Olen 22.vuotias nuori neiti, joka lähti kaverinsa kanssa bilettämään baariin milliklubille stadiin, minä join vain kaljaa ja lonkeroa, noin melkein kaksi viikoa sitten, silmissäni on vieläkin rajut verenpurkautumat ja silmäni ovat tuli punaiset, kroppani on mustelmilla. Minä myönnän, että join liikaa.Baarissa minä tanssin ja pysyin pystyssä, kunnes joku tukeva vaalea tukkainen nuori nainen, tönäisee minua tahalteen, niin että kaadun ja polvesta tulee verta ja minä hieman yli reagoin ja suutuin hänelle, siinä sitten tuli sanaharkkaa ja parrakkaan vanhan poken mielestä tilanne oli mukamas, niin paha, että hän heitti minut maahan ja rupesi kuristamaan oikeen voimalla, kaikkien nähden, narikan edessä, en muista tapelleeni hänen kanssaan ja kaverini näki kaiken,kyselin häneltä jälkeen päin, mitä tapahtui ja hän oli melkein selvinpäin, tämä poke jatkoi ja jatkoi kuristamista, vaikka sanoin, että "en saa henkee..en saa henkee... lopeta.. ai otko tappaa mut.. apua" kukaan ei auttanut vaikka yritin pyytää, ja pyörryin narikan eteen tajuttomaksi ja näin unia maatessa siinä likaisella lattialla kunnes heräsin pikkuhiljaa siihen, että toinen poke nostaa minut ylös maasta ja olen vieläkin tajuton ja pistää minut portaille istumaan ja olen heikkona, painetta tuntui päässä, enkä tajunnut mitä tapahtui, poke sanoi, että poliisit on tulossa ja poliisit hakivat minut ja kaksi poliisia kantoi minut istumaan poliisi auton taka osaan ja kyseli jotain ja sitten kysyivät kaverilta "mikä on kaverisi nimi" itse en puhunut oikeen mitään, paitsi että "jättäkää mut kampin eteen" poliisit käskivät kaverini jatkamaan matkaansa ja puhalluttivat minut, puhalsin reippaasti yli 2 promillea, poliisit sanoivat minulle "reippaasti yli 2 promillee ei me voida jättää sua" ja vei minut putkaan yöksi, minulla oli vain shortsit ja nahkatakki, aloin itkeä poliisi autossa, koska minua sattui ja putkassa nenästä valui verta, pyyhin veret siellä patjaan ja itkin, koska pelkäsin, että mikä minulla on, kun verta tulee ja sattuu, enkä tajunnut silloin oikeen mitä oli tapahtunut, aamulla kun poliisi herätti minut putkasta ja sanoi saat hakea tavarasi, kävelin huterasti ja nojasin tiskille ja kirjotin nimeni, otin tavarani ja menin vessaan, katsoin itseäni peilistä ja järkytyin nähdessään itseni, silmäni olivat turvonneet ja veressä, ihossa oli punainen rokko ja naamani oli aivan tulipunaknen ja liila, huuleni oli turvonnut isoksi ja huulen alla oli verenpurkautumaa, minä säikähdin ja pyysin poliiseilta lääkäriä, joka sitten tutki minut ja käski lähteä päivystykseen, minä odotin tunnin bussia, enkä edes tienyt, missä minä olen, kunnes katsoin ja luin bussi pysäkin kyltistä ja lähin kävelemään kuumana päivänä kamppiin päin vain jonnekkin suuntaan ilman kenkiä, koska minulla oli tullut haavat korkeista kengistä, kun kävelin niin kaikki tuijottivat minua, yritin kävellä nopeasti ja livistää kampista, niin ettei ihmiset tuijottaisi, kun olin kotona lepäsin vähän aikaa ja katsoin uudestaan peiliin, silmiini oli kertynyt enemmän punaista ja sanoin kaverille että vie minut nyt heti lääkäriin, iskee paniikki ja hän sanoi 20 min olen siellä ja lääkärissä odotin kauan, kunnes pääsin,sanoin lääkärille että, "en ole varma kuristettiinko minut eilen kun olin baarissa"ja kerroin mitä muistin ja lääkäri sanoi, että "sinulla on kovat verenpurkautumat silmissä ja ihossa ja huulessa, tullut kovasta paineesta, kun sinua on kuristettu oikein voimalla" ja habassa mustelmat käden jäljistä ja leuassa 2 mustelmaa ja rinnan yläpuolella patti ja mustelma ja nenä kipeä, lääkäri antoi lähetteen silmätutkimukseen ja silmäni ovat onneksi kunnossa, silmä lääkäri sanoi ,että "onpas sulla kovat verenpurkautumat silmissä" ja tutkimukset olivat kauheat kun silmäni olivat arat, lääkärit sanoivat että ajalla paranee, kohta 2 viikkoa olen ollut ihan pirun näköinen enkä viitsi liikkua missään, enkä saa mennä saunaan kun heti tulee painetta päähän.
Helsingissä bilettäminen muuttui helvetiksi
merenprinsessa
17535
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Noin siinä sitten käy kun ryyppää liikaa. Nuoren naisen ei pitäisi läträtä alkoholin kanssa.
Toivottavasti opit tuosta vastaisen varalle.
Kai nyt baarissa saa juoda pelkäämättä, että tulee melkein tapetuksi, mitä väliä joinko, juohan ne muutkin, ei kukaan saa pahoinpidellä tollai ! rikosilmotus on tehty ja poliisi soitti eilen ja tää menee oikeuteen.
Ei taida aloittaja kyetä oppimaan asiat mitään, kyllä tuo eka komm entoija on täysin oikeassa, ei pitäisi juoda itseään änkyrikänniin. Se osoittaa juojan alhaisen tason jolla elämäänsä hahmottaa. Totta alkoholin käyttöä on hieman opeteltava, fiksu neito olisi tuosta jo kyennyt oppimaan, ja näkemään omat virheensä. Tyhmä se joka rikosilmoituksilla koittaa hälventää omaa typeryyttään, koska ei se miksikään siitä muutu. Änkyrikännissä vielä tapahtumatkin näkyy olleen täysin muiden havaintojen varassa, että tuosta rikosilmoituksesta tulee vain omille näpeille, ja häpeä sen kuin lisääntyy.
Älä mene tommosiin paskapaikkoihin. Eihän tuolla Milliklubilla käy ku Kerava -juntit ja keski-ikäset pillun perässä juoksevat pervot. Ja unohda se Lady Moon kans, se samanlainen junttiluola.
Jos nainen kertoo käyvänsä säännöllisesti näillä klubeilla, on se merkki varmasta aivovammasta. (Pätee tietenkin miehiin myös.)
Heräsit maasta ja olit vieläkin tajuton.
Alkoholinkäyttö on aina jonkunmoinen itsemurhayritys,kiitä onneas että olet vielä hengissä mutta jos alkoholin käyttö jatkuu samanlaisena et elä kauan.
Hei mikä teis suomijunteis on ku pakko tulla vinee aina kaikesta oli sitten juttu mikä tahans nii aina pitää kaivaa oikee maaraosta jotain negatiivista??? Jutellaanko täällä siitä kuinka epänormaalia on se että parikymppinen muija käy stadissa baarissa ja on ehkä ottanu liikaa yhen illan aikana viinaa, mut kukapa meistä ei joskus? Ja kokohan vaikuttaa myös huomattavasti miten se alkoholi imeytyy vereen ja nousee päähän, urpot, kai te sen tajuutte. Vähän eriasia kun se että 90 kilonen muija juo puolpulloa viinaa (ei tunnu missään) ja jos 50 kilonen niin saattaa hän olla jo siitä sammumispisteessä.
Vaikka kirjoittaja olisi haastanut itse riitaa, niin portsarit ei saisi toimia noin törkeästi missään nimessä!!! Ihmistä EI SAA HAPETTAA TAI KURISTAA, VARSINKAAN NAISTA! Jos hän ei olisi tehnyt rikosilmoitusta, kyseinen steroidipellehän olisi voinut tappaa seuraavalla kerralla jonkun. Sitä paitsi tonkin homman olisi voinut varmasti hoitaa jollakin muulla tavalla kun käydä päälle.
But, trust me, KARMA is bitch. Jos joskus teille omalle kohdalle sattuu, turha sitten itkeä. Kaltaistenne kermaperseiden pitäis olla ihan vaan kotona perse homeessa ettei mitään tapahdu :)
Xoxo. Voimia alottjalle, kyllä tekijä saadaan kunnon vastuuseen
Ehdottomasti rikosilmoitusta kehiin jos et ole vielä tehnyt! Tunnen monia miespokeja ja ovat aina sanoneet että hapettaminen on ehdottomastu kiellettyä.
Onkin hyvä tehdä rikosilmotusta, kun ei itse edes muista kunnolla tapahtua kännin vuoksi. Ei poliisit tuollaista ala tutkia.
Viinaa pitäs ottaa todella harkitusti ja suomessa tämä ei onnistu kovin monelta. Omat rajat pitäs tuntea yks vai kaks kaljaa. Suomi JUNTTI on riidanhakuinen vaikkapa juuri tilanteessa, et toinen hieman ottaa kontaktia ja törmää. Vika on aina siinä toiessa... viinaa ei ees tarvitse tämän tilanteen syntymiseen. Baarit ei sovi kaikille, ei nyt tai myöhemmin.
Tee rikosilmoitus siitä pokesta.
Juttu selviää takuulla eduksesi, jos kerran kytätkin kävivät paikalla.
Pötkö.
Ole onnellinen, että ei käynyt pahemmin, sillä yksin, noin jurrissa kuin sinä ja pelkät shortsit ja nahkatakki päällä on huomattava vaara joutua ryöstetyksi, raiskatuksi ja huumatuksi ties millä tyrmäystipoilla. Asia tietty erikseen, jos toi on totta, että on kuristanut, niin rikosilmoitusta kehiin.
Ehdottomasti rikosilmoituksen siitä pokesta! Se, että ihminen on humalassa ei todellakaan anna oikeutta pahoinpidellä tätä. Älä siis kuuntele noita typeriä vastauksia tuossa edellä! Se on helppoa syyllistää morkkiksesta kärsivää ihmistä, joskus jopa käy niin, että rikoksen uhri alkaa itsekin syyttää itseään tälläisissä tilanteissa ja näin itse rikoksen tekijä pääsee pälkähästä! Tuolla baarien ovilla on monenlaisia sekopäitä, ja he ovat siellä aina vain jos ei kukaan tee tälläisistä rikosilmoituksia!
Olen mies, ja myös joutunut poken silmittömän väkivallan uhriksi, uskokaan tai älkää mutta vain naama ei tätä karpaasia miellyttänyt, asialle oli useita silminnäkijöitä ja suurinosa heistä ei tuntenut minua, joten olivat ihan täysin puolueettomia asiassa. Minä toki tein sen virheen, etten tehnyt rikosilmoitusta, mutta päätin jos näin vielä käy niin en todellakaan jätä asiaa siihen! Yllätys yllätys muuten: Minuakin portsari kuristi, tosin ei lähtenyt onneksi taju, mutta kurkusta kuristaminen on todella vaarallista ja kurkku voi mennä tohjoksi ja voi tulla ikuisia vammoja kurkkuun ja kuristamiseen voi jopa kuolla! Itse harmittelin kuukausi kaupalla, ja harmittelen välillä vieläkin vaikka asiasta on jo vuosia, etten tehynyt asialle mitään, rikosilmoitusta jne. Toivottavasti sinä et tee samaa virhettä, ja tämä sairas ihminen saa jatkaa sadistisia toimiaan ihan rauhassa jos ei lain kylmä koura tätä ihmissaastaa ojenna!
Olet oikeassa, ei poke saa kuristaa, sinun olisi pitänyt tehdä ilmotus siitä. Luin tänään että helsingissä lisääntynyt pahoinpitelyt.
On surkeaa luettavaa tuollainen. Onneksi tuollainen käytös on kuitenkin vain marginaalista. Suurin osa nuorista neitokaisista osaa käyttäytyä paremmin, eikä läträä tuolla lailla alkoholin kanssa. Varsin opettavainen sepustus kumminkin.
Mun mielestä tuo koko teksti on surkeaa luettavaa. On jäänyt äidinkielen tunnit ehkä väliin.
Noita kännissä olevia pikkutyttöjä näkee ihan tarpeeksi, parempi vaan pysyä kotona.
Jos niitä korkkareita käyttää niin kannattaa opetella ensin kävelemään niillä ennenkuin lähtee vetään pään täyteen