja Jumala, sydänten tuntija, todisti heidän puolestansa, antaen heille Pyhän Hengen samoinkuin meillekin.
9. eikä tehnyt mitään erotusta meidän ja heidän kesken, sillä hän puhdisti heidän sydämensä uskolla.
10. Miksi te siis nyt kiusaatte Jumalaa ja tahdotte panna opetuslasten niskaan ikeen, jota eivät meidän isämme emmekä mekään ole jaksaneet kantaa?
Apt. 5.
Paavali vanhanakin vielä toteaa olevansa syntisistä suurin, tarkoittaen lihaansa, jos häävaatteet puettaisiin vain täydellisen puhtaiden päälle, niin vain Jeesus olisi kelvollinen, ei yksikään ihminen, vaikka kuinka puhtaalta omasta mielestään kokisi olevansa.
Kysymys on siitä annammeko Jeesuksen sovituksen tulla omalle kohdallemme.
Kaikkiin ja kaikiile on lupaus.
22. se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta.
23. Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla
24. ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa,
25. jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä, ..
Room. 3.
Se on lahja, ei omaa ansiota.
Puhdistetaan ensin Paavalin maine. Kysynkin sinulta Usko Toivonen sitä, että oletko itse lukenut Raamatusta tuosta Paavalin kertomasta syntisistä suurin olemisestaan. Kysyn sen takia tuota, kun tiedän monien luottavan ihmisopettajiin ja ottavan heiltä raamatunselityksiä vastaan, tutkimatta ollenkaan opettaako raamatunselittäjä oikein.
Lue Raamatusta nyt tuo luku, jonka sisällä Paavali kertoo olevansa syntisistä suurin ja huomioi se, miksi hän alentaa itseään noin, minkä teon/tekojen takia. Mieti, mikä oli se teko/teot ja missä vaiheessa hän teki ne, joista Paavali kertoo syntisistä suurimmaksi itseään alentaen.
Jumala puhdistaa valittujensa sydämen USKOLLA. Siitä me kaiken aikaa täällä pyrimme keskustelemaan, vaikka emme aina toisiamme käsittäkään. Siis, Jumala puhdistaa valittujensa sydämen uskolla. Millä uskolla? Sillä uskolla, joka on Jeesus, Jumalan Sana, jonka Pyhä Henki kirkastaa Jumalan valituille.
Pietari varoittaa ikeestä, jota kanssamatkaajat/kasvamattomat uskovaiset pyrkivät laittamaan toistensa päälle. Muutama fariseus oli tullut USKOON, mutta ei ollut vielä ottanut Jumalan Sanaa vastaan niin, että olisi tullut tuntemaan sen uskon, jonka evankeliumi meille antaa ja siksi nuo fariseukset vaativat edelleenkin vanhan liiton tekoja. Käskivät ympärileikkauttaa uskoon tulleita ja käskivät noiden noudattaa Mooseksen lakia. Eivät käsittäneet ainakaan tuossa vaiheessa vielä, että ympärileikkausta ei suoriteta uudessa liitossa käsin, vaan sen suorittaa Jumala Itse valitulleen.
Eivät tuossa vaiheessa käsittäneet sitä, että Mooseksen laki ei ollut enää voimassa, sillä pappeuden vaihduttua vaihtui laki. Jeesus tuli Ylimmäksi papiksi ja Hän toi uuden lain Tempeliinsä, eli RAKKAUDEN LAIN. Ylimmäinen pappimme kertoi rakkauden pitävän koko lain voimassa ja muistutti kuulijoilleen käskyistä.
Kaikki Jumalan kutsun saaneet saavat Pyhän Hengen lahjan, joka annetaan KIRKASTAMAAN Jumalan ainoa Poika, eli Jumalan Sana, evankeliumi.
Siis kaikille annetaan Pyhän Hengen lahja, mutta kaikki eivät ala koskaan ottamaan Sanan pesua vastaan ja näin Pyhän Hengen lahja joutuu jossakin vaiheessa vetäytymään pois noiden päältä, joilla ei ole intoa, eikä halua tutustua Herraan.
He, jotka haluavat sydämestään saada Pyhän Hengen kasteen, eli haluavat uudistua mieleltään, saavat sen kasteen Jumalan armosta. Tuota kastetta ei voi antaa yksikään ihminen ja siitä Johannes Kastajakin kertoo.
Pyhän Hengen lahja tulee ihmisen päälle kirkastamaan Jumalan Sanaa ja Pyhän Hengen kasteen saavat he, jotka suostuvat ottamaan peson vastaan. Kaikki nöyrät ottavat Jeesuksen, sielujen Paimenen opastamaan itsensä Jumalan luokse. Kaikki nöyrät suostuvat Sanan pesuun.
Apostolien teot 15
5 Mutta fariseusten lahkosta nousivat muutamat, jotka olivat tulleet uskoon, ja sanoivat: "Heidät on ympärileikattava ja heitä on käskettävä noudattamaan Mooseksen lakia".
6 Niin apostolit ja vanhimmat kokoontuivat tutkimaan tätä asiaa.
7 Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitten teki teidän keskuudessanne sen valinnan, että pakanat minun suustani saisivat kuulla evankeliumin sanan ja tulisivat uskoon.
8 Ja Jumala, sydänten tuntija, todisti heidän puolestansa, antaen heille Pyhän Hengen samoinkuin meillekin.
9 eikä tehnyt mitään erotusta meidän ja heidän kesken, sillä hän puhdisti heidän sydämensä uskolla.
10 Miksi te siis nyt kiusaatte Jumalaa ja tahdotte panna opetuslasten niskaan ikeen, jota eivät meidän isämme emmekä mekään ole jaksaneet kantaa?
Seuraava jae
Paavali kertoo olevansa ENTINEN pilkkaaja ja vainooja ja väkivallantekijä. Hän kertoo saaneensa laupeuden, koska teki noita pahoja tekoja tietämättömänä ja epäuskossa.
Raamattu kertoo Jumalan sietävän TIETÄMÄTTÖMYYTTÄ jonkin aikaa, ei loputtomasti. Paavalin autuus on se, että hänen ei tarvinnut jäädä tietämättömyyteen, vaan Herra tuli ja kutsui hänet ja antoi hänelle ymmärryksen Jumalan Pojan tuntemiseen. Paavalin kiitos kohtaamastaan armosta on ylitsevuotava ja siksi hän ahkeroi tehdäkseen evankeliumilla Jumalalle lapsia.
Paavali ei missään kirjoita tekevänsä yhäkin syntiä, tai mitään joka vastustaa Jumalaa, vaan kertoo tehneensä syntiä ENNEN. Hän varoittaa kaikkia uskovaisia vaeltamassa lihassa ja kertoo lihan tekojen ilmenemismuodot. Hän myöskin kertoo niistä ilmenemismuodoista joita Jumalan Sana ja Henki vaikuttaa ihmisessä. Paavali opettaa hyvistä ja pahoista hedelmistä. Niistähän Jeesus sanoo tunnettavan mitä puoluetta ihminen tunnustaa.
Paavalin kiitos Jumalalle on suuri, koska hän sai armon ja laupeuden, vaikka olikin ollut entisessä elämässään vainoamassa Jeesuksen seuraajia.
1. kirje Timoteukselle 1
12 Minä kiitän häntä, joka minulle on voimaa antanut, Kristusta Jeesusta, meidän Herraamme, siitä, että hän katsoi minut uskolliseksi ja asetti palvelukseensa
13 minut, entisen pilkkaajan ja vainoojan ja väkivallantekijän. Mutta minä sain laupeuden, koska olin tehnyt sitä tietämättömänä, epäuskossa;
14 ja meidän Herramme armo oli ylen runsas, vaikuttaen uskoa ja rakkautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa.
15 Varma on se sana ja kaikin puolin vastaanottamisen arvoinen, että Kristus Jeesus on tullut maailmaan syntisiä pelastamaan, joista minä olen suurin.
16 Mutta sentähden minä sain laupeuden, että Jeesus Kristus minussa ennen muita osoittaisi kaiken pitkämielisyytensä, esikuvaksi niille, jotka tulevat uskomaan häneen, itsellensä iankaikkiseksi elämäksi.
17 Mutta iankaikkiselle kuninkaalle, katoamattomalle, näkymättömälle, ainoalle Jumalalle, kunnia ja kirkkaus aina ja iankaikkisesti! Amen.
> Sana opettaa Jumalan Sanan kasvattavan pelastukseen <
Tarkoitat tätä kohtaa:
"ja halatkaa niinkuin vastasyntyneet lapset
sanan väärentämätöntä maitoa,
että te sen kautta kasvaisitte pelastukseen"
Siis vastasyntyneet lapset.
Eivät nämä lapset enää synny.
He ovat jo syntyneet.
Mutta nyt he kasvavat pelastukseen (eis soterian)
eli eheytymiseen ja parantumiseen.
Siis kun heidän synteihin kuollut henkensä
on jo syntynyt uudesti ylhäältä Hengestä
ja heistä on uudestisyntymisen kautta tullut Jumalan lapsia,
niin nyt he voivat maidon avulla kasvaa eheiksi ja terveiksi.
Mutta tuossa kohden ei alkutekstissä ilmeisesti
ole ollenkaan tuota sanaa "pelastukseen".
Sanotaan vain, että vastasyntyneiden lasten tulee kasvaa.
Esimerkiksi Biblia sanoo: "Ja halaitkaat sitä terveellistä sanan rieskaa,
niinkuin äsken-syntyneet lapsukaiset, että te sen kautta kasvaisitte."
Pietari joka tapauksessa kirjoittaa nimenomaan
UUDESTISYNTYNEILLE,
kun hän kirjoittaa vastasyntyneille lapsille, että heidän tulee kasvaa:
TE, JOTKA OLETT UUDESTISYNTYNEET,
ette katoavasta, vaan katoamattomasta siemenestä,
Jumalan elävän ja pysyvän sanan kautta.
Sillä: "kaikki liha on kuin ruoho,
ja kaikki sen kauneus kuin ruohon kukkanen;
ruoho kuivuu, ja kukkanen varisee,
mutta Herran sana pysyy iankaikkisesti."
Ja tämä on se sana,
joka on teille ilosanomana julistettu.
Pankaa siis pois kaikki pahuus
ja kaikki vilppi ja ulkokultaisuus
ja kateus ja kaikki panettelu,
ja halatkaa niinkuin
VASTASYNTYNEET LAPSET
sanan väärentämätöntä maitoa,
että te sen kautta kasvaisitte
Tarkoitatko kalamos, että kaikki kutsutut ovat vasta syntyneitä Jumalan lapsia ja uudestisynnytetty Jumalan Sanalla ja Pyhällä Hengellä ylhäältä? Tarkoitatko, että kaikki kutsun saaneet ja sen vastaan ottaneet ovat siinä hetkessä syntyneet uusiksi luomuksiksi Jumalan Sanasta ja Pyhästä Hengestä?
Kalamos, Pietarihan puhuu niille, jotka OVAT TOTUUDELLE KUULIAISINA PUHDISTAUTUNEET elääkseen vilpittömässä, veljellisessä rakkaudessa. Pietari puhuu heille, jotka elivät himoissa ENNEN, TIETÄMÄTTÖMYYTENSÄ AIKANA. Tällä palstalla taas opetetaan sitä, miten ensin synnytään uudesti ja sitten aletaan pikkuhiljaa puhdistumaan ja puhdistelemaan itseään hakkaamalla lihaansa päivittäin ristille. Tuon opin mukaan on ihan normaalia, että uskova tekee jatkuvasti syntiä, 'hänhän on vain heikko syntinen, täynnä kaikenlaista pahaa'. Tuo oppi ei pelasta. Tuo oppi on kadottavaa uuden ristin sanomaa.
Pietari todellakin puhuu noille, jotka ovat olleet kasvamassa Herran tuntemiseen niiden kautta, jotka ovat julistaneet heille evankeliumia taivaasta lähetyssä Pyhässä Hengessä.
Nuo kutsun vastaanottaneet ovat jääneet nöyrästi opetuksen piirin ja oppineet tuntemaan Jumalan Sanan, Jeesuksen, joka on tänne tullut Jumala Pyhän Hengen todistuksella, kansan keskellä.
Jeesus käskee kastaa ja OPETTAA ja tuota alkuseurakunnan uskovaiset noudattivat. Paavali opetti samoja ihmisiä useiden vuosien ajan, jotta nämä saivat Herran tuntemisen. Jokainen apostoli opetti kansaa Herran tuntemiseen, jotta ihmisille syntyisi se valtava Armon osoitus, jonka Jumala antoi lähettämällä ainoan Poikansa, eli Sanansa johdattamaan ihmiset ahtaasta portista elävän Jumalan luokse.
Nyt opetetaan, että ihminen on uudestisyntynyt ennen kuin tuntee ja tunnustaa Herran, eli Jumalan Sanan ja se on vakava harha. Ihmisen pitää antaa oma sinettinsä Jeesuksen tuntemisen kautta siitä, että Jumala on totinen Jumala.
1. Pietarin kirje 1
12 Ja heille, koska he eivät palvelleet itseänsä, vaan teitä, ilmoitettiin se, mikä nyt on teille julistettu niiden kautta, jotka taivaasta lähetetyssä Pyhässä Hengessä ovat teille evankeliumia julistaneet; ja siihen enkelitkin halajavat katsahtaa.
13 Vyöttäkää sentähden mielenne kupeet ja olkaa raittiit; ja pankaa täysi toivonne siihen armoon, joka teille tarjotaan Jeesuksen Kristuksen ilmestymisessä.
14 Niinkuin kuuliaisten lasten tulee, älkää mukautuko niiden himojen mukaan, joissa te ennen, tietämättömyytenne aikana, elitte,
15 vaan sen Pyhän mukaan, joka on teidät kutsunut, tulkaa tekin kaikessa vaelluksessanne pyhiksi.
16 Sillä kirjoitettu on: "Olkaa pyhät, sillä minä olen pyhä".
17 Ja jos te Isänänne huudatte avuksi häntä, joka henkilöön katsomatta tuomitsee kunkin hänen tekojensa mukaan, niin vaeltakaa pelossa tämä muukalaisuutenne aika,
18 tietäen, ettette ole millään katoavaisella, ette hopealla ettekä kullalla, lunastetut turhasta, isiltä peritystä vaelluksestanne,
19 vaan Kristuksen kalliilla verellä, niinkuin virheettömän ja tahrattoman karitsan,
20 hänen, joka tosin oli edeltätiedetty jo ennen maailman perustamista, mutta vasta viimeisinä aikoina on ilmoitettu teitä varten,
21 jotka hänen kauttansa uskotte Jumalaan, joka herätti hänet kuolleista ja antoi hänelle kirkkauden, niin että teidän uskonne on myös toivo Jumalaan.
22 Puhdistakaa sielunne totuuden kuuliaisuudessa vilpittömään veljenrakkauteen ja rakastakaa toisianne hartaasti puhtaasta sydämestä,
23 te, jotka olette uudestisyntyneet, ette katoavasta, vaan katoamattomasta siemenestä, Jumalan elävän ja pysyvän sanan kautta.
24 Sillä: "kaikki liha on kuin ruoho, ja kaikki sen kauneus kuin ruohon kukkanen; ruoho kuivuu, ja kukkanen varisee,
25 mutta Herran sana pysyy iankaikkisesti". Ja tämä on se sana, joka on teille ilosanomana julistettu.
Kolossalaiskirje 3
12 "Pukeutukaa siis te, jotka olette Jumalan valituita, pyhiä ja rakkaita, sydämelliseen armahtavaisuuteen, ystävällisyyteen, nöyryyteen, sävyisyyteen, pitkämielisyyteen,
13 kärsikää toinen toistanne ja antakaa toisillenne anteeksi, jos kenellä on moitetta toista vastaan. Niinkuin Herrakin on antanut teille anteeksi, niin myös te antakaa.
14 Mutta kaiken tämän lisäksi pukeutukaa rakkauteen, mikä on täydellisyyden side.
15 Ja vallitkoon teidän sydämissänne Kristuksen rauha, johon te olette kutsututkin yhdessä ruumiissa, ja olkaa kiitolliset.
16 Runsaasti asukoon teissä - K r i s t u k s e n - s a n a; -opettakaa ja neuvokaa toinen toistanne kaikessa viisaudessa, psalmeilla, kiitosvirsillä ja hengellisillä lauluilla, veisaten kiitollisesti Jumalalle sydämissänne."
16 "Runsaasti asukoon teissä Kristuksen sana;" EI kinastelua ja erimielisyyksia nostava ja aiheuttava kolminaisuusopin saastuttama hapatus!, [2.Tim. 2:23-26
Jokainen uskoisi jumalaan kun se todistettaisi, sempä takia ihmiset ei usko
ja tääällä tiestä taas selostaa omia harhaisia oppejaan yhdessä oppilapsensa greenin kanssa !?
milloin valo pääsee teidän sydämeenne ja alatte lukea Raamatun opetusta sellaisena kuin se siellä on, joko pian !
ja koit amuistaa että meillä useimmilla on jo se Raamattu ihan itsellä, ei sitä tarvitse tänne lainata puolta metriä minkään tueksi.
kyllä muutama jae riittää.
ja lapsikin tajuaa, ettei kukaan uudestisyntymätön voi seurata Jeesusta askeltakaan puhumattakaan mistään puhdistautumisista kuten jakeissa 22 ja ympärillä selvästi todetaan.
herää jo, herääpäs itse. Huuda Herraa avuksi, jotta pääset TOTUUDEN tunemiseen. Jae 22 puhuu heille, jotka jo ovat UUDESTISYNTYNEET, eivät katoavasta, vaan KATOAMATTOMASTA SIEMENESTÄ, JUMALAN ELÄVÄN JA PYSYVÄN SANAN KAUTTA.
23 te, jotka olette uudestisyntyneet, ette katoavasta, vaan katoamattomasta siemenestä, Jumalan elävän ja pysyvän sanan kautta.
Koeta jo vihdoin käsittää se, että ei kukaan synny uudeksi siinä tilanteessa, kun saa kutsun, vaan jokainen kutsuttu saa oppia TUNTEMAAN HERRAN, eli Jumalan katoamattoman ja pysyvän Sanan, joka puhdistaa astian ja tekee sen uudeksi, Jumalalle asuinpaikaksi ja temppeliksi. Ei Jumala tule asumaan sinne, missä Häntä ei tunneta ja tunnusteta. Jumala ei synnytä ketään tuntemattomaan jumalaan, vaan sen tekee vastavoima ja iloitsee jokaisesta, joka uskoo ja luulee syntyneensä uudeksi ilman, että TUNTEE ja TUNNUSTAA JEESUSTA, JUMALAN SANAA.
22 Puhdistakaa sielunne totuuden kuuliaisuudessa vilpittömään veljenrakkauteen ja rakastakaa toisianne hartaasti puhtaasta sydämestä,
23 te, jotka olette uudestisyntyneet, ette katoavasta, vaan katoamattomasta siemenestä, Jumalan elävän ja pysyvän sanan kautta.
24 Sillä: "kaikki liha on kuin ruoho, ja kaikki sen kauneus kuin ruohon kukkanen; ruoho kuivuu, ja kukkanen varisee,
25 mutta Herran sana pysyy iankaikkisesti". Ja tämä on se sana, joka on teille ilosanomana julistettu.
- - kyllä Jumala todistaa jokaiselle kutsumalleen Itsensä. Ihminen ei voi todistaa Jumalaa, mutta voi antaa kutsun tulla Jumalan luokse. Vaikka kertoisin kuinka usein kokemuksistani Elävän Jumalan kanssa, ei se vaikuttaisi mitään, jos ihminen ei ole saanut kutsua tulla tuntemaan Herra.
Odota kutsua, tai pyydä sitä. Aivan varmasti kutsun jälkeen saat todisukset ja sen jälkeen alkaa kasvatus, joka murtaa kaiken sen, mikä estää Jeesuksen tulemista sinussa ensimmäiselle sijalle, mutta kun se murtuminen on tapahtunut, tulet kummastelemaan sitä yli ymmärryksen kävyää iloa ja rauhaa, jonka ensimmäiselle sijalle sinussa tullut Herra Jeesus tuo mukanaan. Jeesuksen tuomia lahjoja ei kukaan voi sinulta pois viedä. Rauha on niin ylitse ymmärryksen käyvä, että sitä saa loputtomasti lahjan vastaan ottanutkin iloiten kummastella.
ekivaari, miksi sinä et tunnusta Isää, Poikaa ja Pyhää Henkeä, joka on YKSI Jumala? Isä on Henki, Poika on Jumalan Sana ja Pyhä Henki on Jumalan Henki, joka tulee Henki Isästä todistaen Pojan, eli Jumalan Sanan meille ja jos jonkin noista kolmesta hylkää, hylkää silloin Jumalan, joka on yksi OLEVAISUUS.
Tarkoitin edellisellä viestilläni sitä,
että Pietari puhuu lainaamassasi kohdassa niille,
jotka ovat uudestisyntyneet katoamattomasta siemenestä,
että näiden tulee kasvaa:
TE, JOTKA OLETTE UUDESTISYNTYNEET,
ette katoavasta, vaan katoamattomasta siemenestä,
Jumalan elävän ja pysyvän sanan kautta.
Sillä: "kaikki liha on kuin ruoho,
ja kaikki sen kauneus kuin ruohon kukkanen;
ruoho kuivuu, ja kukkanen varisee,
mutta Herran sana pysyy iankaikkisesti."
Ja tämä on se sana,
joka on teille ilosanomana julistettu.
Pankaa siis pois kaikki pahuus
ja kaikki vilppi ja ulkokultaisuus
ja kateus ja kaikki panettelu,
ja halatkaa niinkuin
VASTASYNTYNEET LAPSET
sanan väärentämätöntä maitoa,
että te sen kautta kasvaisitte
Olen uudestisyntynyt pian viiskymmentä vuotta sitten, toiminut Jumalan työssä suunnilleen sen kaikilla osa-alueilla. eli anna olla opettamatta aiheesta millään tavalla !
Ja oppiasi ei tunnusta mikään eikä kukaan uudenliiton vapaa seurakunta eikä oikeasti kristillinen taho.
siitä asetelmasta voit ponnistaa.
Minä näen tuon Paavalin toteamuksen, "syntisistä suurin", vain sen,että Paavali näki itsessään ja seurakunnassa kaiken aikaa myös lihallisuuden.
Ihmisestä ei täydellistä tule tässä ajassa.
Paavali näki myös, että kaikki ihmiset eivät ole samanlaisia, oli sairauksia yms.
millä on oma vaikutuksensa "itsensä puhdistamisessa".
4. Mutta kun Jumalan, meidän vapahtajamme, hyvyys ja ihmisrakkaus ilmestyi,
5. pelasti hän meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta,
6. jonka Hengen hän runsaasti vuodatti meihin meidän Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kautta,
7. että me vanhurskautettuina hänen armonsa kautta tulisimme iankaikkisen elämän perillisiksi toivon mukaan.
8. Tämä sana on varma, ja minä tahdon, että sinä näitä teroitat, niin että ne, jotka Jumalaan uskovat, ahkeroisivat hyvien tekojen harjoittamista. Nämä ovat hyviä ja hyödyllisiä ihmisille.
Tim. 3.
Paavali toteaa tässä, että vanhurskautus tulee armosta.
Mutta toteaa myös, että on hyödyllistä harjoittaa hyviä tekoja, mutta ei hyvät teot
tee ketään vanhurskaaksi.
14. Oppikoot meikäläisetkin, tarpeen vaatiessa, harjoittamaan hyviä tekoja, etteivät jäisi hedelmättömiksi.
Tim. 3.
'Tiestä'
Koska, Jeesus Kristus ja apostolit opettivat että Isä Jumala ei ole vain kolmeen persoonaan rajoittunut Jumala, vaan Isä on YKSI, joka "yksin on totinen Jumala", [Joh. 17:3] joka on "kaikki kaikissa", eikä vain rajoitetusti kolmessa":
1. Korinttolaiskirje 12
6 "ja voimavaikutukset ovat moninaiset, mutta Jumala, joka kaikki kaikissa vaikuttaa, on sama."
1. Korinttolaiskirje 15
28 "Ja kun kaikki on alistettu Pojan valtaan, silloin itse Poikakin alistetaan sen valtaan, joka on alistanut hänen valtaansa kaiken, että Jumala olisi kaikki kaikissa."
Älä yritä lukijoita harhauttaa kolminaisuusopin hapatuksella! Sellainen on eksytystä.
_greeeeen
Pietari kirjoittaa niille,
jotka ovat "puhdistautuneet (Hengen kautta/avulla)".
Siis niille, "jotka Isä Jumala suunnitelmansa mukaisesti
on Hengellään pyhittänyt
elämään Jeesukselle Kristukselle kuuliaisina
ja hänen verellään puhtaaksi vihmottuina."
Tämä tapahtui "Totuuden kuuliaisuudessa".
He ovat siis olleet kuuliaiset
eli uskoneet evankeliumin Jeesuksesta Kristuksesta
eli panneet luottamuksensa Jeesukseen, joka on Totuus,
joka pelastaa/vapauttaa.
Pietari kirjoittaa siis Hengestä syntyneille eli uudestisyntyneille.
He ovat syntyneet Sanan siemenestä.
Ja nyt Pietari kehottaa heitä vastasyntyneiden tavalla
halajamaan Sanan puhdasta maitoa, että he kasvaisivat.
Aivan näin!
Uskovalla hyvät teot ovat seurausta uskosta ja Hänestä, kuka uskovan sydämessä vaikuttaa. Herra Jeesus saa uskovissa aikaan tekemistä ja tahtomista Hänen tahtonsa mukaiseen elämään kaikessa. Antautukaamme siis joka päivä Hänen käytettävikseen kaikessa, uskossa Häneen katsoen.
Herran Jeesuksen omat eivät tee hyviä tekoja Häntä miellyttääkseen, vaan siksi, että rakastamme Häntä jonka tahto hyvät teot ovat.
Jonka käden työssä ei rakkaus Herraan näy, liekö hän Herraa rakastava alkuunkaan...
Vanhurkaus tulee yksin uskosta ja usko näkyy käden töissä.
Siunausta sinulle Usko Toivonen! Kirjoituksiasi on aina ilo lukea, kiitos siitä!
Ei uskossa olo aika merkitse mitään, vaan se merkitsee, että on sydämeltään muuttunut ja muuttaja on Jumalan Sana ja Pyhä Heki. Ei kukaan voi kutsun saatuaan olla sydämeltään muuttunut, sillä kaikki kutsutut tulevat syntisinä parannuksen lähteelle ja Parantajan luokse. Kaikki eivät kylve tuossa lähteessä ja jäävät sen takia muuttumattomiksi.
Aivan, heille Pietari kirjoittaa, mutta osaatko kertoa missä vaiheessa nuo ihmiset tulivat totuudelle kuuliaisiksi. Tulivatko heti kutsun saatuaan, vai olivatko olleet Jumalan Sanan ja Pyhän Hengen kasvatuksessa ennen kuin edes kykenivät tulemaan Jeesukselle kuuliaisiksi? Olivatko he ottaneet ensin Sanan siementä, saaneet sen jälkeen kutsun, vai olivatko saaneet ensin kutsun ja sen jälkeen ottaneet vastaan Sanaa niin, että Sana muutti heidät?
Kyse tässä ketjussa on siitä, että on opetusta, jossa ihminen syntyy ensin uudeksi ja alkaa vasta sen jälkeen tekemään parannusta, jos alkaa edes tekemään.
Raamattu sen sijaan kertoo, että ihminen syntyy uudeksi uskon kautta Jeesukseen, eli Jumalan Sanaan. Ei kukaan voi ja osaa uskoa jos ei ole oikeaa julistusta. Jokainen tulee syntisensä Jeesuksen luokse, ei uudestisyntyneenä, vaan syntisenä, armoa tarvitsevana. Jumalan Sana kasvattaa ihmisen pelastukseen uudistaen ja parantaen ihmisen.
Ei siis niin, että ensin synnytään uudeksi ja sen jälkeen aletaan puhdistamaan itse itseä, vaan niin, että ensin ollaan syntisiä, armoa tarvitsevia, jotka Jumalan Sana Pyhän Hengen todistuksella tekee uusiksi. Jos ihminen ei ota Sanan siementä vastaan, ei hän myöskään synnyt millään keinolla uudeksi.
Kuuliaisuus alkaa siitä, että me tulemme Jeesuksen tykö.
Siis kääntymisestä eli mielenmuutoksesta eli parannuksen teosta.
Tuossa kohtaamisessa me saamme lahjaksi uskon.
Usko tulee kuulemisesta,
mutta kuuleminen Kristuksen Sanan (Rhema) kautta.
Kristuksen Sana (Rhema) ei tarkoita yleistä ilmoitusta (logos)
vaan erityistä ilmoitusta, Kristuksen henkilökohtaista Sanaa.
Eli kun meille julistetaan Pyhän Hengen voitelussa
pelastuksen evankeliumi Jeesuksesta Kristuksesta,
niin se on kuin tien raivaamista Messiaalle,
joka lähestyy meitä sitten henkilökohtaisesti.
Hän tulee sydämemme ovelle ja kolkuttaa.
Jos kuulemme Hänen äänensä ja avaamme oven,
Hän käy sydämemme ovesta sisälle.
Tuosta hetkestä, tuosta kohtaamisesta, alkaa ateriayhteys,
suhde, jossa me tunnemme toisemme.
Silloin "Henki itse todistaa meidän henkemme kanssa,
että me olemme Jumalan lapsia".
Kun Messias Jumalan Valtakunnan Kuninkaana,
on saanut astua sisimpäämme,
on alkanut Hänen hallitusvaltansa meissä,
meissä on Jumalan Valtakunta,
ja me voimme todistaa Jumalan Valtakunnasta.
kalamos, älä väitä, että kaikki kutsutut ja uskonlahjan vastaanottaneet ovat syntyneet uudeksi. Älä todellakaan sellaista väitä ja julista, vaan kerro kaikille, että kutsun antaa Itse Isä-Jumala. Hän kutsuu meidät Poikansa luokse, pelastettavaksi ja parannettavaksi. Kerro, että joka ottaa vastaan Jeesuksen, joka on evankeliumi, joka on Jumalan Sana, hän saa kasvaa uudistukseen. Kerro, että vain Pyhän Hengen kirkastama Jumalan Sana on LÄHDE, JOKA ON HERRA ja jossa uskovaisen tulee kylpeä tullakseen pestyksi. Meidän jokaisen on suostuttava ottamaan peso vastaan ja tunnustettava, että me todella tarvitsemme pesun, jotta voimme saada uudet vaatteet yllemme.
Kerro totuuden mukaisesti se, että Jumala ei tule saastaiseen astiaan asumaan, vaan puhdistaa astian Itselleen kelvolliseksi temppeliksi.
Rehellinen kysymys sinulle nim.Tiestä, USKOTKO sinä ihan oikeesti,että Jeesus oli historiallinen henkilö, joka käveli aikanaan maanpäällä, vaiko tuli sanaksi, ja vaikutti Henkenä maanpäällä ?ja odotatko sinä sitä kuningaskunnan paluuta maanpäälle?
Kalamos, kertoisitko, keitä ovat Kylväjävertauksessa he, jotka ottavat ilolla Sanan vastaan, mutta jotka kestävät vain jonkin aikaa. Eivätkö he olekaan ne, jotka uskovat ensin, mutta jotka eivät silti uudistu mieleltään ja muutu kuuliaisiksi Hänelle, vaan jäävät maailman ja himojensa vietäviksi? Minusta ovat. Tuollaisessa ihmisessä on usko, mutta se ei ole pelastava ja muuttava usko. Näethän sen itsekin täälläkin, Kalamos, miten moni julistaa olevansa uskossa ja seuraavansa Jeesusta, mutta silti teot kertovat jotakin ihan muuta.
Kun hän vielä oli kaukana,
hänen isänsä näki hänet ja tunsi sääliä.
Isä juoksi häntä vastaan,
sulki hänet syliinsä ja suuteli häntä hellästi.
Poika sanoi hänelle:
'Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinun edessäsi.
En ole enää sen arvoinen, että minua kutsutaan pojaksesi.'
Mutta isä sanoi palvelijoilleen:
'Tuokaa nopeasti parhaat vaatteet ja pukekaa hänet niihin,
pankaa sormus hänen sormeensa ja kengät hänen jalkaansa.
Tuokaa syöttövasikka ja teurastakaa se. Nyt syödään ja iloitaan!
Sillä tämä minun poikani oli kuollut mutta heräsi eloon!
Hän oli kadonnut, mutta nyt hän on löytynyt!'
Ja he aloittivat ilonpidon.
Vain ne siemenet, jotka putosivat tienoheen,
ja linnut tulivat ja söivät ne,
ovat siemeniä, jotka eivät itäneet.
Muut siemenet itivät.
Mutta kaikki eivät tuottaneet satoa.
Näissä oli joka tapauksessa uusi elämä jo syntynyt.
Koko uskoni perusta on siinä, että Jeesus on lihaan tullut Jumala. Isä Jumala rakasti meitä syntisiä ihmisiä niin paljon, että Hän antoi ainokaisen Poikansa. Ristillä Jeesus palautti koko ihmiskunnan takaisin oikeaan jumalasuhteeseen, ja näin jokaiselle ihmiselle avattiin tie Jumalan yhteyteen. Jeesus tuli ihmiseksi nimenomaan ristiä varten. Jeesus tuli lihaksi poistaakseen synnin.
Isän, Pojan ja Pyhän Hengen uskominen eri persooniksi ei kumoa sitä, että on vain yksi Jumala. Tämä on asia, jota ei pysty selittämään, koska se on Hengellinen asia. Jumala nyt vain on suurempi kuin meidän käsityskykymme.
Ajattelen niin, että Jeesuksen Jumaluuden kieltäminen on yhteisen ikeen kantamista uskomattomien kanssa. Juuri tähän he pyrkivät, että Jumalan Sana tulisi tyhjäksi ja naurettavaksi. Juuri Jeesuksen Jumaluus teki uhrista niin kalliin. Jumala sovitti meidät itsensä kanssa.
Jumalan Voima saa meitä niin hyviä ja puhtaat että me teemme Hänen Voimasta nuo Teot jos me ollaan oikesti tullut Uskoon.
kalamos, siellä missä siemen itää tapahtuu aina kasvua. Toisinaan käy niin, että vastustaja kylvää kylvetyn siemenen lisäksi toista siementä (akana) ja ensimmäinen siemen saattakin tukahtua toisen siemenen takia. Riippuu maaperästä mihin siemen on kylvetty.
Nytkin tapahtuu sellaista meidän uskovaisten keskuudessa, että on ihmisiä, jotka ottavat ilolla vastaan Jumalan Sanan, lämmittelevät sen lämmössä, iloitsevat siitä turvasta minkä saivat, mutta ajan kuluessa eivät jatka Sanan vastaanottamista ja näin kasvua ei pääse tapahtumaan ja siemen kuivuu, eli Jumalan Sana jää käyttämättättömäksi heille ja siksi Pyhä Henki, joka on tullut todistamaan Jeesuksesta, opettamaan kaikkea sitä, mitä Jeesus opetti ja muistuttamaan meitä Jumalan Sanan ohjeista, VETÄYTYY pois. Noille Sana muuttuu kuolleeksi kirjaimeksi, eivätkä he enää käsitä mitä Raamattu opettaa.
kalamos, puhut outoja puhuessasi siemenvertausta ja siksi tuon sinulle Raamatusta luettavaksi tämän, jossa kerrotaan siemenestä, joka on Jumalan Sana. Pyydä Pyhää Henkeä kirkastamaan tämä tärkeä opetus.
Matteus 13
1 Sinä päivänä Jeesus lähti asunnostaan ja istui järven rannalle.
2 Ja hänen tykönsä kokoontui paljon kansaa, jonka tähden hän astui venheeseen ja istuutui, ja kaikki kansa seisoi rannalla.
3 Ja hän puhui heille paljon vertauksilla ja sanoi: "Katso, kylväjä meni kylvämään.
4 Ja hänen kylväessään putosivat muutamat siemenet tien oheen, ja linnut tulivat ja söivät ne.
5 Toiset putosivat kallioperälle, jossa niillä ei ollut paljon maata, ja ne nousivat kohta oraalle, kun niillä ei ollut syvää maata.
6 Mutta auringon noustua ne paahtuivat, ja kun niillä ei ollut juurta, niin ne kuivettuivat.
7 Toiset taas putosivat orjantappuroihin, ja orjantappurat nousivat ja tukahuttivat ne.
8 Ja toiset putosivat hyvään maahan ja antoivat sadon, mitkä sata, mitkä kuusikymmentä, mitkä kolmekymmentä jyvää.
9 Jolla on korvat, se kuulkoon."
10 Niin hänen opetuslapsensa tulivat ja sanoivat hänelle: "Minkätähden sinä puhut heille vertauksilla?"
11 Hän vastasi ja sanoi: "Sentähden, että teidän on annettu tuntea taivasten valtakunnan salaisuudet, mutta heidän ei ole annettu.
12 Sillä sille, jolla on, annetaan, ja hänellä on oleva yltäkyllin; mutta siltä, jolla ei ole, otetaan pois sekin, mikä hänellä on.
13 Sentähden minä puhun heille vertauksilla, että he näkevin silmin eivät näe ja kuulevin korvin eivät kuule, eivätkä ymmärrä.
14 Ja heissä käy toteen Esaiaan ennustus, joka sanoo: 'Kuulemalla kuulkaa, älkääkä ymmärtäkö, ja näkemällä nähkää, älkääkä käsittäkö.
15 Sillä paatunut on tämän kansan sydän, ja korvillaan he työläästi kuulevat, ja silmänsä he ovat ummistaneet, etteivät he näkisi silmillään, eivät kuulisi korvillaan, eivät ymmärtäisi sydämellään eivätkä kääntyisi ja etten minä heitä parantaisi.'
16 Mutta autuaat ovat teidän silmänne, koska ne näkevät, ja teidän korvanne, koska ne kuulevat.
17 Sillä totisesti minä sanon teille: monet profeetat ja vanhurskaat ovat halunneet nähdä, mitä te näette, eivätkä ole nähneet, ja kuulla, mitä te kuulette, eivätkä ole kuulleet.
18 Kuulkaa siis te vertaus kylväjästä:
19 Kun joku kuulee valtakunnan sanan eikä ymmärrä, niin tulee paha ja tempaa pois sen, mikä hänen sydämeensä kylvettiin. Tämä on se, mikä kylvettiin tien oheen.
20 Mikä kallioperälle kylvettiin, on se, joka kuulee sanan ja heti ottaa sen ilolla vastaan;
21 mutta hänellä ei ole juurta itsessään, vaan hän kestää ainoastaan jonkun aikaa, ja kun tulee ahdistus tai vaino sanan tähden, niin hän heti lankeaa pois.
22 Mikä taas orjantappuroihin kylvettiin, on se, joka kuulee sanan, mutta tämän maailman huoli ja rikkauden viettelys tukahuttavat sanan, ja hän jää hedelmättömäksi.
23 Mutta mikä hyvään maahan kylvettiin, on se, joka kuulee sanan ja ymmärtää sen ja myös tuottaa hedelmän ja tekee, mikä sata jyvää, mikä kuusikymmentä, mikä kolmekymmentä."
24 Toisen vertauksen hän puhui heille sanoen: "Taivasten valtakunta on verrattava mieheen, joka kylvi hyvän siemenen peltoonsa.
25 Mutta ihmisten nukkuessa hänen vihamiehensä tuli ja kylvi lustetta nisun sekaan ja meni pois.
26 Ja kun laiho kasvoi ja teki hedelmää, silloin lustekin tuli näkyviin.
27 Niin perheenisännän palvelijat tulivat ja sanoivat hänelle: 'Herra, etkö kylvänyt peltoosi hyvää siementä? Mistä siihen sitten on tullut lustetta?'
28 Hän sanoi heille: 'Sen on vihamies tehnyt'. Niin palvelijat sanoivat hänelle: 'Tahdotko, että menemme ja kokoamme sen?'
29 Mutta hän sanoi: 'En, ettette lustetta kootessanne nyhtäisi sen mukana nisuakin.
30 Antakaa molempain kasvaa yhdessä elonleikkuuseen asti; ja elonaikana minä sanon leikkuumiehille: Kootkaa ensin luste ja sitokaa se kimppuihin poltettavaksi, mutta nisu korjatkaa minun aittaani.'"
Ei akana tarkoita toista siementä.
Akana on siemenen kuori.
Akana ei siis ole sama asia kuin valhevehnä,
jonka vihamies kylvi.
Niin.
Juuri näiden vertausten pohjalta olen kirjoittanut.
Huomaathan, että tuossa on kaksi eri vertausta.
Ensin puhutaan hyvästä siemenestä.
Siinä ei ollenkaan puhuta pahasta siemenestä.
Sitten toisessa vertauksessa puhutaan lusteesta
eli valhevehnästä.
Jos verrataan lihalliseen syntymään, niin minusta niissä tapauksissa, joissa siemen ITI, oli tapahtunut vasta sikiäminen ja kehityksen alku, mutta ei syntymää.
______________________________
"Itu on versokasvin t. verson ensimmäinen kehitysvaihe."
ITU
http://fi.wikipedia.org/wiki/Itu
->
ALKIO
http://embryology.med.unsw.edu.au/embryology/index.php?title=Embryonic_Development
____________________
PAPU
http://fi.wikipedia.org/wiki/Pavut
->
VASTASYNTYNYT
http://www.vau.fi/upload/Petra/vauva/vastasyntynyt_420x236.jpg
____________________
Vai mitä, Kalamos?
Uusi elämä on joka tapauksessa jo alkanut.
Äitinsä kohdussa oleva ihmisen alku
on ihminen, jossa on elämä.
Kalamos, sanoit aiemmin näin ->
>>Muut siemenet itivät.
Mutta kaikki eivät tuottaneet satoa.
Näissä oli joka tapauksessa uusi elämä jo syntynyt.
>>Jos verrataan lihalliseen syntymään, niin minusta niissä tapauksissa, joissa siemen ITI, oli tapahtunut vasta sikiäminen ja kehityksen alku, mutta ei syntymää.
Uusi elämä on joka tapauksessa jo alkanut.
Äitinsä kohdussa oleva ihmisen alku
on ihminen, jossa on elämä.
Vai oletko tästä asiasta eri mieltä?
Syntymää ei ole tapahtunut.
Ihanaa. Jumalan sanaakin sivustolla.
Kuka siellå on käynyt katsomassa tai voihan sitä kuvitella
Joo, valkoiset, tahrattomat vaatteet...juuri niinkuin niissä kaikissa traktaateissa näkee. Voihan sitä kuvitella juu.
Valkoiset, tahrattomat vaatteet ovat kaikkille niille lahja, jotka OTTAVAT VASTAAN JUMALAN SANAN. Jeesus opettaa evankeliumeissa ja joka tunnustaa Jeesusta, tunnustaa evankeliumia ja rakkauden lakia. HERRA on Elävän Veden Lähde. Pyhä Henki todistaa Jumalan Sanan ja muodostaa elävän veden lähteen, jossa uskovainen saa peson, eli PESUN.
Kuinkas ajattelet ristin ryöväristä?
Sen ajattelen mitä Raamattu kertoo. Tuo ryöväri tunnusti Jeesuksen ja Jeesus lupasi pelastaa hänet Paratiisiin. Sitä en tiedä oliko ristin ryöväri kuullut ennen Jeesuksesta, vai vasta ristillä, mutta hänet Jumala pelasti, kuten pelastaa kaikki, jotka haluaa. Ristinryövärin tapaus ei mitenkään kumoa sitä, että meidän tulee kasvaa pelastukseen Jumalan Sanan ja Pyhän Hengen johdolla. Jokaisen kutsun saaneen tulisi olla kuin olisi vasta syntynyt joka halaa äitinsä maitoa. Vastasyntynyt saa syntyä uudeksi ja pelastua vain Jeesuksen täytetyn työn takia. Uskomalla kaikkeen siihen mitä Jeesus käskee, neuvoo ja ohjaa. Evankeliumi synnyttää Jumalan lapset.
Puhut niin sekoa evankeliumia että sellaista en ole kuullut tämän elon aikana missään muualla kuin täällä ja teiltä muutamalta ihmetapaukselta !
Mikään kristillinen taho ei yhdy sanomaasi muuta kuin muutaman prosentin verran.
oppisi on aivan jokin ihmesäätö jota ei löydy Raamatusta !
eli turhaa työtä teet sitä helluntain osiolla ainakin, täällä ei uppoa mikä tahansa sepustus uskoviin ja tosihyvä niin.
Uskovilla riittää mielikuvitusta kun teilläkään ei ole varmuutta jumalan valtakunnasta eikö se ole piinaavaa elää epävarmuudessa kun lähdön hetki koittaa huomaatte että harhaa kaikki oli mikä muuten on tosi ette millään pysty todistamaan tuonpuoleista mutta toivossa on hyvä elää sano pässi
Jeesus puhuu tuossa kohden häävieraista. Ystävistä. Ei Morsiamesta.
Olemme siis siinä tilanteessa,
kun Jeesus on tullut taivaasta takaisin maan päälle,
ja Hän on tullut pyhiensä kanssa,
eli vihintyn Morsiamensa kanssa,
joka on kaunistanut itsensä Isän kodissa,
ja sitten on hääjuhlan aika.
Ja nyt häävieraille annetaan talon puolesta juhlavaatteet.
Morsiamet voivat olla 1000 vuotta maan päällä, mutta sapatin pyhittäjät, jotka pelastuvat ovat 1000-vuotta taivaassa Sapatin Herran Jeesuksen kanssa.
Miksi yksi jäi ilman juhlavaatteita? Tuossa aloituksessani kerron Jeesuksen vertaavan Jumalan valtakuntaa kuninkaan järjestämiihin hääjuhliin. Siitä käy selville se, että kaikki eivät kelpaa juhliin, sillä kaikki eivät kunnioita sen vertaa juhlat järjestävää kuningasta, että olisivat kylpeneet ja vaihtaneet päälleen juhla-asun.
Jeesus oli puhunut fariseuksille sarjan vertauksia.
Aloituksessa lainaamasi vertauksen jälkeen sanotaan:
"Silloin fariseukset menivät neuvottelemaan siitä,
kuinka saisivat Jeesuksen sanoistaan kiinni."
Tuokin vertaus siis riipaisi heitä.
Siis myös hääjuhliin tullut,
jolle talon puolesta annettu lahjavaate ei kelvannut,
oli kuvaus siitä, millainen on fariseus.
Hänelle ei kelpaa puvuksi lahjavanhurskaus.
Aivan. Kaikille ei kelpaa lahjavanhurskaus, joka on Jumalan Sanan kasvatus Pyhän Hengen kirkastuksella uudeksi.
Se on sellainen lahja, että sitä ei saa mistään muualta kuin vain Jeesukselta. Tuo lahja muuttaa kokonaan ihmisen. Sen lahjan saajan elämä muuttuu ja lahjansaaja muuttuu itse lihallisesta/sielullisesta hengelliseksi. Liha ei voi pitää Jumalan lakia, vaan sen voi pitää uskossa pelastukseen kasvanut hengellinen ihminen. Hän elää Jeesuksen lahjassa ja vanhurskautuu pyhittyen. Vain Jumalan Sana Pyhän Hengen kirkastuksella pyhittää ihmisen tehden hänestä täydellisesti uuden.
Vanha ihminen joutuu kuoleman kokemaan ja näin hautaan, mutta uusi nousee elämään ja uusi ihminen ei tee enää vanhan, kuolleen ihmisen tekoja. Siksi hänellä on Jeesuksen lahja, ilo ja rauha.
"Kaksi miestä meni temppeliin rukoilemaan.
Toinen oli fariseus ja toinen publikaani.
Fariseus asettui seisomaan ja rukoili itsekseen näin:
'Jumala, minä kiitän sinua,
etten ole sellainen kuin muut ihmiset,
riistäjät, väärämieliset, huorintekijät,
en myöskään sellainen kuin tuo publikaani.
Minä paastoan kahdesti viikossa
ja annan kymmenykset kaikesta, mitä ansaitsen.'
Mutta publikaani seisoi taempana
eikä tohtinut kohottaa katsettaan taivasta kohti
vaan löi rintaansa ja sanoi:
'Jumala, ole minulle syntiselle armollinen.'
Minä sanon teille:
hän meni kotiinsa VANHURSKAUTETTUNA, tuo toinen ei.
Sillä jokainen, joka itsensä ylentää, se alennetaan,
mutta joka itsensä alentaa, se ylennetään."
Mssä raamatunkäännöksessä lukee, että publikaani meni kotiin vanhurskautettuna....?
14 Minä sanon teille: tämä meni kotiinsa vanhurskaampana kuin se toinen; sillä jokainen, joka itsensä ylentää, alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se ylennetään."
Publikaani meni kotiinsa VANHURSKAAMPANA kuin fariseus ja se johtui siitä, että publikaani tunnusti syntiään, jota fariseus sen sijaan ei tehnyt, kun ei tiennyt edes sitä, että oli syntinen ja Jumalan kirkkautta vailla.
Publikaani oli alkanut tien oikein, eli oli alkanut tunnustaa syntisyyttään. Jumalan Sana sanoo, että joka TUNNUSTAA syntinsä saa ne anteeksi ja siitä alkaa uusi elämä. Jumalan Sana Pyhän Hengen kirkastuksella puhdistaa ihmisen uudeksi astiaksi.
Ei publikaani ollut vielä uusi astia, mutta oli alkanut puhdistumien, koska tunnisti ja tunnusti syntiään. Jos hänen kohdallaan uskonoppi jatkui OIKEIN, hän sai kasvaan syntien tunnustamisen kautta uuteen elämään. Hän joutui vielä tuossa vaiheessa lyömään rintaansa syntisyytensä takia, mutta jos kaikki sujui oikein, hän sai tulla Jumalan VOIMALLA vapaaksi synnistä ja sai ilon ja rauhan ja sen jälkeen hän oli ASEMASSA, JOSSA EI ENÄÄ TARVITSE SYNTIÄ TEHDÄ. Niin suuri on Jumalan ainoan Pojan tuoma muutos.
Raamattu sanoo, että Jumalan lapsi ei saata tehdä syntiä.
Luukas 18
1 Ja hän puhui heille vertauksen siitä, että heidän tuli aina rukoilla eikä väsyä.
2 Hän sanoi: "Eräässä kaupungissa oli tuomari, joka ei peljännyt Jumalaa eikä hävennyt ihmisiä.
3 Ja siinä kaupungissa oli leskivaimo, joka vähän väliä tuli hänen luoksensa ja sanoi: 'Auta minut oikeuteeni riitapuoltani vastaan'.
4 Mutta pitkään aikaan hän ei tahtonut. Vaan sitten hän sanoi mielessään: 'Vaikka en pelkää Jumalaa enkä häpeä ihmisiä,
5 niin kuitenkin, koska tämä leski tuottaa minulle vaivaa, minä autan hänet oikeuteensa, ettei hän lopulta tulisi ja kävisi minun silmilleni'."
6 Niin Herra sanoi: "Kuulkaa, mitä tuo väärä tuomari sanoo!
7 Eikö sitten Jumala toimittaisi oikeutta valituillensa, jotka häntä yötä päivää avuksi huutavat, ja viivyttäisikö hän heiltä apuansa?
8 Minä sanon teille: hän toimittaa heille oikeuden pian. Kuitenkin, kun Ihmisen Poika tulee, löytäneekö hän uskoa maan päältä?"
9 Niin hän puhui vielä muutamille, jotka luottivat itseensä, luullen olevansa vanhurskaita, ja ylenkatsoivat muita, tämän vertauksen:
10 "Kaksi miestä meni ylös pyhäkköön rukoilemaan, toinen fariseus ja toinen publikaani.
11 Fariseus seisoi ja rukoili itsekseen näin: 'Jumala, minä kiitän sinua, etten minä ole niinkuin muut ihmiset, riistäjät, väärämieliset, huorintekijät, enkä myöskään niinkuin tuo publikaani.
12 Minä paastoan kahdesti viikossa; minä annan kymmenykset kaikista tuloistani.'
13 Mutta publikaani seisoi taampana eikä edes tahtonut nostaa silmiään taivasta kohti, vaan löi rintaansa ja sanoi: 'Jumala, ole minulle syntiselle armollinen'.
14 Minä sanon teille: tämä meni kotiinsa vanhurskaampana kuin se toinen; sillä jokainen, joka itsensä ylentää, alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se ylennetään."
15 Ja he toivat hänen tykönsä myös pieniä lapsia, että hän koskisi heihin; mutta sen nähdessään opetuslapset nuhtelivat tuojia.
16 Mutta Jeesus kutsui lapset tykönsä ja sanoi: "Sallikaa lasten tulla minun tyköni älkääkä estäkö heitä, sillä senkaltaisten on Jumalan valtakunta.
17 Totisesti minä sanon teille: joka ei ota vastaan Jumalan valtakuntaa niinkuin lapsi, se ei pääse sinne sisälle."
Raamattu kansalle (2012):
"Minä sanon teille:
hän meni kotiinsa vanhurskautettuna, tuo toinen ei.
Sillä jokainen, joka itsensä ylentää, se alennetaan,
mutta joka itsensä alentaa, se ylennetään."
Alaviitteessä kyllä todetaan,
että voitaisiin myös kääntää:
"Hän meni kotiinsa vanhurskaamapana ohi tuon"
dedikaiomenos = vanhurskautettuna
Raamattu kansalle kääntää tuon kohdan kyllä liian rohkeasti, eli väärin. Ei publikaani ollu vanhurskas, vaan vanhurskaampi kuin fariseus, koska publikaani ymmärsi olevansa syntinen, katui sitä ja huusi Jumalaa avukseen. Hänellä oli hyvä mahdollisuus kasvaa Jeesuksen opeastamana parannuksen, eli ristin kautta ahtaasta portista sisään, Jumalan valtakuntaan, joka on iloa ja rauhaa Pyhässä Hengessä. Publikaanilla ei ollut tuossa alkuvaiheessa iloa ja rauhaa, vaan oli hätä omasta syntisyydestään.
Fariseus sen sijaan ei lähtenyt ollenkaan kasvun alkuun. Hänet oli kai hämätty uudestisyntymisopilla, jossa hänen annettiin nukahtaa syntiin.
Ei kai hänelle ollut kerrottu, että Jumala antoi parannuksen tien kaikille, jopa pakanoille ja siksi moni ei kulje sitä kaittaa tietä ristille hylkäämään syntejään ainoan kelvollisen Uhrin päälle. Risti on portin ulkopuolella ja joka ei hylkää syntejään ristillä, ei pääse ahtaasta portista sisään, Jumalan valtakuntaan, ILOON ja RAUHAAN. Jeesus avaa Itse portin heille, jotka seuraavat Häntä, sielujen Paimenta parannuksen tietä ristille ja jättävät syynsä ja syntinsä siihen kalliseen Uhriin, joksi Hän Ihmisen Poikana tähtemme tuli.
Lihantahto ei kuole, jos ei USKO Jeesukseen ja Jeesusta ja näin ihminen jää syntiin ja kuoleman varjon laaksoon. Jokainen Sana, joka Jumalan suusta tulee Jeesuksessa on meidän parannukseksemme ja kasvatukseksemme.
Miten surullista onkaan se, että moni uskoo, mutta ei tunne mitään uudistusta tapahtuvan, ei koe mitään alkeisvoimien yläpuolella tapahtuvaa, eli ei saa uudistua uudeksi luomukseksi opetuksen takia, jossa ei koroteta Jeesusta, ei koroteta Hänen jokaista opetustaan, neuvoaan ja ohjettaan. Jeesus tuli tieksi, totuudeksi ja elämäksi omilleen ja Hänen omansa syövät Hänen tarjoamaansa leipää ja juovat Hänen antamastaan Elävän Veden Lähteestä ja näin puhdistuvat ja uudistuvat ja pääsevät vapautettujen tielle, jossa yksikään synninorja ei vaella.
Me olemme jokainen ensin erämaa. Jumalan Sanan siemen muuttaa kuivan erämaan lammikoiksi ja vesilähteiksi. Kiitos Jeesukselle ja sille uskonlahjalle, jonka Jumala meille antaa.
Uskon kautta Jeesukseen sisällemme syntyy PYHÄ TIE.
Jesaja 35
1 Erämaa ja hietikko iloitsee, aromaa riemuitsee ja kukoistaa kuin lilja.
2 Se kauniisti kukoistaa ja iloitsee ilolla ja riemulla. Sille annetaan Libanonin kunnia, Karmelin ja Saaronin ihanuus. He saavat nähdä Herran kunnian, meidän Jumalamme ihanuuden.
3 Vahvistakaa hervonneet kädet, voimistakaa horjuvat polvet.
4 Sanokaa hätääntyneille sydämille: "Olkaa lujat, älkää peljätkö. Katso, teidän Jumalanne! Kosto tulee, Jumalan rangaistus. Hän tulee ja pelastaa teidät."
5 Silloin avautuvat sokeain silmät ja kuurojen korvat aukenevat.
6 Silloin rampa hyppii niinkuin peura ja mykän kieli riemuun ratkeaa; sillä vedet puhkeavat erämaahan ja aromaahan purot.
7 Hehkuva hiekka tulee lammikoiksi ja kuiva maa vesilähteiksi. Aavikkosutten asunnossa, missä ne makasivat, kasvaa ruoho ynnä ruoko ja kaisla.
8 Ja siellä on oleva valtatie, ja sen nimi on "pyhä tie": sitä ei kulje saastainen; se on heitä itseänsä varten. Joka sitä tietä kulkee, ei eksy-eivät hullutkaan.
9 Ei ole siellä leijonaa, ei nouse sinne raateleva peto; ei sellaista siellä tavata: lunastetut sitä kulkevat.
10 Niin Herran vapahdetut palajavat ja tulevat Siioniin riemuiten, päänsä päällä iankaikkinen ilo. Riemu ja ilo saavuttavat heidät, mutta murhe ja huokaus pakenevat.
Raamattu Kansalle-käännös
kääntää tuon alkutekstin sanan kirjaimellisesti oikein.
dedikaiomenos = vanhurskautettuna
"dedikaiomenos = vanhurskautettuna" mistä kielestä tässä on kyse? Arameasta, kreikasta, tai mistä?
1992 käännös näyttäisi kääntävän tuon dedikaiomenos-sanan samoin kuin kääntää Raamattua kansalle, mutta samoin kertovat sanan voitavan kääntää myös hurskaampana, eli vanhurskaampana kuin tuo toinen.
Luukas 18
14 "Minä sanon teille: hän lähti kotiinsa vanhurskaana, tuo toinen ei.* Jokainen, joka itsensä korottaa, alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se korotetaan." [Voidaan kääntää myös:"hän lähti kotiinsa hurskaampana kuin tuo toinen."][ Matt. 21:31 | Matt. 23:12 ]
Kalamos, onko ihminen, joka uskoo, mutta elää synnissä, sinun käsityksesi mukaan vanhurskas?
Tiedätkö mikä vanhurskauttaa ihmisen?
Kysymys on kreikan kielestä.
Ja nimenomaan sillä kielellä Luukaskin evankeliuminsa kirjoitti.
Ihminen, joka elää Jumalan Pojan uskossa,
ei elä synnissä, mutta voi langeta syntiin.
Kun me vielä elimme synnissä,
me emme tietenkään voineet langeta siihen.
Ihmisen vanhurskauttaa Jeesuksen Kristuksen usko.
Siis ei meidän uskomme Jeesukseen,
vaan Jeesuksen Kristuksen usko meissä.
"Se Jumalan vanhurskaus,
joka tulee Jesuksen Kristuksen uskon kautta,
kaikkein tykö ja kaikkein päälle, jotka uskovat:
sillä ei ole yhtään eroitusta." (Room 3:22 Biblia)
Meidän kaikkien pitäisi kiiruusti tietää jo se, että Jeesus on Jumalan Sana, Jumala, joka tuli lihaksi, eli ihmiseksi tähtemme. Siis uskominen Jeesukseen, eli kaikkeen siihen mitä Hän puhuu, opettaa ja neuvoo, vanhurskauttaa ihmisen niin, että tästä tulee pyhä, synnistä vapautettu ja pelastettu.
Miten tuo Kreikan kieli kääntyy Suomen kielelle? Näyttäisi, että tuollakin vanhurskautta kuvaavalla sanalla on ainakin kaksi muotoa. Kyseessä oleva sana
dedikaiomenos näyttäisi raamatunkääntäjien mukaan kääntyvän kahdella eri tavalla: vanhurskaana ja vanhurskaampana.
Publikaani tunnusti olevansa syntinen. Hän ei kiittänyt tuossa vaiheessa ainakaan siitä, että olisi päässyt orjan asemasta lapsen asemaan, eli vanhurskaampana-sana sopii hänen tapauksessaan asiayhteyteen.
Minä en osaa kreikkaa
mutta Novumin interlineaarin
mukaan tuossa kohden lukee "varhurskautettuna".
Huomasitko Bilbian käyttään ilmaisun (Room 3:22):
"Se Jumalan vanhurskaus, joka tulee
JEESUKSEN KRISTUKSEN USKON KAUTTA"
Tuo genetiivinen ilmaisu ei jätä mitään meidän varaamme.
Vanhurskaus ei tulekaan muuten kuin vain uskon kautta Jeesukseen. Se EI jätä mitään meidän omaan ansioomme. Aabraham uskoi ja se lutettiin hänelle vanhurskaudeksi. Aabraham teki hyviä tekoja, mutta ei tehnyt omia tekoja. Hän uskoi Jumalaan ja teki Jumalan vaikuttamia tekoja. Vanhurskautuminen ja pyhittyminen tulevan uskosta Jumalan Sananaan.
Vanhurskautuminen tapahtuu uskon kautta Jeesukseen, joka tarkoittaa uskomista kaikkeen siihen, mitä Jeesus meille opettaa. Alussa emme mekään tiennet mitä Jumala odottaa meiltä, mutta Herran tuntemisen lisäännyttyä opimme tuntemaan Jumalan Tahdon ja saimme tulla siihen Tahtoon elämään. Jumalan Tahdossa ei elä synti, vaan vain rakkaus, joka täyttää lain.
Opetuslapset kyselivät Jeesukselta sitä, että mitä heidän tulee tekemän, että he Jumalan tekoja tekisivät. Jeesus vastasi Jumalan teon olevan se, että he uskoisivat Häneen, jonka Jumala on lähettänyt.
Monen on äärettömän vaikea käsittää sitä, että usko Jeesukseen puhdistaa, parantaa ja antaa uuden elämän.
Tuossa ei siis sanota
"uskon kautta Jeesukseen Kristukseen"
vaan
"Jeesuksen Kristuksen uskon kautta".
Usko ei ole meidän aikaansaannoksemme.
Me saamme lahjaksi Jeesuksen Kristuksen uskon.
En taida ihan käsittää mitä tarkoitat. Ehkä tarkoitat sitä, että Jeesus uskoo meissä? Olemme saaneet niin erilaisen kasvatuksen uskontiellä, että vaikka useimmiten aivan varmasti puhumme samasta asiasta emme aina käsitä toisiamme.
Usko on lahja, jonka Jumala antaa meille. Jumala antaa kutsun ja antaa voiman tulla lapsekseen. Hän antoi Poikansa meidän tähtemmme Uhrkiksi ja meidän Herraksemme.
Saman Poikansa, josta Daavid sanoo, että Herra sanoi MINUN Herralleni.
Daavid siis erotti Isästä Pojan ja keroi Pojan, eli Jumalan Sanan olevan hänen Herransa, kuten on meidän kaikkien kutsuttujen Herra. Emme me pääse suoraan Isän luokse, vaan pääsemme Hänen luokseen vain Hänen Poikansa, eli Sanansa kautta. Senpä tähden on välttämätöntä ottaa Jeesus vastaan ja kuunnella Häntä hiljaisuudessa.
Itse kuuntelin muutaman vuoden Herraani niin hiljaa, että en koskaan arvostellut uskovaisia ääneen, vaan kuuntelin Herraani ja odotin Häntä. Hän kasvoi minussa ja sain Jumalan voimasta kasvaa uudestisyntymiseen ja sen jälkeen Hän, Herrani antoi minulle tämän tehtävän. Ei Hän nytkään oikeuta minua lukemaan tuomioita, ei arvostelemaan ketään sydän tuomioissa, vaan antaa oikeuden arvostella rakkaudessa. Rakkaus tuo rehellisyyden ja sellaisen voiman, että mikään ei voi viedä sitä rauhaa ja iloa jonka Rakkaus antaa.
Meidän tehtävämme on valvoa itseämme Herramme kanssa. Herra on lamppu, joka palaa silloin kun siinä on Öljy, eli Pyhä Henki.
Jumala antaa kutsun tulla kasvamaan Herran, eli Sanan kautta, lapsekseen. Tiedämmehän me sen, että itsekin kasvoimme äitimme kohdussa valmiiksi syntymään. Näin on myös Jumalan valtakuntaan syntyminen. Meidät valmistetaan syntymiseen ja sen tekee meidän Herramme.
> Usko on lahja, jonka Jumala antaa meille <
Täsmälleen näin.
Siis me emme purista itsestämme uskoa.
Vaan saamme sen lahjaksi Jeesukselta.
Kun me otamme Jeesuksen vastaan,
niin me saamme omaksemme Hänet kaikkinensa.
Samoin Jeesus saa silloin omakseen meidät kaikkinensa.
Tuossa tilanteessa me todellakin esimerkiksi
saamme lahjaksi Häneltä uskon.
Siis jotakin Hänen omaansa.
Tuossa tilanteessa, kun hynttyyt pannaan yhteen,
tapahtuu muutakin.
Jeesus saa niskoilleen meidän syntimme,
ja meidät taas puetaan Hänen vanhurskauteensa.
Usko on lahja, siitä ei voi koskaan liikaa kertoa. Jumala kutsuu, antaa voiman lähteä seuraamaan Poikaansa, joka on Jumalan Sana, sielujemme Paimen ja se muuttaa meidät. Siis, Sana Pyhän Hengen todistuksella kasvattaa meidät pelastukseen, vaikka kalamos sinusta tuo tuntuukin siltä, että se on Raamattuun väärin kirjoitettu, mutta kokonaisuus Raamatun Ilmoituksista kertoo Sanan Pyhän Hengen todistuksella vanhurskauttavan ja pyhittävän meidät.
Jos vaikuttaa, että yksi kohta on Raamattuun väärin kirjoitettu, lisätty, tai muutettu, niin se ei koskaan poista kokonaisilmoituksen kirkkautta.
kalamos, olet usein kirjoittanut siitä, että tässä jakeessa oleva sana pelastukseen, ei ole oikein kirjoitettu. En tiedä mistä olet saanut sellaisen tiedon, mutta toivon sinun kertovat siitä.
Kun Jumala kutsuu, niin Hän antaa lahjan uskoa Sanaansa ja käskyn halta Sanaa kuin halaa vastasyntynyt lapsi äitinsä maitoa. Vastasyntynyt Jumalan lapsi saa kasvaa uudistukseen, vain Sanan kautta. Kaikki me olemme ensin lihallisia ja sielun kautta ravintoa vastaanottaneita. Ei kukaan tule Jumalan kutsun jälkeen Herran luokse viattomana, vaan syntisinä ja armoa tarvitsevina. Rakkaus peittää syntien paljouden ja Jumala hyväksyy syntisen ihmisen Poikansa Uhrin kautta niin kauan, että tuo syntinen muuttuu Sanan kautta Jeesuksen ruumiissa asuvaksi. Sellaiseksi, jonka ei tarvitse muutoksen jälkeen enää syntiä tehdä, vaan Jumalan Hengen vaikutus pitää hänet pyhänä.
1. Piet. 2:2
ja halatkaa niinkuin vastasyntyneet lapset sanan väärentämätöntä maitoa, että te sen kautta kasvaisitte pelastukseen,
Kalamos, Raamatussa on paljon kohtia, joissa käsketään ihmistä tekemään asioita. Ei ole mitään lahjavanhurskautta, joka puetaan saastan ylle ja joka tuosta vain siirtää syntimme Jeesuksen ylle.
Kalamos, näethän itsekin kyseistä raamatunkohtaa tutkiessasi sen, että siitä löytyy mm. tämä sana ->
η
e ay
"a primary particle of distinction between two connected terms."
http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?lex=Thayer&ref=Luuk. 18:14&ent=2228
Asia ei suinkaan ole niin yksinkertainen, että kyseisessä raamatunkohdassa lukisi alkutekstin mukaan publikaanin menneen kotiinsa vanhurskautettuna.
Tuota sanaa ei tuossa kohden ole
Vanhassa Bibliassa,
eikä esimerkiksi Kuningas Jaakon käännöksessä
eikä lähdetekstissä (Textus Receptus).
Joka tapauksessa
syntymisen täytyy tietenkin ensin tapahtua,
vasta sitten on kasvun aika.
Tätä asiaa ei muuta se,
vaikka tuossa olisikin tuo
eis soterian = pelastukseen.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/12285991/#comment-68168545
Antakaa sovittaa itsenne
pass.perf.part.m.yks.nom
Siis "vanhurskautettuna"
KJV kääntää tuon vertailun näin:
"this man went down to his house justified
RATHER THAN the other"
Nyt green ollaan koko Raamatun opetuksen ytimen äärellä!
Jos sanot, että syntinen ja saastainen ei voi saada lahjavanhurskautta, eli armoa, et ole päässyt Herran Jeesuksen opissa edes alkeisiin asti!
Hän toi pelastuksen SYNTISILLE ei puhtaille fatisealaisille.
Suurin este nimenomaan Häneen uskomisessö oli omavanhurskaus. Siksi fariseukset saivat Häneltä kovat nuhteet ja siksi fariseukset eivät tahtoneet kääntyä... He rakastivat liikaa oman äden töitään... Liialti sitä mitä omine käsineen Mooseksen lain edessä livat tehneet... Eivät he pitäneet itseään huonoina, eivät syntisinä, eivät rikkoneina...
Johannes kastaja sanoikin sellaisille;
"Tehkää hedelmää, jossa kääntymyksenne näkyy!
Älkää luulko, että voitte ajatella: 'Olemmehan me Abrahamin lapsia.' Minä sanon teille: Jumala pystyy herättämään Abrahamille lapsia vaikka näistä kivistä"
Vain syntiset tarvitsevat pelastusta. Sen tähden Hänen sanoman vastaanottivat portot, publikaanit, rikkurit ja kaikki saastaiset... Ihmiset jotka eivät pitäneet itseään minään, eikä minkään arvoisina... Suorastaan saastaisina lakiin verraten, niinkuin fariseuksien suusta niin usein olivat kuullet... He eivät tulleet omiensa kanssa Herran eteen, vaan vetosivat YKSIN Hänen armoonsa.
Ja saivat ARMON!
nikot, eikö täällä kaiken aikaa puhutakin lahjauskosta ja näin lahjavanhurskaudesta? Siitä puhuu kalamos, greeen ja minä Tie nimimerkkiä käyttävä.
Lahjausko ja lahjavanhurskaus on se, että ottaa vastaan ilmaiseksi annetun Jumalan Sanan. Minä, entinen syntinen, sain armon ottaa vastaan lahjauskon, joka lahjavanhurskautti minut. En jäänyt hedelmättömänä seisomaan ja kuulemattomana elämään ja näkemättömänä katsomaan, vaan silmäni avautuivat ja sain korvat joilla kuulla sitä Sanaa, joka synnytti minuun hyvän hedelmän ja uudisti ja antoi lahjaksi vanhurskauden.
Jeesus antoi neuvot ja ohjeet, kuten jokainen meistä saa Raamatusta lukea. Raamatussa on todella paljon kohtia, joissa Jeesus sanoo, että "TEE niin, niin SAAT ELÄÄ."
Lahjavanhurskaus on käsitetty jopa niin väärin, että moni sanoo olevan omavanhurskautta sen, että tekee itse jotakin. Siis, kielletään Jeesuksen seuraaminen, sillä Jeesuksen seuraaminen VAATII tekoja, jotka Jumala vaikuttaa. Entiset syntiset ovat suostuneet aivan itse hylkäämään kaiken sen, mikä rikkoo uuden liiton lain, eli rakkaudenlain. He hylkäsivät ja hylkäävät sen lahjaksi saadun uskon voimalla Jumalan vaikutuksesta.
Fariseukset eivät koskaan suostuneet kuulemaan Jeesusta, eivätkä näin edes käsittäneet olevansa syntisiä. Publikaani käsitti olevansa syntinen ja siitä alkoi tie, joka vie ristin kautta ahtaasta portista sisään, jos kukaan ei päässyt sekoittamaan publikaanin käsityskykyä, eikä estämään häntä tekemästä sitä mitä Jeesus käskee tehdä.
Fariseukset eivät tarvitse Jeesuksen opetuksia, ohjeita ja neuvoja, koska he eivät niitä näe, eivätkä kuule, vaan elävät toista elämää, mitä Jeesus omilleen antaa.
Harhaa taika uskoa
kalamos, synnyitkö itse tähän maailmaan ilman kehitystä ja valmistumista valmiiksi syntymään?
Nim. usko tai älä, minulla on ystävä, joka oli taikauskon vanki. Hän ei uskaltanut tehdä paljon mitään, koska pelkäsi jotakin pahaa tapahtuvat, jos tekee asian väärin, laittaa vaikkapa maitopurkin väärään kohtaan. Jos lintu lensi ikkunaan, hän kärsi monta vuorokautta peloissaan, pelkäsi jonkun omaisensa tai itsensä kuolevan. En enää muista mitä kaikkea hän pelkäsi taikauskonsa takia, sillä siitä on jo niin kauan, kun hän sai kasvaa vapauteen. Vapauteen kasvaminen vei muutaman vuoden ja me uskonystävät kuljimme hänen kanssaan "käsikädessä" ja annoimme hänelle sitä Sanaa/leipää, jota olimme itse saaneet syödä. Sanoimme useasti hänelle, että kestä, kestä ja hän kesti, kasvoi, puhdistui ja vapautui.
No, miten ajattelet äitinsä kohtuun surmatuista
tai muuten äitinsä kohtuun kuolleista lapsista?
Oliko heissä jo elämä? Oliko heissä jo henki,
jonka Jumala on pannut meihin asumaan?
Jos oli, niin missä se on nyt?
Hyvin kirjoitit jälleen, "nikojt".
Vanhurskaus on todella lahja.
22. se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta.
23. Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla
24. ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa,
25. jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä, ..
Room. 3..
Vanhurskaus ei ole ansio, eikä palkka, vaan lahja.
7. Sillä kuka antaa sinulle etusijan? Ja mitä sinulla on, jota et ole lahjaksi saanut? Mutta jos olet sen saanut, niin miksi kerskaat, ikäänkuin se ei olisi saatua?
1. Kor. 4.
Eli siis sanoo miehen menneen kotiinsa vanhurskaampana kuin toinen.
Juuri noin.
Totta. Raamatussa on lukuisia kohtia, joissa käsketään ihmistä TEKEMÄÄN asioita.
> TEE niin, niin SAAT ELÄÄ. <
Jeesus sanoi tämän lainoppineelle,
joka tahtoi näyttää olevansa vanhurskas.
Jeesuksen vastauksen tarkoitus
oli osoittaa tuolle lain tekoihin turvautuvalle,
että kukaan ei voi tulla lain kautta vanhurskaaksi.
Ei vaan
"vanhurskautettuna
ennemmin/mieluummin/pikemmin
kuin tuo toinen"
Juuri syntiset ovat tietysti ne, jotka saavat armon pelastua syntisyydestään. Jokaisella syntisellä on oikeus kääntyä pois pahasta. Jeesus ei määrää ihmisen tekoja, vaan antaa mahdollisuuden sovitukseen ja pelastukseen. On paljon 'Herra, Herra' -huutajia, jotka uskovat, mutta jotka eivät koskaan taivu aidosti mieleltään Jumalan alaisuuteen, vaan jäävät maailman ystäviksi. Heissä ei koskaan tapahdu uudestisyntymistä.
> saavat armon pelastua syntisyydestään <
Ei Raamattu näin sano.
Raamattu sanoo:
"Armosta te olette pelastetut" (Ef 2:5)
Siis se on jo tapahtunut.
Me olemme pelastettuja (sesosmenoi).
"Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta,
ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja -
ette tekojen kautta,
ettei kukaan kerskaisi." (Ef 2:8)
Kaikki alkoi siitä,
että Jumala teki meidät
synteihimme kuolleet eläviksi.
"Ja Jumala on eläviksi tehnyt teidät,
jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja synteihinne" (Ef 2:1)
Kalamos, olivatko äitinsä kohtuun surmatut tai muuten sinne kuolleet lapset jo syntyneitä? Oliko syntymä siis jo tapahtunut?
Kaikki eliömaailman yksilöt kehittyvät ENNEN syntymäänsä! Kaikissa eliömaailman yksilöissä on elämää/elollisuutta jo ENNEN niiden syntymää.
Kuten tuolla yllä sinulle jo totean, ihmisalkio/-sikiö on kehittymässä ihmisyksilöksi, joka omaa kyseisen eliölajin (ihminen) ominaisuudet ja valmiudet, ja joka sitten kasvaa ja kehittyy ihmiseNÄ. Ihmisalkio/-sikiö äitinsä kohdussa ei siis ole vielä syntynyt yksilö.
kalamos, sekoitatkohan sinä ihmisen oman pyrkydyyden ja siitä syntyvät teot Jumalan vaikkutamiin tekoihin? Hämmästyttää tuo sinun itsepäisyytesi siitä, että eikö meidän tule olla Jumalan työkumppaneita itseemmekin nähden ja ensin itseen ja vasta sen jälkeen muihin. Etkö todellakaan käsitä sitä, että me olemme armosta pelastetut, USKON KAUTTA, emme tekojemme kautta ja se tarkoittaa sitä, että meidän tulee USKOA Häneen, jonka Jumala lähetti, jotta kasvaisimme Lähetetyn kaltaisuuteen. Emme siis puhu nyt mitään ihmisen omista teoista, vaan puhumme Jumalan vaikuttamista teoista, niistä, joissa ihminen saa pesun ja uudistuksen. Aivan varmasti sinäkin olet tehnyt niitä tekoja kohdallasi, joiden olet nähnyt rikkovan Jumalan lain, eli olet kieltänyt lihasi elämä ja ottanut Pyhän Sanan vastaan, sillä tiedät, että vain Pyhyys voi sinutkin pyhittää.
Galatalaiskirje 5
13 Te olette näet kutsutut vapauteen, veljet; älkää vain salliko vapauden olla yllykkeeksi lihalle, vaan palvelkaa toisianne rakkaudessa.
14 Sillä kaikki laki on täytetty yhdessä käskysanassa, tässä: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi".
15 Mutta jos te purette ja syötte toisianne, katsokaa, ettette toinen toistanne perin hävitä.
16 Minä sanon: vaeltakaa Hengessä, niin ette lihan himoa täytä.
17 Sillä liha himoitsee Henkeä vastaan, ja Henki lihaa vastaan; nämä ovat nimittäin toisiansa vastaan, niin että te ette tee sitä, mitä tahdotte.
18 Mutta jos te olette Hengen kuljetettavina, niin ette ole lain alla.
19 Mutta lihan teot ovat ilmeiset, ja ne ovat: haureus, saastaisuus, irstaus,
20 epäjumalanpalvelus, noituus, vihamielisyys, riita, kateellisuus, vihat, juonet, eriseurat, lahkot,
21 kateus, juomingit, mässäykset ja muut senkaltaiset, joista teille edeltäpäin sanon, niinkuin jo ennenkin olen sanonut, että ne, jotka semmoista harjoittavat, eivät peri Jumalan valtakuntaa.
22 Mutta Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen.
23 Sellaista vastaan ei ole laki.
24 Ja ne, jotka ovat Kristuksen Jeesuksen omat, ovat ristiinnaulinneet lihansa himoineen ja haluineen.
25 Jos me Hengessä elämme, niin myös Hengessä vaeltakaamme.
26 Älkäämme olko turhan kunnian pyytäjiä, niin että toisiamme ärsyttelemme, toisiamme kadehdimme.
Nythän sinä haluat poiketa kokonaan aiheesta. Kysymys kuuluu, että kehityitkö sinä ennen tänne syntymistä niin, että olit kypsä syntymään. Ei sinun kohdallasi ainakaan aborttia, eli lapsisurmaa tehty, joten vastaa kysymykseen, että tupsahditko noin vain maailmaan, vaan kehityitkö äitisi kohdussa valmiiksi syntymään.
Eli siis vanhurskaampana.
Lain kautta me näemme oman syntisyytemme ja nyt puhun käskysanoista, jotka ovat ikuinen laki. Siis, laki ja armo kuuluvat Jeesuksen viitoittamalle tielle. Jeesus opettaa käskyistä, muistuttaa, että Hän ei tullut kumoamaan lakia, vaan täytti sen ja usko Jeesukseen pitää uuden liiton lain VOIMASSA. Uuden liiton laki: RAKASTA JUMALAA YLI KAIKEN JA LÄHIMMÄISTÄSI KUIN ITSEÄSI, pitää voimassa pienimmänkin käskyn.
Usko Toivonen, vanhurskaus on lahja, ei ansio. Emme mitenkään kykene ansaitsemaan sitä armoa, jonka lahjaksi saamme ja jossa saamme peson.
Opetuslapset kyselivät mitä heidän tulee tekemän, että he Jumalan tekoja tekisivät. Jeesus vastasi Jumalan teon olevan se, että opetuslapset USKOISIVAT HÄNEEN, JONKA JUMALA ON LÄHETTÄNYT.
On hyvin vaikea tänään kertoa uskosta, koska monilla se menee omaan ansioon ja omiin tekoihin sen takia, että Herran tuntemista ei ole enää paljon jäljellä. Herran tuntemisen kautta kaikki hyvä tapahtuu.
Jukka.finland kirjoittaa toisaalla näin ->
>>*Jukka
10.6.2014 08:11
Kaikki me vartumme ja kasvamme ihmisinä, mutta se tapahtuu syntymisen jälkeen, ei ennen sitä. Armossa ja Jumalan tuntemisessa kasvamme vasta uudestisyntymisen jälkeen, Elämään pitää syntyä ennen kuin sitä voi elää.
Mitä ihmettä? Väitätkö siis, Kalamos, että asia ei ole niin, että juuri syntiset ovat ne, jotka saavat armon pelastua syntisyydestään? Ketä ja mitä varten Jeesus tuli?
_________
10 Jeesus oli sitten aterialla hänen kodissaan. Sinne tuli myös useita publikaaneja ja muita syntisiä, ja he aterioivat Jeesuksen ja hänen opetuslastensa kanssa.
11 Tämän nähdessään fariseukset sanoivat Jeesuksen opetuslapsille: "Kuinka teidän opettajanne syö yhdessä publikaanien ja muiden syntisten kanssa!"
12 Jeesus kuuli sen ja sanoi: "Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat.
13 Menkää ja tutkikaa, mitä tämä tarkoittaa: 'Armahtavaisuutta minä tahdon, en uhrimenoja.' En minä ole tullut kutsumaan hurskaita, vaan syntisiä."
(Matt. 9:10-13)
Fariseuksen ja publikaanin ero oli se, että publikaani nöyrtyi ja suostui näkemään kurjuutensa, fariseuksen rehvastellessa omilla teoillaan. Publikaani oli noista kahdesta se, joka oli valmiimpi puhdistumaan vanhasta ja aloittamaan uuden elämän Jumalan alaisuudessa.
Ihminen on henki, joka asuu ruumiissa.
Minä asun edelleen kuolevaisessa ruumiissa.
Siis ruumiini ei ole vielä uudestisyntynyt.
Mutta synteihin kuollut henkeni on jo uudestisyntynyt.
Siltä osin minut on jo siirretty kuolemasta Elämään.
Ruumiini saa kokea sen ylösnousemuksessa.
Kalamos, Niko ja Usko Toivonen, mitä tarkoittaa mielestänne se, että uskova pyrkii vanhurskautumaan?
Se oli hyvin lähellä. Siis minun abortointini.
Äitini oli niin heikko,
että hänen arveltiin kuolevan synnytykseen.
Lääkärit suosittelivat siis aborttia
äitini hengen pelastamiseksi.
Äitini ei siihen kaikesta huolimatta suostunut.
Jos minut olisi abortoitu,
siis poistettu äitini kohdusta,
niin mitä ajattelet,
eikö minua olisi enää ollenkaan olemassa?
Siis me emme saa armoa pelastua,
vaan meidät pelastetaan.
Tuohan on ihan itsestäänselvää, että ihminen pelastetaan, eikä hän pelasta itse itseään. Silti on näinkin ->
35 Sillä joka tahtoo pelastaa elämänsä, hän kadottaa sen, mutta joka kadottaa elämänsä minun ja evankeliumin tähden, hän pelastaa sen.
(Mark. 8:35)
Pelastukseen kuuluu myös ihmisen oma tekeminen; Jumalan tahtoon taipuminen ja omasta luopuminen. Jumala ei pakota, vaan antaa mahdollisuuden. Jokainen vastaa omista teoistaan ja tuomitaan lopulta tekojensa mukaan.
Edelleenkin sanon, että juuri syntiset ovat ne, jotka saavat armon pelastua syntisyydestään. Jos sinä, Kalamos, näet siinä jotakin väärää, niin sitten näet.
Kalamos, eikö nyt pitänyt puhua syntymästä ja siihen kasvamisesta ja kehittymisestä?
Jos äitisi olisi tehnyt abortin, et olisi koskaan syntynyt eläväksi ihmisyksilöksi, lihalliseksi ihmiseksi. Jos Jumalan Sana ei saa muuttaa ihmistä ja luoda häntä kykeneväksi Jumalan Sanan mukaiseen elämään, ei synny hengellistä ihmistä.
Vastaisitko nyt rehellisesti Tiestä-nimimerkin esittämään kysymykseen ->
>>kehityitkö sinä ennen tänne syntymistä niin, että olit kypsä syntymään
Kalamos, niin moni muukin kohta Raamatussa sanoo, mitä ihmisen tulee TEHDÄ. Ja ne on tarkoitettu ihan uskoville.
Green, mistä olet oppinut käsitteen "uskova pyrkii vanhurskautumaan"?
Et ainakaan Raamatusta.
Jos uskovan vaellus on käden töillä pyrkiä taivaskuvaansa kiillottamaan, on moinen vaellus omavanhurskauden rakentamista. Moinen rakennelma nousee Jumalan armon esteeksi.
Uskova ei vaelluksessaan pyri vanhurskauteen. Uskova on vanhurskas uskon kautta Herrasn Jeesukseen.
Uskova sen sijaan pyrkii vaelluksessaan pyhitykseen.
Pyhityksen päämäärä on se, että synnin tarpeellisuus elämässämme poistuu. Vain lahjavanhurskauden saanut voi pyrkiä pyhitykseen ja kulkea Kristus-tiellä ja kasvaa Hänessa, pyhittyen Hänestä.
Vanhurskaus luetaan syntisen ihmisen osaksi yksi armosta, yksin uskon kautta Herraan Jeesukseen;
Gal. 2:21
"Minä en tee tyhjäksi Jumalan armoa; jos näet vanhurskaus saadaan lakia noudattamalla, silloin Kristus on kuollut turhaan."
Joka usko Jeesukseen Kristukseen, niinkuin Raamattu todistaa, hän on uskon tähden luettu Kaikkivaltiaan edessä vanhurskaaksi, sillä Kristus on vanhurskaus ja joka Häneen uskoo, luetaan Häneen ja Hänen omakseen. Yksikään ei pääse Kristukseen omien tekojen ansiosta. Ainoa tie on yksin usko, ettei kukaan kerskaisi;
Fil. 3:9
"ja jotta kävisi ilmi, että kuulun hänelle. Näin minulla ei enää ole mitään omaa, lain noudattamiseen perustuvaa vanhurskautta, vaan se vanhurskaus, jonka perustana on usko Kristukseen ja jonka Jumala antaa sille, joka USKOO"
Room. 1:17
"Siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon. Onhan kirjoitettu: "Uskosta vanhurskas saa elää."
Kun pysymme uskovina, Häneen kaikessa luottaen, pysyen ja ollen Hänelle uskollisia, jokainen uskova pysyy Elämässä, niinkuin Paavali Roomalaiskirjeessä profeettaa lainasi.
Kun uskomme, olemme vanhurskautettuja yksin armosta. Kun uskomme ha vaellamme katse Hänessä, elämämme kaikissa osa-alueissa, alkaa elämässämme toteutua Hänen tahtonsa myös kättemme töissä.
Sen saa aikaan rakkaus!
Ja tämä rakkaus heijastuu kättemme kautta lähimmäisiimme. Tämän kaiken perusta on usko ja uskollisuus ja sydämissämme vaikuttava rakkaus Herraamme ja Hänen tahtoonsa!
Merkillepantavaa on myös se, että usein he jotka todella Herran omina vaeltavat, Hänen rakkauttaan kantaen ja heijastaen, eivät edes itse tiedosta sitä kunka heidän käsissänsä toteutuu Herran tahto ja rakkaus! ( vrt. Matt 25 )
Elkäämme pyrkikö teoillamme kiillottamaan taivaspaikkaamme, vaan etsikäämne ensin sitä mikä on ylhäällä ja vaeltakaamme Hänen rakkaudessaan, niin tämä uskon kautta vuodatettu rakkaus kyllä näkyy kättemme töissä ja Herra saa kasvattaa meitä pyhitystiellä!
On ihan eri asia,
jos syntinen saa armon pelastua,
kuin jos syntinen pelastetaan armosta.
Nimenomaan uskoville,
siis niille, jotka jo ovat Jeesuksen omia
uudestisyntymisen kautta,
ja näin saaneet lahjaksi uskon,
ja elävät Jumalan Pojan uskossa.
Job sanoi:
"Kadotkoon se päivä, jona synnyin,
ja yö, joka sanoi: 'Poika on siinnyt.'"
Sikiämisestä alkaa elämä.
Alkuteksti sanoo "vanhurskautettuna".
Ei Jumala vanhurskauta pala kerrallaan.
Ihminen on vanhurskas tai sitten ei.
Onko vanhurskas syntinen?
Ei. Mutta kylläkin lankeileva.
"Sillä seitsemästi vanhurskas lankeaa
ja nousee jälleen" (San 24:16)
Publikaani senkin sijaan oli syntinen ihminen, mutta alkanut vanhurskautumisen. Kaikella on alku. Pienten alkujen päivästä kasvaa suuri puukin.
Ei kukaan voi uudistua, jos ei saa uutta, joka kuolettaa vanhan. Ei kukaan ole syntisenä vanhurskas, eikä pyhä.
Publikaani oli syntien ihminen, joka katui syntiään ja huusi Herraa avuksi.
Sinä oletat publikaanin syntyneen uudeksi tuossa vaiheessa, jossa hän kääntyi Jumalan puoleen katuen syntejään. Tuollainen olettaminen saa monet ihmiset nukahtamaan synteihinsä. Heiltä jää kulkematta se kaita Tie, joka on Jeesus ja Hänen opetuksensa, neuvonsa ja käskynsä. Tuollainen oletus antaa ihmisille käsityksen, että he ovat uudestisyntyneet kääntyessään ja heidän ei tarvitse ottaa Sanaa vastaan, joka pelastaa ihmisen synnyttäen tästä uuden.
Olet ehkä lukenut esim. Muroman kirjoituksia. Hän kertoo syntyneensä uudeksi tilaisuudessa, jossa norjalainen pappi puhui Jumalan Sanaa. Hän ei väitä syntyneensä uudeksi kääntymisen yhteydessä, kuten ei väitä Martti Lutherkaan, joka kertoo vuosittain kärsineensä kovasti ennen kuin syntyi uudeksi hengellisessä tilaisuudessa, Bolongan kaupungissa.
Täällä annettavan kasteen yhteydessä me saamme Pyhän Hengen lahjan, joka tulee päällemme ja kirkastaa siitä Jumalan Sanan, Jeesuksen. Joka saa tuon kirkastuksen itseensä uskon kautta, saa syntyä uudeksi ja saa siitä merkiksi Jumalan antaman kasteen ja siinä vaiheessa ihminen on puhdistunut Jumalalle kelvolliseksi astiaksi.
Johannes Kastajat antavat tänäänkin kasteita ja opettavat, mutta noiden kastajien jäljessä kulkee Herra, jolla yksin on valta antaa Pyhän Hengen ja tulen kaste valituilleen.
Jos abortti olisi toteutunut et olisi täällä. Et olisi syntynyt. Niin käy heillekin, jotka oksastetaan puuhun, mutta jotka eivät ota oikeaa ravintoa. Sellaiset oksat leikkataan irti ja ne poltetaan, koska ne vain rasittaisivat puuta. Kuivat oksat eivät kuljettaisi elämän veden virtaa ja siksi ne eivät koskaan viheriöisi.
Sitä en tiedä missä ovat ne lukemattomat abortoidut sikiöt. Saavatko mahdollisuuden kypsyä, on kysymys johon ainkaan nyt en osaa vastata.
Publikaani pyysi Jumalaa olemaan armollinen,
ja niin Jumala oli armollinen.
Ja publikaani meni kotiinsa vanhurskautettuna.
Tuolle toiselle Jumala ei voinut olla armollinen,
koska hän ei ollenkaan ollut armoa kaipaava.
Siksi hän ei mennyt kotiinsa vanhurskautettuna,
vaan omassa vanhurskaudessaan,
mikä on Jumalan silmissä kuin saastainen vaate.
Tietenkääna abortoidut lapset eivät ole täällä,
niinkuin ei muutkaan kuolleet ihmiset.
Ei minusta. Sinä selvästikin käsität asian eri tavalla kuin minä, joten siitä on turha kiistellä. En yllensäkään koe tarvetta sanamuotoihin puuttumiseen, mutta jos sinä, Kalamos, koet sen tarpeelliseksi, niin ollos hyvä vaan. :)
Jeesus söi ja joi syntisten ja publikaanien ja kaikkien armoa tarvitsevien kanssa. Nuo ihmiset saivat uudistua HERRAN TUNTEMISEN kautta. Ei Jeesus turhaa kolmea vuotta opettanut täällä, vaan Hän antoi Sanaa, joka vastaanotettuna uudistaa ihmisen hengelliseksi.
Jeesus ottaa vastaan kaikki syntiset, eli lihalliset ja muutta heidät hengellisiksi. Vain hengellinen ihminen voi elää laissa, joka on RAKKAUS.
Liha ei voi pitää Jumalan lakia, mutta kutsutun ei tarvitse jäädä lihalliseksi, vaan hän saa tehdä parannuksen ja saa ristintyön takia muuttua hengelliseksi. Niin suuri on ARMO.
Niko, minulle ei ole mitenkään epäselvää se, että oman käden töillä ei pitkälle pötkitä. Kuinkahan monet kerrat olen aiheesta kirjoittanut. En sanonut, että ihmisen tulisi pyrkiä vanhurskautumaan omilla töillään. En ymmärrä, miksi aina toistat minulle noita omavanhurskaus-juttujasi, ikäänkuin minä sanoisin, että ihmisen tulee vanhurskautua omien voimiensa ja kykyjensä, omien töidensä kautta.
Emme selvästikään ymmärrä toisiamme, etkä sinä halunnut nytkään käydä puhdasta ajatustenvaihtoa ja pohdintaa esittämästäni asiasta yleisellä tasolla, joten ei tässä sitten sen enempää.
Edelleenkään alkuteksti ei ole niin yksinkertainen, että se sanoisi publikaanin menneen kotiinsa vanhurskautettuna.
Kovasti jeesustellaan vaikka jeesus oli tavallinen ihminen paikallinen niilo
Jeesus, Hän, kenestä Raamattu todistaa on ainoa ihminen, jonka kädenjälki on kirjaimellisesti jokaisessa päivässä. Jokainen vuosi on korvamerkitty Hänelle, sillä Hän oli se kuka jakoi ihmiskunnan historian ajanlasku kahtia, Hänon se kirkas kiintopiste kenen mukaan me vuotemme laskemme ja jopa päivämme!
Sillä Hän oli se, joka 7 päiväisen viikon asetti.
Ikävä kyllä niko ihmiset päättivät ajanlaskusta. Ihminen ei mielikuvitus kaiffarisi.
Kenenkäs syntymän mukaan meidän armon vuosi 2014 tänään on?
Jeesuken veri puhdistaa Sana kautta, vain voi puhdistua. Sellaiset ihmiset, jotka luulevat syntyneensä uudesti silloin, kun tulivat uskoon kulkevat sieltä missä aita on matalin.
Helluntai usko on tuudittanut teidät synnin uneen.
Sillä syntien tunnustaminen ja parannuksen teko on jäänyt kokonaan poissa.
Ei voi kasvaa, jollei saa ruokaa Sana on ruoka ja Sana uudesti synnyttää.
Jeesukseen juutuminen tapahtuu Jeesuksen kautta, joka on Sana.
Miksi niin moni puhuu synnissä elämisestä, eikä ole tehnyt heti uskoon tultuaan Jumalan vastaisista teko synneistä parannusta.
Monesti näkee sellaisia ihmisiä, jotka kulkevat uskovaisina mutta koko ajan näkee, että tämä ihminen on teoissaan ihan väärä.
Opetus on väärä ja Jeesuksen lapaat kulkevat opetuksen mukaan.
Moni ihmettelee ahdistusta sisällään ja mietti miksi olen peloissani ja ahdistunut.
Jeesuksessa ei ole pelkoa ihmisen sisäinen ajatus mailma, joka ei ole puhdistettu Jeesuksen verellä ahdistaa.
Moni ei pääse siitä ulos, koska hän ei tiedä miten se tehdään.
Evankeljumeista tapahtuu Jeesukseen tutustuminen ja kasvu.
Jeesus itse puhdistaa sitä mukaa kun tunnistat itsessäsi olevan synnin ja tunnustat sen.
Hän ei puhdista sinua syntisenä vaan, tunistettuna synteinä.
Tee työtä itsesi kanssa ja kiellä itseäsi synneistä tarkaile ja näe syntisi, että voit syntyä uudesti ylhäältä.
lopeta tuollainen pöljä höpötys !
olet niin kaukana evankeliumeista kuin itä lännestä.
olet juurtunut ainoastaan noihin omiin harhaisiin taruihisi.
Eihän kovin moni nykyään käsitä sitäkään, että pahan ajatteleminen lähimmäisestä on verrattavissa tappamiseen. Saati, että käsittäisivät muut Jumalan vaatimukset ja uudistuisivat mieleltään käsittämisen ja uskomisen kautta.
Löytyneekö uskoa Jeesuksen palattua maanpäälle?
Eivät käsitä sen takia, kun eivät ole tutustuneet Jeesuksen opetuksiin. Eivätkä sen takia, jos ovatkin kuulleet ja lukeneet evankeliumia, ovat itse päättäneet mihin uskoa ja minkä hyljätä.
Jeesuksen opetuksiin pitää tutustua niin, että uskoo kaiken mitä Hän opettaa. Sellainen usko uudistaa ihmisen, eli uudestisynnyttää. Mikään muu ei synnytä ihmistä uudeksi kuin vain USKOTTU Jumalan Sana, jonka Pyhä Henki todistaa.
Miten on mahdollista vuosikaupalla veivata noita lapsellisia oman pään evankeliumeja eikä vähääkään silmä avaudu eikä ymmärrys lisäänny, vaan yhä sama lapsellinen jankutus ehkä joskus tapahtuvasta uudestisyntymästä jossain hamassa kilvoittelun saatossa, kun on tultu riittävän pyhiksi ja valmiiksi !!
voi herraisä mitä sekasotkua jolla ei ole mitään yhteistä Apsotolisen julistuksen kanssa.
Huh huh
Siinäpäs se mitä ymmärät apostoleista, kunnet tutustu ensin apostolien lähettäjään Jeesukseen jos et tunne Jeesusta et tunne Isääkään.
Jos et tutustu Evankelumiin ei sinulla ole uskolla pohjaa ja se on juuri se huh huh.
Yxi joka myös oli kutsuttu oli tuhlajapoika ja hän sai tarpeex synneistä ja katui ja lähti kotiin Isän luo ja Raamattu ei kerro ettEI hän olis langennut ikinä enää ja lähtenyt takaisin sikojen sekaan syömään heidän ruoka,, mitä JOTKUT uskovaiset nykyään tee ja ajattelee että on ihan luonnolista . Mutta kysyn vain että mikä se sellainen Jeesuxen Elämä on joka saa aikaan sellaisen elämään . Eihän se UUsi UUdestisyntynyt JEESUXEN Luonto meissä JOKA PYHÄ HENKI OHJAAA voi koskaan olla tyytyväinen ja viihtyä sellaisessa ympäristössä missä synti rehoittaa ja voi hyvin niin kuin uuskarrismaattisten elämäntyyli ja elämä vie heidät hyväxymään sellaista joka Jumala VIHAA..
Miksi elää synnissä ja mainoastaa olevansa synnisssä.
Jeesushan on sitten kuollut turhaan ja kaikki ihmiset tunnustavat elävänsä synnissä.
Jeesus tuli vapahtajaksi ja vanurskauttaa meidät ja tähän hän tahtoo jokaisen meistä tunnistavan omat syntimme. Ellei tunnista syntiä ei sitä voi tunnustaa.
Jeesus on nähnyt joksisen, joka tekee parannusta kaiksta mielestään ja vihaa itsessään olevaa syntiä.
Liha on syntiin taipuvainen mutta meidä tulee kieltää lihaa tekemästä synnilisiä töitä. Jeesus ei asu syntisessä ihmisessä, vaan tahtoo jokaisen tekevän parannusta.
Juoksevat elävän virran virrat viratkoon ja pitäkää lyhyet tilivälit, jotta kasvaisitte ja juutuisitte Kristukseen.
Sanos se ?? Mix ihmeessä pitää todella elää tietoisesti synneissä kun on olemassa Jumalan Peso ?????
Ahaa eli Jeesuksen usko minussa vanhurskauttaa minut Jeesukseen !?
No nyt taitaa kyllä mennä vähän liian pitkälle tämä kalamoksen uusi käännösehdotus.
Jeesuksen ei tarvitse uskoa itseensä minun kauttani, sellainen on jotain peräkamarissa syntynyttä oppia.
Mutta jos pitäydytään siihen, että Jeesus Henkensä kautta vaikuttaa mINUSSa uskon Häneen, aletaan olla kohtalaisen liki tulenkestäviä asioita.
Ei se ollut kalamoksen uusi käännösehdotus.
Se oli suora lainaus Vanhasta Bibliasta.
Näinpäin se on myös Aapeli Saarisalon käännöksessä.
Ei sekään ihan uusi ole.
Tuo alkutekstissä oleva genetiivinen ilmaisu
tarkoittaa sitä, että kysymyksessä
on alusta loppuun saakka Jeesuksen vaikuttama usko minussa.
Minäkin uskon tosiasioihin
No se nyt on selvä että kaikki on Jumalan kädestä alunperin kotoisin, mutta siitä faktasta ei pidä antaa epäselvää eikä varsinkaan epävireistä torven töröäisyä van kirkas nuotillinen sointu.
asiat voivat mennä monella lailla pipariksi jos ei pysytä tarkoin formaatin sisällä, voi käydä niinkuin tuolallestapalstalla eräs jankkaa kuinka Jeesus uskoo vauvan puolesta, ja siis uskovaisen vauvan voi kastaa !
siinä sitä on kehäpäätelmää haravakoneen rattaan verran!
Kuinka se jumala on kaiken tehny, simsala pim hokkus pokkus, niinkö
Jotta ymmärtää UT:n opetuksen mitä tulee vanhurskauteen, pyhitykseen ja kirkastumiseen, on UT:n opetuksen valossa ymmärrettävä seuraavaa;
Vanhurskauttamisessa so. uskoon tullessamme = synnin palkka, sen rangaistus osaltamme poistuu.
Pyhityksessä = synnin tarve elämässämme poistuu. Pyhitys on kasvua Herrassa, kasvattajana Herra. Tämä on Tie johon uskovat on kutsuttu.
Kirkastuksessa = synnin mahdollisuus poistuu.
Vanhurskauttaminen tapahtuu tullessamme uskoon.
Pyhitys jatkuu koko Kristustiemme ajan.
Kirkastus tapahtuu Kristuksen tullessa, ylösnousemuksessamme.
Jos uskova ei pääse kokemaan kirkastumista Hänen tulemuksessaan, hän ei ole päässyt perille.
nikojt, saamme entiset synnit anteeksi heti uskoon tultuamme. Se ei ole vielä vanhurkautuminen, saan se on valtavan taakan hartioilta kirpoaminen. Siitä alkaa vanhurskautuminen uskon kautta Jeesukseen heille, jotka USKOVAT Häneen ja joiden sydän taipuu Jumalan vaikuttamiin tekoihin. Ei mene kovinkaan kauan kuin sellainen uskovainen, joka on lähtenyt seuraamaan sielujen Paimenta Jeesusta, saa hämmästellä itseään. Saa kummastella, että minä entinen, vaikkapa kateellinen, tai mustasukkainen, tai muuten ilkeä, en enää muistutakkaan sitä vanhaa ihmistäni. Vanha ihminen kuolee ja uusi nousee tillalle ja se on pyhitys Jeesuksen Kristuksen uskon kautta. Usko on niin valtava lahja, että siitä ei yksikään uudestisyntynyt voisi ikinä luopua.
Vaarallisin aikaa onkin se, kun ihminen on tullut uskoon. Silloin hänen luokseen tulee monenlaiset houkuttelijat ja siksi meitä on täällä, jotka käskemme kutsuttujen kuunnella ja lukea Jumalan Sanaa. Varsinkin tänä aikana on lukemattomia eri lahkoja, joista me varoitamme. Valvokaa, lukekaa Jumalan Sanaa, evankeliumia, sillä vain evankeliumi synnyttää Jumalan Lapset. Sana muuttaa ihmisen. Ennen lihallinen, saa muuttua hengelliseksi ja sen jälkeen laki pysyy voimassa. Rakkaus on laki.
Vanhurskauttaminen tapahtuu tullessamme uskoon Herraan Jeesukseen. Silloin todella syntimme annetaan anteeksi niinkuin sanoit. Ne luetaan Kristuksen ristin tähden maksetuiksi.
Mutta näen, että sinä hieman sekoitat pyhityksen ja vanhurskauden käsitteitä keskenään. Ristinryöväri luettiin uskon kautta vanhurskaaksi, samoin Abraham. Ei tekojen.
Mutta tullessamme vanhurskaiksi, Herra alkaa vaikuttamaan sydämissämme ja Hän alkaa kasvattaa omiansa kohden Hänen kaltaisuuttaan. Tähän pyhitys tiehen jokainen uskova on kutsuttu.
Ei Kristus tullut pelastamaan meitä yksin kadotukselta, vaan ennenkaikkea synneiltä!
Sen tähden me tarvitsemme sekä, vanhurskauttamisen, pyhityksen että kirkastuksen.
Näin Hän saattaa meidät täydellisen kaltaisuuteen, kohti Hänen kaltaisuuttaan ikuisuudessa.
Vanhurskautuminen tapahtuu uskon kautta Jeesukseen, joka tarkoittaa uskomista Jumalan Sanaan. Sinä nikojt tiedät Jeesuksen olevan Jumalan Sana, joka tuli tähtemme ihmiseksi ja ihmisen Poikana antoi meille Tien Jumalan luokse. Hän on tie, totuus ja elämä. Tullessamme uskoon, me tulimme armoon. Tulimme kuka raajarikkona, kuka sairaana, kuka vammaisena, kuka sielultaan hauraaksi käyneenä, tulimme syntisinä Pelastuksen Lähteen, eli Herran luokse. Hän pesi meidät Elävän Veden Lähteessä, (Jumalan Sanassa, jonka Pyhä Henki kirkastaa) ja sen pesun jälkeen meissä syntyi vanhurskaus ja me paranimme ja pyhityimme.
Tiedämme, että Jumala sietää kutsumaansa, vanhurskauttumatonta ihmistä sen määräajan, joka vie siihen, että Hänen pesunsa on suoritettu. Se on todellista ARMOA ja se armo peittää syntien paljouden. Jeesuksen Uhri riittää kaikille siihen asti, että ihminen on tullut uudeksi ja päässyt Jumalan valtakuntaan, jossa ei enää ole mitään uhria.
Me peson saaneet kuvastamme samaa armoa, minkä Jumala meille antoi. Rakkaus, jonka Jumala vaikuttaa meissä, sietää paljon, ei tuomitse, ei halvenna, vaan ymmärtää, koska meitäkin on rakastettu sillä rakkaudella, joka peitti syntiemme paljouden niin kauaksi, että saimme tulla puhtaaksi, eli saimme peson.
Ei se tapahtunut hetkessä, vaan se tapahtui niin, että otimme vastaan Jumalan Sanaa, jonka saimme Pyhän Hengen kirkastuksessa käsittää ja näin näimme itsessämme synnin ja kuoleman lain ja halusimme päästä vapauteen ja koska halusimme tehdä parannusta synneistä, saimme voiman ja pääsimme vapauteen. Emme ensimmäiseksi käsittäneet sitäkään, että pahan sanominen lähimmäiselle on verrattavissa tappamiseen, mutta Herran tuntemisen lisääntyessä käsitimme sen ja hylkäsimme kaiken pahan sanomisen. Emmekä ensimmäisenä käsittäneet sitäkään, että emme saa sano lähimmäisestämme mitään sellaista, jota emme voi todeksi todistaa, mutta kun sen käsitimme Herran tuntemisen lisääntyessä, hylkäsimme sen tavan.
Näin saimme kasvaa Sanan ja Pyhän Hengen voimalla täydelliseen vapauteen, joka on RAUHAA ja ILOA PYHÄSSÄ HENGESSÄ. Jumalan valtakunta on todellakin rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä ja joka ei sitä vielä ole tavoittanut, saa TEHDÄ parannusta Jeesuksen, eli Jumalan Sanan valossa. Jeesus avaa Itse ahtaan portin Jumalan valtakunnan rauhaan ja iloon. Itse Hän opastaa valitsemansa Jumalan luokse. Sana on tie, totuus ja elämä.
Sekotat kaiken aikaa JUmalan lapseuteen syntymisen ja siihen asemaan kasvamisen ja juurtumisen !
Mikä siinä on kun et saa silmiäsi auki ja näe asioita oikein, vaanjankkaat tuota samaa jankkaamistasi vuodesta toiseen.
kovin on hidasta kasvusi, milloin mahdat uudestisyntyä, ehditkö tämän elon aikana ollenkaan omien oppiesi mukaan.
Uudeksisyntyminen tapahtui jo. Sain Pyhän Hengen ja tulen kasteen Pyhäin miesten päivänä, nyk. pyhäin päivä, vuonna 1985. Se oli valtava kokemus ja siinä muuttui kaikki. Olin toki ollut kasvatuksessa kasteen jälkeen, jonka täällä pappi suoritti, sillä minulle oli opetettu käskyistä ja muistakin Jumalan asioista, mutta hyvin vajavaisesti. Tämän opetuslapsen Jumala kutsui uskomaan Poikaansa, eli evankeliumiin ja sain lahjan uskoa. Siitä alkoi kehitys, joka johti tuohon Pyhäin päivänä koettuun valtavaan tapahtumaan. En voi kuin ihmetellä, miten sellainen ihminen, mitä minäkin olin, sai muuttua aivan uudeksi. Olin ollut kärsimätön ja aikamoinen pelkurikin, eli pelkäsin epäonnistumisia ja jopa tulevaisuutta ja taakkojen kantaja ja väärää sääliä tuottava.
Kaikki tuo meni ja alkoi uusi elämä ja vieläkin, näin pitkän ajan jälkeen ihmettelen ja kummastelen sitä muutos, jonka Jumalan Sanan kasvatus sai minussa aikaan. Kiitos kuuluu Jeesukselle, sillä omaa ansiotani ei mikään ole. Sainhan lahjauskon ja lahjavanurskauden ja pyhitys tapahtui pelkästään uskon kautta Jeesukseen.
Jumalan henki varoittaa opistasi tiestä
mutta en vielä tiedä missä olet mennyt harhaan.
jotain puuttuu jonka tilalle on tullut jotain väärää.
oletko ollut kuuliainen kirjoituksille
et ole
tilalle olet rakentanut oman opin
Nimimerkki tee parannus. Aivan varma on se, että jokin muu henki varoitta kauttasi. Älä usko sellaista henkeä, vaan lue Raamattua ja rukoile, että pääset eroon valheen hengestä.
Jumala KASVATTAA jokaisen valittunsa Itse ja sen kasvatuksen olen saanut. Sain kutsun tulla uskomaan Jumalan ainoaan Poikaan, Herraani, josta Daavidkin kertoo sanoen: Herra sanoi minun Herralleni. Jumalan Sana on Herrani ja siksi en ole "Herra, Herra" hokijaksi jäänyt.
Tosi suomalainen ei usko ennenkuin näkee, kaikki muu on luulottelua
Vuosia sitten tapasin intialaisen papin, joka kertoi Jumalan sanoneen hänelle, että mene sinne Suomen pakanamaahan kertomaan minusta. Niin, suomalainen ei todellakaan usko, tai jos uskookin, niin uskoo miten haluaa, eikä muutu sellaisen uskon kautta, eikä koe ihmeitä, eikä Jumala todista hänelle Itsestään. Koska suomalainen ei halua uskoa, jää hän todistusta vaille.
On toki suomalaisia, joiden usko loistaa sitäkin kirkkaampana. He kertovat Elävästä Jumalasta, ovat saaneet monenlaiset todistukset ja kertovat niistä toisillekin. Uskottomat suomalaiset hyökkäävät pilkkaamaan niitä todistuksia ja heidän joukossaan on lukemattomia niitä, jotka saivat kutsun, mutta eivät koskaan suostuneet pesoon, eli Jumalan Sanan ja Pyhän Hengen, eli Herran pesuun.
Amen !!
Höh kuka nyt uskoo mitä ei ole.
Tuokaa yksi todiste jumalasta,,, ette pysty
Sitten on niitä, jotka roikkuvat kiinni lupauksen sanoissa, vaikka ei ole mitään todisteita yhtään mistään. Pikemminkin päivastoin, empiiriset havainnot pyrkivät todistamaan päinvastaista.
Kysymys on ennemminkin orientaatiosta- uskotaan siihen, mitä ei voida nähdä, kurottaudutaan kohti sitä, mikä on edessäpäin...
Usko antaa aina todistukset. Ei kukaan jaksa uskoa vuosikausia, jos todistuksia ei tule. Uskovainen todellakin kurottautuu aina sitä kohden, mitä ei nähdä ja saa aina todistukset siitä, että toivo ei saata häpeään.
En minä tiennyt aikanaan, että Jumala tekee sellaisia ihmetekoja, mitä sain kokea. Toivoin kylläkin, mutta en tiennyt miten niitä ihmeitä tapahtuu. Olinhan saanut alkukasvatukseni luterilaisten keskuudessa, jossa ei odotettu ihmeitä, tai ehkäpä odotettiinkin, mutta ei niistä ääneen kukaan puhunut.
Jumalan täytyi aivan Itse kasvattaa meidät, jotka kurottauduimme Häntä kohden. Ei ollut yhtäkään ihmistä, joka olisi osannut meitä opastaa. Kyllä luterilaisten keskuudessa puhuttiin Jeesuksesta ja oltiin Jumalaa pelkääviä, mutta ei tietty Jumalan tulevan niin lähelle kuin Hän tuli. Uskonkin, että näistä Jumalaa pelkäävistä lahkoista on Jumala kasvattanu omia lapsiaan, mutta monen kivun kautta. Kivut jouduin kokemaan, mutta sain kasvaa vapauteen, iloon ja rauhaan. Ei ihminen voi toiselleen uskoa antaa, eikä varsinkaan Jumalan ihmeitä. Me voimme vain antaa kutsun tulla Jeesuksen luokse ja voimme kertoa niistä ihanista ja myöskin niistä vaikeista kokemuksista, joita jouduimme kohtaamaan kulkiessamme ahdasta porttia kohti ristin kautta.
Rakentukaa rakkaudessa ja tulkaa Jeesuksen puhdistettavakasi, Jeesus puhdistaa jokaisen, joka taivuttaa tahtonsa hänen tahtoonsa.
Sana opettaa mikä on oikein ja mikä väärin, Sanan kautta pyhitykseen käydään ja vanhurkautetaan.
Sana opettaa meitä vartioimaan suutamme sanoja ja tekoja.
Rakkaus rakentaa meistä Sanan tekijöiksi, eikä vaan kuulijoiksi.
Jeesus on meidän esimerkimme siksi ainostaan Jeesuksen teot ovat ne joihin tulisi samaistua.
Rakkaudesta Jeesus kärsi hirveät tuskat, että sinä olisi syntisi ja mielesi puhdistava hänen kauttaan.
Hän ei sinua pakoita sinulla on vapaa tahto mutta sinä taivutat tahtosi niin Herra on antava syntisi anteeksi.
Kasva Jeesuksessa ja usko siihen, että jokainen hänen nimessään on etuoikeutettu hänen Hengellisiin lahjoihin ja kaikkeen hyvään.
Uskossa mitä siinä on totta kuvittelu se on totta
Sinä kuvitelkaa varmasti etsit nyt ja haluat löytää todistuksia Jumalasta. En minä niitä kykene antamaan, eikä kukaan ihminen, mutta kolkuttelepas sinne päin, mistä me muutkin olemme todistukset saaneet. Jumala elää ja armahtaa epäuskoisimmankin, jos tämä tulee toiselle mielelle ja tahtoo tutustua Häneen.
Miten olemattomaan kuvitelmaan voi tutustua.
Ei olemattomaan voi tutustua. Siinä olen aivan samaa mieltä. Jos Jumala on sinulle olematon, niin et voi Häneen tutustua, mutta jos vähänkin epäilet, että Hän ei ole olematon, niin pyydä varmistusta asiaan, eli pyydä sitä, että kohdallesi tulee kutsu. Sitä kutsua ei voi olla tuntematta. Sen kutsun vastaanottaminen tuo varhaisen ilon, joka muuttuu kasvatukseksi ja kasvun onnistuttua kehittämään sinut niin, että synnyt uudeksi, tulet kertomaan siitä muillekin. Se on niin suuri muutos ja niin todistettu, että et voi olla siitä kertomatta. Siinä muuttuu koko ihminen. Ennen syntiä halannut ei enää halaa sitä ollenkaan, vaan on kaiken aikaa vapaa ja onnellinen. Synninorja kärsii, vapaa lapsi iloitsee ja se on valtava ero. Anna Jumalan kasvattaa itsesi vapauteen.
nyt se löytyi
ei Jumala kasvata ketään ennen uudestisyntymää
vasta uudestisyntymästä alkaa Jumalan kasvattaminen koska ennen sitä ollaan vihollisen omaisuutta ja vasta uudestinsynnyttyään ihminen on tullut Jumalan omaksi
näyttää olevan jo uskon perusteet tuntemattomat
sun pitää ryhtyä lukemaan raamattua
sieltä löytyy terve oppi
Jumala antaa kutsun, antaa lahjan uskoa Sanaansa ja Sana kasvattaa meistä uusia luomuksia.
Tee parannuksen omat uskon perusteet ovat hukassa ja siksi hän täällä uskaltaa jopa kertoa Jumalan varoittavan kauttaan, vaikka varoitukset tulevat henkimaailmasta, tai omasta pahasta mielestä, eli lihallisuudesta.
Jumalan Sanan on siemen, jonka pitää itää hyvään maaperään, jotta se kasvaisi meissä tehden uuden luomuksen.
Mikä sinut siis uudestisynnytti? Joku vain, tuosta noin ihan yhtäkkiä, niinkö?
Mitä mieltä olet, "Tiestä", oliko Pietari uusi luomus ollessaan Korneliuksen kodissa?
Mitä tarkoitat? Tiedät Pietarin syntyneen uudeksi. Tarkoitatko sitä, kun Pietari joutui Jumalan kasvatukseen, eli Herran tuntemisen lisääntymiseen siinä vaiheessa, kun hänen piti mennä pakana-alkuisen ihmisen luokse?
Pietari oli uusiluomus ja hän sai oppia koko matkan ajan uutta. Opetuslapsena Pietarikaan ei ollut vielä uudistunut ja siksi hän jopa kielsi Herran, mutta saatuaan Pyhän Hengen kasteen merkiksi siitä, että hänet oli siirretty Jumalan valtakuntaan, hän oli uudistunut niin mieleltään, että ei enää minkään edessä kieltänyt Herraa.
Korneliuksen kotiinkin hän meni, koska sai Herralta tiedon, että ketään ei saa sanoa saastaiseksi, vaan kaikille pitää antaa mahdollisuus tulla Herran tuntemisen kautta uudestisyntymään Jumalan valtakunnan iloon ja rauhaan.
Eli milloin mielestäsi Pietarista tuli Pyhä? Tarkalleen?
Jos luet ensin evankeliumit, niin tapaat siellä Pietarin Jeesuksen kasvatuksessa. Hän saa ohjeita, neuvoja, käskyjä, jopa nuhteita. Hän kasvaa noiden antien kautta ja tapahtuu ihme, hän uudistuu kokonaan, saa Pyhän Hengen kasteen ja sen jälkeen hän on kelvollinen menemään Jumalan työkentille, sillä Pyhän Hengen kasteen yhteydessä hän sai VOIMAN todistaa ja julistaa Jumalan Pojan tuntemista.
Pietari jaksoi odottaa niin kauan, että VOIMA puettiin hänen ylleen ja se voima puettiin opetuksen jälkeen. Pietari otti vastaan kaiken sen, mitä Jeesus hänelle antoi ja se anti todella muutti hänet.
Tarkalleen siis helluntaipäivänä, jolloin Pyhä Henki vuodatettiin.
Sitähän varmaankin tarkoitit.
Kuinka monta uutta luomusta helluntaina arvelet syntyneen?
pietari oli kyllä uudestisyntynyt Jeesuksen opetuslapseksi
ei saatanan oma voi olla Jeesuksen opetuslapsi
Tarkoitatko noita 3000 tuhatta, jotka jäivät apostolien opetukseen helluntaipäivästä alkaen, kun saivat ihmeekseen nähdä miten Pyhän Hengen voima laskettiin opetuslapsiin. Saivat nähdä miten nuo opetuslapset puhuivat uusin kielin ja sellaista kieltä, jonka aina joku ymmärsi, koska se oli hänen kieltään. Noihin 3000 kutsuttuun tuli Jumalan pelko ja he jäivät Jumalan valitsemien opettajien, eli apostolien opetukseen. Eivät he vielä itse puhuneet uusin kielin, mutta tärkeintä olikin se, että he saivat alkaa ottamaan opetusta vastaan. Näin he saivat tulla pelastuksen lähteelle. Saivat nähdä Jumalan vaikuttamia tunnustekoja joka vahvisti heidän uskoaan. Ei heitä varmaankaan kukaan voinut eksyttää, sillä olivathan he apostolisen opetuksen alaisuudessa ja apostolit itse olivat uudestisyntyneitä, Jumalan voiman omaavia.
Vai tarkoitatko jotakin muuta?
Lisään, että sinä päivänä voimaan puetun Pietarin julistus Jeesuksesta otettiin vastaan monella taholla. Moni kääntyi epäuskosta uskoon ja niin pitäisi tänäänkin tapahtua, että Pietarit, voimaan puettuna julistaisivat ja antaisivat ihmisille mahdollisuuden tulla pelastuksen lähteelle, Jeesuksen luokse.
Nyt joudun jättämään tämän palstan joksikin aikaa, mutta palaan myöhemmin. Hyvää päivän jatkoa kaikille.
Pyritkö nyt, Usko Toivonen, siihen loppupäätelmään, että helluntain jälkeen Pyhä Henki on laskeutunut/laskeutuu jokaiseen heti uskoontulossa?
No, palataanpa nyt Korneliuksen kodin tapahtumiin.
44. Kun Pietari vielä näitä puhui, tuli Pyhä Henki kaikkien päälle, jotka puheen kuulivat.
45. Ja kaikki ne uskovaiset, jotka olivat ympärileikatut ja olivat tulleet Pietarin mukana, hämmästyivät sitä, että Pyhän Hengen lahja vuodatettiin pakanoihinkin,
46. sillä he kuulivat heidän puhuvan kielillä ja ylistävän Jumalaa. Silloin Pietari vastasi:
47. "Ei kaiketi kukaan voi kieltää kastamasta vedellä näitä, jotka ovat saaneet Pyhän Hengen niinkuin mekin?"
Apt.10.
Vrt. Apt. 11.
15. Ja kun minä rupesin puhumaan, tuli Pyhä Henki heidän päällensä, niinkuin alussa meidänkin päällemme.
16. Silloin minä muistin Herran sanan, jonka hän sanoi: 'Johannes kastoi vedellä, mutta teidät kastetaan Pyhällä Hengellä'.
17. Koska siis Jumala antoi yhtäläisen lahjan heille kuin meillekin, kun olimme uskoneet Herraan Jeesukseen Kristukseen, niin mikä olin minä voidakseni estää Jumalaa?"
Ovatko kuvauksen pakanat uusia luomuksia Jeesuksessa Kristuksessa?
Usko Toivonen, ihan ensimmäiseksi pitää ymmärtää, että pakana-nimitys ei suinkaan tarkoita aina ihmistä, joka ei jo uskonut, vaan tätä ->
>>Raamatullisessa kielenkäytössä pakana tarkoittaa Israelin kansalle vierasta kansaa tai heimoa, joka noudattaa juutalaisilta kiellettyjä tapoja. Tässä merkityksessä voidaan puhua ”pakanakristityistä” erotukseksi "juutalaiskristityistä"; kyseessä on siis tällöin pikemminkin etnis-kulttuurillinen kuin uskonnollinen termi.
1 Ja Kesareassa oli mies, nimeltä Kornelius, sadanpäämies niin kutsutussa italialaisessa sotaväenosastossa.
2 Hän oli hurskas ja Jumalaa pelkääväinen, niinkuin koko hänen perhekuntansakin, ja antoi paljon almuja kansalle ja rukoili alati Jumalaa.
__________
Ja tälle Korneliukselle, hurskaalle ja Jumalaa pelkääväiselle miehelle enkeli lupasi hänen ja hänen koko hurskaan ja Jumalaa pelkääväisen perhekuntansa pelastuvan. Ja niin tapahtui Pietarin puhuessa heille; koko perhekunta sai Pyhän Hengen.
Teepä parannus että voit tulla tuntemaan Jeesuksen.
Sanasta synnytään uudesti, jos ei usko Sanaan ja toimi sen mukaan ei tule uudesti syntymään.
Jeesuksen opetukset ovat jokaisen ulottuvilla ja jokaisen luettavissa.
Kannattaa tulla Jeesuksen opetuslapsekksi ja sitä kautta syntyä uudesti.
Ramatun Sanan kautta pelstuksen tie alkaa ja kasvu jatkuu koko ajan parannusta tehden lopulta jo väärät ajatuksetkin torjuen Jeesuksen nimessä.
Hurskaita, kuitenkin syntisiä ihmisiä.
He eivät olleet kuulleet aiemmin pelastuksen evankeliumia Herrasta Jeesuksesta julistettavan, ennen kuin Pietarin suusta.
7. Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitten teki teidän keskuudessanne sen valinnan, että pakanat minun suustani saisivat kuulla evankeliumin sanan ja tulisivat uskoon.
8. Ja Jumala, sydänten tuntija, todisti heidän puolestansa, antaen heille Pyhän Hengen samoinkuin meillekin.
9. eikä tehnyt mitään erotusta meidän ja heidän kesken, sillä hän puhdisti heidän sydämensä uskolla.
Apt. 15.
Ovatko siis uusia luomuksia Jeesuksessa Kristuksessa?
Kornelius perhekuntineen oli USKOSSA. Oliko syntinen, vai hurskas?
Apostolien teot 10
1 Ja Kesareassa oli mies, nimeltä Kornelius, sadanpäämies niin kutsutussa italialaisessa sotaväenosastossa.
2 Hän oli hurskas ja Jumalaa pelkääväinen, niinkuin koko hänen perhekuntansakin, ja antoi paljon almuja kansalle ja rukoili alati Jumalaa.
Usko Toivonen, tiedätkö miksi Pyhä Henki tuli päälle? Pietari kertoo Pyhän Hengen tulleen ALUSSA itsensäkin PÄÄLLE.
Jeesuksen opetuslapseksi tullaan uudestisyntymän kautta.
Ihminen on saatanan oma ennen uudestisyntymäänsä Jeesuksen omaksi eikä saatanan oma voi olla Jeesuksen opetuslapsi ja siksi pitää ensiksi uudestisyntyä Jeesuksen omaksi että voi olla opetuslapsensa.
että voi olla jo ensimmäinen askel hukassa ja luulee löytyvän nimimerkkin vaihtamalla
Niin, ei siinä Jumala antanut yhtäkkiä Pyhää Henkeä mille tahansa syntisäkille, vaan nimenomaan hurskaalle ja Jumalaa pelkääväiselle miehelle ja tämän hurskaalle ja Jumalaa pelkääväiselle perhekunnalleen.
Älä vääristele väittämällä, että esim. minä olisin tuo juurtunut, vai ketä tarkoitat tuolla nimimerkillä kirjoittavaksi?
Ei kukaan voi syntyä uudeksi ennen kääntymistä ja parannuksen tekoa Jumalan Sanan ja Pyhän Hengen valossa.
Ei kukaan kutsuttu ole uudestisyntynyt, vaan hänen eteensä on avattu Tie, joka uudistaa johtaen Jumalan valtakuntaan.
Sinä olet kyllä pahasti harhassa luuloinesi, mutta jos et kykene enää parannusta tekemään, ei sinua voi kukaan auttaa.
Miten ne kaksitoista (ensimmäistä) tulivat opetuslapsiksi?
Miksi ne kaksitoista kokivat paljon vaikeuksia ja epäilivät?
Mikä muutti ne kaksitoista voimallisiksi miehiksi?
->
Missä kohtaa uudestisyntyminen siis tapahtui?
Eikä kukaan voi tulla Jeesuksen opetuslapseksi ilman uudestisyntymistä.
Väitit tee parannukselle eilen että ensiks tullaan opetuslapsiksi ja sitten vasta uudestisynnytään, joka on vastoin kirjoituksia.
Onko raamattu harhassa?
Vai miksi väität minun olevan harhassa kun kerron sinulle mitä raamattuun on kirjoitettu?
Onko muroma sinun jumalasi ja oppinsa oikeampi kuin raamatun?
Miksi sinulle on vaikeata vastata asettamaani kysymykseen?
Ovatko uusia luomuksia Jeesuksessa Kristuksessa?
Raamatun ilmoituksen mukaan Jumala puhdisti näiden ihmisten sydämet uskoontulemisen hetkessä
Jeesuksen sovitus on täydellinen, ei vajaa, eikä millään tapaa vajavainen.
Jeesuksen luo tuleva saa kaikki syntinsä anteeksi, suurinkin syntisäkki.
Jeesus sanoi:
"Totisesti minä sanon teille: publikaanit ja portot menevät ennen teitä Jumalan valtakuntaan. ( Matt. 21:31 )
Vastaisitko sinäkin asettamaani kysymykseen Korneliuksesta ja hänen perhekunnastaan.
Ovatko siis uusia luomuksia Jeesuksessa Kristuksessa, kuultuaan pelastuksen evankeliumin Pietarin suusta?
Tässä tapauksessa oli kyse ennestään uskovista, hurskaista ja Jumalaa pelkääväisistä ihmisistä. Oli kyse perhekunnasta, jonka päälle enkeli ilmoitti jo etukäteen näin:
"Rukouksesi ja almusi ovat uhrina nousseet Jumalan eteen, ja hän on muistanut sinut"
Kyllä, minusta nuo hurskaat ja Jumalaa pelkääväiset ihmiset saivat Hengen, mutta sanopa sinä, Usko Toivonen, tuleeko Henki asumaan esimerkiksi taparikollisen sydämeen heti, kun hän alkaa uskoa? Miksi tuollaisen taparikollisen pahat teot usein sitten jatkuvat huolimatta siitä, että hän todistaa ihan varmasti uskovansa? Asuuko Henki silloin saastan keskellä?
Kuinka he voivat uskoa, jos eivät ole kuulleet?
14. Mutta kuinka he huutavat avuksensa sitä, johon eivät usko? Ja kuinka he voivat uskoa siihen, josta eivät ole kuulleet? Ja kuinka he voivat kuulla, ellei ole julistajaa?
Room. 10.
Eiköhän me kaikki olla taparikollisia Jumalan edessä, vai mitä tarkoitat taparikollisella.
>> Kyllä, minusta nuo hurskaat ja Jumalaa pelkääväiset ihmiset saivat Hengen, >>
Eivät suinkaan omalla hurskaudellaan, vaan uskomalla Herraan Jeesukseen Kristukseen.
17. Koska siis Jumala antoi yhtäläisen lahjan heille kuin meillekin, kun olimme uskoneet Herraan Jeesukseen Kristukseen,
Apt. 11,
Jumala kutsui Korneliusta ja hänen perheväkeään pelastukseen evankeliumin Kristuksesta kautta, evankeliumi on Jumalan voima.
Näin heistä tuli uusia luomuksia Kristuksessa, Jeesuksen veren peso tapahtui siinä hetkessä, ja he saivat Pyhän Hengen kasteen.
Vastaatko, Usko Toivonen, tähän ->
>>Kyllä, minusta nuo hurskaat ja Jumalaa pelkääväiset ihmiset saivat Hengen, mutta sanopa sinä, Usko Toivonen, tuleeko Henki asumaan esimerkiksi taparikollisen sydämeen heti, kun hän alkaa uskoa? Miksi tuollaisen taparikollisen pahat teot usein sitten jatkuvat huolimatta siitä, että hän todistaa ihan varmasti uskovansa? Asuuko Henki silloin saastan keskellä?
Mitä muuten, Usko Toivonen, halusit sanoa tässä yhteydessä tuolla esille ottamallasi raamatunkohdalla?
Niin, mikä on "taparikollinen", Jumalan näkökulmasta.
Moni hurskas uskova on myös "taparikollinen", ylpeä, omasta mielestään ainoa viisas, kärkäs väittelemään oman ainoan oikean opin puolesta, itsensä ylentävä jne..
Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka.
Lihallisuus kulkee mukanamme tässä ajassa, aiheuttaen "taparikollisuutta".
Pietari sai Jumalalta käskyn:
"Minkä Jumala on puhdistanut, sitä älä sinä sano epäpyhäksi".
Apt. 10.
Jumalan lapset eivät kaikki ole "tasapäisiä".
14. Sillä kaikki, joita Jumalan Henki kuljettaa, ovat Jumalan lapsia.
Lapset tarvitsevat ja myös saavat yksilöllistä, parasta mahdollista, hoitoa Isältä.
Ajattelin tuon kohdan olevan selkeää tekstiä tuollaisenaan.
Ei Kornelius ollut vielä kuullut pelastuksen evankeliumia Herrasta Jeesuksesta, ennen kuin Pietarin suusta, Pietarin tultua Korneliuksen kotiin.
Pietari itse todistaa evankeliumin Herrasta Jeesuksesta julistamisensa Korneliuksen luona näin:
13. ja hän kertoi meille, kuinka hän oli nähnyt enkelin seisovan hänen huoneessaan ja sanovan: 'Lähetä Joppeen noutamaan Simon, jota myös Pietariksi kutsutaan;
14. hän on puhuva sinulle sanoja, joiden kautta sinä pelastut, ja koko sinun perhekuntasi'.
15. Ja kun minä rupesin puhumaan, tuli Pyhä Henki heidän päällensä, niinkuin alussa meidänkin päällemme.
16. Silloin minä muistin Herran sanan, jonka hän sanoi: 'Johannes kastoi vedellä, mutta teidät kastetaan Pyhällä Hengellä'.
17. Koska siis Jumala antoi yhtäläisen lahjan heille kuin meillekin, kun olimme uskoneet Herraan Jeesukseen Kristukseen, niin mikä olin minä voidakseni estää Jumalaa?"
Apt. 11.
Evankeliumi on Jumalan voima, kuten näemme.
-Täälä palstalla on eräs(kuka, sillä ei ole nyt merkitystä)siis eräs(Green arvaa), joka tuli 17-vuotiaana uskoon ja joka pitää itseään uskovaisena ja jota muut pitävät uskovaisena. Mutta joka on sen jälkeen tehnyt pahoja rikoksia ja jopa pedofiliasta on epäilty(ei tuomittu kuitenkaan)
Voitte vaan arvailla mitä ajattelen hänen jumalastaan. Kovasti oikeaoppisena hänkin esiintyy.
Enpä ole nähnyt kenenkään muuttuneen luonteeltaan toiseksi vaikka uudestisyntymän pitäisi sitä luonnetta muuttaa.
En ymmärrä intoanne puhua uudestisyntymästä. Olette kovin erimielisiä.
Reitään synnit juurineen, että pelastus tielle tultaisiin Mieten synnyt uudestaan, jos sisälläsi ei ole, kuin siemen?
Raamatun Sana uudistaa ihmisen ja kasvattaa Miten siemen voi syntyä uudesti, kun se voi, joka tuulessa lentää ilmaan?
Kasvun tätyy tulla Sanasta ja sitten uudesti syntyminen tulee.
Ei voi löytää Jeesusta, jos ei tunne evankeljumia ilman Jeesusta ei ole uskoa, joka kannattelisi.
Jeesukseen jurutaan Sanan kautta, joka kasvattaa uskossa.
Voi kuinka vaikeaa onkaan niiden, jotka ovat vuosia kuulleet opetusta ja luulleet uudesti syntyneensä paltata takaisin alku asetelmiin.
Se on tahdosta kiini tahdootko seurata Jeesusta.
Jeesus on tie ja totuus et voi hypätä kyytiin, ellei sinulla ole perustaa.
Mikälaiselle perustalle usko perustuu rehellisyydelle ja sellaiselle perustalle, joka on perustettu Jeesuksen nimeen sanoissa ja töissä.
Usko Toivonen, sanot näin ->
>>Ei Kornelius ollut vielä kuullut pelastuksen evankeliumia Herrasta Jeesuksesta, ennen kuin Pietarin suusta, Pietarin tultua Korneliuksen kotiin.
36 Sen sanan, jonka hän lähetti Israelin lapsille, julistaen evankeliumia rauhasta Jeesuksessa Kristuksessa, joka on kaikkien Herra,
37 sen sanan, joka lähtien Galileasta on levinnyt koko Juudeaan, sen kasteen jälkeen, jota Johannes saarnasi, sen te tiedätte;
38 te tiedätte, kuinka Jumala Pyhällä Hengellä ja voimalla oli voidellut Jeesuksen Nasaretilaisen, hänet, joka vaelsi ympäri ja teki hyvää ja paransi kaikki perkeleen valtaan joutuneet; sillä Jumala oli hänen kanssansa.
(Ap. t. 10:36-38)
__________
?
Usko Toivonen, miten minusta tuntuu, että sinä kyllä tiedät, mikä on taparikollinen ja että sinä ymmärsit kyllä, mitä minä sinulta kysyin? Miksi et vastaa ja keskustele siitä asiasta, josta piti keskustella?
Asetan siis kysymykseni uudelleen ->
Masa on vienyt useilta ihmisiltä rahaa väärin perustein, siis varastanut tavalla tai toisella. Hänet on todettu oikeusistuimissa kiistatta syylliseksi useaan omaisuusrikokseen. Ystävän kannustamana Masa tulee erään hengellisen yhteisön tilaisuuteen ja kokee ja julistaa tulleensa uskoon. Masa antaa useita todistuksia uskostaan ja käy puhumassa eri tilaisuuksissa. Ei ole epäilystäkään siitä, että Masa uskoo. Vuosien päästä käy ilmi, että Masa on jatkanut omaisuusrikoksia tavalla jos toisellakin, osin uskonnollisen yhteisönsä parissa.
Sanotko sinä, Usko Toivonen, Masalle, että Jumala puhdisti sydämesi uskolla, silloin, kun tulit uskoon?
Perusteletko Masan tekoja sillä, että kaikki Jumalan lapset eivät ole "tasapäisiä"?
Tiedän kyllä, ketä tarkoitat, Sarisusanna. Eikä tämä kyseinen henkilö todellakaan ole ainoa, joka on tehnyt rikoksia uskoontulonsa jälkeen.
Sarisusanna, todellisesti uudestisyntynyt ON muuttunut. Raamattu antaa hyvin selkeän ohjeen siitä, kuinka tunnistat Hänen omansa, uudestisyntyneet ihmiset ->
16 Heidän hedelmistään te tunnette heidät. Eihän orjantappuroista koota viinirypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita?
17 Näin jokainen hyvä puu tekee hyviä hedelmiä, mutta huono puu tekee pahoja hedelmiä.
18 Ei saata hyvä puu kasvaa pahoja hedelmiä eikä huono puu kasvaa hyviä hedelmiä.
(Matt. 7:16-18)
__________
Raamattu kertoo myös 'Herra, Herra' -huutajista, joita Hän ei kuitenkaan omikseen tunne. Noilla ihmisillä on päivänselvästi usko. Sarisusanna, tiedät varmaankin ilman selityksiäkin, mikä heiltä puuttuu. Tuo puute on syy siihen, että heidän tekonsa ovat ne, jotka ovat.
>> ? >>
>>Näinhän Pietari kuitenkin tosiasiassa totesi >>
"Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitten teki teidän keskuudessanne sen valinnan, että pakanat minun suustani saisivat kuulla evankeliumin sanan ja tulisivat uskoon.
8. Ja Jumala, sydänten tuntija, todisti heidän puolestansa, antaen heille Pyhän Hengen samoinkuin meillekin.
Apt. 15.
" että pakanat minun suustani saisivat kuulla evankeliumin sanan ja tulisivat uskoon".
Pelastuksen evankeliumia Pietari juuri tuli julistamaan.
13. ja hän kertoi meille, kuinka hän oli nähnyt enkelin seisovan hänen huoneessaan ja sanovan: 'Lähetä Joppeen noutamaan Simon, jota myös Pietariksi kutsutaan;
14. hän on puhuva sinulle sanoja, joiden kautta sinä pelastut, ja koko sinun perhekuntasi'.
Apt. 11.
Jos sana rististä olisi jo ollut julistettu Korneliukselle, niin miksi tässä sanotaan:
" Hän on puhuva sinulle sanoja, joiden kautta sinä pelastut .. "
Sana rististä oli julistettu tähän mennessä vain juutalaisille.
19. Ne, jotka olivat hajaantuneet sen ahdingon vuoksi, joka oli syntynyt Stefanuksen tähden, vaelsivat ympäri hamaan Foinikiaan ja Kyproon ja Antiokiaan saakka, mutta eivät puhuneet sanaa muille kuin ainoastaan juutalaisille.
Apt. 11.
Tuosta on vaikea mennä paljoa sanomaan, kun ei tunne Masaa, eikä tapahtumien taustaja tarkemmin.
Voi olla, että "Masan" motiivit ovat jo lähtökohtaisesti olleet ihmisten hyväksikäyttö.
Mutta voihan olla niinkin, että sisaret ja veljet eivät ole olleet valmiita kantamaan "Masan" mahdollista taakkaa.
Ihmisiä me vaan ollaan, niin kuin Pietarikin totesi.
26. Mutta Pietari nosti hänet ylös sanoen: "Nouse; minäkin olen ihminen".
Apt. 10.
Kuitenkin Herraa lähellä oleva Pietari lankesi ulkokultaisuuteen ja toiminnallaan sai aikaan pahan särön seurakunnan rakentumisessa.
11. Mutta kun Keefas tuli Antiokiaan, vastustin minä häntä vasten kasvoja, koska hän oli herättänyt suurta paheksumista.
12. Sillä ennenkuin Jaakobin luota oli tullut muutamia miehiä, oli hän syönyt yhdessä pakanain kanssa; mutta heidän tultuaan hän vetäytyi pois ja pysytteli erillään peläten ympärileikattuja,
13. ja hänen kanssaan lankesivat ulkokultaisuuteen muutkin juutalaiset, niin että heidän ulkokultaisuutensa tempasi mukaansa Barnabaankin.
Gal. 2.
Tässä nähdään tämän tienikin opetuksien tuloksia !
Ollaan niin pihalla että lumiukkoakin hävettää.
tässä maassa ei ole ainuttakaan uskovien seurakuntaa joka päästätisi esm tämän tienikin pitämään heille raamattutuntia eikä mitään muutakaan tuntia.
voisiko siitä päätellä jotain. noo omasta mielestään he ovat suomen ainoat uskovat ja oppinsa ainoaa oikeaa.
huokaa
Jos sinulla, 'valkokeppi', ei ole aikomustakaan keskustella asiasta, niin ehkä voisit käyttää energiasi johonkin muuhun kuin ketjun täyttämiseen noilla turhilla ja vääristelevillä kommenteillasi. Tarvitsisiko joku lähimmäisesi vaikka apua? Tässä ketjussa on niitäkin, jotka osaavat keskustella asiallisesti asiasta, vaikka ei samaa mieltä oltaisikaan. Sehän näiden palstojen tarkoitus on: KESKUSTELU.
Itse en käytä tästä päivästä tämän enempää tähän keskusteluun, ja tässäkin oli kyllä jo vähän liiankin kanssa.
http://www.youtube.com/watch?v=8GeMWmnuXa4
Kuunnelkaapa tämä Muroman opetus uudestisyntymisestä, syntymisestä evankeliumin kautta.
Jatko edelliseen.
http://www.youtube.com/watch?v=S6vSj7Pa9y8
Muroma oli niin harhassa että tervasi ketjupolttajana keuhkojansa kun ei ollut voimaa lopettaa tupakointia.
Ei totuus voi tulla sellaisen suusta joka ei elä totuudessa.
Teki omasta kokemuksestaan uskonnon vääntämällä kirjoitukset oman kokemuksensa mukaisiksi eikä koskaan päässyt vapauteen.
Ja joku vielä pitää jumalanaan.
Muroma opettaa Raamatun opetusten mukaisesti. Hän on kokenut uudestisyntymisen, jonka merkiksi hänet kastettiin Pyhällä Hengellä ja tulella. Muroma, kuten monet entiset uskonmiehet osaavat kertoa sen, että evankeliumi synnyttää Jumalan lapset. Jumalan Sana kirkastaa ihmisessä synnin ja kuoleman lain ja joka kulkee parannuksentien ristille, saa synnit anteeksi ja syntyy uudeksi ja pääsee ahtaasta portista sisään. Se on vallankumouksellinen tapahtuma ja muutta koko elämän.
Tänään on paljon heitä, jotka eivät löydä ahdasta porttia väärien opettajien takia. Harvat löytävät. Monet ovat kutsutut, mutta harvat löytävät.
Nykyään on uusia uskontoja, joissa Jumalan Sanaa ei tarvita. Ollaan tuntevinaan risti ilman ristin Herran opastusta.
Jos oli kokenut uudestisyntymisen miksi ei ollut voimaa päästä irti orjuudesta?
Muroma ei opeta niin kuin raamattu opettaa ja piste.
Jos muroman sana on sulle tärkeämpi kuin raamattu olet mennyt harhaan.
Uudestisyntynyt ei perustele uskoaan muroman puheilla vaan raamatulla.
Uudestisyntymä ja pyhän Hengen kasteet ovat kokonaan omia asioitaan, sekin on kirkkaasti Sanassa tuotu esiin, tällaiset jotka eivät koskaan pääse lutterista irti venkuloivat aina ja joka paikassa vielä uskoontultuaankin, se on nähty ja nähdään kaiken aikaa jossa näitä tapauksia on esillä.
He eivät yksinkertaisesti ymmärrä, että lutterin laitos ja Raamatun tie ovan kaksi eri asiaa eivätkä koskaan yhdy muuta kuin sieltä täältä.
Evankeliumin kuuleminen, sen aiheuttama pisto ja hätä sydämessä omien syntien tähden ajaa huutamaan Herran puoleen, joka vastaa huutoon uudestsynnyttämällä, johon kuuluu vaoaus syntikuormasta ja ovi uuteen elämään, joka on kertalaakinen tapaus teolikisessa ja hyvin usein käytännönkin elämässä.
Siitä alkaa Jeesuksen seuraaminen, juurtuminen kasvu ja todistus ja kaikki uuden elämän asiat aina kuolemaan asti.
Tässä ei tarvita yksityisen harhailijan kokemuksien kopioimista yleiseksi uskonnoksi, vaan aina tulee seurata taivastien reunaviivojen ja liikennemerkkien opetusta.
tämän tienikin touhua en ymmärrä alkuunkaan, mikä mies luulee olevansa omalla extraopillaan, joka ei yksinkertaisesti ole Raamatun oppi eikä tie vaikka kuinka monta vuotta sitä täällä kelaa itsepäisesti.
Miten huudat sellaisen puoleen, johon et usko? Kysymys sinulle siis siinä tapauksessa, että sanot ihmisen uudestisyntyvän heti uskoontulossa.
Helluntaissa ei tarvita muromia ei luttereita eikä leevejä, jotka kaikki jäivät keskosiksi ja harhailivat mikä mihinkin kinttupoluilleen.
Muromakin oli pelkuri ei mies uskaltanut totella kirkasta Sanan linjaa vaan alkoi venkuloida sinne tänne rakastaessaan lutteria ja omaa kunniaansa enempi kuin evankeliumin totuuksia.
Apostoleilal oli toinen henki, siellä ei laskelmoitu vaan tuotiin esiin se mikä oli ylhäältä saatu.
Joka ei tajua edes sen vertaa, että ensin on syntymä ja sitten kasvu, niin ei kyllä paljoa asiasta tajua.
miten kukaan voi edes teoriassa alkaa kasvaa mihinkään Jeesuksen seuraamisessa, ellei ole ensin syntynyt Jumalan Hengestä Hänen lapsekseen !!?
Miten ne kaksitoista (ensimmäistä) tulivat opetuslapsiksi?
Miksi ne kaksitoista kokivat paljon vaikeuksia ja epäilivät?
Mikä muutti ne kaksitoista voimallisiksi miehiksi?
->
Missä kohtaa uudestisyntyminen siis tapahtui?
Ensin on kypsyminen valmiiksi syntymiseen. Kaikki alkaa ajatuksista, ajatuksista alkavat tappamiset, pettämisetä ja kaikki pahat, jos ihminen ei ole syntynyt uudeksi Jumalan Sanan ja Pyhän Hengen voimalla. Ennen uudestisyntymistä on PESO.
Peson saaneen ihmisen ajatukset tuottavat vapautta synnistä. On kaki synnyttäjää, toinen synnyttää orjuuteen ja toinen vapauteen.
Ne kaksitoista tulivat uudestisyntymän kautta opetuslapsiksi.
Eikö uudestisyntyneen elämään kuulu vaikeuksia?
Jumalan voima muutti ne kaksitoista voimallisiksi miehiksi.
Uudestisyntyminen tapahtuu silloin kun ihminen uudestisyntyy.
Älä nyt taas ala ja sekoita kaikkea ei tässä mitään taikinaa olla tekemässä.
Jos ei ihminen tunne evankeliumin kautta tulevaa syyllisyyttä, ei hänellä ole myöskään tarvetta muutaa mitään !
Vain hätä omasta tilasta voi ajaa yksilön hakemaan apua sieltä mistä sitä saa, eli huutamalla Herraa avuksi, ja siihen Hän vastaa synnyttämällä tämän huutajan OMAKSI lapsekseen oman Henkensä kautta !
Vasta kun huutaja kokee että apu tuli, hän alkaa pysytellä Jeesuksen seurassa, ja kasvaa ja oppia tästä uudesta elämästä kaikkea mitä siihen kuuluu.
Ei kukaan ala tosta vaan Jeesuslaiseksi, sellainen on liki hulluutta ja päättyy ensimmäiseen vastoinkäymiseen !
Vain Jumalan Hengestä syntynyt voi ottaa edes yhden askeleen Hänen perässään.
tämän nyt luulis käsittävän jo alakoululainen, ainakin minun kuusvuotias lapseni käsitti sen aikanaan.
Uudestisyntyminen todellakin tapahtuu silloin kun ihminen uudestisyntyy ja se tapahtuu Jumalan armosta Hänen Poikansa tuntemisen kautta.
Mutta Jeesuksen opetuslapseksi ei voi tulla saatanan oma jos ei ole ensiksi uudestisyntynyt.
Siksi muroma ei ollutkaan syntynyt vapauteen koska oli edelleen orja ja siksi ei kannata seurata muromaa vaan Jeesusta.
Ei syntymätöntä lasta voida pestä. Pesu tapahtuu vasta syntymän jälkeen.
Sulla näyttää olevan kaikki väärinpäin verrattuna raamatun opetukseen joten älä kylvä väärää oppias.
Kuulut joukkoon, jossa väitetään uudestisynnyttävän syntisinä ja saastaisina ja aletaan sellaisen uudestisyntymisen jälkeen vasta tehdä parannusta. Meidän ei kannata keskustella asiasta, sillä ikinä emme pääse yksimielisyyteen.
Raamatun mukainen uudestisyntyminen on se, että ihminen on pesty puhtaaksi ja päässyt synnistä vapauteen.
On KAKSI synnyttäjää. Toinen synnyttää orjuuteen. Toinen synnyttää vapauteen.
Edelleenkin kerron, että ensin täytyy kehittyä, jotta voi syntyä.
Lopeta Muroman haukkuminen ja keskity itseesi ja tutki miksi et käsitä kirkasta evankeliumia.
Ja Jeesuken opetuslapsiksi tullaan vasta kun on uudestisynnytty, pystytkö jo myöntämään sen.
Se kehittyminen on sitä salassa tapahtuvaa avautumista evankelimin totuudelle, joka voi olla yhden JUmalan Hengessä puhutun saarnan kuuleminen, taikka vuosikymmenen hiljainen muhiminen, mutta syntymä on aina edellisen prosessin nopeatempinen kertatapahtuma, se näkyy kaikkialla luonnollisessakin luonnossa.
lintu hautoo muniaan viikon kaks, mutta sitten muutamassa minuutissa on untuvikot kaikkien nähtävillä!
Ihminenkin pysyy piilossa, vain merkkejä onnähtävissä että jotain on tULOSSA jne...
Kukaan ei ole vielä tämän pallon päällä syntynyt viikkokausia, vai onko joku kuullut sellaisesta tapahtumasta !
En hauku muromaa kerron vain totuuden uudestisyntymästä ja synnin orjuudesta.
Sanoit aiemmin että ensiksi kasvatetaan ja sitten vasta synnytään ja nyt vaihdoit opetustasi kun huomasit olevasi väärässä ja se riittää kunhat et enää opeta väärin päin.
Eikä lasta voi pestä ennen syntymää ja siksi sun pitäisi tunnustaa nämä tosiasiat ettei väärä opetuksesi jää voimaan ja johda jotain harhaan koska sinä olet sitten vastuussa siitä.
Eikä sinun evankeliumi ole kirkasta eikä samaa kuin raamatun evankeliumi.
Mutta pidä mielessä että kukaan uskovien seurakunta ei päästä sinua opettamaan tuota oppiasi ja hyvä niin, koska se on vierasta evankeliumia omaa oppiasi jonka olet muokannut omista lähtökohdistasi ja yrität vääntää Raamatunkin sanoman sen mukaiseksi.
Teet vakavaa väkivaltaa josta ei hyvä seuraa pitemmällä juoksulla.
Ei Jeesus ole tullut kutsumaan vanhurskaita ja pyhiä vaan syntisiä ja sairaita ja sitä tarkoittaa uudestisyntyminen että päästään synnin sairaudesta eroon
Sinä opetat että ensiksi pitää tulla vanhurskaaksi ja pyhäksi että voi uudestisyntyä.
Oletpa sinä hukassa uskon asioiden kanssa.
Sun pitäisi mennä johonkin terveeseen seurakuntaan oppimaan totuutta.
Siis, mitä sanoin aikaisemmin? Olen kaiken aikaa kertonut, että ensin on kehitys ja vasta sen jälkeen syntyminen. Sinäkin kehityit ja kasvoit äitisi kohdussa kypsäksi syntymään. Ei uudestisyntyminen tapahdu tyhjästä, vaan ensin on kehitys ja kasvu, jonka Jumalan Sana (siemen) antaa. Ei kasvu siihen lopu, vaan uudestisyntynyt saa opppia tuntemaan Jumalan salaisuudet Jumalan kasvatuksessa. Me saamme kasvaa ihanassa vapaudessa Jumalan huonetta halliten.
Syntyminen tapahtuu aivan sekunnissa, tai vieläkin pienemmässä ajassa silloin, kun Jumala on asialla. Kehitys syntymiseen vie määrätyn ajan ja siksi Jumala kertoo sietävänsä tietämättömiä ihmisiäkin vain määrätyn ajan, ei loputtomasti.
Varmasti kehitys on nopeinta heillä, jotka ovat nöyriä ja pelkäävät Jumalaa, mutta eivät hekään synny tyhjästä, vaan Jumalan Sanan siemenestä. Opetuslapsilla kehitys uudestisyntymään kesti kolme vuotta ja sen ajan päälle, jolloin Jeesus kävi heitä vielä opettamassa. Hän kävi heidän luonaan vielä 40 kertaa kuolemansa ja ylösnousemisensa jälkeen. Tuli helluntai ja opetuslapset saivat Pyhän Hengen kasteen, nuokin joihin Herra oli Pyhän Hengen lahjan puhaltanut, saivat helluntaina Pyhän Hengen kasteen ja se oli ja on merkki Jumalan omaisuuskansalle.
Onko ihme, jos 3000 sielua kääntyi Pietarin puheen kuultuaan Jumalan puoleen, kun saivat nähdä tuollaista tapahtuvan. Nuo sielut jäivät noiden uudestisyntyneiden apostolien opetukseen ja heissä syntyi JUMALAN PELKO.
Ilman Jumalan pelkoa ja kunnioitusta ei ole maaperää jossa siemen itää. Sanan siemen.
Ei ketään voi pestä ja kasvattaa kuka ei ole vielä syntynyt.
Kasvattaja Pyhä Henki tullee ihmiseen vasta uudestisyntymässä.
Sä puhut ihan sekavia.
Jumala kutsuu ensiksi ihmisen ja sitten jos ihminen vastaa myöntävästi kutsuun Jumala uudestisynnyttää ja silloin tulee Pyhä Henki uudestisyntyneeseen joka alkaa opettamaan ja kirkastamaan sanaa ja silloin vasta alkaa Jumalan kasvattaminen.
Uudestisyntymiseen asti olla saatanan omia joka ei anna ihmisen kasvaa sanan mukaan.
Pietari oli uudestisyntynyt siitä asti kun otti Jeesuksen kutsun vastaan ja vasta myöhemmin tapahtui Pyhällä hengellä kastaminen, joka annetaan uudestisyntyneelle eikä koskaan ennen uudestisyntymistä.
Noin se on.
Tuo vastustajasi vastaa kysymykseen ->
>>Miten ne kaksitoista (ensimmäistä) tulivat opetuslapsiksi?
>>Ne kaksitoista tulivat uudestisyntymän kautta opetuslapsiksi.
Ja kukaan ei ole syntynyt uudesti ennen kuin on uudistunut ja muuttunut Jumalan Sanan voimasta. Pyhä Henki tulee asumaan puhdistettuun, ei saastan keskelle. Siitä et pääse yhtään mihinkään.
Voiko tulla vanhurskaaksi ja pyhäksi ennen uudestisyntymää?
Voiko saastainen tulla pyhäksi jos ei ole päässyt pois saatanan alaisuudesta ja syntynyt Jumalan omaksi?
Raamattu ei opeta niin!
Te puhutte ihan jotain omaa oppia joka ei ole kristinoppia.
Mihin uudistutaan ennen uudestisyntymää?
Vanhaanko?
EI voi tulla vanhurskaaksi ja pyhäksi ennen uudestisyntymää. Sinä et jostakin syystä pääse käsitykseen mistä täällä puhutaan. Ei kukaan voi olla vanhurskas ja pyhä jos Jumalan Sanan siemen ei häntä uudestisynnytä uuteen elämään.
Raamattu kertoo miten kalliolle heitetyn siemenen syö linnut, tai ne kuivettuvat, kun eivät voi kalliolle juurta tehdä ja itää.
Kertoo myöskin hyvästä maasta, johon heitettynä siemen itää ja antaa kasvun ja tuottaa hedelmät, mutta huomio, että nyt puhutaan Jumalan Sanasta, joka on se siemen, joka hyvään maahan juurruttuaan alkaa kasvattamaan uutta, eli tarvitaan Jumalan Sana uudestisyntymiseen.
Vanhan siemenen täytyy kuolla. Vanha siemen kuolee uuden siemenen VOIMASTA, ei muuten. Ei kukaan ole vanhana uusi. Ei kukaan ole syntisenä vanhurskas ja pyhä. Ei kenenkään tarvitse uutena alkaa vanhaa tuhoamaan. Monen opissa on niin, että he luulevat syntyneensä uusiksi luomukseksi ja samalla kertovat miten he alkavat sen jälkeen tehdä vasta parannusta.
Parannuksen tekeminen on ensin, sillä risti on ahtaan portin ulkopuolella, ei sisällä. Sisäpuolella EI OLE UHRIA.
En tiedä mikä pitää ymmärryksesi noin suljettuna. Huuda Herraa avuksesi.
Sinä näyt sekoittavan kääntymisen uudestisyntymiseen ja paljon muutakin sekoitat.
Tiestä nim."sisäpuolella ei ole uhria"ja vielä painotat sanomaasi. ..."tahto minulla kyllä on ,mutta voimaa hyvän toteuttamiseen ei, sillä sitä hyvää mitä minä tahdon,minä en tee,vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen........22.sillä sisällisen ihmiseni puolesta minä ilolla yhdyn Jumalan lakiin, mutta jäsenissäni minä näen toisen lain ja pitää minut vangittuna synnin laissa,joka minun jäsenissäni on.24.Minä viheliäinen ihminen,kuka pelastaa.......Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen,meidän Herramme kautta!Niin minä siis TÄMMÖISENÄNI palvelen mielellä Jumalan lakia,mutta lihalla synnin lakia. Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille,jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat.
_greeeeen
He uudestisyntyivät,
kun kohtasivat ylösnousseen Jeesuksen.
Näin on edelleenkin.
Jeesuksen opetuslapsina uudestisynnytään.
Riippuu siitä, mitä tuolla kohtaamisella käytännössä tarkoitetaan.
Sisäpuolellako ei ole nim. Tiestä enää UHRIA ! Siis uskovana hän ei enää lankeile,eikä tarvitse enää RISTIN UHRIN jatkuvaa sovitusta, siis täydellinen. Mutta Raamatun sana puhuu täysin toista, onneksi saamme jokainen omin silmin lukea Raamattua, ja turvata yksin Jeesuksen sovitustyöhön,Hänen eteen meidän kenenkään ei kannata tulla kerskumaan omilla ansioillamme !
Vain Jumalan synnyttämä voi olla Jeesuksen seuraaja todellisuudessa.
suomen kansa on nimilleisesti kristittyjä ja sitä sanaa he auliisti sovittavat joka paikkaan ja ovat olevinaan hurskaasti taivaan kansalasia, vaikka 99% ei ole minkäänlaista jumalasuhdetta omaa siis, eivätkä todellisuudessa välitä vähääkään koko asiasta.
ryypätään ja ..rataan sen kun keritään ja kerskutaan tekemisillään, koko ihmisyys on täysin nurinpäin ja vääristynyttä kohta joka alueella ja tasolla.
Jeesuksen seuraaminen on aivan jotain muuta kuin kuuluminen johonkin pakkorituaalien kautta.
Ketään ei merkitä mihinkään rekisteriin, ei hengelliseen aikä ajalliseen enne syntymistä, siitä alkaa kaikki se, mikä kuuluu lapseuteen joko ajassa tai ajattomuudessa.
Sitä varten kaikki evankeliumin julistus on olemassa, että joku heräisi unestaan ja kun sellainen tapahtuu, alkaa hätä omasta sielun tilasta, ja se taas ajaa avun hakemiseen, ja kun on päästy viimein Jumalan tiskille, sieltä tulee apu uudestisyntymän muodossa, jossa Jumala on Synnyttäjä oman Henkensä voimalla ja kautta.
Silloin koetaan ensimmäsiet syntyneen huudot jotka johtuvat uudesta elämästä sen ilosta ja keveydestä kun synnit lakkaavat painamasta, ne on anteeksiannettu Jumalan puolelta.
Ja kun päästään vähän jaloilleen, ne jalat vievät edelleen sopimaan asioita ihmisten edessä varsin usein jos niitä on, ja niitä on useinkin.
tätä on Jeesuksen omaksi tuleminen ja siinä kaidan tien kulkijaksi tuleminen.
Jumalan Sana on siemen, joka otettuna hiljaisuudessa vastaan, tutkisteltaessa sitä, saa mahdollisuuden itää ja kasvaa ihmisessä, niin että vanha Aadamin aikainen siemen kuolee uuden siemenen tieltä.
Jumalan valitut ovat aina ottaneet Sanaa vastaan ja tutkiskelleet sitä sen kavatuksen takia, jonka siemenestä nouseva voima antaa. Se kasvatus uudistaa maaperän, sillä niin paljon suurempi on Jumalan siemenen voima, mitä sielullisen Aadamin voima on. Jumalan Sana on luova Sana. Sana luo uuttaa ja poistaa tieltään kaiken vanhan ja siksi ihmisestä tulee uusi leili, johon voi laskea uuden viinin.
Jumalan valitut ODOTTAVAT Herran ilmaantumista, kuten maahan kylvetty kasvin siemen odottaa sopivaa ajankohtaa voidakseen itää. Ei mikään kasva, jos ei ole alkua, siementä.
Siemen
Siemen on suvullisesti lisääntyvän siemenkasvin lisääntymiselin. Siemen muodostuu varsinaisesta alkiosta, ravintovarastosta ja näitä suojaavasta kuoresta. Alkiossa on valmiina uuden kasvin juurten, verson ja ensimmäisten lehtien aiheet. Ravintovarastona on proteiinia sekä rasvaa tai tärkkelystä. Kuori suojaa siementä, kun se kulkeutuu uudelle kasvupaikalle ja odottaa sopivaa itämisaikaa esimerkiksi seuraavaa kevättä tai sadekauden alkamista.
Kun siemen on itänyt, nousee se maasta aivan pongahtamalla. Seuraatkaapa luontoa.
Korjaan sen, että itse siemen ei nouse, vaan se verso joka sen itämisestä syntyi. Itse uudestisyntymistapahtuma tapahtuu hetkessä, mutta Sanan siemenen itäminen vie aikaa, vaatii kärsivällistä ODOTUSTA, kuten kasvin siemenen itäminenkin vaatii.
Uudestisyntymä tapahtuu silloin kun vanha kuolee ja uusi alkaa kasvamaan.
Usko nyt ettei syntymätön voi kasvaa kun kasvattaja Pyhä Henki tulee ihmiseen vasta uudestisyntymässä.
Miksi et usko mitä raamattu opettaa.
Milloin vanha kuolee ja uusi alkaa kasvamaan sinun käsityksesi mukaan?
Niin, ja MITEN se kuolee?
Silloin, kun ihminen uudestisyntyy.
Et siis osaa vastata sanoistasi. Kerro miten sinun kohdallasi vanha kuoli ja uusi alkoi. Milloin ja miten se tapahtui?
Joka tuulen matkassa kulkevat eivät osaa sitä kertoa. Uudestisyntynyt Jumalan lapsi tietää tarkalleen ajan milloin sai Pyhän Hengen kasteen jonka Jumala antaa siinä yhteydessä kun siirtää valitsemansa Jumalan valtakunnan rauhaan ja iloon.
Ja hän osaa kertoa mikä kuoletti vanhan ja nostatti uuden tilalle.
Sen työn on Jeesus jo tehnyt Golgatalla.
Kukaan ihminen ei voi siihen mitään lisätä.
Raamatusta saa lisää tietoa tästä.
Jos yrittä itse naulata itsensä ristille se ei onnistu. Toinen käsi jää naulaamatta ja alkaa riehumaan lihan voimassa.
Minkä työn Jeesus teki Golgatalla ja miten siihen joku jotakin lisää? Onko niin, että Jumalan ainoa Poika tekee väkisin sinunkin kohdallasi Golgatan työn ja näin pakottaa sinut kulkemaan kaitaa Tietä luokseen, vai odottaako Hän, että sinä suostut ottamaan uudestisynnyttävän Sanan vastaan, joka kuolettaa sinusta lihantahdon, eli syntielämän naulaten sen sille ristille, jolle Jeesus vapaaehtoisesti puolestasi meni. Huomaa, että Jumalan Poika meni Ihmisen Poikana VAPAAEHTOISESTI ristille, ei kenenkään pakottamana. Hän, joka tuli Tieksi, totuudeksi ja elämäksi heille, jotka ottavat Hänet vapaasta tahdostaan, ei pakosta, vastaan.
Mitä uskonpuoluetta edustat?
Tiedän tarkalleen ajan uudestisyntymälleni ja Pyhän hengen kasteen saamiselle.
Jeesus kantoi ristinpuulla kaikki syntini ja voitti kuoleman vallat, nousi ylös kirkkauteen ja näin hankki meille uuden elämän.
Näin se tapahtui.
Niin kuin kirjoitin jo tuossa edellä Jeesus on tehnyt koko työn puolestani ja minä sain ottaa valmiin työn lahjana vastaan.
Miksi sä valehtelet etten osaa kertoa milloin ja miten se tapahtui.
Onko molemmat kätesi kuolleet synnille vai miksi teet näin lähimäisellesi että käyt henkilöön käsiksi lihan kädellä ja kirjoitat vieraasta ihmisestä valhetta.
Minä olen kertonut saaneeni Pyhän Hengen kasteen 1985 Pyhäin miesten päivänä, nyk. Pyhäin päivä. Milloin sinä sait tuon ihmeellisen kasteen ja missä se tapahtui?
Olen myöskin kertonut, että joka tuulen mukana matkaavat eivät osaa kertoa tuosta tapahtumasta. Koetko, että tuo kirjoittamani koski sinua?
Sinä oletkin korottanut paljon itseäsi ja omia kokemuksiasi jopa ohi raamatun.
Tärkeämpää on kuitenkin kertoa Jeesuksesta joka työn on tehnyt.
En ole puhumassa täällä itsestäni vaan Jeesuksesta, koska en halua itselleni seuraajia vaan Jeesukselle.
En siis halua korottaa ihmistä vaan Jeesusta.
Te ette ole puhuneet vielä Jeesuksesta mitään. Teidän puheenne painottuu ihmiseen, itseenne ja muromaan.
Ei tuollaiset väitteet ole kuin sinun pahaa mieltäsi. Olen kertonut aina Jeesuksesta, siitä miten Hän antoi kasvun uuteen elämään. Ehkäpä kuulut heihin, jotka eivät tunnusta Jeesusta Jumalaksi, Jumalan ainoaksi Pojaksi, Sanaksi, joka synnyttää uutta, eli on LUOJA. Jos niin on, niin sitten käsitän sen, että ymmärryksesi ei kertakaikkiaan voi avautua siihen, että meidän on seurattava sielujen Paimenta parannuksentien kautta uuteen elämään.
En ole missään kirjoittanut Jeesuksen pakottaneen minua mihinkään, miksi siis vaahtoat minulle tuollaisesta antaen ymmärtää, että minut on pakotettu uudestisyntymään.
Luterilaiset pakottavat lapsensa kasteelle kysymättä lupaa ja väittävät että lapsi uudestisyntyy sellaisessa kasteessa.
Jos sinut on kolmen kk ikäisenä kastettu ja liitetty seurakuntaan olet itse pakotuksen uhri ja projisoit uhriuttasi muihin.
Jeesus ei pakota ketään ja tuollainenkin oppi on väärää.
Mitä uskonpuoluetta itse edustat. Odotan sinun ensiksi vastaavan koska kysyt sitä minulta.
Ja taas valehtelet. Minulla ei ole paha mieli mistään.
Ja koko viestisi on valehtelua etten tunnusta Jeesusta Jumalaksi. Tuollaiset teot kertovat ettei synti ole sinussa vielä kuollut kuin teet pahaa lähimmäisellesi valehdellen hänestä.
Uudestisyntynyt ihminen ei keksi valheita kenestään.
Sinä olet keksinyt niitä jo monta.
En ole väittänyt ettei meidän olisi tehtävä parannusta, mutta ei se ole vielä Jeesuksen seuraamista koska ei Jeesuksen tarvinnut tehdä parannusta mistään kun oli synnitön.
Parannuksen jälkeen vasta alkaa uusi elämä ja Jeesuksen seuraaminen, koska saatan oma ei seuraa Jeesusta mutta kun on uudestisyntymän kautta astuttu uuteen elämään ja kuoltu synnille ja saatanalle, lähdemme seuraamaan Jeesusta kasteen haudan kautta, joka on raamatun opetuksen mukaan esikuva vanhan hautaamisesta ja uuden elämän ylösnousemisesta.
Sinä käytät numeroita nimimerkkinä, mutta et ole se sama, joka on vuosia kulkenut perässäni vainoamassa ja syyttämässä ja usein käyttänyt numeroita. Vai oletko? Jos olet, niin olet kuitenkin tekemässä parannusta, sillä suustasi ei tule niitä herjauksia, mitä ennen numeroilla perässäni kulkeneen suusta tuli. Väärinymmärryksiä kylläkin on paljon, eli et kykene käsittämään mitä kerron.
Vielä sen verran kokemuksistani, että ne on annettu seurakunnan uskon vahvistukseksi ja tietenkin oman uskoni vahvistukseksi. En voi vaieta niistä kertomasta. Kaikki ihmeet, joita olen kokenut on tehnyt Jeesus, minun Herrani, joka on Jumalan Sana, Jumala kansan keskellä. Jumalan Sana johdattaa jokaisen uskovansa Jeesuksen luokse. Jeesus avaa ahtaan portin kaikille, jotka uskovat siihen Sanaan, jonka Hän Ihmisen Poikana puhui ja jonka Pyhän Hengen LAHJA kirkastaa ihmisen päältä. Ahtaan portin sisäpuolella on kaste, jota ei kukaan muu kuin Jumala voi antaa. Se on Pyhän Hengen ja tulen kaste ja sen jälkeen Jumala on tullut ihmiseen asumaan. Hän tulee asumaan puhdistamaansa astiaan.
Ala nyt nopeasti ottamaan vastaan Jumalan Sanaa ja lopeta muiden uskovaisten halventaminen. Olivat nuo uudestisyntyneitä, tai vielä kehittymässä syntymistä varten. Jumala Itse tuntee omansa ja Hänellä on yli kaiken määräysvalta, joten turhaa sinä täällä lihamiekkaa käytät.
Keskustelutaitoon kuuluu kuunnella, vastata, väitelläkin, mutta ei alentaa ketään, eikä kenenkään uskoa. Paavalikin kirjoittaa, että olkaa yksimielisiä mihin asti kukanenkin on päässyt, eli meitä on eri tasolla olevia Jumalan armosta kasvamassa täysi-ikäisyyttä kohden. Toiset ovat vasta alkioita, jotkut jo syntyneitä, jotku täysi-ikäisiä ja siksi meidän tulee kunnioittaa toisiamme. Saahan lustekin kasvaa viljan seassa, sillä Jumala kertoo lähettävänsä enkelinsä puhdistamaan viljatantereensa.
RAKKAUS EI SAATA PAHAA TEHDÄ. Jumalan lapseksi syntyneet eivät saata tehdä syntiä.
Sinä loukkaannut loukkauskiveen ja sen takia vaihtelet nimimerkkiä. En minä ole sinua halventanut, en lyönyt, vaan sen tekee Jumalan Sana, kuten teki minullekin ja sain nöyrtyä tunnustamaan Hänen kaikkivoipaisuutensa. Se on sellainen lahja, että en ikinä sitä poissa antaisi.
Nyt lopetamme keskustelun, koska sinä loukkaannut ja joudut sen takia vääristelemään.
En ole loukkauskivi, vaan Jeesus, Jumalan Sana on sitä. Juuri se Sana, joka synnyttää uutta ollen LUOJA.
Moni kyllä nimen tunnustaa, siis tunnustaa Jeesuksen niemen, mutta kieltää kaiken sen, mitä Jeesus opettaa ja he ovat juuri näitä Herra, Herra hokijoita.
Toivottavasti sinä löydät vielä Tielle, joka johtaa sinut ristin kautta ahtaalle portille ja siitä sisään.
Nyt lopetamme kirjoittelemisen keskenämme, sillä sinä et nyt voi käsittää mitään, mitä kerron sinulle ja vääristelyt alkavat taasen.
Et ole vielä kertaakaan puhunut mulle Jeesuksesta etkä Jumalan sanaa kunhan olet vain syytellyt erilaisilla valheilla,
eikä Jumalan sana halvenna ketään niin kuin väität ja sekin on väärää oppia.
Ja valehtelet nytkin että olen loukkaantunut Jeesukseen.
Jeesus tietää etten ole häneen loukkaantunut sillä hänessä ei ole muuta kuin hyvyyttä mutta sinä haluat synnillisesti peittää omat virheesi väittämällä Jumalan sanallaan halventavan jotain ihmistä.
Ei täällä ole pakollinen sama nimimerkki ja siksi lyön minkä satuu mutta en ole salannut olevani sama kirjoittaja koko ajan eikä raamattu opeta missään sellaista että olisi merkki loukkaantumisesta jos kirjoittaa eri nimimerkeillä jossain foorumilla.
Sulla on ihan outoja väittämiä.
Sinä valehtelet ja vääristelet itse ja kun et löytänyt kirjoittamastani mitään raamatun vastaista etkä kyennyt tekemään tyhjäksi sitä mitä kirjoitin aloitit valehtelun ja lihallisen vääristelyn.
Sinulla on selvästi ainakin toinen käsi vielä naulaamatta ristille koska toimit lihallisella mielellä.
En ole halventanut ketään mutta sinä olet valheellisilla väittämilläsi tehnyt sellaista etkä edes tunnusta ja kadu tekoasi.
Ihminen paatuu jos tekee jatkuvasti toisille tuollaista eikä kadu tekemäänsä syntiä.
Selvästi tiedät tuon itsekin ainakin kuivana kirjaimena mutta sulla ei kai ole voimaa sen todeksi elämiseen.
Se on vielä pahempi tilanne koska jossain raamatussa sanotaan että joka tietää miten kuuluu tehdä mutta ei tee, se syyllistyy syntiin ja siellä sanotaan ulkomuistista näinkin, että joka ei hallitse kieltään johon nähdäkseni kuuluu sekin että valehtelee muista, sellaisen uskon harjoittaminen on turhaa.
Jään odottamaan että pyydät keksimiäsi valheita anteeksi.
Kyllä se olisi niin, että Jeesus pakottaisi ihmisen omiin tarkoituksiinsa, jos asia olisi niin kuin sen kuvaat.
1 1:llä on hyvä mielipide vauvakasteesta. Hänkin lapsen ja uskonnonvapauden puolella.
Alkuviestissäni kerroin periksiantamattomasta kuninkaasta, joka järjesti juhlat ja kutsui hyviä ja pahoja ihmisiä juhliin.
Niinhän se on, että Jeesus on tullut kutsumaan kaikkia. Hyvät ja pahat saavat tulla parannuksenlähteelle. Toiset ovat hyljänneet alusta asti Jumalan ja sen hylkäämisen johdota joutuneet pahuudentielle. Heille armo tulee suureksi saatuaan kutsun ja uskonlahjan, kun he saavat tuntea sen miten synnit otetaan heistä pois. Toiset ovat alusta asti vaeltaneet uskossa, heillekin armo tulee suureksi, kun he saavat huomata miten Pyhän Hengen lahjan kirkastama Jumalan Sana sulattaa ja polttaa synnin poissa.
Nuo Jeesuksen luokse tulleet hyvät ja pahat ovat heitä, jotka eivät luota itsensä kykyyn muuttaa itseään. He tietävät, että vain Jumala voimallaan voi muutoksen tuoda. Heille ei jää muuta tehtävää kuin uskoa, sillä usko Jumalan Sanaan tekee muutoksen.
Ei se uskominen ole kevyttä ja halpaa, eikä aina helppoa ja ihanaa. Ei ole helppo alussa uskoa kaikkeen siihen, mitä Jeesus käskee tehdä, esim antaa viimeinenkin ihokas päältään tarvitsevalle, tai lainata pyytämättä takaisin, tai antaa vihamiehen puhua pahaa itsestä vastaamatta pahaan pahalla.
Onneksi Jumala antaa kasvunajan, jonka sisällä ihminen kypsyy uskomaan kaikkeen siihen, mitä Jeesus opettaa, neuvoo ja käskee. Jeesus muuttaa kaiken, Hän muuttaa ihmisen elämän niin uudeksi, että yksikään ihminen ei kykene itse sellaista tekemään.
Kirjoitan tähän jatkoksi sen, että kukaan ei ole hyvä, mutta monet ovat säilyneet arkin turvassa niin, että saattavat ennen Herran tuntemista LUULLA olevansa hyviä.
Jeesuskaan ei luvannut sanoa Itseään hyäksi ollessaan Ihmisen Poikana, niin tosi ihminen Hän oli. Vaikka Hänen uskonsa pitikin Hänet täysin viattomana, synnistä erotettuna, ei Hän sanonut Itseään hyväksi, vaan antoi kaiken kunnian Lähettäjälleen. Jeesus teki kaiken sillä voimalla, minkä Isä Hänelle antoi. Hän oli ihminen, kuten me muutkin. Hän kärsi, kasvoi kuuliaisuuden kautta, voitti pahuuden ja lunasti sen paikan, minkä Hän kertoo menevänsä valmistamaan meille. Ihminen Jeesus voitti ihmisen aihettaman syyn Jumalasta eroon joutumiseen ja Hän tuli Tieksi, jota pitkin kulkemalla pääsemme Jumalan luokse.
Jeesus on Jumalan Sana, valittujen Herra. Jumalan Sana on Jumala kansan keskellä ja Sana on kaikki lähellä. Kasteessa me jokainen olemme saaneet Jumalan lupaaman Pyhän Hengen LAHJAN, joka kirkastaa nöyrille, Sanaa vastaanottaville Jumalan.
Miksi et suostu anteeksipyytämään rikkomuksiasi lähimmäistäsi ja Jumalaa kohtaan. Loukkasit Jumalaa sanomalla että hän halventaa ihmistä ja näin laitoit omat loukkaavat ja halventavat valheesi Jumalan syyksi.
Tee parannus. Nyt kun olemme luultavasti siinä ketjussa josta olet löytänyt tuollaiset sanani, niin ne on helppo tuoda tähän tarkasteltavaksi. Kopioi se kohta ja tuo tähän, jotta voimme tarkistaa olenko noin sinulle sanonut.
Tai mistä ketjusta tahansa löydät sanomanani tuollaisen, niin tuo tähän tarkastettavaksi.
Kävikö tässä taasen niin, että ei tuoda siihen väitteeseen todistusta, mitä täällä annetaan ja levitetään?
Luulisi olevan helppo kopioida tuo viesti, jossa kuulemma olen halventanut Jumalaa sanomalla Jumalan halventavan ihmistä. En ikinä ole niin sanonut ja siksi odotan edelleenkin, että tuollaisen käsityksen antanut vieti tuotaisiin tarkistettavaksi.
Kuinka monta kertaa olenkaan pyytänyt todistuksia niistä asioista, mitä kerrotaan minun tehneen ja kertaakaan niitä ei ole tuotu.
Nyt valehtele taas ja yrität tehdä musta valhettelijan. täälä ei voi liittää toisen viestiä omaan mutta otan kopion mitä kierjoitit tuolla ja siinä on jo lyhyessä lauseessa on kolme valhetta ja nyt valhetellen kiellät ettet ole niitä kirjoittanut.
'Sinä loukkaannut loukkauskiveen ja sen takia vaihtelet nimimerkkiä. En minä ole sinua halventanut, en lyönyt, vaan sen tekee Jumalan Sana,'
Jeesus ja raamattu on Jumalan sana eikä Jeesus tai raamattu halvenna ketään, siinä on yksi valheesi.
Toinen valhe on se että minä olisin loukkaantunut Jeesukseen ja kolmas valheesi on että vaihdan nimimerkkiä siksi että olen loukkaantunut loukkauskiveen Jeesukseen.
Miksi elät valheessa ja valhetellen. raamatussa sanotaan että saatana on valheen isä.
Nimimerkki Tiestä kirjoitti;
"Jeesuskaan ei luvannut sanoa itseään hyväksi ollessaan Ihmisen Poikana"
Lukemalla Eaamattusi huolellisesti, huomanet tässäkin, että ei Jeesus suinkaan sanonut, että Häntä EI saisi hyväksi sanoa.
Eikä Hän liioin kieltänyt rikasta miestä itseään hyväksi sanomasta!
"17 Kun Jeesus lähti jatkamaan matkaansa, muuan mies tuli juoksujalkaa, polvistui hänen eteensä ja kysyi: "Hyvä opettaja, mitä minun pitää tehdä, jotta perisin iankaikkisen elämän?"
18 Jeesus vastasi hänelle: "Miksi sanot minua hyväksi? Ainoastaan Jumala on hyvä, ei kukaan muu.
19 Käskyt sinä tiedät: älä tapa, älä tee aviorikosta, älä varasta, älä todista valheellisesti, älä riistä toiselta, kunnioita isääsi ja äitiäsi."
20 "Opettaja, kaikkea tätä olen noudattanut nuoresta pitäen", vastasi mies.
21 Jeesus katsahti häneen, rakasti häntä ja sanoi: "Yksi sinulta puuttuu. Mene ja myy kaikki, mitä sinulla on, ja anna rahat köyhille, niin sinulla on aarre taivaassa. Tule sitten ja seuraa minua."
Jeesushan edellä nimenomaan vastasi miehelle, että häneltä puuttui yksi!
Me uskovat kyllä tiedämme mikä häneltä puuttui, se oli USKO HÄNEEN.
Mieheltä puuttui näet yksi ja sen mukana aivan kaikki.
Ei Jeesus koita edellä saada miestä lain kautta pelastumaan, ei tietenkään, sillä ihmiselle se on mahdotonta.
Mutta mies kuvitteli niin. Hän luuli olevansa puhdas lain noudattamisen tähden.
Kysymällä SYYN siihen, että MIKSI mies kutsui Häntä hyväksi ha osoittamalla, että vain näet JUMALAA tulee hyväksi kutsua, kävi ilmi se, että mies ei ollut valmis Jeesusta Herraksi tunnustamaan, saati Häntä uskossa seuraamaan...
Kehoituksella jättää koko omaisuus pois, Jeesus sekä osoitti sen, että ihmiselle on mahdotonta tekojen kautta olla puhdas... Sekä osoitti sen, että joka Häntä seuraa, tulee olla uusi ja hyljätä kaikki vanha. Hän tulee olla etusijalla kaikessa, niinkuin Jumalan kuuluukin olla.
Voi kun mies olisikin voinut uskossansa Jeesuksen kysymykseen "hyväksi kurtsumisesta" vastata syyksi sen, että sen tähden, sillä Hän on Herra!!! ...Mutta sitä mies ei tehnyt, eikä kyennyt tekemään...
Tuo on ihan totta. MIKSI Tiestä vikoilee aina? Ketju kuin ketju hän onnistuu aina loukkaamaan vastapuolta. Ihan syystä hänelle sanot.
Kyllä tuosta raamatunkohdasta saa sellaisen käsityksen että Jeesus moitti kysyjää siitä kun tämä sanoi häntä hyväksi.
nikojt, hyvä kirjoitus. Kyllähän tuo mies kuitenkin oli uskossa, kun juoksujalkaa meni uskon kohteensa luokse, mutta hän ei halunnut pesoa. Lukemattomat ovat uskossa, mutta eivät halua Jumalan Sanan ja Pyhän Hengen pesua, joten heistä tulee oksia, jotka eivät kuljeta elämän veden virtaa ja sen takia kuivettuvat.
Omien tekojen kautta kukaan ei saa mitään siitä, mitä Jumalan Sanan vastaanottaminen uskossa antaa.
Erään tänne kirjoitelleen nikki pentecostalin mielestä peso on raha, sinun mielestä siis pesu.
Raamatusta on yhtä monta tulkintaa kuin ihmistäkin.
Minä kerroin oman käsitykseni tuosta raamatun tekstistä. En väitä sen olevan ainut totuus.
PS: Googlaamalla selvisi että ennen Espanjassa käytetty rahayksikkö on peso, nykyisin peseta. Meksikossa sen sijaan käytetään yhä vieläkin rahayksikköä nimeltä peso.
Mikä raha:) peso pentecostalin mielestä on? Peso on pesu jonka Jumalan Sana Pyhän Hengen kirkastuksella antaa jokaiselle Jeesukseen uskovaiselle. Peson jälkeen ihmisestä tulee uusiluomus. Toiset Herra pesee pesijän saippualla ja toiset kultasepän tulella. Jumalan Sanan USKOTTUNA pesee ihmisen ja muuttaa hänet hengelliseksi. Entinen toivoton saa toivon. Entinen masentunut saa nähdä raskaan masennuksenvaipan poistumisen, entinen levoton saa rauhan.... niin valtavan ihana asia on peso, jota ei käsitetä ja jota vastustetaan.
Miksi joku haluaisi vastustaa ihanaa asiaa -pesoa, pesua, rahaa?
Huomaatko mä menin tosta sun kirjoituksesta nyt ihan sekasin..:D
Tuosta Jumalan Sanan ja Pyhän Hengen Lähteestä olen kirjoittanut kaiken aikaa. Se tarkoittaa juuri sitä, että vastaanotettu Jumalan Sana kuolettaa pahan, eli lihantahdon.
Jos vaikka sinä et kunnioita äitiäsi ja isääsi, vaan kannat heitä kohtaan kaunaa, niin sinä kärsit siitä itse, jos kärsivät vanhempasikin, mutta itse ennen kaikkea. Jeesus tulee opastamaan sinua, eli Jumalan Sana muistuttaa käskyillä, että kunnioita äitiäsi ja isääsi. Nyt onkin sitten se paikka, otatko sinä vastaan Jumalan Sanan ja uskot saavasi voiman käskyn pitämiseen. Jos uskot, niin saat ja saat hämmästellä miten asenteesi muuttuu. Se on Jumalan Sanan pesoa yksikertaisesti selvitettynä.
Älä ota itseesi tuota kertomaani, sillä en minä tiedä sinun käskyjesi pitämisestä mitään. Minun ei edes tarvitse tietää, sillä olen vain kutsuja, joka kutsuu ihmisiä Jeesuksen luokse. Ehkä minun olisi pitänyt ottaa taasen esimerkiksi itseni, kuten usein teen, että en vahingossa loukkaisi kanssakulkijaani.
Jos nimimerkki pentacostal on noin opettanut, hän ei ole alkuunkaan silloin tiennyt mistä puhuu.
1938 Raamattukäännöksen käyttämä "peso" sana on kylpemistä, pesua, tarkoittava sana kuten alkukieli, että muut käännökset selvästi osoittavat.
1938 käännöksen peso sana on vain vanhakantaista suomenkieltä, kenties hieman vierasta nykypolville, mutta mitään tekemistä sillä sanalla ei ole rahan kanssa.
Kyllähän tämä mies eittämättä oli hurskas ja Jumalaa pelkääväinen mies, mutta ei hän tunnustanut Jeesusta Häneksi, joka Hän on.
Jeesuksen voi tunnustaa Jumalaksi, joka ON HYVÄ vain Pyhässä Hengessä.
Vaikka olisi vanhanliiton järjestyksen mukaan hurskas ja Jumalaa pelkääväinen mies, ei se riittäisi, sillä vanhurskaus tulee yksin uskosta Herraan Jeesukseen.
Hän on ainoa Tie.
Jeesus ei suinkaan kieltänyt olevansa hyvä.
Et kai sinäkään. Mutta oleellista on,
miksi sanomme Häntä hyväksi.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/12308204
Kerro, mikä tässä halventaa sinua. Jumalan Sana on loukkauskivi, johon ihminen loukkaa itsensä ja toiset rusentuvat sen alle. Löydät tuon tiedon Raamatusta.
Tiestä
12.6.2014 12:51
0
Sulje
Sinä loukkaannut loukkauskiveen ja sen takia vaihtelet nimimerkkiä. En minä ole sinua halventanut, en lyönyt, vaan sen tekee Jumalan Sana, kuten teki minullekin ja sain nöyrtyä tunnustamaan Hänen kaikkivoipaisuutensa. Se on sellainen lahja, että en ikinä sitä poissa antaisi.
Nyt lopetamme keskustelun, koska sinä loukkaannut ja joudut sen takia vääristelemään.
En ole loukkauskivi, vaan Jeesus, Jumalan Sana on sitä. Juuri se Sana, joka synnyttää uutta ollen LUOJA.
Moni kyllä nimen tunnustaa, siis tunnustaa Jeesuksen niemen, mutta kieltää kaiken sen, mitä Jeesus opettaa ja he ovat juuri näitä Herra, Herra hokijoita.
Toivottavasti sinä löydät vielä Tielle, joka johtaa sinut ristin kautta ahtaalle portille ja siitä sisään.
Nyt lopetamme kirjoittelemisen keskenämme, sillä sinä et nyt voi käsittää mitään, mitä kerron sinulle ja vääristelyt alkavat taasen.
Sinä vaihdat koko ajan aihetta kun sun pitäis tunnustaa että valehtelet lähimmäisestäsi ja Jumalan sanasta. miksi et ensiksi tunnusta pahoja tekojasi ja pyydä anteeksi ja sitten voi vasta jatkaa.
sellaisen puheet Jumalasta ovat turhia joka elää valheessa ja puhuu valheita.
olet syyttänyt mua valehtelijaksi vaikka kerroin vain totta siitä mitä kirjoitit ja et edes tunnusta yleisesti että syytit väärin
vaikka todistin sun kirjoittaneen niin kuin sanoin
tunnustatko että olet toiminut näin kuin kirjoitin
'Nyt valehtele taas ja yrität tehdä musta valhettelijan. täälä ei voi liittää toisen viestiä omaan mutta otan kopion mitä kierjoitit tuolla ja siinä on jo lyhyessä lauseessa on kolme valhetta ja nyt valhetellen kiellät ettet ole niitä kirjoittanut.
'Sinä loukkaannut loukkauskiveen ja sen takia vaihtelet nimimerkkiä. En minä ole sinua halventanut, en lyönyt, vaan sen tekee Jumalan Sana,'
Jeesus ja raamattu on Jumalan sana eikä Jeesus tai raamattu halvenna ketään, siinä on yksi valheesi.
Toinen valhe on se että minä olisin loukkaantunut Jeesukseen ja kolmas valheesi on että vaihdan nimimerkkiä siksi että olen loukkaantunut loukkauskiveen Jeesukseen.
Miksi elät valheessa ja valhetellen. raamatussa sanotaan että ******* on valheen isä.'
raamatussa lukee että joka synnit tunnustaa ja hylkää se saa armon.
Lopeta jo perässäni kirjoittelemiset, sillä ne ovat aivan turhaa sen takia, että et todellakaan kykene minua käsittämään ja kietoudut omaan kaikki tietäväisyyteesi verkkoon. Sinua loukkaa se, että minä kerron Jumalan Sanan synnyttävän uudeksi ja kerron, että Jumalan Sana Pyhän Hengen kirkastuksella on LÄHDE, jossa kutsuttu saa peson.
Sinähän kerrot syntyneesi uudeksi ennen Jumalan Sanan tuntemista. Sinulta puuttu kasvuntie, joten et tule käsittämään mitä kirjoitan. Jumalan Sanan lyö ja parantaa ja sen on jokainen uudestisyntynyt kokenut.
Jumala antoi parannuksen pakanoillekin pelastukseksi. Pelastus on osallisuus Jumalan valtakunnan rauhaan ja iloon.
Kirjoita mitä kirjoitakin, minä en niistä vastaa.
Mikä tauti sinulla on täällä helluntaissa tuputtaa noita harhaisia oppejasi !!?
Etkö ymmärrä että kukaan helluntaissa eikä missään vapaassa kristilisyydessä sano aamenta opeillesi!
Mikä siinä on vaikeaa käsittää.
mene vaikak körttifooruille oppeinesi ihan vaan vaihtelun vuoksi.
miksi jatkat valhettelemista vaikka sana kieltää sen.
sinä kirjoitit että Jumalan sana haavoittaa ja kun kerroin siitä teit minusta valehtelijan ja nyt taas valhettelet minusta.
valehtelet senkin että olisin kertonut syntyneeni uudeksi ennen Jumalan sanan tuntemista mutta sellaista en ole missään kertonut ja jos sua on jo kymmenen vuotta varoitettu näistä ja tiellesi lähetetään ihminen joka ensimmäiseksi törmää valheisiisi niin tee kiiruusti parannus ja ala tarkkaamaan itseäs sanan peilistä.
ei Jumala hyväksy sitä että vuosikymmeniä levittää valheellista tietoa läheisistään ja Jumalasta. minä käsitän mitä kirjoitat mutta koska se ei ole totta ja totuudessa elävän kirjoittamaa en ota sitä vastaan.
pitää ensiksi tehdä totta omassa elämässä.
ei voi elää valheissa jos haluaa seurata Jeesusta ja kukaan Jeesuksen seuraaja ei jatka valhettelemista senkin jälkeen kun hälle on toteennäytetty valheet vaan pyytää anteeksi ja tekee parannuksen ja lopetaa väärin tekemisen.
Tiestä sekoittaa itsensä ja jumalan. Jos joku loukkaantuu häneen hän kuvittelee että jumalaa on loukattu.
Jumalan sotkeminen riidanhalusta asiaan jossa hän itse on toiminut väärin on asia josta tiestänimimerkin pitäisi vihdoin oppia.
Et ole ensimmäinen jolle hän tekee noin.
Sinä joka kirjoitat numeroilla kirjaimilla tee parannus nimimerkeillä.
Onko sinulla lukihäriö, vai etkö muuten ymmärrä luettua tekstiä???
mitä tämä on suomeksi sanottunaa ?
oletko se runoilija tai joku tienikin kavereista, vai sekö joka uhkali aina lopussa jollakin ..pian tulee...jkohta näette...Jumala siirtää teidät pois..jne... tarinalla !
No se on tämä tienikin oppi niin omituinen kyhäelmä ja muutamaan sanaan ja jakeeseen ankkuroitu omien kokemusten lisäksi että siitä ei saa mitään selvää, eikä Raamattu sellaista sotkua opeta.
Siinä ei mitään oppiaikoja tarvita kun JUmalan Sana sattuu sydämeen ja sieltä lähtee avunhuuto taivasta kohti, siinä sekunnissa voi uudestisyntymä olla tapahtunut ja ensimmäisiä askeleita Jumalan lapsena otetaaan jo minuuttiien päästä jollain tasolla.
tällaiset ehkä joskus on niin pyhä että saattaa jopa uudestisyntyä ovat suurta humpuukia ja Raamtun linjan vääristelyä.
Kukaan Apostoli ei sellaista julista eikä tuo esiin millän tavalla missään.
tuollaisita omatekoisista väännelmistä on tehtävä parannus ja palattava sinne missä väännelmä syntyi ja uuden suunnan korjauksella samassa kohtaa.
MAHTAVAA OPETUSTA !
Kiitos tiestä kuika paljon enemmän oppii, kuin muista kirjoituksista.
Vastustajat ovatkin villissä kiertelevät, kuin jalopeurat häkkiin sidottuna
Kiitos kirjoituksesta kiitos. On aivan selvä, että siellä missä Pyhä Henki toimii on vastapuoli paikalla. Siihen tottuu ja jos käy niin, että vastapuoli ei tule paikalle, alkaa kummastuttaa, että missä vika:)
Pyhä Henki toimii Jumalan seurakunnan kokoontumisissa.
Seurakunta kokokoontuu Herran Nimessä.
Seurakunta myös koettelee opit.
Jokaista Jumalan lasta kuljettaa Jumalan Henki.
Ylpeys voi estää ojentautumisen seurakunnan kehoituksesta huolimatta.
7. Sillä kuka antaa sinulle etusijan? Ja mitä sinulla on, jota et ole lahjaksi saanut? Mutta jos olet sen saanut, niin miksi kerskaat, ikäänkuin se ei olisi saatua?
1. Kor. 4.
Todella törkeää. 4 4 on uskovainen eikä millään tavalla palvo saatanaa vaan kertoo sinulle totuuden itsestäsi. Sinä tiestä valhettelet ja perkele on valheen isä. Sinun isäsi.
Usko Toivonen, Jumalan valtakunta on RAUHAA ja ILOA PYHÄSSÄ HENGESSÄ. joka löytää sen valtakunnan, löytää sen aarteen, mikä on Jeesus. Jeesus ei tullut tuomitsemaan, vaan tuli pelastamaan.
Pyhä Henki toimii joka hetki uudestisynnyttämissään Jumalan lapsissa. Moni kyselee sitä, että miten he joskus tuntevat Pyhän Hengen toimivan ja joskus on kuin Häntä ei olisi. Se johtuu siitä, että Pyhän Hengen lahja on annettu kirkastamaan Jeesusta ja joka kuuntelee evankeliumit uskoen ne, saa totisesti sisäänsä Jumalan, sillä Jumala puhdistaa asuinsijansa. Jonka astiaan Jumala on tullut asumaan, tietää Pyhän Hengen toimivan joka ikinen hetki. Pyhän Hengen lahja ja Pyhän Hengen kaste ovat eri tapahtumia.
Pyhän Hengen lahja toimii siis silloin, kun te tutustutte Herraan ja moni tutustuu vain silloin tällöin ja joutuu kummastelemaan sitä, että joskus tuntee Pyhän Hengen toiminnan ja toisinaan ei.
Pyhän Hengen kaste tarkoittaa sitä, että Jeesus on tullut astiaansa ensimmäiselle sijalle ja siinä vaiheessa uskovaisen ajatukset ovat joka ikinen hetki Jeesuksessa. Jumalan kautta elää uudestisyntyneet.
Kirjoitat ilmeisesti paljolti oman kokemusmaailmasi perusteella.
Pitää kuitenkin muistaa, että on vain yksi perusta, joka kestää, Jeesus Kristus.
Kornelius ja hänen perhekuntansa saivat Pyhän Hengen, Pyhän Hengen lahjan, Pyhän Hengen kasteen samalla kertaa.
46. sillä he kuulivat heidän puhuvan kielillä ja ylistävän Jumalaa. Silloin Pietari vastasi:
47. "Ei kaiketi kukaan voi kieltää kastamasta vedellä näitä, jotka ovat saaneet Pyhän Hengen niinkuin mekin?"
Apt. 10.
15. Ja kun minä rupesin puhumaan, tuli Pyhä Henki heidän päällensä, niinkuin alussa meidänkin päällemme.
16. Silloin minä muistin Herran sanan, jonka hän sanoi: 'Johannes kastoi vedellä, mutta teidät kastetaan Pyhällä Hengellä'.
17. Koska siis Jumala antoi yhtäläisen lahjan heille kuin meillekin, kun olimme uskoneet Herraan Jeesukseen Kristukseen, niin mikä olin minä voidakseni estää Jumalaa?"
Apt. 11.
8. Ja Jumala, sydänten tuntija, todisti heidän puolestansa, antaen heille Pyhän Hengen samoinkuin meillekin.
9. eikä tehnyt mitään erotusta meidän ja heidän kesken, sillä hän puhdisti heidän sydämensä uskolla.
10. Miksi te siis nyt kiusaatte Jumalaa ja tahdotte panna opetuslasten niskaan ikeen, jota eivät meidän isämme emmekä mekään ole jaksaneet kantaa?
11. Mutta me uskomme Herran Jeesuksen armon kautta pelastuvamme, samalla tapaa kuin hekin
Apt. 15.
Kun he uskoivat Herraan Jeesukseen.
Jumala puhdisti heidän sydämensä, he saivat Pyhän Hengen kasteen
samantien.
Me ihmiset olemme paljolti lihallisen ajettelun vankeja ja näin ollen korostamme omaa kokemusmaailmaa hengellisissä asioissa.
Jeesus puhui tuon vertauksen fariseuksille, ei opetuslapsille.
Ja sitä ennen hän oli puhunut jo kaksi vertausta samalle kuulijakunnalle, fariseuksille.
Fariseukset kuvaavat juuri heitä, jotka puhdistivat kyllä ulkokuoren, mutta sisin, sydän jäi puhdistumatta, koska he eivät uskoneet Herraan Jeesukseen.
Usko pelastuksen evankeliumiin Herrasta Jeesuksesta vanhurskauttaa, eikä kenenkään tule muuhun perustaa.
Kaikki ovat kutsuttuja, mutta valittuja ovat ne jotka uskovat.
22. se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta.
Room. 3.
Keistä muuten puhut, kun kirjoitat "te".
Kiitos Herralle.Aivan taivaallisen ihanaa tekstiä. Kiiitos tiestä. Tuli heti tarve pukea Sanan juhlaasua ja alkaa lukemaan raamattua.
Katso Minä Olen valmistanut ateriani, minun härkäni ja syöttilääni ovat teurastetut, ja kaikki on valmiina, tulkaa häihin.
Eikö tulekkin valtava Sanan jano ja nälkä ja into pukea tuo Sanan antama juhlapuku ylle.Raamatun Sana on täynnä Rakkautta ja opastusta meitä kohtaan,käydä sitä tietä joka vie meidät juhlavaatteissa juhlaaterialle.
Valkoinen mekko kaikille päälle, niinkuin jeesuksellakin on. Kultaomenoita hopeamaljoissa teille on tarjolla. Nihin ei teidän hampaanne pysty.
minä vain, kiitos siitä, että kerrot saanesi halun Raamatun lukemiseen. Sitä työtä minä täällä teen, Opastan ihmisiä evankeliumin kuuntelemiseen ja lukemiseen. Kasteessa me olemme saaneet Pyhän Hengen LAHJAN, joka odottaa meidän jokaisen päällä opastaen sitä tietä, joka on Jeesus. Pyhän Hengen lahja odottaa jokaisen kastetun alkavan ottamaan vastaan Jeesuksen. Hän kirkastaa Jeesuksen ja kirkastuksen saanut saa kulkea kaidan tien ahtaalle portille, jonka sisäpuolella Jumala antaa Pyhän Hengen ja tulen kasteen. Se on valtava tapahtuma. Toin tuonne ylemmäs Muroman opetusta uudestisyntymisestä. Niitä opetuksia kannattaa kuunnella. Itsekin sain tutustua noihin opetuksiin joku vuosi sitten ja sain iloita löytäessäni sellaista opetusta, mitä itsellenikin on Jumala antanut.
Olen huomannut sen, että uskoni on sellaista, että nykyään sitä ei juuri löydy, mutta vanhoista kirjoituksista löytyy. Mikä eksytti suomen kansan siihen, että he uskovat olevansa uudestisyntyneitä ennen Herran tuntemista?
saatat uudestisyntyä..
Tienikin seurakunta alkaakin olla taas paikalla.
Kaikki ne kolme muuta.
ei ole lisääntynyt näköjään viime vuosien aikana.
Ihmettelin kun tässä ketjussa on parisataa vastausta. Tulin sitten uteliaisuuttani katsomaan.
Tiestänimimerkki on loukannut jota kuta joka siitä sitten vähän ärähti.
Tiestä on sitä mieltä että jos loukkaa häntä on loukannut jumalan sanaa ja jumalaa.
Siis tämän ketjun aloittaja rinnastaa ITSENSÄ Jumalaan.
Hän sai ihan aiheesta kritiikkiä, ja nyt hän luulee että häntä uskonsa takia vainotaan.
Siis ylpeys on yksi 7 kuolemansynnistä, tehköön tiestä siitä parannuksen varsinkaan kun ylpeyteen ei näytä olevan aihetta.
Voi, lopettaisit oikealla ajalla valehtelemisesi. En ole koskaan rinnastanut itseäni Jumalaan. En ole loukannut ketään omalta puoleltani. Ihminen, joka väittää minun sanoneen, että olen kertonut Jumalan Sanan halventavan ja loukkaavan häntä, ei käsitä ollenkaan mitä kirjoitan.
Kerroin siinä viestissä, että en ole häntä halventanut ja loukannut. Kerroin Jumalan Sanan loukanneen minuakin, kuten loukkaa häntäkin kasvatuksen takia. Jokainen, joka seuraa Jeesusta joutuen hylkäämään koko entisen elämänsä Hänen tullakseen ENSIMMÄISELLE sijalla, joutuu loukatuksi.
Miten se tapahtuu? Se tapahtuu niin esim., että Pyhä Henki kirkastaa Jumalan Sanasta asian, joka itselle on rakas, mutta josta täytyy luopua, jos aikoo tulla puhtaan morsiuskansan jäseneksi. Jeesus sanoo opetuslapsilleen, että te joudutte itkemään, mutta teidän murheenne muuttuu iloksi. Niin raskasta on taivaalta kaita tie ristille, mutta ahtaan portin auettua alkaa ilo ja rauha, jota kukaan ei voi yrityksistään huolimatta ottaa poissa.
Ei kaita tie ole helppo, mutta nykyään siitä on tehty monille niin helppo, että he eivät ole koskaan löytäneet ahdasta porttia ja ovat ahtaan portin ulkopuolella remuamassa ja vartioimassa, että kukaan ei siitä sisään menisi.
En ole loukannut ketään, enkä tule koskaan loukkaamaan. Minun ei tarvitse, koska rakkaus jokaista kohtaan voittaa loukkaukset.
En minä omasta halustani tänne tullut alunpitäenkään. Tullessani tapasin monta ihmistä, joiden ensin luulin olevan Jeesuksen ystäviä, mutta joutuessani näkemään heidän huonon hedelmänsä jouduin myöskin käsittämään, että juuri noita varten Jeesus lähetti minut tänne. Syntiset tarvitsevat sitä armoa, joka tulee Jumalan Sanasta.
Olen myöskin kohdannut ihmisiä, joiden hedelmä on hyvä ja joiden kanssa voin keskustella aikuisen uskovaisen tavoin, mutta joukkoon tulee aina niitä, jotka eivät käsitä lainkaan mistä puhumme. Nuo alkavat seuraamaan, ottavat joka sanasta kiinni ja jos kirjoittaa siten, että heillä on mahdollisuus soimata pilkun väärästä paikasta, niin he tekevät sen. Eivät ole käsittävinään, kun heitä oikaistaan.
Lopeta nyt, sillä Jumala sietää määräajan kutsumansa TIETÄMÄTTÖMYYTTÄ. Paavali, joka oli uskovainen mies ja luuli tekevänsä Jumalan palvelusta, joutui tilaan, jossa joutui olemaan koko maallisen elämänsä, eli joutui kerta toisensa jälkeen kertomaan, miten hän oli tehnyt TIETÄMÄTTÖMYYDEN aikan EPÄUSKOSSA ollessaan, ennen Jeesuksen tuntemista syntiä. Oli vainonnut Jumalan kansaa. Paavali teki parannuksen. Tee sinäkin, jos se on mahdollista.
Täällä on paljon heitä, jotka perustivat uskonsa Paavalille käsittämättä häntä ollenkaan.
Koeta käsittää, että minua et voi loukata, mutta voit loukata itseäsi. Ei Jumala lähetä ketään työkentilleen antamatta VOIMAA tehtävään.
Sinä itse vainoat uskovaisia. Ikäänkuin sulla olisi enemmän tietoa jumalasta kuin muilla niin että jumala on lähtettänyt sut ohjaamaan muita.
Samanlainen piruparka sinä olet kuin muutkin. Ainoastaan.
Sinusta ei ole miestä olemaan rehellinen: et näe totuutta eli että sinä olet loukannut ihmisiä ja vielä uskosi nimissä.
Kysytäänkö 4 4 nimimerkiltä pitääkö tämä teksti paikkansa:"En ole loukannut ketään". Huomaat sen sitten itsekin valheeksi, josta hän sinua loukkaamisesi jälkeen syyttää.
Avaa silmäsi ja katso mikä olet. Sinä alaston ja viheliäinen et näe alastomuuttasi.
Tiedätkö, että sama henki on vainonnut täällä minua 10 vuotta, joten kieltäydy sinä sen hengen välittäjätehtävästä.
En todellakaan ole loukannut sinua mitenkään. En ole loukannut ketään.
Tehdään nyt niin, että pyydän anteeksi sitä, että olen kirjoittanut niin, että ihminen on päässyt väärään käsitykseen. Edelleenkin kerron, että tahallani en ole ketään loukannut.
Greenille ja/tai tiestänimimerkille kysymys.
Jos olen oikein ymmärtänyt niin ihminen tarvitsee pelastumiseensa Jeesusta.
Tuli mieleen että miten on oppinne mukaan(teillä jokaisella on oma oppinsa mutta kysyn nyt tiestänimmarilta)juutalaisten pelastuminen?
Minä olen juutalainen äitini ja isäni puolelta, mutta en täysin puhdasverinen ehkä.
En kysy kuitenkaan oman pelastumiseni perään, kunhan vaan tuli tämä mieleen.
Juutalaisethan on raamatun mukaan jumalan silmäterä. Mutta he eivät tunnusta jeesusta eikä heillä ole uuttatestamenttia eikä tiestä-nimimerkin nostamia evankeliumeja.
Kuinka pärjäätte tämän asian kanssa? Juutalaisilla ei ole Jeesusta. He eivät lue hänestä pyhistä kirjoistaan vaan heillä on eri pyhät kirjotukset.
Myös sinä olet käsittänyt väärin kerta LUULET että sinua on vainottu.
Ei sellaista yleensä uskovainen ihminen tee, missä miaalmassa sinä oikein elät?
Pärjään tämän asian kanssa hyvin jättämällä heidät Jumalan päätäntävaltaan. Raamatun mukaan kaikki juutalaiset pelastuvat, tai ainakin he, jotka tulevat tulevaisuudessa uskomaan Jeesuksen olevan HÄN, joka Sanana tuli tieksi meille. Raamatusta siis saa kahta kuvaa juutalaisten pelastumisesta, joten minä ainkaan en osaa sanoa siitä enempää kuin sen, että en ikinä halveksi, syytä, tai puhua pahaa siitä kansasta, jonka kautta Jeesus tuli ja jotka eivät kaikkinensa Häntä siihen aikaan ottaneet vastaan.
Luulisin, mutta tämä on minun luulottelua, että koska juutailaiset ovat Israelin kansaa, ova he erikoisasemassa Jumalan silmissä ja, että he saavat kaikki esi-isien uskon kautta jotakin erikoista.
Israel kylläkin on muutettu hengelliseksi ja hengellinen Israel pelastuu, johon mekin uskovaiset kuulumme.
Oikeastaan minun ei kannata tätä asiaa kertoa, mutta ei kai haittaa jos yhdessä pohdimme, vaikka kaikkea emme käsitäkkään.
Vainoaminen tarkoittaa sitä, että aina uudelleen ja uudelleen mennään ketjuun, jossa määrätty nimimerkki kirjoittaa ja aletaan soimaamaan häntä mitä moninaisimmin valhein. Kerron aikanaan näistä vainoista, mutta en nyt.
Wikipedian mukaan juutalaisuus on uskonto ja kulttuuri. Sen mukaan en ole siis juutalainen ollenkaan, vaan ihan vain suomalainen kylmän suven vaaleaksi hiuksensa värjännyt nainen.
Mutta esi-isäni ovat Pietarin juutalaisia ja minulla ja äidillä ja isälläkin on näin ollen juutalainen sukunimi.
Tämän on selvittänyt eräs sukututkija joka valitettavasti kuoli ennen kuin saatiin selvitystä enemmästä:(
"jotka eivät kaikkinensa Häntä siihen aikaan ottaneet vastaan."
Eihän se minun äitikään uskalla ajatella olevansa "jumalan lempikansaa", vaan määrittelee juutalaisuuden kautta meidät "Jeesuksen tappajiksi", mutta se on vain miun äiti.
Itselläni ei ole mitään muuta kiintopistettä juutalaisuuteen kuin esi-isämme joista olisin mielelläni lisää silloin kun asia selvisi, kuulla.
"että he saavat esi-isien uskon kautta jotakin erikoista. Israel kylläkin on muutettu hengelliseksi ja hengellinen Israel pelastuu, johon mekin uskovaiset kuulumme."
En aivan tuota ymmärrä?
Esi-isistä vielä sen verran että linkistä luin että juutalaisuus on ollut ennen kristinuskoa. Juutalaisuuteen kuuluu Messiaan odottaminen ja kristinusko syntyi kun juutalaisuus lahkoutui messiasta odottaviiin ja niihin jotka ajattelevat Messiaan olevan Jeesus.
Olen siinä käsityksessä että messiaanisia juutalaisia(jotka ovat oma lahkonsa ja ei liity edelliseen mitä kirjoitin)on vähemmistö juutalaisista.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Juutalaisuus
http://fi.wikipedia.org/wiki/Toora
Uskovat vainoavat uskovaista, vai?
Mielenkiintoinen kertomus sukujuuristasi herättää halun tietää enemmän. Harmi, että et saa ainakaan entisen tutkijan kautta mahdollisuutta saada lisää tietoa. Olen lukenut siitä, miten suomalaisia sanotaan Isaskarinkin jälkeläisiksi. Ainakin joitakin suomalaisia. En tunne asiaa, mutta ei se mahdotonta ole, että siinä vaiheessa, kun israelilaiset joutuivat hajalleen maailmalle, tuli heitä tännekin asti.
Sano äidillesi, että hänen tulee olla ypeä syntyperästään/sukujuuristaan ja siitä, että hän ei kuuluu Jeesuksen kieltäjiin.
Israelilaisia ovat kaikki, jotka uskovat Jumalaan, sillä Jumala lupasi AABRAHAMILLE, että hänestä syntyy suuri kansa ja se tarkoittaa, että uskovainen Aabraham, joka ei uskonut omien tekojen kautta, vaan uskoi Jumalan Sanan kautta, saa paljon seuraajia ja nämä syntyvät samaan uskoon, joka oli Aabrahamilla. Aabrahamista tuli israelilainen ja jokaisesta saman uskon voiman omistavasta tulee saman kansan jäseniä.
Tässä Raamatun kertomassa kerrotaan juutalaisista ja israelilaisista:
http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Room. 11:1&rnd=1402730254169.
Niin, eikä olekin outoa ja kummallista. Siksihän ne lukemattomat lahkot ovat syntyneet. Uskovainen ei tarkoita uudestisyntynyttä, vaan tarkoittaa, että uskovainen tavoittelee uudestisyntymistä, jossa ei ole enää lahkoja.
Mikä se uudestisyntymä on, onko se sitä että ihmisen persoona muuttuu toiseksi?
Onko se sitä ettei uskova tee enää syntiä eli on täydellinen?
Siis sitähän ei tapahdu! Uskova voi kuvitella olevansa pyhä ja täydellinen mutta muut kyllä huomaavat totuuden.
Sillon kun olin uskossa sävelsin ja sanoitin hengellisiä lauluja. Seurakunnan musiikkivastaava nainen nuotitti sen pianosäestystä varten ja pyysi erästä miestä laulamaan kaksi tekemääni laulua.
Hän kertoi siitä miehestä että tämä on 52-vuotias ja entinen narkkari. Hän kertoi tämän liittyneen seurakuntaan vain vähän aika sitten.
Meidän piti jutella puhelimessa tämän miehen kanssa siitä laulaisimmeko seurakunnassa yhdessä. Kerroin hänelle mitä olin hänestä kuullut että hänellä oli pitkäaikaista ja vuosikymmeniä jatkunutta huumeidenkäyttöä takana.
Mies raivostui. Hän alkoi huutaman minulle agressiivisena "minä olen nyt uusi luomus eikä vanhoja saa kaivella tai jumala suuttuu."
Pelästyin hänen hyvin vihaista ääntään. Minusta hänen vihaisuutensa kertoi minulle sen ettei hän ollutkaan sujut menneisyytensä kanssa vaan kielsi sen. Hän halusi että suhtaudun häneen niin kuin tätä hänen menneisyyttään olisi ollut lainkaan, ihan niinkuin sitä ei olisi tapahtunutkaan.
Hän halusi että kohtelen häntä kuin hän olisi täysin synnitön.
Mutta minusta hän oli edelleen vuosikymmeniä narkannut huumeenorja joka oli pystynyt tekemään parannuksen tästä yhdestä synnistä vasta viisikymppisenä.
En voinut teeskennellä ettei sitä monikymmenvuotista narkkaamista olisi tapahtunut, sillä se antoi leiman häneen.
JOS hän olisi vain myöntänyt: joo narkkasin ja olen eksnarkkari ja nykysin uskossa ja tehnyt parannuksen hän olisi tehnyt oikein.
Mutta hän kielsi koko menneisyytensä, sitä ei saanut muutkaan ajatella.
Hän kielsi itsensä. Hän sanoi olevansa uusi luomus, mutta se luomus oli tyhjää täynnä.
Siitä ei ollut muuta sanottavaa muuta kuin että kovin agressiivinen tuo uusi luomus.
Ja vaikka hän piti itseään täydellisenä hän oli vain ex-narkomaani joka huusi koska ei kestänyt itseään!!
En voinut lähteä teeskentelemään että pidin häntä uutena luomuksena. Ja koska tää uusi luomus käyttäytyi agressiivisesti ja vihamielisesti mua kohtaan ihan vain kun mainitsin hänen menneisyytensä joskin mielessä oli että entinen narkki, niin kieltäydyin esiintymästä hänen kanssaan.
Tosin asiaan vaikutti oma epävarmuus siitä kuulostaisiko lauluni tarpeeksi hyvältä yleisön edessä.
En ole nähnyt yhtäkään täydellistä uutta luomusta.
On paljon ihmisiä, jotka on opetettu uskomaan olevansa uusia luomuksia, vaikka sitä eivät todellisuudessa ole. Heistä kasvaa epärehllinen kansan osa ja Jumalan huoneessa heitä on paljon. Puhdistus alkaa Jumalan huoneesta, kuten on alkanut.
Ei kukaan ole uusi luomus, jos ei ota vastaan Jumalan puhdistavaa ja parantavaa Sanaa, joka raivaa tieltään entisen uudistaen ihmisen.
Uusia luomuksia totisesti on. He ovat niitä ihmisiä, joilla pysyy rakkaus voimassa kaiken keskellä. Rakkaus on LAKI.
Hyvä, että olet rehellinen ihminen. Sinut on kastettu, joten päälläsi odottaa Pyhän Hengen lahja kirkastaakseen sen Jumalan Sanan, joka uudistaa sinua. Siksi, ota vain vastaan evankeliumia, älä katso ihmisiin, vaan Jeesukseen.
Uusi on todella uusi. Ei hänen tarvitse enää syntiä tehdä, sillä koko ajatusmaailma vapautuu rauhaan ja iloon. Kymmenen vuotta olen tästä täällä kertonut. Olen kertonut, miten ajatuksista kaikki alkaa ja Jeesuksen muutostyön tähden ihminen muuttuu syvintä myöden, eli ajatusmaailma kokee vallankumouksen.
On erittäin hyvä asia, että sinä et ole lähtenyt teeskentelemään.
Jäi vastaamatta tärkeään kysymykseen ihmisen persoonasta. Ihmisen persoona ei muutu uudestisyntymisessä, vaan se kirkastuu puhdistuessaan. Eli huumorintajusi säilyy, kuten minullakin, vaikka se ei usein tällä palstalla ole näkyvissä, iloisuutesi palautuu, kuten palautui minullekin, kiinnostuksen kohteesi pysyvät ja niin edelleen.
Jumala vartioi sitä, että Hänen monimuotoisesti luodut lapset pysyvät persoonina, eli eivät samaistu toisiinsa.
Minun seurakunnassani on erittäin mielenkiintoinen persoonien ilmentymä. Emme muistuta toisiamme muuta kuin uskossa. Luonteemme ovat hyvinkin erilaisia. On räiskyviä, rauhallisia ja monenlaisia, mutta uskon kohde on Sama ja siksi räiskyvinkään ei loukkaa Jumalaa loukkaamalla lähimäistään.
"On erittäin hyvä asia, että sinä et ole lähtenyt teeskentelemään."
Juu, kun nyt olen lukenut teidän kiistelyjä aiheesta uudestisyntyminen niin huomaan että en voi sanoa että siitä saisi itselleen mitään mikä auttaisi näkemään asiassa jotain hyvää kerran se aiheuttaa vain toisten syyttelyä ja juuri sitä että korostetaan sitä omaa "uudestisyntymää".
Samoin kuin tuon ex-narkkarin kohdalla niin tällä palstalla ja tässä ketjussa aihe aiheuttaa näiden ns.uudestisyntyneiden kohdalla kiukkua ja vihaa toista uudestisyntymää kohtaan.
Miksi näin? Se tuskin lienee opin tarkoitus.
Rehellisesti sanon että ateismipalstalla jumalaan uskomattomat vetävät yhtä köyttä ja ovat sovussa keskenään.
Mutta uskovat kiistelevät ateistien ja toistensa kanssa.
Edelleen ihmettelen tuota kun uskovat vainoavat uskovaa.
Luin yhtä kirjotustasi uudestisyntymästä. Se oli jotenkin tervehenkisempi kuin kenenkään muun todistus uudestisyntymästä.
Toisin kuin tämä ex-narkki sinä et kiellä menneisyyttäsi ja itseäsi väärällä tavalla että sitä ei ole tapahtunut minulle.
Sinä käsität uudestisyntymän ilmeisesti niin että sinä olet jumalan armon avulla tehnyt parannuksen ja teet parannusta yhä vielä.
Et halua ajatella toisista tai itsestäsi pahoja asioita, siis pyrit olemaan parempi ihminen kuin olit ennen.
Jos tämä ex-narkki olisi tehnyt samoin olisin kunnioittanut häntä.
Mutta hän kielsi itsensä kun kielsi menneisyytensä kun vaati että häntä kohdellaan siten kuin hän koki jumalan häntä kohtelevan: hän halusi että teeskennellään ettei menneisyyttä olisi ollut.
Se olisi ollut valhettelua. Siihen ei ollut edes syytä sillä hyvä asia oli se että hän oli tehnyt parannuksen. Nyt sitäkään ei saanut ajatella sillä piti olla kuin häntä ja hänen menneisyyttää ei olisi ollut ollenkaan olemassa.
Aivan kuin hän olisi ollut olemassa vain kaksi vuotta eli sen ajan jonka hän seurakunnassa oli viettänyt"uutena luomuksena". Hän laski olleensa olemassa vain kaksi vuotta, sen ajan kun oli ollut selvinpäin.
Mutta kun hän ei ollut mikään kaksivuotias viaton lapsi. Juuri uudestaan syntynyt.
Hän oli viisikymppinen vihainen ex-narkkari.
Sinulle numerot
Kuinka vaikeaa onkaan heidän, jotka yrittävät tehdä Jeesuksen opetukset turhiksi.
Kuinka helppo onkaan käydä opettajan kimppuun, joka on totuutta tuomassa.
Kateus on kavala yrittä tuottaa ristiritaa kaikin tavoin.
Mitä sinä tästä hyödyt saatko itsellesi hyvän mielen?
Oletko levollinen vai ahdistaako?
Kun katson kirjoituksiasi en voi muuta, kuin ihmetellä mitekä syväälle olet saastunut onko sinussa enää toivoa, vai onko toivo jo mennyt.
Sinulla, Sarisusanna, on jälleen mielenkiintoisia näkökulmia ja mielenkiintoista pohdintaa.
Minusta Paavali oli hyvä esimerkki. Hän ei unohtanut menneisyyttään - sitä, millainen oli ollut - eikä vaatinut muitakaan unohtamaan, vaan totesi mm. näin ->
12 Minä kiitän häntä, joka minulle on voimaa antanut, Kristusta Jeesusta, meidän Herraamme, siitä, että hän katsoi minut uskolliseksi ja asetti palvelukseensa
13 minut, entisen pilkkaajan ja vainoojan ja väkivallantekijän. Mutta minä sain laupeuden, koska olin tehnyt sitä tietämättömänä, epäuskossa;
(1. Tim. 1:11-12)
__________
Minusta juuri se, että muistaa lähtökohtansa, pitää ihmisen nöyränä niin suhteessa Jumalaan kuin suhteessa kanssaihmisiinsä. Siinä ei tule halua rehvastella omalla erinomaisuudellaan suhteessa muihin ihmisiin, kuten teki pyhäkköön rukoilemaan mennyt fariseus. Ei siinä todellakaan tunne olevansa kykenevä, mahtava ja kaikkea hienoa, vaan ymmärtää, että kaikkea tuota on vain Hän, joka sen voiman antaa. Ei siinä kiitellä siitä, että ollaan itse niin hienoja ihmisiä, aivan erilaisia kuin 'nuo muut', vaan siitä, että Hänen yhteydessään ei tarvitse olla synnin riepoteltavissa.
Kateus, se tulee minullakin jatkuvasti mieleen tuon 'numeroilijan' ja 'nikkeilijän' kirjoituksista. Mikä muu voisi asettaa ihmiseen noin kovan vääristelyntarpeen?
miksi vääristelette muiden kirjoituksia kun jokainen näkee että kaikki mikä tiestä nikistä on kirjoitettu on totta. mistä näin kova tarve puolustaa vääryyttä ja valheita?
Raamattu puhuu teidän kaltaisistanne ihmisistä jotka rakastavat enempi valhetta kuin totuutta.
Pahasti on Tiestä paatunut kun ei ole valmis tunnustamaan tekojaan vaikka kaikki näemme hänen valehdelleen ja loukanneen esim. 4 4.
Jauhaa vain omaa paatostustaan, joka ei ole raamatun oppia, vaan omien kokemustensa pohjalle rakennettua ihmisoppia.
Vihollinen haluaa tiestä nikin kautta eksyttää vielä niin monia kuin mahdollista, mutta onneksi jokainen näkee pahuutensa ja valheellisuutensa.
Älkää ottako vastaan Tiestä nikin itse rakentamaa oppia sillä Raamatulla ei ole mitään yhteistä tuon opin kanssa.
Yrittäisit vihdoin keskustella, etkä vain jatkaisi tuota ilkeilyäsi. Tunnustan, että olen kirjoittanut siten, mistä lähimmäiseni on saanut väärän käsityksen ja taasen pyydän sitä anteeksi. En ole tarkoittanut kirjoituksellani Jumalan Sanan halventavan ja lyövän minua ja häntä, vaan olen tarkoittanut Jumalan Sanan lyövän meitä.
En käsitä miksi olet vihainen. Meillähän on oikeus elää rakkaudessa, joka on ihana asia. Karkoittaa pois pahan mielen ja luo uuden elämän.
Tämä ketju on käynyt jo niin pitkäksi, että luulenpa minulla jääneen vastaamatta asiallisiinkin kysymyksiin ja keskusteluyrityksiin. Parempi on aloittaa uusi ketju, sillä on työlästä etsiä tästä viestejä.
Ei kysymys ole ilkeilystä enkä ole vihainen vaan tuon totuutta julki, mutta kun et halua myöntää totuutta, teet muista vihaisia ilkeilijöitä.
Jos rehellisesti tunnustaisit omat tekosi, että olet valehdellut ja jälleen valehtelit minun olevan vihainen ja ilkeilevä, ei kenkään tarvitsisi tuoda totuutta julki.
Sinä syytät valheillaisi muita, kuten nyt minua vihaiseksi ja ilkeilijäksi, vaikka haluan vain kaikella rakkaudella sinun parastasi, että huomaisit väärin tekemisesi.
Tuokin on valhetta, että olisi kysymys väärinymmärtämisestä.
Et ole vielä kertaakaan tunnustanut rehellisesti toimineesi väärin toisia kirjoittajia kohtaan etkä sitäkään, että sinun oppiasi ei läydy Raamatusta.
Siis 'Tiestähän' sanoi juuri tuossa ylläkin sen, että on kirjoittanut tekstin, jonka lähimmäisensä on käsittänyt väärin, ja PYYSI TÄTÄ ANTEEKSI. Tätä asiaa on selvennetty sinulle jo toisaalla, mutta et sinä selvästikään halua muuta kuin mustamaalata vihaamaasi kirjoittajaa. Yritähän kuitenkin nyt ymmärtää seuraava asia ->
__________
_greeeeen
13.6.2014 11:11
Ja taas yksi löysi sanamuodon, johon puuttua ja joka on mahdollista vääntää omiin tarkoituksiinsa sopivaksi.
Eli 'Tiestä' sanoo kopiosi mukaan näin ->
'En minä ole sinua halventanut, en lyönyt, vaan sen tekee Jumalan Sana'
..ja sitten sinä sanot, että 'Tiestä' sanoi näin ->
>>Jumalan sana siis Jeesus, lyö ja halventaa.>kuvittelet
14.6.2014 09:16
Ei lähimäisensä ole ymmärtänyt mitään väärin vaan tiestä on valehdellut lähimäisistään ja yrittää valheensa laittaa lähimäisen väärinymmärryksen syyksi, joten anteeksipyyntönsä on täyttä teatteria.
Sinäkin selvsti valehtelet. Taidatte olla kaikki saman valheen hengen vaikutuspiirissä. Ette edes enää erota totuutta valheesta.
Älähän höpötä. Väännät 'Tiestä:n' kirjoitukset omiin tarkoituksiisi sopiviksi.
Eikö totuuden etsimen ja löytäminen ole tiestänikin mielestä asiallista keskustelua?
On tietenkin asiallista keskustelua. Kunhan opimme toisiamme kunnioittaen sitä keskustelu pitämään, ei repien ja raastaen. Jumalan Sana lyö, joten olkaamme itse lyömättä.
Jumalan Sana löi minua kun sain kutsun tulla TUNTEMAAN Herra. Jo jonkin ajan kuluttua tuntemisen alkamisesta aloin huutaa Herraa avuksi. Tuntemisen kautta jouduin näkemään syntisyyteni. Enne Herran tuntemista pidin itseäni aivan hyvänä ihmisenä.
Vai monista... Tässä ketjussa yksi ainakin kirjoittaa selkeästi monilla eri nimimerkeillä. Tuon sinun nimimerkkisi on selvästikin tarkoitus korostaa sitä, miten moni on 'Tiestä:ä' vastaan, eli asenteesi näkyy jo siitä läpi. Lienetkö ihan tuo yksi ja sama 'nikkeilijä', joka on jatkuvasti haukkana 'Tiestä:n' kimpussa.
Ja mitä tulee sanomaasi totuuden etsimiseen ja löytämiseen, niin näkeehän tuon jokainen rehellinen ihminen, että siitä tässä ei todellakaan ole kyse, vaan pari kirjoittajaa vääntää kaiken kieroon saadakseen 'Tiestä:n' näyttämään niiiiin hirveältä ja omahyväiseltä ihmiseltä. Todellisuudessa kyseinen kirjoittaja on jatkuvasti kertonut siitä, miten kyvyttömäksi joutui itsensä itsessään toteamaan, ja miten jokaisen on mahdollista löytää vapaus ja rauha Kristuksen yhteydessä. Se on kaukana omavanhurskaudesta, joksi sitä yritetään kierolla tavalla maalata.
Kiitos greeen puolustuksestasi. Olen kylläkin jo vuosia sitten nähnyt sen, että jos alan puolustaa itseäni ja sitä opetusta, jonka olen Herralta saanut, viha ja vääristely vain kasvaan ja siksi en usein puutu mitenkään pahimpinkaan vääristelyihin ja herjoihin.
Kerron vain siitä, mitä Jeesus lupaa ja toteuttaa HÄNESSÄ PYSYVILLE. Hän sanoo ystäväkseen niitä, jotka pysyvät Hänen opetuksissaan. Ei enää palvelijoiksi, vaan ystäviksi ja mehän tiedämme, että Jeesuksen ystävät joutuvat kokemaan samaa, mitä Hän joutui täällä kokemaan.
Yksikään ihminen ei ole synnitön ja joka ei pysy Jeesuksessa on joutunut synninorjuuten, eikä tiedä VAPAUDESTA mitään. Jeesus on synnitön ja mikä valtava armo on se, että Jeesuksessa PYSYVÄ saa elää vapaan lapsen elämää. On kaksi synnyttäjää. Toinen synnyttää orjuuteen, toinen vapauteen.
Johannes 15
1 "Minä olen totinen viinipuu, ja minun Isäni on viinitarhuri.
2 Jokaisen oksan minussa, joka ei kanna hedelmää, hän karsii pois; ja jokaisen, joka kantaa hedelmää, hän puhdistaa, että se kantaisi runsaamman hedelmän.
3 Te olette jo puhtaat sen sanan tähden, jonka minä olen teille puhunut.
4 Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä. Niinkuin oksa ei voi kantaa hedelmää itsestään, ellei se pysy viinipuussa, niin ette tekään, ellette pysy minussa.
5 Minä olen viinipuu, te olette oksat. Joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, se kantaa paljon hedelmää; sillä ilman minua te ette voi mitään tehdä.
6 Jos joku ei pysy minussa, niin hänet heitetään pois niinkuin oksa, ja hän kuivettuu; ja ne kootaan yhteen ja heitetään tuleen, ja ne palavat.
7 Jos te pysytte minussa ja minun sanani pysyvät teissä, niin anokaa, mitä ikinä tahdotte, ja te saatte sen.
8 Siinä minun Isäni kirkastetaan, että te kannatte paljon hedelmää ja tulette minun opetuslapsikseni.
9 Niinkuin Isä on minua rakastanut, niin minäkin olen rakastanut teitä; pysykää minun rakkaudessani.
10 Jos te pidätte minun käskyni, niin te pysytte minun rakkaudessani, niinkuin minä olen pitänyt Isäni käskyt ja pysyn hänen rakkaudessaan.
11 Tämän minä olen teille puhunut, että minun iloni olisi teissä ja teidän ilonne tulisi täydelliseksi.
12 Tämä on minun käskyni, että te rakastatte toisianne, niinkuin minä olen teitä rakastanut.
13 Sen suurempaa rakkautta ei ole kenelläkään, kuin että hän antaa henkensä ystäväinsä edestä.
14 Te olette minun ystäväni, jos teette, mitä minä käsken teidän tehdä.
Joh. 15
3 Te olette jo puhtaat sen sanan tähden, jonka minä olen teille puhunut.
4 Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä. Niinkuin oksa ei voi kantaa hedelmää itsestään, ellei se pysy viinipuussa, niin ette tekään, ellette pysy minussa.
Tässä Itse Jumalan ja Ihmisen Poika kertoo mikä tekee ihmisestä puhtaan. Ei Hän sano ihmisen olevan puhdas jonkin uskomisen kautta, jossa ei ole Sana mukana, vaan Hän kertoo opetuslapsille noiden olevan puhtaita sen Sanan kautta jonka Hän on heille puhunut. Opetuslapset puhdistuivat vain Jeesuksen puhuman opetuksen kautta, eli Sanan kautta.
Nuo opetuslapset syntyivät uudeksi uskon kautta Jeesukseen ja saivat Pyhän Hengen kasteen.
Moni luulee syntyneensä uudeksi silloin, kun kääntyi katsomaan Jeesukseen ja alkoi ottamaan Hänen opetustaan vastaan, eli alkoi ottamaan Jumalan Sanaa vastaan. Pahempaa on se, että moni väittää syntyneensä uudeksi, vaikka ei ota Jeesusta, eli Jumalan Sanaa koko elämänsä aikana vastaan.
Näetkö enää ollenkaan että valehtelet ja kieroilet pyydellen anteeksi sellaista mikä ei ole totta ja näin laitat omat pahat tekosi toisen väärinymmärryksen syyksi?
ei sellainen opetus ole Herralta saatua joka ei ole yhtä Kirjoitusten kanssa. sinä puhut muiden luulo uudestisyntymisestä ja synneistä mutta et näe omia rikkomuksiasi. ota ensiksi rikka pois omasta silmästäs ja opettele pysymään totuudessa.
olen nähnyt tarpeelliseksi katsoa loppuu asti tekemisesi, koska ensimmäisenä törmäsin valheellisuuteesi kun tänne tulin.
Vain Jeesuksen nimessö on puhdistus synneistä ja uudestisyntyminen, sillä vain Hänen kauttaan voi tulla sisälle Jumalan valtakuntaan.
Tiestä höpöttää sanan puhdistamisesta, Sana puhdistaa vasta sisällä olevia, niitä joille Pyhä Henki kirkastaa sanaa, sillä Jeesuksen veri on se, joka puhdistaa ulkopuolella olevan, joka tahtoo tulla tuntemaan totuuden.
Tiestä ja juurtunut, ovatko lie yksi ja sama ihminen, eivät ymmärrä, että ihmisten aikaansaama ja tekemä lapsikaste ei anna minkäänlaista Jumalan lahjaa, koska Jumala ei ole edes mukana moisessa ihmisten keksimässä ja tekemässä perinnäissäännön opissa, jossa aikuiset pakottavat lapsensa kasteelle kysymättä ja saamatta häneltä lupaa ja vauvahan on täysini kykenemätön edes ymmärtämään, mitä moisessa valelussa tapahtuu.
Jos ei vauvalle aikuistuttuaan kukaan kerro, että hänet on vauvana valeltu, ei hän tiedä sellaisesta mitään, joten tuollainen päälaen valelu on merkityksetön teko, jolla vanhemmat vain tynnyttävät omaa omaatuntoansa ja ohjaavat lapsiansa helvettiin, koska höpöttävät heille kasteen armoon turvaamisesta, jollaisesta armosta Raamattu ei puhu yhtään mitään.
Kun otamme Jeesuksen vastaan elämäämme, emmekö me sillä hetkellä synny Jumalan valtakunnan lapsiksi ja saa Pyhän Hengen. Eli siis synny uudeksi?
Tämän jälkeen tulisi lukea sanaa ja saada hyvää hengellistä opetusta, ja Henki avaa meille sanan merkityksen vähitellen. Ensin sitä maitoa ja sitten topakampaa ruokaa ja näin kasvamme uskossa.
Synnittömiä meistä - ainakaan minusta - ei tässä maailmassa tule. Koko ajan saan palata ristin juurelle. Omasta voimasta emme tule vanhurskaiksi.
Minä ajattelen niin, että Jeesus on minun vanhurskauteni.
Ei ihmisistä tulekaan synnittömiä, mutta kiitos Jeesukselle, Jeesus pelastaa synniltä.
Paavali kertoo miten hän oli tehnyt syntiä TIETÄMÄTTÖNÄNÄ ja epäuskossa ja se tarkoittaa sitä, että Paavali ei silloin, kun teki syntiä TUNTENUT Jeesusta. Sen takia Paavali sai amon ja laupeuden, josta hän ei lakkaa kertomasta.
Paavalin nähtyä käskysanan kautta synnin- ja kuoleman lain itsessään, sai hän tehdä siitä parannuksen ja näin pääsi vanhurskautumisen kautta irti laista ja sen täyttämisestä. Rakkaus pitää lain voimassa ja rakkaudessa ei pieninkään käsky kumoudu.
Ihmisestä ei tule koskaan synnitöntä ja siksi armo onkin valtava, että uskon kautta Jeesukseen saa kulkea kasteen hautaan, lihan kuolemaksi, eli synnin siemenen kuolemaksi ja saa nousta sieltä uuteen elämään. Kaste, joka täällä annetaan on äärettömän kallis asia, sillä sen yhteydessä saamme Pyhän Hengen lahjan, jotta voimme olla opetuslapsia, jotka saavat Sanan puhdistuksen kautta uudistua ja alkaa elämään uutta elämää. Pyhän Hengen kasteen saavat kaikki uusiksi luomuksiksi syntyvät. Ilman Pyhän Hengen lahjaa ei kukaan tunne Jumalan Sanaa kuin se tuntea pitää Herran tuntemiseksi.
Uuden elämän saanut valvoo joka hetki itseään, mutta ei kyttäile itseään, eikä toisia. Uuden elämän saaneesta synnin houkutus ei saa valta, sillä usko Jeesukseen sulattaa pahan siemenen alunkin poissa.
1. kirje Timoteukselle 1
5 Mutta käskyn päämäärä on rakkaus, joka tulee puhtaasta sydämestä ja hyvästä omastatunnosta ja vilpittömästä uskosta.
6 Muutamat ovat hairahtuneet niistä pois ja poikenneet turhiin jaarituksiin,
7 tahtoen olla lainopettajia, vaikka eivät ymmärrä, mitä puhuvat ja minkä varmaksi väittävät.
8 Mutta me tiedämme, että laki on hyvä, kun sitä lain mukaisesti käytetään
9 ja tiedetään, että lakia ei ole pantu vanhurskaalle, vaan laittomille ja niskoitteleville, jumalattomille ja syntisille, epähurskaille ja epäpyhille, isänsä tappajille ja äitinsä tappajille, murhamiehille,
10 haureellisille, miehimyksille, ihmiskauppiaille, valhettelijoille, valapattoisille ja kaikelle muulle, mikä on tervettä oppia vastaan-
11 autuaan Jumalan kirkkauden evankeliumin mukaisesti, joka on minulle uskottu.
12 Minä kiitän häntä, joka minulle on voimaa antanut, Kristusta Jeesusta, meidän Herraamme, siitä, että hän katsoi minut uskolliseksi ja asetti palvelukseensa
13 minut, entisen pilkkaajan ja vainoojan ja väkivallantekijän. Mutta minä sain laupeuden, koska olin tehnyt sitä tietämättömänä, epäuskossa;
14 ja meidän Herramme armo oli ylen runsas, vaikuttaen uskoa ja rakkautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa.
15 Varma on se sana ja kaikin puolin vastaanottamisen arvoinen, että Kristus Jeesus on tullut maailmaan syntisiä pelastamaan, joista minä olen suurin.
Miksi sinä sitten teet itsekin syntiä, vaikka uskot ettei uudestisyntynyt sellaista tee?
Etkö kuulu silloin niihin joista kirjoitukset sanovat, että jotka tietävät, mitä tulee tehdä eivätkä tee, ne syyllistyvät syntiin?
Olet tässäkin ketjussa valehdellut kaikkien nähden ja opetan Raamatun ulkopuolista oppia, eli eksytät ihmisiä ja se on mitä suurinta syntiä.
Miksi eaamattu sanoo, että vanhurskas lankeaa, mutta noudee jälleen, jos se ei kutenkaan ole totta.
Kiellät siis puheillasi Jumalan Sanan ja sekin on syntiä!
Sanooko Uuden Testamentin PÄÄ vanhurskaan lankeavan ja nousevan jälleen ja jäävän siihen onnettomaan tilaan? Asia niin on, että vanhurkautumaan alkanut lankeaa ja nousee, mutta päästyään ahtaasta portista sisään, ei ole enää mahdollista tehdä syntiä ja tehdä parannusta ja jatkaa sitä loputtomiin.
Älä sekoita uutta ja vanhaa. Uusi liitto on eri, mitä on vanha liittoo. Uudessa liitossa kaikki annetaan meille, vanhassa ihminen pyrkii pyhitykseen omilla teoillaan. Jumala lopetti vanhan liiton havaittuaan sen huonoksi ja havaittuaan, että ihmiset eivät siinä pysyneet harvoja lukuunottamatta. Nyt on niin helppo liitto, että on aivan käsittämätöntä, että tässäkään liitossa ei kovin monet pysy nyt lopun aikana.
Kaikki on valmiiksi tehty ja imisen osa on ottaa vastaan valmiiksi tehty Jumalan työ.
Jätit vastaamatta tärkeimpään kysymykseen, että miksi sinä teet edelleenkin syntiä, vaikka sanot olevasi uudestisyntynyt ja mennyt jo ahtaasta portista sisälle?
Koska puheesi ja tekosi ovat ristiriidassa keskenään, haluan vastauksen tuohon kysymykseeni.
On turhaa jauhaa mistään liitoista, ellei ole kyennyt niitä itsekään omalle kohdalleen omaksumaan.
Joten vielä yksikertaistettuna: MIKSI TEET SYNTIÄ ITSE, VAIKKA KERROT MENNEESI JO AHTAASTA PORTISTA SISÄPUOLELLE?
Jos tarve vaatii, voin vielä yksilöidä tässäkin ketjussa tekemäsi synnit?
Hyvä nimimerkki "Tiestä". Olet varmasti perehtynyt Sanaan todella syvällisesti, mutta minun on pakko sanoa, että en aina ymmärrä, mitä tarkoitat.
Olisin kiitollinen, jos sanoisit asian ihan selkokielellä, niin että ymmärrän mitä tahdot sanoa.
Olenko ymmärtänyt oikein, että armoa on vain määrätty määrä, ja Jumala ei loputtomasti anna anteeksi? Ihminen voi langeta ja tehdä parannusta vain johonkin asti, mutta sitten Jumala saisi tarpeekseen? Onko Jumala todellakin tällainen? Sanoinhan Jeesuskin, että anteeksi on annettava 7 x 70?
Entä tuo vanhurskauttaminen? Eikö ihminen ole joko vanhurskautettu tai sitten ei? Miten käy niille keskeneräisille vanhurskautetuille kun Jeesus tulee takaisin? Onko Jeesuksen ristintyön ja ylösnousemuksen merkitys heidän kohdallaan vain osittainen?
Tarkoitus ei ole haastaa riitaa, vaan kuten sanoin, ymmärrän ja en ymmärrä mitä tahdot sanoa.
Hän ei vielä tiedä sitä, mutta varmuden vuoksi latelee fraaseja ja piiloutuu niihin.
kohta hän palaa taas jollain uudella aloituksella jonka toivoo peittävän entiset vastaamattimuudet.
Ja siis tuo hänen kiipeämisoppinsa on niin mieletön ja lainomainen että huh huh joka selaliseen lankeaa.
kukaan ei tule tässä ajassa synnittömäksi, eli vielä suomeksi sanottuna, Jeesuksella ei ole varamiehiä !
tämä pitäisijo lapsenkin tajuta.
ja sillä taas ei ole minkäänlaista ristiriitaa sen totuuden kanssa, että pyhien tulee pitää hääpuvustaan vaari ettei sitä sotketa noin vain mennen tullen.
Minä esittäisin tähän vastakysymyksen:
Antaako Jumala anteeksi mitä vain ja ihan loputtomia määriä? Antaako Hän aina vain kaikki pahat teot anteeksi, kunhan vain uskoo?
Kirjoitat näköjään myös juurtunut nikillä.
Miksi vastaat kysymykseen vastakysymyksellä?
Kerro nyt ensiksi edes se että onko armoa vain määrätty määrä?
Hyvä -greeen, kerro sinä, jos sinulla on asiasta viime käden tietoa?
Niin, se vielä, että Pyhän Hengen pilkkaa ei anteeksi anneta. Mutta se onneton, joka tähän syyllistyy ei liene henkilö joka uskoo.
vastarannan kiiski, sinä varmaan kyselet asioita niin, että et halua saada minua jostakin virheestä kiinni, joten vastaan mielelläni. Vastaukseni viipyvät, koska olen työtä tekevät ihminen, usein kiireellinen ja käväisen vain palstalla kirjoittamassa, enkä aina lue kysymyksiä. Varsinkin pitkät ketjut ovat tässä nykymuodossa hankalia ja siksi moneen asialliseenkin kysymykseen jää vastaamatta. Jos olet jossakin tuolla aikaisemminkin kirjoittanut minulle, niin en ole huomannut, tai en ainakaan muista huomanneeni, koska en selaa aina pitkiä ketjuja. Usein ketjuissa on heitä, jotka eivät haluakkaan keskustella, vaan haluvat halventaa, syyttää ja lyödä lähimmäisiään ja vääristelevät näiden sanoman.
Jumalan Sana kertoo Jumalan sietävän tietämättömyyttä määrätyn ajan ja se tarkoittaa sitä, että Jos Jumalan Sanan uudistava voima ei muuta ihmistä, ei häntä muuta mikään uudeksi luomukseksi, eikä minkään ajan sisällä.Sellaiseen ihmiseen ei sulaudu Jumalan Sana.
Herran tuntemiseen on annettu kehoitus ahkeroida.
Ihminen ei voi olla yhtäaikaa uusi luomus ja vanha syntiä tekevät ihminen.
Jumalan antama armo on valtavan, sillä Hän kutsuu, antaa VOIMAN tulla Jumalan lapseksi, eli ei jätä mitään meidän itsemmme varaan.
Vanhurskautuminen alkaa niin, että ihminen ottaa vastaan Jeesuksen opetuksia, makustelee niitä, miettii niitä ja vertaa itseään niihin opetuksiin. Jos hän vaikka esim. huomaa puhuvansa lähimmäisestä perättömiä, tulee käsky muistuttamaan siitä, että älä anna väärää todistusta ja tuo ennen perättömiä puhunut tekee parannuksen ja lopettaa puhumasta sellaista, mikä ei pidä paikkaansa. Ei Jeesus ota niin syntejä poissa, että ihminen ei niistä halua luopua, eikä Hän muutenkaan ota kerralla kaikkea, vaan antaa Sanan kautta kirkastuksen ihmisen itse haluta eroon lihantahdosta, joka on synninorjuus ja johtaa kuolemaan.
Monen ahdistuksen kautta tie käy Jumalan valtakuntaan. Jumalan valtakunta on jo täällä.
Taistelu on kova, sillä lukemattomat haluavat jatkaa synnin tekemistä ja haluavat silti olla armahdettuja. Sellaista ei Raamattu lupaa, vaan LUPAA ihmisen tulevan VAPAAKSI synnin- ja kuolemanlaista. Jumalan Sana kasvattaa pelastukseen.
Pietari oli opetuslapsena ollessaan hyvin vajavainen ja Jeesus joutui häntä usein nuhtelemaan. Pietari yritti määräillä Jeesusta ja kuten varmasti muistat, Jeesus nuhteli Pietaria kovin sanoin. Samaten Pietari oli aivan varma, että hän ei ikinä kieltäisi Jeesusta, mutta teki niin kuitenkin. Pietari sai armon, koska oli vasta kasvamassa Herran tuntemiseen. Pietari kasvoi ja syntyi uudeksi luomukseksi ahtaan portin sisäpuolelle, eikä mikään voima saanut häntä enää Jeesusta kieltämään. Jeesus kasvattaa pelastukseen, ei pakota, eikä väkisin muuta ihmistä.
Juudas Iskariot sai samoin kuin muutkin opetuslapset olla Herran luona, sai kuulla neuvot, ohjeet ja käskyt, mutta hänen sydämensä ei ottanut Sanan muutosvoimaa vastaan. Hän ei koskaan saanut kokea sitä, mitä muut opetuslapset saivat: "TE OLETTE PUHTAAT SEN SANAN TAKIA, JONKA OLEN TEILLE PUHUNUT."
Paavali kertoo olleensa syntinen TIETÄMÄTTÖMYYTENSÄ takia, silloin kun hän oli epäuskossa, mutta kiittää Jeesusta siitä, että Jeesus pelasti hänet suuret syntiset laupeutensa takia. Paavali muistaa sanoa, että hän teki syntiä ennen, tietämättömänä ja epäuskoisena. Paavali ei ikinä sano tekevänsä syntiä Jumalan Sanan Jeesuksen tultua hänelle tunnetuksi. Paavalin kertomasta syntisistä suurimman osasta on rakennettu usko ja monet vetoavat siihen, että Paavali oli syntisistä suurin ja antavat näin itselleen luvan jatkaa synnin tekemistä. Heiltä jää näkemättä se, että hän oli sitä tietämättömänä, epäuskossa. Ihmisen liha etsii tietä pelastukseen tekemättä parannusta. Herra, Herra hokijat haluavat kaiken itselleen olematta valmiita antamaan muille. He haluavat, että heitä kunnioitetaan ja rakastetaan, mutta itse he eivät kunnioita ketään ja vastarakkauden voimaa heissä ei ole.
Johannes kertoo kirjeissään, että kaikki syntinsä tunnustavat saavat ne anteeksi ja kertoo, että Jumalan lapsi ei saata tehdä syntiä.
En tiedä miksi Jumalan VOIMAA ei tunnusteta, vaan kerrotaan omasta voimasta ja siitä, että ei kyetä elämän puhtaan morsiammen elämää. Ei kukaan kykene omalla voimallaan mihinkään Jumalan luomassa elämässä. Parannuksen tekeminenkin tapahtuu niin, että ihminen vertaa itseään evankeliumista saataviin Jeesuksen opetuksiin, huomaa, että ei ole ollenkaan niiden opetusten kanssa samalla linjalla ja joutuu huutamaan Herraa avuksi. Ilman Jeesuksen tuntemista ei kukaan osaa eikä voi tehdä parannusta. Parannukseen tarvitaan Jumalan Sana Pyhän Hengen kirkastuksella ja Jumalan VOIMA.
Ok, kiitos vastauksesta.
Kirjoitan tätä nyt kiireisenä, joten ajatukset eivät ole kovin hiottuja.
En voi kaikessa yhtyä näkemyksiisi.
Paavali ei kehota synnin tekemiseen. Hän toteaa, että "sitä hyvää mitä tahdon, sitä minä en tee, mutta sitä pahaa jota en tahdo minä teen". Hän tunnustaa, että lihallinen ihminen roikkuu hänessä edelleen.
Minä uskon niin, että sillä hetkellä kun otan Herran vastaan vapahtajakseni, silloin uudestisynnyn Jumalan Lapseksi. Kerrot eräässä aikaisemmassa kirjoituksessasi vanhurskautumaan alkavasta henkilöstä......Eikö Herra kuollessaan ristillä tullut meidän vanhurskaudeksemme. Jos ei, milloin ja missä tilanteessa voi ajatella olevansa nyt tarpeeksi vanhurskas? Tai milloin on tarpeeksi uudestisyntynyt, jos kerran Herran ristintyön vastaanottaminen ei uudestisynnyttänyt? Jos ei syntynyt Jumalan lapseksi ottaessaan Herran vastaan, mistä tietää, että nyt olen Jumalan Lapsi tai ainakin melkein?
Jos ei ole mitään selvää rajaa vanhan ja uuden ihmisen välillä, kuinka voit tietää olevasi tarpeeksi uudestisyntynyt tai vanhurskas? Milloin tiedät olevasi ahtaasta portista sisällä? Ymmärrän halun pysyä puhtaana ja seurata Jeesusta. Tämänhan tulisi olla meidän kaikkien halu.
Kuinka käsittelemme syntiä elämässämme ja kuinka suhtaudumme kiusauksiin ja vaikeuksiin, se on sitä kristityn Jumalan lapsen kasvamista. Jos rakastamme Jumalaa, haluamme häntä miellyttää ja haluamme elää Raamatun linjan mukaisesti. Mutta liha on heikko.Olemme Jumalan lapsen asemassa mutta emme aina sellaisessa tilassa jota Jumala toivoo. Kasvamiseen liittyy paljon kipuakin, kun omat ajatukset ja halut ovat ristiriidassa Herran tahdon kanssa. Onneksi Henki auttaa meidän heikkouttamme.
Ja joka hetki voimme tulla Jeesuksen tykö. Tunnustamme syntimme ja saamme anteeksi. Kerta toisensa jälkeen.
Milloin sitten anteeksisaaminen loppuu. Se loppuu ymmärtääkseni silloin, kun ihminen pilkkaa Pyhää Henkeä, eli kääntyy pois Jumalasta pitäen halpana Jeesuksen sovitustyötä, eikä enää tunne tarvetta kääntyä Jumalan puoleen ja hänen omatuntonsa on kuollut.
Hyvää ja siunattua Juhannusta.
Luterilaisen kirkon virsikirjassa vuodelta 1938 virsi 342:
Miks Herran tietä kulkien pelkäisin vaikeroiden?
Suojass` oon Hyvän Paimenen, Hän kaitsee vartioiden.
Hän meidät osti verellään, Hän sanallaan ja Hengellään vie kautta kohtaloiden.
Mä tunnen Hänen äänensä ja seuraan kutsuansa.
Hän tuntee kaikki nimeltä, luvulta lampahansa.
Hän palauttaa eksyneen, syliinsä ottaa uupuneen, vie heikot helmassansa.
Sä lausuit, Herra, "Kuka vois omani riistää multa?
Sua huudan maailma kun pois mun ryöstää tahtois sulta.
Suo että laumaas kuuluisin, kun pelastat sen kotihin petojen raatelulta.
Hyvää juhannusajan jatkoa. Aloitetaan vaikka tuosta Paavalin huudahduksesta, että sitä mitä hän ei tahdo tehdä, hän tekee. Näin on, jokaisen ihmisen pitää tuo tunnustaa, sillä ihminen ei ole synnitön, vaan Jeesus on. Joka ei pysy Jeesuksen opetuksissa, eli siinä puussa jonka oksaksi ihminen saa tulla uskon kautta, hän tekee syntiä. Vain JUMALAN SANA on SYNNITÖN.
Paavali ei tehnyt syntiä, vaan vihasi synti elämää, eli omaa elämäänsä ja PYSYI Jeesuksessa ja koska hän pysyi Jeesuksessa, eli Jeesuksen opetuksissa, hän sai voiman vastutaa syntiä.
Jatketaan vanhurskautumis- ja pyhitysasialla. Jeesus tuli toki omilleen kaikeksi ja Hän on joka alkaa uskon ja vie sen päätökseen. Eivät kaikki kutsutut tule koskaan uudestisyntymään. He eivät voi, sillä heidän sydämensä ei sula ottamaan vastaan Jumalan Sanaa, vaan he muokkaavat Raamattua mieluisekseen, jotta voisivat siunata oman ja toistensa syntielämän anomalla ja antamalla syntejä anteeksi ja jatkamalla taasen synnin tekemistä.
Jeesuksen puhdistamat sen sijaan kasvavat Sanan kirkkaassa valossa puhtaaksi ja tulevat vanhurkautuksen kautta pyhiksi, sillä vain Sana, eli Jeesus vanhurskauttaa ja pyhittää.
Tien alku on uuden saamista ja vanhan kuolemista. Ei kukaan tiedä mikä on syntiä, jos ei TUNNE HERRAA.
Jeesus varoittaa rikkomasta pienintäkään käskyä ja sanoo, että joka sen tekee on kutsuttava pienimmäksi taivasten valtakunnassa.
Raamattu kertoo myös noista, joiden usko ei koskaan pääse kehittymään sille tasolle, että eikö heidän rakennelmansa tule poltetuksi. Väärät opettajat harhauttavat valituitakin ja siksi jokaisen pitää itse tutustua evankeliumin Herraan.
Tänään on lukemattomia niitä, joila sanaa, mutta ei Jumalan voimaa.
"jos ei ole mitään selvää rajaa vanhan ja uuden ihmisen välillä, kuinka voit tietää olevasi tarpeeksi uudestisyntynyt tai vanhurskas? Milloin tiedät olevasi ahtaasta portista sisällä? Ymmärrän halun pysyä puhtaana ja seurata Jeesusta. Tämänhan tulisi olla meidän kaikkien halu. "
Kirjoitit noin ja tästä tässä keskustelussa on kaiken aikaa kyse. Siis, raja on täysin selvä. Uudestisyntynyt ei saata tehdä syntiä, muut saattavat.
Johannes kirjoittaa kirjeessään, että syntinsä tunnustava saa ne anteeksi ja, että uudestisyntynyt ei saata tehdä syntiä.
Tuo on kaikkien apostolien opetus, mutta kun heidän sanomaansa muutetaan sellaisella vimmalla, että monet ottavat opetuksen ensimmäisen osan vain vastaan ja jäävät tekemään syntiä, eli eivät uudistu mieleltään Jeesuksen seuraamisesta syntyvään vanhan kuolemaan ja uuden elämän alkamiseen ja nuo pilkkaavat heitä, jotka kertovat Jeesuksen olevan synnitön ja, että jokainen Jeesuksessa pysyvät saa olla vapaa synninorjuudesta.
Missään kohtaa ei Jumalan Sanassa sanota, ettei Paavali tehnyt syntiä, vaan nimenomaan hän itse sanoo:
15. Sillä minä en tunne omakseni sitä, mitä teen; sillä minä en toteuta sitä, mitä tahdon, VAAN MITÄ MINÄ VIHAAN, SITÄ MINÄ TEEN.
Ja jatkaa tarkentaen ja selvittäen:
17. Niin en nyt enää tee sitä minä, VAAN SYNTI, JOKA MINUSSA ASUU.
18. SILLÄ MINÄ TIEDÄN, ETTEI MINUSSA, SE ON MINUN LIHASSANI, ASU MITTÄÄN HYVÄÄ.
TAHTO MINULLA KYLLÄ ON, MUTTA VOI,AA HYVÄN TOTTEUTTAMISEEN EI;
19. SILLÄ SITÄ HYVÄÄ, MITÄ MINÄ TAHDON, MINÄ EN TEE, VAAN SITÄ PAHAA, MITÄ EN TAHDO, MINÄ TEEN.
20. Jos minä siis teen sitä, mitä en tahdo, niin sen tekijä en enää ole minä, vaan synti, joka minussa asuu.
21. Niin huomaan siis itsessäni, minä, joka tahdon hyvää tehdä, sen lain, ETTÄ PAHA RIIPPUU MINUSSA KIINNI;
22. sillä sisällisen ihmiseni puolesta minä ilolla yhdyn Jumalan lakiin,
23. mutta jäsenissäni minä näen toisen lain, joka sotii minun mieleni lakia vastaan JA PITÄÄ MINUT VANGITTUNA SYNNIN LAISSA, JOKA MINUN JÄSENISSÄNI ON.
24. Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista?
25. Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta! Niin minä siis tämmöisenäni palvelen PALVELEN MIELELLÄNI JUMALAN LAKIA, MUTTA LIHALLA SYNNIN LAKIA.
Näin härskisti Tiestä vääristää Jumalan Sanaa palvelemaan omia tarkoituksiaan.
JÄRKYTTÄVÄÄ!
Ja tätäkö ei saisi tuoda esille?
Monen ahdistuksen kautta Tie käy Jumalan valtakuntaan ja yksi suuri ahdistus on se, että Jumala murskaa alleen nuo ihmisopit. Paavali meni kaikkien rinnalle, ollen kaikille kaikkea, jotta saattoi edes yhden sielun pelastukseen, mutta se ei tarkoita sitä, että Paavali jäi lihassa elämään, vaan hän eli Hengessä ja näin synti kuoli hänestä ja antoi hänelle vapauden. Paavali vihasi omaa elämää, eli lihassa elämistä ja varoitti jokaista meitäkin rakastamasta omaa elämäämme ja käski jokaisen elää Hengessä, jotta liha ei pääsisi tuhomaan ja kadottamaan ihmistä ajaen Herra, Herra hokijaksi.
Jeesus sanoo, että joka vihaa elämää maailmassa, säilyttää sen ikuiseen elämään ja joka rakastaa elämää maailmassa, kadottaa ikuisen elämä. Sana tarkasti en Jeesusta lainannut, mutta tarkoituksen toin esille.
Galatalaiskirje 5
12 Kunpa aivan silpoisivat itsensä, nuo teidän kiihoittajanne!
13 Te olette näet kutsutut vapauteen, veljet; älkää vain salliko vapauden olla yllykkeeksi lihalle, vaan palvelkaa toisianne rakkaudessa.
14 Sillä kaikki laki on täytetty yhdessä käskysanassa, tässä: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi".
15 Mutta jos te purette ja syötte toisianne, katsokaa, ettette toinen toistanne perin hävitä.
16 Minä sanon: vaeltakaa Hengessä, niin ette lihan himoa täytä.
17 Sillä liha himoitsee Henkeä vastaan, ja Henki lihaa vastaan; nämä ovat nimittäin toisiansa vastaan, niin että te ette tee sitä, mitä tahdotte.
18 Mutta jos te olette Hengen kuljetettavina, niin ette ole lain alla.
19 Mutta lihan teot ovat ilmeiset, ja ne ovat: haureus, saastaisuus, irstaus,
20 epäjumalanpalvelus, noituus, vihamielisyys, riita, kateellisuus, vihat, juonet, eriseurat, lahkot,
21 kateus, juomingit, mässäykset ja muut senkaltaiset, joista teille edeltäpäin sanon, niinkuin jo ennenkin olen sanonut, että ne, jotka semmoista harjoittavat, eivät peri Jumalan valtakuntaa.
22 Mutta Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen.
23 Sellaista vastaan ei ole laki.
24 Ja ne, jotka ovat Kristuksen Jeesuksen omat, ovat ristiinnaulinneet lihansa himoineen ja haluineen.
25 Jos me Hengessä elämme, niin myös Hengessä vaeltakaamme.
26 Älkäämme olko turhan kunnian pyytäjiä, niin että toisiamme ärsyttelemme, toisiamme kadehdimme.
tämä EI ole perehtynyt SANAAN syvästi, vaan peilaa kaiken omiin kokemuksiinsa ja tekee niistä opinsa perusteet.
Sanaa hän ei näytä tajuavan juuri paljoakaan.
kukaan ei puhu sanan sanaa vauvakasteista joka on päässyt Sanaan syvälle.
siinä on jo yks mittari.
Omalta osaltani jatkan keskustelua täällä ->
http://keskustelu.suomi24.fi/node/12316055
Sanon tässä ainoastaan sen, että 'Tiestä:ä' vainoava kirjoittaja näyttää olevan valmis valehtelemaan myös minusta. Jokainen lukekoon nuo kyseisen henkilön postaamat turhanpäiväiset ketjuntäytteet itse, jos viitsii kiinnostua tuollaisen henkilön sanomasta.
Ja greeeni aloittaa taas samat vanhat veivaamiset kuka mitäkin sanoi missäkin !!
mitä ihmeen joukkoa te oikein olette ja mikä teitä tänne vetää, miksette mene muualle välillä veivaamaan. Suosittelen körttifoorumia menkää sinne pariksi vuodeksi ihan vaan vaihtelun vuoksi.
helluntaissa teille ei ole minkäänlaista tilausta eikä kukaan tarvitse omatekoisia oppejanne, milloin uskotte sen.
Oliko armo kysymys sinulle liian vaikea kun vaihdat ketjua.
Kysytäänpä se sitten siellä toisessa ketjussa jos siihen on helpompi vasta sielä.