Proteinuria

Onko kohtalotovereita, jotka kärsivät proteinuriasta? Minulla se todettiin 4-vuotiaana ja nyt melkein kolmekymppisenä olen alkanut miettimään, että onkohan meitä muitakin ja kuinka yleistä tämä on.

Tällä hetkellä tilanteeni on melko vakaa, valkuaisarvot nousevat ja laskevat hiukan, mutta pysyvät jokatapauksessa runsaina. Kontrolloin kerran vuodessa vrk-virtsalla.

Voikohan tämä vaiva joskus pahentua ja johtaa vakavaan munuaissairauteen tms.? Ja voiko pahentumista jotenkin ehkäistä? Vaikeinta ehkä on, kun ei osaa itseään oikein mitenkään hoitaa. Tämä vaiva kun ei oireile, näkyy vain vuosikontrolleissa ja siksi olo tuntuu petollisen terveeltä.

Entä naisilla raskaus - kuinka on vaikuttanut? Itselläni tilanne paheni ja johti raskausmyrkytykseen, eivätkä arvot koskaan palautuneet raskautta edeltävään aikaan. Synnytyksen jälkeen lääkäri kehottikin unohtamaan haaveet muista lapsista, sitä en kyllä ihan ole vielä hyväksynyt..

Kertokaa kanssasisaret ja -veljet, en haluaisi olla yksin sairauteni kanssa.

Värikästä syksyn jatkoa kaikille!
3909
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Minulla on ollut proteinuriaa ja nykyisin se diagnosoidaan jo nefropatiaksi (diabeettinen nefropatia eli munuaisten vajaatoiminta). Olen 1-tyypin diabeetikko ja tuota valkuaista mulla on erittynyt noin 20 vuotta. Nefropatian puolelle se luokiteltiin, kun myös Krea-arvo alkoi olla koholla eli yli raja-arvojen ja siitä on nyt noin 10 vuotta.

Onko sulla koskaan mitattu tuota Krea-arvoa?

Ainakin diabeetikoilla, joilla proteiinia erittyy liikaa, on yhtenä "hoitokeinona" vähäproteiininen ruokavalio. Proteiinia saisi tulla vuorokaudessa sellaiset 0,8 g per painokilo.

Mutta eikö sulle ole lääkäri noiden vuosikontrollien yhteydessä puhunut esim. valkuaisrajoituksesta ravinnossa? Minä en tunne muita proteinurioita kuin tämän diabeettisen, joten voihan se olla, että muissa toimitaan eri tavalla.

Äänestä
  • Kiitos vastauksesta! Minulla proteinuria johtuu (ilmeisesti) synnynnäisestä munuaisten rakenneviasta eli hevosenkenkämunuaisesta. En ihan tarkkaan edes ymmärrä miten, mutta jollain lailla se kuitenkin edesauttaa sitä, että valkuaista pääsee virtsaan - ja paljon. Kreatiniinikoe mulla on aina ollut ok.

    Ei mulle erityisesti tätä varten ole ruokavaliota annettu, ennemminkin ruokarajoituksilla koitetaan minun tapauksessani estää kolesterolia ja verenpainetta enää tästä enempää nousemasta. Ne kun taas rasittavat munuaisia omalta osaltaan.

    Mutta tästä porskutellaan eteenpäin, tsemiä ja voimia Sinulle!

    Äänestä

Esiintyykö teillä verta virtsassa ollenkaan ?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Auri kirjoitti:

Onko kohtalotovereita, jotka kärsivät proteinuriasta? Minulla se todettiin 4-vuotiaana ja nyt melkein kolmekymppisenä olen alkanut miettimään, että onkohan meitä muitakin ja kuinka yleistä tämä on.

Tällä hetkellä tilanteeni on melko vakaa, valkuaisarvot nousevat ja laskevat hiukan, mutta pysyvät jokatapauksessa runsaina. Kontrolloin kerran vuodessa vrk-virtsalla.

Voikohan tämä vaiva joskus pahentua ja johtaa vakavaan munuaissairauteen tms.? Ja voiko pahentumista jotenkin ehkäistä? Vaikeinta ehkä on, kun ei osaa itseään oikein mitenkään hoitaa. Tämä vaiva kun ei oireile, näkyy vain vuosikontrolleissa ja siksi olo tuntuu petollisen terveeltä.

Entä naisilla raskaus - kuinka on vaikuttanut? Itselläni tilanne paheni ja johti raskausmyrkytykseen, eivätkä arvot koskaan palautuneet raskautta edeltävään aikaan. Synnytyksen jälkeen lääkäri kehottikin unohtamaan haaveet muista lapsista, sitä en kyllä ihan ole vielä hyväksynyt..

Kertokaa kanssasisaret ja -veljet, en haluaisi olla yksin sairauteni kanssa.

Värikästä syksyn jatkoa kaikille!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu