Nettikauppa tappaa lopunkin liikunnan kansalta.

Paljon hehkutettu nettikaupankäynti uhkaa lopettaa sen vähäisetkin
liikkumiset kansalta. Kun lähtee kauppaan fyysisesti saa hyvää liikuntaa
ja saa samalla kontakteja eläviin ihmisiin. Ja työllistää porukkaa.
Onko tarkoitus istuttaa kansaa yhä enempi ruutujen ääreen?

Energiaa kuluu kun sähköiset pelit on jatkuvasti päällä. Jos haluan ostaa
housut, hyppään pyörän päälle ja ajan kauppaan, tai kävelen, ei haittaa vaikka ensimmäisestä ei löytyisi, menen toiseen. Näkee ihmisiä ja saa hyötyliikuntaa.
Eikä kuluta kun housunpersauksia.
Lisäksi nettikaupassa kuljetusautot kärräävät tuotteita ja usein kahteenkin
kertaan kun ei vastannutkaan mielikuvaa.
652
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Netiyttäminen tuntuu olevan joka paikassa se paras palvelu.
Vaan näin ei ole.
Ihmisiä livenä palvelemassa on harvinaista kohta.
Juna-asemillakin ja pankeissa on enään kaksi tai korkeintaan kolme asiakas
palvelijaa. Autiota on.
Ihmiset muumioituvat neljän seinän sisälle.
Ja alkavat karttaan ja jopa pelkäämään toisiaan, hisseissä sen huomaa, ´tuntuu että on jokin kummajainen jos sattuu kahdestaan samaan hissiin.

Äänestä

Kyllä se liikuntaa omalla kohdallani on lisännyt. Ennen mitä vain sai kivijalkamyymälöistä, joiden eteen pääsi autolla. Nykyään niistä ei saa kuin ihan perustarvikkeet (sitten ihmettelevät kun kauppa ei käy) ja vähänkin erikoisemman joutuu tilaamaan netistä. Ja meidän prismassa se smart post on juuri toisessa päässä rakennusta kuin parkkipaikka, joten sinne ja takaisin joutuu ravaamaan harva se viikko. No se ei sinällään haittaa, eniten vituttaa se turha odottaminen kun kaikki pitää tilata. Sitten huomaat että ai perkele, tuo pieni komponentti unohtui. Ja taas tilataan ja odotetaan.

Äänestä
  • Vai ei kaupoista saa mitä tarvitsee? No kyllä nykyvalikoima esim.
    juuri Prismassa on valtaisa.
    Ja mikä estää menemästä erikoisliikkeeseen? Pienet
    pikkuliikkeethän juuri asiakkaita tarvitsevatkin.

    Äänestä

  • addfff kirjoitti:

    Vai ei kaupoista saa mitä tarvitsee? No kyllä nykyvalikoima esim.
    juuri Prismassa on valtaisa.
    Ja mikä estää menemästä erikoisliikkeeseen? Pienet
    pikkuliikkeethän juuri asiakkaita tarvitsevatkin.

    Krääsää saa kyllä ja muitakin perustavaroita. Mutta esim satelliittidigiboksia ei enää kivijalkamyymälästä saanut, kun vielä 10 vuotta sitten sai. Samoin a2dp-protokollaa tukeva autoradio piti tilata saksasta asti!
    Että kyllä erikoistuotteiden valikoima on aika reilusti vähentynyt. Toki tilanne on eri jossain helsingin seudulla, jossa on verkkokauppa.com:t sun muut.

    Koomisinta oli kun tuosta satelliittidigiboksista sanoivat että voivat hankkia sellaisen. Tuumasin vaan että osaan kyllä itsekin netistä tilata, että antaa nyt olla.

    Mainitsemassasi prismassa muuten on melko ylihintaista, jos vertaa tarjoustaloihin ja vastaaviin. Ei prismasta juuri kannata ostaa kuon ruokaa ja sitäkin saa lidlistä halvemmalla.

    Äänestä

Onhan niitä kalastuvälinekauppoja, urheilukauppoja, kännykkäkauppoja,
vaatekauppoja, hattukauppoja, kukkakauppoja, maalikauppoja, autonosakauppoja,
ikkunalasikauppoja, lamppukauppoja, lelukauppoja, antiikkikauppoja, polkupyöräkauppoja, rakennustarvikekauppoja, kauneudenhoitokauppoja,
siivousvälinekauppoja, musiikkikauppoja, luomukauppoja,venekauppoja,
ym,ym.
Ei muuta kun liikkeelle ja ostamaan.

Äänestä

Minä tilasin ulkomaisesta nettikaupasta sähköpolkupyörän ja nyt olen liikkunut viikossa enemmän pyörällä kuin viimeisen 10 vuoden aikana,,,,se siitä liikkumattomuudesta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mitä tuhlausta kirjoitti:

Paljon hehkutettu nettikaupankäynti uhkaa lopettaa sen vähäisetkin
liikkumiset kansalta. Kun lähtee kauppaan fyysisesti saa hyvää liikuntaa
ja saa samalla kontakteja eläviin ihmisiin. Ja työllistää porukkaa.
Onko tarkoitus istuttaa kansaa yhä enempi ruutujen ääreen?

Energiaa kuluu kun sähköiset pelit on jatkuvasti päällä. Jos haluan ostaa
housut, hyppään pyörän päälle ja ajan kauppaan, tai kävelen, ei haittaa vaikka ensimmäisestä ei löytyisi, menen toiseen. Näkee ihmisiä ja saa hyötyliikuntaa.
Eikä kuluta kun housunpersauksia.
Lisäksi nettikaupassa kuljetusautot kärräävät tuotteita ja usein kahteenkin
kertaan kun ei vastannutkaan mielikuvaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu