Epäuskottava "CITY-Keskusta"

Koko termi "CITY-Keskusta" on paradoksi.

CITY ja Keskusta eivät kuulu millään muotoa yhteen. CITY on CITY ja Keskusta on leimallisesti agraarien puolue.

Keskustan perusideologia on agraarisosialismi, jossa maataloudessa työskentelevän yrittäjäriski sosialisoidaan veronmaksajien kannettavaksi.

Keskustan tulo hallitukseen on johtanut puhtaisiin poliittisin perustein tehtyihin virkanimityksiin. Esimerkkinä Esko Aho ja Olli Rehn valittiin pätevien ehdokkaiden ohi vain siitä syystä, että heillä oli Keskustan jäsenkirja.

Keskusta on myös aloittanut valtionhallinnon muokkauksen tehottomaksi. Resurssien heittely ympäri korpia on veronmaksajien rahojen törkeää tuhlausta.

Keskusta tuleminen merkittäviin kaupunkeihin jää edelleen haaveeksi.

Keskusta on auringonlaskun puolue, joka kuolee pian omaan mahdottomuuteensa.
2367
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Turha valehdella ja muuta mussuttaa.

Keskustalla on suosikkiasema kuntavaaleihin lähdettäessä. Loanheitto lisää vain Keskustan kannatusta.

Keskusta on suurin ja kaunein.

Keskusta tulee myös Helsinkiinkin.

Keskustassa on ytyä, jota Helsingissä tarvitaan.

Niin on.

Äänestä
  • Keskustan kampanjointi kaupungeissa on epäonnistunut.

    Keskusta epäonnistuu jälleen kerran etelän suurissa kaupungeissa.

    Kukaa ei tarvitse Keskustaa.

    Eikö vain?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sepeteus kirjoitti:

Koko termi "CITY-Keskusta" on paradoksi.

CITY ja Keskusta eivät kuulu millään muotoa yhteen. CITY on CITY ja Keskusta on leimallisesti agraarien puolue.

Keskustan perusideologia on agraarisosialismi, jossa maataloudessa työskentelevän yrittäjäriski sosialisoidaan veronmaksajien kannettavaksi.

Keskustan tulo hallitukseen on johtanut puhtaisiin poliittisin perustein tehtyihin virkanimityksiin. Esimerkkinä Esko Aho ja Olli Rehn valittiin pätevien ehdokkaiden ohi vain siitä syystä, että heillä oli Keskustan jäsenkirja.

Keskusta on myös aloittanut valtionhallinnon muokkauksen tehottomaksi. Resurssien heittely ympäri korpia on veronmaksajien rahojen törkeää tuhlausta.

Keskusta tuleminen merkittäviin kaupunkeihin jää edelleen haaveeksi.

Keskusta on auringonlaskun puolue, joka kuolee pian omaan mahdottomuuteensa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu