Baramini-selitykset johtavat umpikujaan

Epäjumalienkieltäjä

Kreationistit yrittävät puolustaa kummaa oppiaan selittämällä ilmiselvät samasta kantamuodosta periytyvät lajit ja havaitut lajiutumiset "lajiryhmillä" eli ns. baramini-opilla.

Yhtenä esimerkkinä "baramini-lajiryhmästä" käytettiin jokin aika sitten tällä palstalla lokkeja. Mikä sitten todistaisi lokkien saman "lajiryhmän"? Viimekädessä se, että niillä on samoja geenejä samoissa kromosomeissa. Helppo perustella, että nämä geneettiset samankaltaisuudet (ja niiden heijastumat fenotyypissä) johtuvat siitä, että ne on peritty "lajiryhmän" yhteiseltä kantamuodolta.

Entäs kun myös ruokeilla ja lokeilla on samanlaisia geenejä samoissa kromosomeissa? Se pitäisikin sitten selittää jollain Luojan päähänpistolla eikä periytymisellä. Tilanne vain pahenee, kun huomataan, että samanlaisia geenejä löytyy myös lokeilta ja kahlaajilta.

Havainto, eli samanlainen geeni samassa kohtaa perimää, on sama, mutta kreationistien mielestä lokkien kohdalla se kertoo (sinällään oikein) yhteisestä kantamuodosta, mutta lokkeja ja ruokkeja tai vielä etäisempiä lokkien sukulaisia vertailtaessa kyse onkin Jumalan oikku. Kun voidaan osoittaa, että joidenkin lokkilajien geneettisen samankaltaisuus on pienempää kuin ihmisen ja simpanssien, niin siten alkavatkin kädet viuhtoa entistä enemmän ja on jo todella kiire vaihtaa puheenaihetta.

Pohjimmiltaan tämä kertoo siltä, että kreationisteilla havainnoilla ja logiikalla ei ole mitään väliä, vaan ennalta päätetty johtopäätös sanelee havaintojen tulkinna. Baramini-oppi on pirulle annettu pikkusormi, joka osoittaa koko korttitalon hataruuden.

15

106

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Fiksu kreationsti

      "Mikä sitten todistaisi lokkien saman "lajiryhmän"?"

      Tietysti se, että ne näyttävät lokeilta, kuulostavat lokeilta, ja tuntuvat lokeilta.

      Kromosomien lukumäärää ei voida käyttää todisteena, koska niin vuohi kuin lammas kykenevät risteytymään keskenään, vaikka niillä onkin rappeutumisesta johtuen eri lukumäärä kromosomeja.

      • Seuraavaksi voisitkin vastata kysymykseen mitä muita evokkilajeja tähän lammasvuohi-kretulajiin sisältyy.


      • "Tietysti se, että ne näyttävät lokeilta, kuulostavat lokeilta, ja tuntuvat lokeilta."

        Määritelläänkös sitten samasta barminista peräisin olevat samaan "lajiryhmään" kuuluvat lajit fenotyypin perusteella. Että jos "tarpeeksi" samanlaiselta näyttää, niin sitten samaan ryhmään kuuluvat?

        Mitäs sitten tehdään sellaisten lajien kanssa, jotka ovat ilmiasultaan samanlaisia, mutta eivät keskenään lisäänny, eivätkä näin ollen kuulukaan mitenkään "samaan lajiryhmään". Esimerkiksi vaikka kondorit ja korppikotkat, kolibrit ja medestäjät.


      • Epäjumalienkieltäjä

        "Tietysti se, että ne näyttävät lokeilta, kuulostavat lokeilta, ja tuntuvat lokeilta."

        Viimekädessä tuo johtuu lokkien yhteisestä perimästä. Ne jakavat joukon ominaiusuuksia (ja niitä säätelevät geenit), jotka ovat perineet yhteiseltä kantamuodoltaan.

        Kysymys kuului: mikseivät ruokkien ja lokkien yhteiset ominaisuudet johdu niin ikään siitä, että nuo ominaisuudet on peritty yhteiseltä kantamuodolta.


    • lukumies

      Avaaja ei nyt ymmärtänyt koko baraminiajatusta sillä se menee niin että lisääntymistä tapahtuu vain kehälajien rajoissa. Ja koska mm. tiikeri ja leijona voivat risteytyä keskenään, niin niillä on aivan hyvin voinut olla Nooan arkissa yhteinen baramini-esi-isä. Ei tähän ole evokilla nokan koputtamista sillä tämä on tieteellinen fakta.

      Se että leijona ja tiikeri eivät luonnossa kohtaa koskaan osoittaa puolestaan sen että tarkoitus olikin se että niistä tulisi oman alueensa asukkeja suuresta samankaltaisuudestaan huolimatta.
      Katselen mieluummin tiikeriä ja leijonaa kuin liikeriä.

      • söin hänet

        ... Ja koska mm. tiikeri ja leijona voivat risteytyä keskenään ...

        Tämä ei täytä tieteen määritelmiä siitä että ne olisivat sama laji, koska niiden jälkeläiset eivät ole lisääntymiskykyisiä.

        ... niillä on aivan hyvin voinut olla Nooan arkissa yhteinen baramini-esi-isä ...

        Mikä tässä ajatuksessa oikeastaan on "uskottavampaa" kuin se, että niillä on ollut yhteinen esi-isä luonnossa miljoonia vuosia sitten? Muista ettet ole itse ollut näkemässä myöskään Nooan arkkia. :-)


      • söin hänet
        söin hänet kirjoitti:

        ... Ja koska mm. tiikeri ja leijona voivat risteytyä keskenään ...

        Tämä ei täytä tieteen määritelmiä siitä että ne olisivat sama laji, koska niiden jälkeläiset eivät ole lisääntymiskykyisiä.

        ... niillä on aivan hyvin voinut olla Nooan arkissa yhteinen baramini-esi-isä ...

        Mikä tässä ajatuksessa oikeastaan on "uskottavampaa" kuin se, että niillä on ollut yhteinen esi-isä luonnossa miljoonia vuosia sitten? Muista ettet ole itse ollut näkemässä myöskään Nooan arkkia. :-)

        -- kuin se -- po. kuin sillä --


      • >>Avaaja ei nyt ymmärtänyt koko baraminiajatusta sillä se menee niin että lisääntymistä tapahtuu vain kehälajien rajoissa.


      • Epäjumalienkieltäjä

        Avauksen keskeisiin väitteisiin sinulla ei tuntunut olevan mitään kommenttia?

        "Avaaja ei nyt ymmärtänyt koko baraminiajatusta sillä se menee niin että lisääntymistä tapahtuu vain kehälajien rajoissa."

        En puhunut mitään kehälajeista, etkä sinäkään näytä tuntevan edes kehälajin määritelmää. Wikipedia:
        "Kehälaji on ilmiö, jossa on sarja populaatioita, joiden ääripäät eivät ole keskenään lisääntymiskykyisiä, mutta joiden välillä on katkeamaton sarja keskenään lisääntymiskykyisiä populaatioita."

        Eli kaikki populaatiot kehälajin piirissä eivät lisäänny keskenään.

        "Ja koska mm. tiikeri ja leijona voivat risteytyä keskenään, niin niillä on aivan hyvin voinut olla Nooan arkissa yhteinen baramini-esi-isä."

        Tiikeri ja leijona lisääntyvät sangen heikosti keskenään, koska 50% jälkeläisistä on steriilejä. Kannaltanne harmillinen esimerkki lajirajojen liukuvuudesta.

        "Se että leijona ja tiikeri eivät luonnossa kohtaa koskaan osoittaa puolestaan sen että tarkoitus olikin se että niistä tulisi oman alueensa asukkeja suuresta samankaltaisuudestaan huolimatta."

        Leijona ja tiikeri eivät NYKYÄÄN kohtaa luonnossa, koska ihminen on vainollaan supistanut kummankin elinaluetta. Leijonan levinneisyys on ollut laajimmillaan Etelä-Afrikan kärjestä Gibralttarille ja Kreikasta Intian niemimaan eteläkärkeen. Tiikerin levinneisyysalue taas Itä-Siperiasta Mustanmeren rannoille ja etelässä tietenkin Intiaan ja Kaakkois-Aasiaan. Eli päällekkäinen alue on ollut huomattava.


    • txt()

      Vuohi ja lammas tosiaan joskus, hyvin harvoin lisääntyvät, mutta jälkeläiset eivät ole lisääntymiskykyisiä. Syynä on se, että vuohella ja lampaalla on eri määrä kromosomeja, jolloin sukusolujen jakaantuessa kromosomit eivät löydä pareja.

      Vastaavia esimerkkejä on muitakin, tunnetuin lienee muuli, hevosen ja aasin risteytymä.

      Ihmisellä on vähemmän kromosomeja kuin apinalla. Miten kromosomien väheneminen voi tapahtua käytännössä, on kahdella tapaa arvoitus. Miten kromosomien määrä pienenee eli miten pari kromosomia yhdistyy yhdeksi ja toisaalta kun tällainen ihme tapahtuu, kenen kanssa tuo kromosomimäärältään erilainen ihmissuvun ensimmäinen edustaja voi lisääntyä? Vai uskooko joku, että sattumalta samassa paikassa samalla kertaa syntyy sekä uros että naaras, joilla on sopivasta samalla tavalla kromosomien määrä vähentynyt.

      • "Ihmisellä on vähemmän kromosomeja kuin apinalla. Miten kromosomien väheneminen voi tapahtua käytännössä, on kahdella tapaa arvoitus. Miten kromosomien määrä pienenee eli miten pari kromosomia yhdistyy yhdeksi ja toisaalta kun tällainen ihme tapahtuu, kenen kanssa tuo kromosomimäärältään erilainen ihmissuvun ensimmäinen edustaja voi lisääntyä? Vai uskooko joku, että sattumalta samassa paikassa samalla kertaa syntyy sekä uros että naaras, joilla on sopivasta samalla tavalla kromosomien määrä vähentynyt."

        Kysymyksiisi on tutkimuksiin perustuva vastaus, jonka muistelen jo kyllä kertaalleen antaneeni sinulle:

        http://scienceblogs.com/pharyngula/2008/04/21/basics-how-can-chromosome-numb/


      • Epäjumalienkieltäjä

        "Vuohi ja lammas tosiaan joskus, hyvin harvoin lisääntyvät, mutta jälkeläiset eivät ole lisääntymiskykyisiä."

        Taas yksi harmillinen esimerkki lajirajojen liukuvuudesta. Lajin käsite ei olekaan niin selvä kuin "lajiensa mukaan" luodussa "luomakunnassa" luulisi olevan.


    • txt()

      Olet antanut linkin, mutta siinä puhutaan eri asiasta ja lisäksi virheellisesti.

      Artikelissa puhutaan kromosomien lisääntymisestä, mutta ihmissuvussa kysymys on kromosomien vähentymisestä eli kahden olemassolevan kromosomin liittymisestä yhdeksi.

      Lisäksi artikkeli antaa virheellisen vastauksen hedelmättömyyteen, joka johtu kromosomimäärän erosta. Esimerkiksi muulit eivät synnytä hevos tai aasipopulaatioon eri koromosomimääräisiä kantoja.

      • "Olet antanut linkin, mutta siinä puhutaan eri asiasta ja lisäksi virheellisesti.

        Artikelissa puhutaan kromosomien lisääntymisestä, mutta ihmissuvussa kysymys on kromosomien vähentymisestä eli kahden olemassolevan kromosomin liittymisestä yhdeksi."

        Oletko nyt aivan varmasti lukenut linkin huolellisesti ja ajatuksella? Siinähän sanotaan näin:

        "One last thing: what about reducing chromosome numbers? That’s easy, too. Here’s an organism with an AB chromosome, and a different chromosome with the genes MN on it. They can simply fuse in the region of the centromere."

        reducing = vähennys, pienentäminen.

        "This happens with a low frequency, too, and has been observed many times (hint: look up Robertsonian fusions on the web.) I think the key issue to understand here is that chromosome number changes are typically going to represent nothing but reorganizations of the genes — the same genes are just being moved around to different filing cabinets. This has some consequences, of course — you increase the chances of losing some important file folders in the process, and making it more difficult to sort out important information — but it’s not as drastic as some seem to think, and chromosome numbers can change dramatically with no obvious effect on the phenotype of the organism. These really are “small adaptations over time”, or more accurately, “small changes over time”, since there is no necessary presumption that these are adaptive at all."

        "Lisäksi artikkeli antaa virheellisen vastauksen hedelmättömyyteen, joka johtu kromosomimäärän erosta. Esimerkiksi muulit eivät synnytä hevos tai aasipopulaatioon eri koromosomimääräisiä kantoja."

        Muuleilla itsellään on eri määrä kromosomeja kuin hevosilla tai aaseilla, ja niiden hedelmällisyys on alentunut huomattavasti:

        "The net result is that although this individual is fine and healthy, a significant number of his or her gametes may carry serious chromosomal errors, which means they may have reduced fertility. They aren’t sterile, though; some of their gametes will have the full complement of genes, and can similarly produce new healthy individuals who will probably have fertility problems. (Note: the significance of those fertility problems will vary from species to species. Organisms that rely on producing massive numbers of progeny so that a few survive to adulthood would be hit hard by a change that cuts fecundity; species that rely on producing a few progeny that we raise carefully to adulthood, like us, not so much. So you have to have sex 20 times to successfully produce a child instead of 5 times; that won’t usually be a handicap.)"


    • Tuntemattomia ovat jumalan tiet, sano... Älä kysele, älä tutki, älä etsi, vaan usko kritiikittömästi se, mitä uskonlahkosi saarnamies sinulle sanoo.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      206
      2439
    2. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

      Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
      Sonkajärvi
      41
      1607
    3. Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa

      On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall
      Sinkut
      138
      1251
    4. Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.

      Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol
      Maailman menoa
      287
      1043
    5. Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden

      Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe
      Ikävä
      56
      992
    6. Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis
      Maailman menoa
      303
      985
    7. Kääminsä polttanut taksi suomussalmella

      Vieläkö sillä hermonsa menettäneellä hulluja ylinopeuksia ajavalla asiakkaansa haukkuvalla( jos ajat paska kyydin hänen
      Suomussalmi
      21
      941
    8. olisit voinut mies edes

      Pyytää anteeksi 🙏🫶
      Ikävä
      55
      916
    9. Jorma Uotinen avaa sanaisen arkkunsa TTK-miesparista ja koko uudistuksesta: "Sehän on..."

      Tanssii Tähtien Kanssa -parketilla nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa tanssiparina miespari kauden alusta asti. Mikko S
      Tanssii tähtien kanssa
      19
      794
    10. Aina ku nään sun kuvan

      Tekis mieli kirjoittaa viesti: Moi kulta, on ikävä❣️🤗 ihan noin vain, lyhyt ja ytimekäs 😁🤭
      Ikävä
      58
      773
    Aihe