Tuhannet vaatineet Auroran sairaalan päivystyksen säilyttämistä
Auroran psykiatrisen päivystyksen siirto herättää syvää huolta. Sunnuntaina adressit.com-sivulla aloitettiin nimien keräys päivystyksen säilyttämiseksi, ja tiistai-iltapäivään mennessä adressin on allekirjoittanut jo lähes 9 000 ihmistä.
Adressin perustanut Irene Louhenkilpi tietää päivystyksen tärkeyden omasta kokemuksestaan.
"Omaiseni ei varmaan olisi hengissä, ellei olisi ollut mahdollisuutta viedä häntä Auroraan", Louhenkilpi kertoo.
"Se on ollut ainoa paikka, jonne voi viedä ja jossa otetaan tarvittaessa heti sisään turvalliseen paikkaan."
Louhenkilpi korostaa, että Auroran potilaat eroavat normaalin terveyskeskuspäivystyksen potilaista radikaalisti.
Päätöksen tehneen sosiaali- ja terveyslautakunnan puheenjohtaja Maija Anttila (sd) sanoi Helsingin Sanomissa, että päivystysten yhdistäminen vähentää potilaiden leimautumista. Louhenkilpi on eri mieltä.
"Auroraan on helpompi mennä, koska siellä kukaan ei aseta minkäänlaista stigmaa. Tavalliseen päivystykseen meneminen esimerkiksi psykoosissa on käytännössä mahdotonta", Louhenkilpi sanoo.
Adressi on kerännyt myös runsaasti kommentteja, joissa kerrotaan omakohtaisia kokemuksia päivystyksen tärkeydestä. Kommentoijat ovat huolissaan esimerkiksi itsemurhien lisääntymisestä päätöksen takia. Louhenkilpi jakaa huolenaiheen.
"Tiedämme, että tapahtuu paljon tappoja, itsemurhia ja kamalia rikoksia. Tiedämme myös, että moni tekijöistä on pyrkinyt hoitoon. Mikä järki sitten on vähentää sieltä, mistä ei pitäisi missään nimessä vähentää? Tämä on epäinhimillinen päätös", Louhenkilpi toteaa.
"Mielenterveyspotilaat eivät joko kykene tai jaksa itse puolustaa omia oikeuksiaan. Siksi tarvitaan meitä omaisia ja muita ihmisiä. Olen tosi iloinen, että adressissa on jo niin paljon nimiä", Louhenkilpi summaa.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Uutislinkki:
http://www.hs.fi/kaupunki/Tuhannet vaatineet Auroran sairaalan päivystyksen säilyttämistä/a1401764198153
PS Ettei vain säästöjä etsitä vaikkapa paperittomien terveydenhoitoon:
Ote uutisesta:
http://www.hs.fi/kaupunki/Paperittomien terveydenhoito nosti pintaan Helsingin valtakiistat/a1377059016871
Poliitikot kaipaavat laajaa keskustelua siitä, kenelle valta Helsingissä todella kuuluu.
Kaupungin päätöksentekoon ei aina riitä poliitikkojen yksimielisyys.
Kysymys paperittomien terveyspalveluista palasi tiistaina kolmatta kertaa valmisteluun, vaikka sekä Helsingin sosiaali- ja terveyslautakunta että kaupunginhallitus ovat penänneet nopeaa toimintaa.
"Kyllä tällainen vetkuttelu on hankalaa. Meillä oli jo lautakunnan edellisessä käsittelyssä helmikuussa kaikki tarvittavat tiedot olemassa", sosiaali- ja terveyslautakuntaa johtava Maija Anttila (sd) sanoo.
"Ehkä tässä näkyy joku poliittinen haluttomuus lähinnä kokoomuksen puolelta."