Miksi nykyään haukutaan, jos on "massaa"?

Aidosti tavallinen

Liittyy myös tyyliin, mutta kuitenkin.
Nykyään on muotia sanoa olevansa ernu ja erilainen. Massaa halveksitaan, ja ernuja pidetään rohkeina ja oikeamielisinä (radikaalisti yleistetty, mutta kuitenkin).
Nykyään Suomi24:ssä, muualla netissä nuortenpalstoilöa ja lehtien lukijapalstoilla arvostellaan ihmisiä, jotka pukeutuvat "massaan". Samalla julistaudutaan itse rohkeiksi pikkuernuiksi, joita "syrjitään vaatteidensa ja erilaisuutensa takia näiden kammottavien massateinien toimesta."
Olen nyt ihan rehellinen, ja puhun siis vain omista kokemuksistani. Asun kai erikoisella ja poikkeavalla alueella tässä ernuvastaisessa maailmassa, sillä täälläpäin nämä "erilaiset" lähinnä syrjivät tavallisia tallaajia. Heitä halveksutaan pinnallisina massateineinä, vaikka nämä tavallispukeutujat eivät ole tehneet erilaisille mitään pahaa.
Suoraan sanottuna minusta välillä tuntuu, että nämä "erilaiset" oikein haluavat kokea itsensä syrjityiksi jotta pääsisivät tännekin tilittämään kuinka "nykyajan massateinit ja niiden muoti on siis jotain NIIIIIN järkkyä!! Miks kaikki ei vaan voi olla sellasii ku on ja jos jollain on vähänki erilaiset kuteet nii katotaan sillai tosi halveksuvasti!!11"
a) Ensinnäkin. Tunnutaan olettavan, että jos todella pukeudut normaaliudesta poikkeavasti, niin sinun kuuluu olla koulukiusattu tai vähintäänkin eristetty hylkiö. 97% tapauksista tämä ei pidä paikkaansa. En ole koko 15-vuotisen elämäni aikana törmännyt tällaiseen (HUOM! Tämä on vain minun kokemukseni!!).
b) Oletteko huomanneet, että tämän "ernumuodin" mukana "erilaisuus" ja sen hakeminen ovat nykypäivän massaa? Väittäisin jopa, että jos joku uskaltaa vapaasti olla massatyylinen, on hän nykyajan erilainen. Sillä nykyään kaikki yrittävät väkisin olla jotenkin joukosta erottuvia, eikä siinä sinänsä ole mitään väärää. Mutta on väärin dissata sellaisia, jotka eivät erotu.
c) Tuon esimerkkilauseen viimeinen virke. "Miks kaikki ei voi olla sellasii ku on?"
Niinpä. Mitä jos joku oikeasti PITÄÄ siitä nykyajan "massatyylistä", ja kokee sen omakseen? Eivät kaikki ole tyyliltään mitään emoja, scenejä jne. JOTEN MIKSI VITUSSA NÄILLÄ "MASSOILLA" EI OLE OIKEUTTA PUKEUTUA KUTEN HALUAA? Ilman että siitä tullaan häntä dissaamaan/haukkumaan massaksi?!

Minä olen ylpeästi ihan tavallinen. Pukeudun miten haluan, eikä kenelläkään ole oikeutta tulla siitä aukomaan minulle päätään. Minusta on rohkeaa uskaltaa olla nykypäivänä vapaasti oma itsensä.

14

177

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kiittoos

      Olen aivan samaa mieltä, hienosti kirjoitettu.

      Miksei ihmiset voi pukeutua niinkuin haluavat ja olla kaikki samantasoisia? Tai no, niinhän me kaikki ollaan, samantasoisia. Vaikka joku luulisi toisin. En jaksa enkä tahdo tuhlata elämääni muiden ihmisten vaatteiden haukkumiseen tai kenenkään kiusaamiseen, mielummin teen hyvää kuin pahaa.

      Hyvää kesää kaikille. :)

      • -dgtyopn-

        Propsit aloittajalle mahtavasta ja osuvasta tekstistä. Nykyajan "oikeat" ernut tosiaan voivat olla vaikka massatyylisiä. Erilaisia heistä tekee se, etteivät he koko ajan pakkomielteisesti yritä erottua.
        Toiset viihtyvät taustalla, toiset taas pitävät siitä, että heidöt huomataan. Mutta, mahdollinen vaate-erilaisuutesi ei oikeuta sinua haukkumaan muita. Tämä tuntuu näiltä "ernuilta" unohtuneen.
        Itse olen myös sitä mieltä, että vaatteilla korostetaan omia mielipiteitä ja omaa persoonaansa. Silti vaatteet eivät tee kenestäkään persoonallista.


    • scenegirl

      Mitä pahaa on emoisaa ja sceneissä??

      • Onko joku väittänyt, että niissä olisi jotain pahaa?


      • peruspate
        jokutyyppi19 kirjoitti:

        Onko joku väittänyt, että niissä olisi jotain pahaa?

        Ei kukaan ole väittänyt, että emoissa, sceneissä tai ernuissa olisi mitään pahaa. Mutta käytöksenne on kyllä joskus pahaa. Kaksi täysin eri asiaa.
        Aloittaja 100% oikeassa. Mielenkiinnolla odotan, että milloin tänne ilmestyy näitä pyhiä "epämassoja" pätemään oman tyylinsä erinomaisuudesta.


      • normalium
        peruspate kirjoitti:

        Ei kukaan ole väittänyt, että emoissa, sceneissä tai ernuissa olisi mitään pahaa. Mutta käytöksenne on kyllä joskus pahaa. Kaksi täysin eri asiaa.
        Aloittaja 100% oikeassa. Mielenkiinnolla odotan, että milloin tänne ilmestyy näitä pyhiä "epämassoja" pätemään oman tyylinsä erinomaisuudesta.

        NIIIIN totta! :)


    • sormetakäynsamalpaskal

      meillä toiste päi jos ei oo massa haukutaa ;/

      • jepjepjepaa

        Anteeksi arvon sormetakäynsamalpaskal, mutta jostain syystä minun on vaikeaa uskoa tämän todenperäisyyttä. Voi olla, että olen väärässä. Se on enemmän kuin mahdollista. Mutta minulla on oikeus mielipiteeseeni.
        Olen samaa mieltä kuin aloittaja. En ole elämäni aikana törmännyt tällaiseen "massateinit syrjivät erilaisia"- kulttuuriin, jota ernut ahkerasti ainakin täällä netissä mainostavat. Päinvastoin. Ainakin täälläpäin tilanne on peilikuvana.
        Syystä tai toisesta mun on vaikeaa uskoa, että "epäernut" (en halua käyttää sanaa massa, sillä se on negatiivinen ja esineellistävä, en ole tavannut yhtään ihmistä joka kutsuisi ernuja "oudokeiksi") millään tasolla syrjisivät ernuja.
        Ja olen siinäkin samaa mieltä, että te kaikki itseänne "ernuiksi"/"epämassoiksi" kutsuvat olette juuri niitä massatyylisiä. Vaikka pukeutuisitte kuusenneulasiin ja kailottaisitte olevanne erilaisia, erilaisuuden hokeminen on pahinta massaa mitä tiedän.


    • 1234567890

      Alottajan tekstille: amen! Siis aivan täyttä totta. Aivan omasta ajatusmaailmastani nuo sanat!

    • Mää

      Ilman tota kirosanaa lopus täyellinen texti t: goottipississporttienruemohippimassatavisblingbling (no ehk vaa oma itteni kuitenki :D) 13w tyttö pinkeillä hiuksilla joka vihaa kaikenmoista rasismia etenkin ikärasismia :):):):) ja kukkahatturasismia :D

      • Nekkux

        Hienosti kirjoitettu, aloittaja! :)
        Tuli hymy huulille kun luin tekstisi ♥


    • Gloyd Orangeboar

      Arvaan, että tämä massanhalveksinta johtuu siitä, että tähän porukkaan sisältyy niin paljon niitä jonneja ja pissiksiä, jotka haukkuvat lähestulkoon kaikkea mikä hiukankaan eroaa heistä, tai eivät ole jotain huippukomistuksia/kaunottaria. Ja tällainen stereotypia onkin sitten ihmisillä KAIKISTA 12-16-vuotiaista niin sanotuista "massaan kuuluvista" ihmisistä, vaikka kaikki tuon ikäiset tavikset eivät olekaan jonneja tai pissiksia, vaikkakin valitettavan iso osa ovatkin.

      Tästä johtuu, että ernuja vituttaa nämä massaporukat, ja he dissaavatkin niitä taukoamatta. Olen ollut monissa ernuporukoissa, ja kuullut "massasta" puhuttavan erittäin halveksittavasti johtuen juurikin jonneista ja pissiksistä, koska monet heistä taas puhuvat pahaa ernuista. Ja tämä kuuluukin näihin loputtomiin nuorten vastakkainasetelmiin joita on esimerkiksi Belieberit VS Justinvihaajat, tai Bronyt VS MLP-vihaajat, ja tämä Massa VS Ernut.

      Ja jos tämä menisi siihen, että kaikki massa haluaisi erota normikäytännöistä, niin kohta ei olisi tavallaan enää sitä massaa, vaan maailma jakautuisi mukavasti kymmeniin, ellei satoihin porukoihin tasaisemmin kuin nyt. Ajatus on sinänsä abstrakti, eli massaakin tavallaan tarvitaan, jotta on jotain, josta erota.

      Ja hyvin kirjoitettu aloittaja, ymmärrän kyllä hyvin, miksi olet niin vittuuntunut tuohon stereotypiaan!

    • tylsimys

      Köh... Köh... Mikä tää "massa" juttu nyt taas on?

      Kuiteskin, ei ole mitään pahaa olla samanlainen tai erilainen kuin muut.

      Ja jos se nyt on se totuus niin miksi tätä vielä jauhetaan.

      Nuoret (haha oon ite 14) on kuiteskin vielä tyhmiä (juu haukun itteeni tyhmäksi) .

      Ja kyllä, mulla on tylsääää. :-D

    • laallalallalla

      Massateinithän on sellasii et niillä on kaikilla samoi vaatteit, reppui jne eli ne in muodikkaita ja seuraa sen hetken muotia. Ja turha sitä on haukkua "vitun massateiniks" jos joku tykkää samanlaisist jutuist ku muut. Ei erilaisuudeskaa mitää pahaa oo. Vaatteet, kengät jne on mielipide asioita eikä ketään pitäs tuomita pukeutumisen perusteella.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?

      Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin
      Maailman menoa
      183
      5272
    2. Haluaisitko enemmän ?

      Haluaisitko enemmän kuin ystävyyden ? M-N
      Ikävä
      169
      1661
    3. Vihjeitä kaivatusta

      Mitkä numerot liittyy sun kaivattuun? Osa puhelinnumeroa, kengännumero tai vaikka asuinpaikan koordinaatit (😊)
      Ikävä
      66
      1477
    4. Rakas mussukka

      anna joku merkki itsestäsi. Pyydän.
      Ikävä
      69
      1018
    5. Mira Luoti, Vain Elämää

      kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?
      Maailman menoa
      6
      827
    6. Lieksa missä syy?

      Kun viranhaltijat irtisanoutuu tehtävistä? Museonjohtaja irtisanoutunut. Sivistysjohtaja lähtökuopissa ja Lieksan Kiinte
      Lieksa
      124
      817
    7. Niin pettynyt

      Olen suhun ja siihen ettet koskaan kohdannut reilusti
      Ikävä
      57
      804
    8. Martina Jeopardyssa

      Telkusta tulee mainos ohjelmasta, missä vilahtaa Martina. Ai vitsi odotan sitä jaksoa, missä Martina on. Pääsee taas näy
      Kotimaiset julkkisjuorut
      192
      788
    9. En olisi uskonut et

      Suhun tutustuminen toisi elämään näin synkän varjon. Surullista kun luulee löytävänsä rakkautta ja saa vain pahaa.
      Ikävä
      66
      759
    10. miehelle naiselta

      Monen naisen kanssa olet lempinyt, mutta mua et saanutkaan 😉
      Ikävä
      76
      751
    Aihe