Pakko alkaan purkaa joutoporukoita

Ei ole yksinkertaisesti varaa maksaa oleilijoille.
Pääkaupungissa yksi oleilija jo maksaa 1300 - 1800 €.
Samaan aikaan esim 10 000 henkilöä roudataan " jumalan selän takaa " marjanpoimintaankin.

Marjanpoiminta sopisi hyvin oleilijoille kaupungeissa.
Jäsi edes hetkeksi ne patiot kaljoineen.

Ministeri Rinne paappa töpinäksi.
Juuri kukaan muu ei voi tätä tehdä.

Tottakai satoja muitakin työpaikkoja voidaan järjestää.
Mutta tähän mainittuun ei paljoa tarvita ammattitaitoa.
Kunhan etelän vasurit pidetään loitolla, he mieleellään sitten tulevat antamaan neuvoja " kuukausipalkoista" alalle, jossa ei veroja ja tulot työnmukaan.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kun ei anneta kaupunkilaisille mitään työlkaluja merjametsään, ettei loukkaa itseään.
Muoviämpari ja poimuri vain.

Äänestä

On maalaisten laiskuus saavuttanut huippunsa, pitäisi kaupunkilaisten käydä keräämässä maalaisten marjatkin. Maaseudulle kipataan kaupungeista miljardeja tukea että edes poimisitte marjoja, ei näytä sekään onnistuvan.

Äänestä

Kaupunkilaisethan ne marjat syökin, jotka näin kerätään firmoille.
Maalaiset kerää itse marjansa kellareihin.
Niitä ei tarvi kaupunkilaisten kerätä.

Sama se kaupunkilais oleilija vaikka ei viitsikään saada marjoja kuin vaikka parilitraa päivässä., parempin sekin kuin ei mitään.
Sehän jo olisikin melkoinen urakka monelle.

Voi olla mahdoton saada kaupunkilais olelijoita metsiin herkkuja poimimaan.
Maalla se ihan luonnollinen asia poimia marajat talven varalle.

Ai ai..tai sanoiki kuin kapi " voi voi voi"
Kun on pannukakun päälle lakkaa(hilloa) ja mustikkaaa laittaa.
ai ai..
Kaupunkilaiset makaa suu auki, sinne pitää muitten safka kaataa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kaupungeista kirjoitti:

Ei ole yksinkertaisesti varaa maksaa oleilijoille.
Pääkaupungissa yksi oleilija jo maksaa 1300 - 1800 €.
Samaan aikaan esim 10 000 henkilöä roudataan " jumalan selän takaa " marjanpoimintaankin.

Marjanpoiminta sopisi hyvin oleilijoille kaupungeissa.
Jäsi edes hetkeksi ne patiot kaljoineen.

Ministeri Rinne paappa töpinäksi.
Juuri kukaan muu ei voi tätä tehdä.

Tottakai satoja muitakin työpaikkoja voidaan järjestää.
Mutta tähän mainittuun ei paljoa tarvita ammattitaitoa.
Kunhan etelän vasurit pidetään loitolla, he mieleellään sitten tulevat antamaan neuvoja " kuukausipalkoista" alalle, jossa ei veroja ja tulot työnmukaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu