Uskonnon uhreista kapea näkemys.

Uhrien puolesta.

Ex-todistajat usein todistavat olleensa uskonnon uhreja. Sitä he kieltämättä ovatkin.

Takavuosina exillä oli vahvasti läsnä ajatus, että uskonnon uhri on ex-jt. Näkemys oli niin vahva, että jotkut exät tekivät, jopa paljastussoittoja jehovantodistajista, jotka eivät eläneet jehovantodistajien oppien mukaan. Lisäksi paheksuntaa herätti se, etteivät kaikki ns. kirjoilla olevat jehovantodistajat elä oppien mukaan. Tuolle ilmiölle annoin jopa nimen, koska koin, että sellainen ajattelu tukee VT-seuran valtarakenteita.

Itse koen, että jokainen jehovantodistaja on uhri tiettyyn pisteeseen saakka. Uhrius loppuu käsittääkseni siihen, että henkilö tietoisesti omaa etuaan ajatellen ottaa osaa VT-seuran valtarakenteisiin. Osittain jopa noihin valtarakenteisiin osallistuva on uhri, jos on varustettu niin alhaisilla älynlahjoilla, ettei toimiessaan vanhimpana tajua toimineensa väärin.

Tällä perusteella (laaja uhrikäsitys) olen halveksinut exien joukkoon livahtahtaneita ei ex ihmisiä, jotka omaa agendaansa noudattaen, jopa ovat jahdanneet yksittäisiä todistajia nimeltä mainiten. Ihminen, jolla ei ole jehovantodistajataustaa ei voi tajuta, niitä paineita ja sitä proplematiikkaa, mitä jehovantodistajuus tuottaa. Tuonkaltaiset elämäntapavittuilijat pitäisi bannata palstoilta. Itseäni on pahiten loukannut se, että minulle herkistä jehovantodistajuuteen liittyvistä asioista on elämäntapavittuilija antanut rautaisia kommentteja vertaustukea antavalla palstalla.

Taistelu VT-seuraa vastaa hämärtää käsitteitä uhreista. Jehovantodistajat sitä ja tätä. Suuri yleisö ei ymmärrä mitä ex todistajat tarkoittavat ja paine järjestön sisäpuolella olevia uhreja kohtaa lisääntyy. Ongelma on siinä, että jokainen ulkopuolinen ilkeä herja liimaa uhria VT-seuran huomaan. Ratkaisu asiaan olisi se, että julkisuudessa esiintyvät exät selvittäisivät itselleen käsitteet selviksi. Ympäripyöreä puhe jehovantodistajista pitäisi loppua ja keskusteluun tulisi saada paremmin kohdennettua kritiikkiä VT-seuran johtohenkilöihin.

Toivoa toki on.

Mielestäni nykyinen suuntaus, jossa VT-seuran toimintapapoja avataan suurelle yleisälle on oikean suuntainen. Kohdistus on vain ollut huonoa, koska olen huomannut ettei suuri yleisö pysy kärryillä kuka dissaa ketä.

UUT mielestäni ei toiminut tehokkaalla tavalla. Julkisuuden yhteyteen olisi pitänyt liittää kansalaisaloite, jossa 100000 nimen turvin olisi eduskunnan pitänyt ottaa väkisin kantaa uskonnollisten oikeuskomiteoiden laillisuudesta. Toimintaa pitäisi paremmin koordinoida, eikä vain ampua julkisuuteen materiaalia, jota on käsiin saatu.

Minun neuvoni seuraavaan rynnistykseen UUT:lle on. Kova kohdennettu isku ja samaan hengenvetoon kansalaisaloite. On aivan järjetöntä se, että Joni Valkila esittää julkisuudessa hartaita toiveita lakimuutoksista, kun asia itse asiassa on jopa hieman omissa käsissä. Kansalaisaloite on se isku, jolla VT-seuraan päästään vaikuttamaan.

18

110

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • niiin
    • totuus?

      Lisää vain julkisuutta ja tietoa todistajien touhuista!
      Lisää avoimuutta ex-todistajien taholta jolloin voidaan päätellä paremmin ja laajemmin mistä on kyse.
      Sana on tietty sanaa vastaan, mutta se "tuhat pääskyä tekee jo kesän", eli kun aina useammat kertovat mitä siellä Jehovan todistajien kuliseissa tapahtuu, niin tajutaan se kuinka "vapaaaehtoista" jt-toimnta on ja kuka puhuu totta ja kuka taas ei.

    • Bacil C Mercury

      Ongelmahan on se että JT-porukalla ei länsimaisen
      sivistyksen kaltaista oikeusjärjestelmaa ole.

      TS jos jonkun naama ei miellytä, siitä päästään
      helposti eroon kolmen, keskenään kavereeraavan,
      siivooja-koulutuksen omaavan hepun toimesta.

      Kukaan eikontrolloitoimitaanko Raamatun tai hallintoelimen
      ohjeitten mukaan.

      "Teokratian ville länsi"

    • jt mies

      Oikein hyvä ja onnea tälle asenteelle. Asiallinen kritiikki ja totuuden mukainen on ihan huippu juttu, ei suurentelua ja muuntelua usko kukaan.

      Jos pidätte meitä uhreina niin voisiko kunniotusta vähän lisätä viittaus aloitukseen "alhaisilla älynlahjoilla", jos kerran pidätte meitä harhaanjohdettuina uhreina.

      Vähän rakkautta peliin ei tosin pakolla vaan sydämestä, jos mahdollista.

      Onnea kampanjallenne.
      Kunnioittaen:
      Rakas vastustettavanne

      • Huomioi tämä

        Sinua ei vastusteta, ainoastaan sitä sinun orjuuttajaasi.


      • jt mies
        Huomioi tämä kirjoitti:

        Sinua ei vastusteta, ainoastaan sitä sinun orjuuttajaasi.

        Joo Kristuksen orjahan minä, muttä isäntäni paras mahdollinen.
        galattal 1:10
        Ihmisiäkö näet koetan nyt saada vakuuttuneiksi vai Jumalaa? Vai yritänkö miellyttää ihmisiä? Jos vielä ihmisiä miellyttäisin, en olisi Kristuksen orja


    • Esseritszo

      Suurin ongelma lienee se että UUT orjuuttaa ex- todistajia. JT he olivat vapaita päättämään itsestään JT aikana ja päätyivät eroon / erottamiseen JT:ä, mutta sen jälkeen osa joutui UUT orjuuteen.

      Tosin vain pieni osa, koska 98%erotetuista karttaa UUT:a enenmmän kuin mitään muuta. UUT suosio on edelleen laskussa erotettujen keskuudessa, Varjokonventissa oli muutama vuosi sitten 30 nyt vain 11 kpl, aikamoinen jäsenmäärän lasku UUT:lla. Suunta on oikea, tuontyyppinen luokattoman äärijärjestön kannatus on muissakin yhteyksissä ollut varsin matala ja ajan kanssa laskusuuntainen.

      • kansanrose

        >>Suurin ongelma lienee se että UUT orjuuttaa ex- todistajia.>JT he olivat vapaita päättämään itsestään>98%erotetuista karttaa UUT:a enenmmän kuin mitään muuta>Varjokonventissa oli muutama vuosi sitten 30 nyt vain 11 kpl>aikamoinen jäsenmäärän lasku UUT:lla.


    • Esmestis

      " Julkisuuden yhteyteen olisi pitänyt liittää kansalaisaloite, jossa 100000 nimen turvin olisi eduskunnan pitänyt ottaa väkisin kantaa uskonnollisten oikeuskomiteoiden laillisuudesta. "

      Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen mukaan uskontojen sisäisiin sääntöihin puuttuminen rikkoo ihmisoikeuksia. Tarkemmin sanottuna jokaisella uskonollisella järjestöllä on oikeus omiin sääntöihin, näin se on kaikkien uskontojen kohdalla. Luterilaisilla on tuomiokapituli joka hoitaa asioita, helluntailaisilla on erotuskäytäntö myös, vaikka he sitä pitävät piilossa.

      Poikkeuksetta kaikilla järjestöillä on säännöt, myös poliittisilla puolueilla ja erottamisjärjestely niitä tahallaan rikkoville, jopa Suomi 24 palstalla on säännöt, täällä voidaan bannata henkilö joka rikkoo tahallaan sääntöjä jatkuvasti.

      Myös yksityisillä ihmisllä on oikeuksia karttaa jotain ihmistä, tähän on tehty ns. lähestymiskielto laki.

      Joten pelkästään JT:n Raamattuun pohjautuvien sääntöjen erilleen ottaminen ja niiden jatkuva vatvominen on omituista.

      Selvästi ns. erotus /karttamissääntö suojaa ja antaa rauhan yksityisille todistajille jotka eivät ole kiinostuneita UUT:n tyyppisten järjestöjen tai henkilöiden toiminnasta.

      • en tiedä.

        Mikä on UUT?


      • Nyt tiedät

      • kansanrose

        Säännöillä ja yksityisten ihmisten yksityisillä päätöksillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että amerikkalainen uskonlahko KIELTÄÄ olemasta yhteydessä tiettyyn ihmisryhmään.


      • kansanrose

        >>Selvästi ns. erotus /karttamissääntö suojaa ja antaa rauhan yksityisille todistajille jotka eivät ole kiinostuneita UUT:n tyyppisten järjestöjen tai henkilöiden toiminnasta.


      • Esmestis
        kansanrose kirjoitti:

        Säännöillä ja yksityisten ihmisten yksityisillä päätöksillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että amerikkalainen uskonlahko KIELTÄÄ olemasta yhteydessä tiettyyn ihmisryhmään.

        "että amerikkalainen uskonlahko KIELTÄÄ olemasta yhteydessä tiettyyn ihmisryhmään."

        Niin tekee kuten Raamattu sanoo tämä = sääntö johon jokaisella uskonnolla on oikeus ja myös muilla yhdistyksillä. Karttavathan tavalliset erotetutkin UUT:a, ainakin vaatimattomasta jäsenmäärästä päätellen.


      • Esmestis
        kansanrose kirjoitti:

        >>Selvästi ns. erotus /karttamissääntö suojaa ja antaa rauhan yksityisille todistajille jotka eivät ole kiinostuneita UUT:n tyyppisten järjestöjen tai henkilöiden toiminnasta.

        "Paitsi että ilman karttamissääntöä UUT:ta ei edes kiinnostaisi koko lahko."

        Roskaa, karttamissääntö on vasta nyt noussut esille, aiheet oli esim. 2000 luvun alussa aivan toisenlaisia.


      • kansanrose
        Esmestis kirjoitti:

        "Paitsi että ilman karttamissääntöä UUT:ta ei edes kiinnostaisi koko lahko."

        Roskaa, karttamissääntö on vasta nyt noussut esille, aiheet oli esim. 2000 luvun alussa aivan toisenlaisia.

        Miksi näytät ihan tarkoituksella valehtelevan? Tietenkin karttamissääntö on ollut esille UUT:n alusta asti.


      • kansanrose
        Esmestis kirjoitti:

        "että amerikkalainen uskonlahko KIELTÄÄ olemasta yhteydessä tiettyyn ihmisryhmään."

        Niin tekee kuten Raamattu sanoo tämä = sääntö johon jokaisella uskonnolla on oikeus ja myös muilla yhdistyksillä. Karttavathan tavalliset erotetutkin UUT:a, ainakin vaatimattomasta jäsenmäärästä päätellen.

        Tulkintakysymys. Erotetut esimerkiksi ovat maailmallisia, heitä ei kutsuta veljiksi, kuten jakeessa mainitaan johon vetoatte.

        >> Karttavathan tavalliset erotetutkin UUT:a, ainakin vaatimattomasta jäsenmäärästä päätellen.


    • realismi

      Tuossa aloitejutussa on vaan se ongelma, että Jehovan todistajuus koskettaa lopulta aika pientä osaa kansasta. Nimiä on vaikeaa saada riittävästi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 180
      1915
    2. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      50
      1836
    3. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      135
      1568
    4. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      137
      1363
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1314
    6. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1174
    7. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1152
    8. Naisten tyypilliset...

      Naiset ei varmaan ymmärrä itse miten karmealle heidän tavara haisee. Miehet säälistä nuolevat joskus, yleensä humalassa
      Ikävä
      10
      1121
    9. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      10
      1099
    10. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      3
      1098
    Aihe