Hei! Tämä on nyt ensimmäinen kirjoitukseni tälle palstalle.
Aina välillä ahdistun ikuisuuden ajattelemisesta. Kuoleman jälkeinen ikuisuus, se ei ole sata miljoonaa eikä sata miljardia vuotta vaan ikuisuus jatkuu senkin jälkeen. Mitä tulen tekemään koko sen ikuisuuden tai mitä jos katoankin vain? Tätä ajatellessani tulee aivan valtava ahdistus, jopa paniikki ja pakokauhu.
Miten te olette tulleet tällaisten ajatusten kanssa sinuiksi?
Aina välillä ahdistun ikuisuuden ajattelemisesta. Kuoleman jälkeinen ikuisuus, se ei ole sata miljoonaa eikä sata miljardia vuotta vaan ikuisuus jatkuu senkin jälkeen. Mitä tulen tekemään koko sen ikuisuuden tai mitä jos katoankin vain? Tätä ajatellessani tulee aivan valtava ahdistus, jopa paniikki ja pakokauhu.
Miten te olette tulleet tällaisten ajatusten kanssa sinuiksi?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ikuisuuden ajattelu vastaa suurinpiirtein äärettömyyden ajattelua. Erilliselle persoonallehan äärettömyys ja ikuisuus ovat kauhistuttavia skenaarioita. Jos sulla on korkeanpaikan kammoa tai avarien tilojen kammoa, niin nää on sukua äärettömyyden ja ikuisuuden kammoille.
Ihan luonnollisia, sillä nuo kammot kuuluvat itsesuojeluvaistoon.
Tässä hetkessä eläminen poistaa noi kammot ja myös korkeanpaikan kammon. Ikuisuushan on myytti, tietoisuus voi elää vain tässä hetkessä, joka on aina läsnä sun nykyhetkessä. Kammo tulee siitä, että tavoitellaan sellaista, jota ei ole nykyhetkessä.
Paradoksaalisesti ikuisuuteen voi porautua porautumalla nykyhetkeen. Mielikuvien kautta jos koetat ikuisuuden saavuttaa, se ei onnistu vaan tulee sellainen epätodellinen olo. Nykyhetkessä on se meidän pakoreitti täältä ikuisuuteen, niinkuin mystikot kautta aikain on kertoilleet. Läsnäoleva meditaatio tai tarkkaavainen läsnäolo vaikkapa luonnossa ajaa saman asian.
Sitä mitä koetin kertoa, oli se että kun olet läsnä siinä sun ainoassa hetkessä mitä voi olla, eli kulloisessakin nykyhetkessä, et voi ajatella itseäsi jonain erillisenä persoonana.
Kun tietoisuus persoonasta katoaa tässä hetkessä, pelko katoaa. pelko on sidoksissa aina johonkin erilliseen, johon olet samaistanuyt itsesi. Tässä ei ole mitään erityistä mystiikkaa, vaan asiaa voidaan perustella haluttaessa myös psykologisesti. Pelko liittyy aina mielikuviin ja ajatustoimintaan.
Olet varmaan kokenut joskus läsnäoloa? Koet olevasi olemassa ilman ajatuksia. Tätä voi kokea mm. laskuvarjohypyn aikana tai korkealla vuoristossa kun maisema avautuu eteen lähes äärettömyyksiin asti. Tuo peloton ihmeellinen ajatukseton tila on mahdollista mylös normielämässä.
Uskovan se on ihana asi,päästä jeesuksen seuraan ikuinseti,maaliset ahdistukset ovat ijäti poissa,sairaudet,kuolema myös. Saa ylitää mestariaan joa lunasti kuoleman kidasta.
henkka1231
Ikuisuus on aivan eri asia kuin ajattomuus.
Ikuisuus on kuin 147,7 kilometriä sivuiltaan oleva kivikuutio jota talitintti nakertaa, kun tintti on nakertanut koko tuon kivimurikan, on kulunut yksi sekuntti ikuisuutta.
"Mitä tulen tekemään koko sen ikuisuuden tai mitä jos katoankin vain?"
Tietoisuus on hengen ominaisuus ja henki on Jumalasta ja Jumala on ääretön, ajaton kaikkeus ja me olemme kokemassa sen loputtomia mahdollisuuksia "luokka luokalta" niin nyt täällä kuin sitten toisilla olemisen tasoilla. Tietoisuus ei katoa tai vähene koskaan (ei sotketa sitä tiedostamiseen joka on kehon ominaisuus), vaan se laajenee, kasvaa meissäkin joka ikisenä hetkenämme (nyt-hetki on ainoa todellinen "ajaton aika").
Kasvatamme siis tietoisuuttamme AINA. Miten? Kokemalla kaikkea omalla tavallamme. Se on sitä mitä me teemme koko ajan jo nyt tässä maailmassa.
Sielumme niin kuin henkemmekään ei koskaan katoa. Vain tämä väliaikainen kehomme katoaa ja palaa maan energioihin. Kuollessamme jätämme tämän kertakäyttöisen elämänkoulun "koulupukumme" tänne tarpeettomana ja liian pieneksi käyneenä ;), mutta sielumme jatkaa olemistaan toisella, itsekullekin sopivalla olemisen tasolla. Tarvittaessa kuitenkin palaamme tänne tai jollekin muulle sopivalle kokemusplaneetalle jatkamaan 'opiskeluamme'...
Tuntemamme avaruuskin (positiivisten arvelujen mukaan tiedämme siitä noin 5%) on ääretön joten jo siinäkin riittää tutkittavaa joka ikiselle 'tutkimusmatkaajalle'!
Kaikkeuden kokemisen mahdollisuudet ovat loppumattomat! Vieläkö ikuisuus pelottaa?
Mitä tulen tekemään koko sen ikuisuuden tai mitä jos katoankin vain? Tätä ajatellessani tulee aivan valtava ahdistus, jopa paniikki ja pakokauhu.
Kuoleman jälkeinen ikuisuus tulee tuntumaan samalta kuin aika ennen syntymää. Mitä teit silloin?
Älä anna mielesi aiheuttaa ongelmia. Mieli tuppaa pyrkimään ajattelemaan asioita, joihin sen käsityskyky ei alkuunkaan riitä. Ajatukset ikuisuudesta voivat olla hyviä, inspiroivia ja kohottavia ajatuksia joillekin, mutta sellaisille, jotka miettivät "mitä tulen tekemään sen ajan", se ajatus ei mitä ilmeisimmin oikein sovi.
Ikuisuus ei ole ajanjakso tästä äärettömyyksiin, joka pitäisi sitten saamaan kulumaan jollakin keinoin. Paremminkin voisi ajatella ikuisuutta ajattomana perspektiivinä, tai ainakin sellaisena, johon lineaarinen aikakäsitys peräkkäisjärjestyksineen ei alkuunkaan istu.
Jos ajatus ikuisuudesta ei ole juuri sinun heiniäsi, voi kannattaa ennemminkin opetella elämään nykyhetkessä, ihan vain tässä hetkessä. Toki se on hyödyllinen taito ihan kaikille.