En tiedä milloin oma elämäni on alkanut suistua sille raiteelle, jolla se nyt matkaa. Vähitellen olen omaksunut ikäänkuin mantrakseni sellaisen lausahduksen, joka sisältää sanat: "en todella tarvitse ketään".
Saatan törmätä mukaviin ihmisiin, sellaisiin joiden kanssa joku viettäisi loppuelämänsä, mutta en kykene tarttumaan kehenkään. En enää sure sitä, että uudet tuttavuuteni menevät ja tulevat. Oikeastaan ahdistun siitä, jos joku kiintyy minuun liikaa. "tutustumis-hylkäämisketju" jatkaa kasvuaan.
Edes seksi ei pidä mielenkiintoani yllä. Olen huomannut alkaneeni välttää sitä, sillä päinvastoin kuin ajatellaan, monille miehille se on rakkauden osoitus.
Kukaan samalla raiteella?
Saatan törmätä mukaviin ihmisiin, sellaisiin joiden kanssa joku viettäisi loppuelämänsä, mutta en kykene tarttumaan kehenkään. En enää sure sitä, että uudet tuttavuuteni menevät ja tulevat. Oikeastaan ahdistun siitä, jos joku kiintyy minuun liikaa. "tutustumis-hylkäämisketju" jatkaa kasvuaan.
Edes seksi ei pidä mielenkiintoani yllä. Olen huomannut alkaneeni välttää sitä, sillä päinvastoin kuin ajatellaan, monille miehille se on rakkauden osoitus.
Kukaan samalla raiteella?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Siltähän tuo tuntuu...välillä on niin yksin että tekee mieli huutaa et joku tänne ja äkkiä....mutta sitten kun se joku tuleekin niin lähen äkkiä karkuun....ei uskalla enää näyttää tunteita vaikka niitä olisikin...asenne on sellainen että en tartte ketään...vaikka oikeesti tarttenkin....
johtua myös iästä. Jossakin vaiheessa ihminen alkaa kiinnittämään enemmän huomiota itseensä, eikä elä muiden kautta, vaan itsensä. Se on ihan normaalia valmentautumista vanhemmuuteen. Ihmisessä tapahtuu fyysisiä ja psyykkisiä muutoksia siihen, mitä luonto odottaa, vaikka ei itse sitä lisääntymistä suunnittelisikaan. On aika ottaa itse vastuuta. On ihan tervettä irrottautua muista ihmisistä ja ymmärtää, ettei heidän kauttaa saa sitä mitä elämältä odottaa, vaan itsensä. Panosta itseesi ja siihen mitä haluat tehdä. Jos voit tehdä sen jonkun kanssa, niin hyvä. Mutta jos et, niin ei haittaa. On terveelistä, että elämä muuttuu siihen, että tekee itselleen hyvää, eikä painoarvona ole enää muut ihmiset. Näin voi antaa myös muille paljon pyyteettömämmin, kun teko on itse tarkoitus, eikä esim. tee sitä vain sen takia, että säilyttää ystävyyden tms.
Tiedän mitä tuolla raiteella olo on, pitkään samalla rataosuudella matkasin, jokainen ihminen oli mahdollisuus johon en osannut tarttua.Tuli ihminen, hyvin hiljaa, ei vaatinut, antoi aikaa, kuitenkin viestittäen välittämistään. Nyt huomaan etsiväni sivuraidetta jonne ehkä uskaltaisin hänen kanssaan - ehkä, mutta se on minulta jo hyvin paljon...