Suomen Natojäsenyys hylättäisiin

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014060718378415_uu.shtml

Aika moni täälläkin kommentoijista luulee että Natoon ilmoittaudutaan kuin peruskouluun.
666
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kansalainen Sutela on esittänyt veikkauksensa, mutta ei perusteluja. Avatkaa kaikkitietävät asiaa, miksi Viro ja Latvia otettiin Naton, mutta Suomen rahaa ei huolittaisi?

Suomessa monilla on hysteerinen tarve mielistellä Venäjää, joka aiheuttaa Suomelle monenlaista harmia ja epävarmuutta. Suomen kaupankäynti ei lopu Nato-jäsnyyteen. Venäjäkin tarvitsee kauppavaihtoa ja kun rivit rakoilevat Venäjä on pian saarroksissa Nato-maiden keskellä.

Äänestä

Jahka on professori, ja lukenut kauppatieteitä, niin "arvostettuna asiantuntijana, ja venäjän blaablaa asiantuntijana" lehteen pääseminen "asiantuntijalausuntojen" kertomiseksi on erittäin todennäköistä?
Arvelen, että jos suomi haluaisi todella natoon, haluttaisi naton puolella tietää onko ruotsi tulossa myös, ja päinvastoin.

Äänestä

Aika tietämätöntä porukkaa.

Äänestä

Ensinnäkin baltianmaiden maantieteellinen sijainti on paljon ihanteellisempi Euroopan kannalta, kuin lähes saarivaltiona elävä arktinen suomi.

Toisekseen suomi on menettänyt venäjävihassaan jo liian paljon. Ei pelkästään Venäjän viennin tyrehtyessä, vaan myös tulli-varasto-ja kuljetusmaksuina kauttakulkumaana Venäjälle muualta maailmasta vietävistä tuotteista. Missä on rekkajonot? Jokainen niistä on jättänyt suomeen rahaa erilaisina maksuina. Jos vihanpito lopetettaisiin. Nousisi Suomen talous pelkästään tämän ansiosta uudelleen nousuun, mutta eihän se käy, koska nato/usa määrää Euroopassa.

Äänestä

Enainnäökin Baltian maiden sijainti EI JUURIKAAN poikkea Suomen sijainnista!

Toiseksi: Suomi ei pidä minkäänlaista vihaa Venäjän suhteen ja maailma on sikäli muuttunut, että venäläisellä on monta vaihtoehtoista reittiä kuljettaa tavaroita eikä Suomio ole niistä enää kärjessä!

Kuljetusmaksuikka ei Suomi todellakaan käänny nousuun ja Venäjän kaupan osuus on mitätön!

Vanhat YYA-ajat ovat olleet ja menneet, mutta joitkut reliikit uskovan niihin yhä?

Äänestä
  • Että tuo jaksaa jauhaa, mutta pakko kai sitten? Suomen kauppa Venäjälle olisi elintärkeä ja vielä korostuu entisestään...mutta Suomen taloutta ajetaan alas?
    Millään muulla ei ole merkitystä, on liian paljon esimerkkejä olemassa...mitä nyt on viime aikojen päätöksenteoissa nähty, valtion omaisuutta myydään?
    Pakolaispolitiikka on järjetöntä ja ehkä kesän aikana jokin huipentuma nähtäneen koko Euroopassa ja myös Suomessa? Kuinka pitkälle 'matujen' raiskaukset voivat mennä, ennen kuin vastavoimat iskevät takaisin...isät, äidit?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jäitä hattuun kirjoitti:

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014060718378415_uu.shtml

Aika moni täälläkin kommentoijista luulee että Natoon ilmoittaudutaan kuin peruskouluun.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu