Psykologinen ajantaju käytännössä lähes kokonaan katoaa. Tuntuma on, että olin 3 vuotta ilman fyysistä kehoa. Kun lasken kuolinhetkestä syntymäaikaan, niin siitä tulee n. 30 vuotta.
3 vuotta subjektiivista eloa tavistasoilla on siis teidän 30 vuottanne. En ollut mikään guru vaan tavissolttu, joka elää keskimääräisillä henkitasoilla.
Mitä korkeampi eli hienovireisempi taso, sen nopeammin aika kuluu. Aika on tosin määriteltävä laajemmin tasoilta käsin, koska ne ovat eri ulottuvuuksia. Laajennettu aikakäsite, aika kulkee mm. pystysuoraankin ja menneisyyteen.
Pystysuora eli vertikaali aika on nykyhetken aikaa ajattomassa nykyhetkessä. Kun meditoin korkeimmalta saavuttamaltani tasolta käsin, katosin. Se on kuvaamatonta eloa yhdessä rajattomass olemisessa, joka on täysin erilaista kuin ihmisen elo. Se on rajatonta, ajatonta ja siinä ymmärrämme, että olemme itse se jota olemme kaivanneet. Olemme sisäiseltä olemukseltamme itrse jumala inkarnoituneena ihmiseksi.
Tässä on ihmiskunnan toivo, sillä Jumala tulee kaikki vapauttamaan materian kahleista. Te itse teette sen itsellnne.
3 vuotta subjektiivista eloa tavistasoilla on siis teidän 30 vuottanne. En ollut mikään guru vaan tavissolttu, joka elää keskimääräisillä henkitasoilla.
Mitä korkeampi eli hienovireisempi taso, sen nopeammin aika kuluu. Aika on tosin määriteltävä laajemmin tasoilta käsin, koska ne ovat eri ulottuvuuksia. Laajennettu aikakäsite, aika kulkee mm. pystysuoraankin ja menneisyyteen.
Pystysuora eli vertikaali aika on nykyhetken aikaa ajattomassa nykyhetkessä. Kun meditoin korkeimmalta saavuttamaltani tasolta käsin, katosin. Se on kuvaamatonta eloa yhdessä rajattomass olemisessa, joka on täysin erilaista kuin ihmisen elo. Se on rajatonta, ajatonta ja siinä ymmärrämme, että olemme itse se jota olemme kaivanneet. Olemme sisäiseltä olemukseltamme itrse jumala inkarnoituneena ihmiseksi.
Tässä on ihmiskunnan toivo, sillä Jumala tulee kaikki vapauttamaan materian kahleista. Te itse teette sen itsellnne.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Eli voitte meditoida kuolemanrajan takana. Kun korkeimmalta saavuttamaltanne tasolta kuolemanrajan takana vielä meditoitte, niin hyppäätte seuraavalle tasolle.
Ideana on kadottaa sidonnaisuudet kaikkiin muodollisiin olemuspuoliin, joita teosofit sanoo kehoiksi. Puhdas henki on kehotonta ja abstraktia, mutta silti äärimmäisen intensiivisesti koettavaa olemista.
Kaikilla on samanlainen abstrakti ydin, jota ei pidä kuvitella materiaksi tai esineen kaltaiseksi. Vaan enemmänkin "tietoisuudeksi" tai "olemiseksi".
"Se on kuvaamatonta eloa yhdessä rajattomass olemisessa, joka on täysin erilaista kuin ihmisen elo. Se on rajatonta, ajatonta ja siinä ymmärrämme, että olemme itse se jota olemme kaivanneet. Olemme sisäiseltä olemukseltamme itrse jumala inkarnoituneena ihmiseksi.
Tässä on ihmiskunnan toivo, sillä Jumala tulee kaikki vapauttamaan materian kahleista. Te itse teette sen itsellnne."
Dogmeihinsa jääneet kristityt eivät voi valitettavasti tuota ymmärtää, koska heidän on käytävä sotaa mm. hinduismia vastaan, jonka mukaan meidän jokaisen todellinen Itse on Jumala - me olemme siis tosiolemukseltamme Jumala.
Jos dogmaattiset kristityt vain luopuisivat rajoittuneesta ymmärryksestään, he voisivat ymmärtää, että Jeesuksen sanat "Minä ja Isä olemme yhtä" tarkoittaa sitä kirjaimellisesti. Jeesus tiesi olevansa Jumala, päinvastoin kuin me tavalliset tallaajat, jotka emme sitä tiedä. Mutta kristinuskoonkin sisältyy opetus ja ohje tulla Kristuksen kaltaiseksi, eli meidän jokaisen tulisi pyrkiä saavuttamaan Jeesuksen tavalla kokemukseen pohjautuva tieto siitä, että olemme todelliselta olemukseltamme Jumala (tai perimmäinen todellisuus, absoluutti, mitä nimeä tuosta kaikkeen sisältyvästä ja kaiken sisältävästä tosiolevasta käytämmekin.)
Mutta hienoa, että kirjoitit tuon kirjoituksen. Suurin osa kuolemanjälkeisistä kokemuksista sisältää lukemani mukaan samanlaisia elementtejä kuin tuo sinunkin kuvaus.
Katsokaa millaisia tyypit oli 1930-luvulla. Ihan suomalaisen näköisiä !
http://media.liveauctiongroup.net/i/10210/10907666_1.jpg?v=8CE10481657EF50
Veikkaanpa että te olette täällä Suomessa mutta ette tällä palstalla tietenkään. Kun kävin Saksassa taas, niin missä ne vaaleat luuraa? Ei niitä paljon enää näy. Veikkaanpa että suuri osa vaaleatukkaisesta rodusta kuoli ja uudelleensijoitettiin.
Suomeen, Skandinaviaan...
En kaipaa enää niin Saksaan , koska nykyinen Saksa on muuttunut. Ihan erilainen.
Me naurettiin , että Führerillä oli tiukka paikka kun Jesse Owens voitti 100 metrin juoksun olympialaisissa. hehe
http://viajes.elpais.com.uy/wp-content/uploads/4295384889_ba700ff330.jpg
Joo, elämänkierto on ihan tavisjuttua ja siihen ei pitäisi jumalia sekoittaa. Näet siellä toisella puolella ei ollut jumalia eikä Jumalaa, vaan ihmisiä..
Kun sanon ettei ollut Jumalaa niin tarkoitan ettei kukaan tunnustautunut Jumalaksi. Jälkikäteen voi arvata että huippuolo "taivaassa" oli kuitenkin sitä jumalelämää, muttei kukaan sitä jumalaksi kyennyt nimittämään.
Onko se sitä, että pitää luonnollisena sellaista että 'on-mikä-on', eli on ajatellut luoda itsensä itseni avulla itselleni niin että olen itseni, sekö tekee kaikesta tästä kaikesta niin yksinkertaista ja selvää?
Kyllä se näyttää siltä, että me olemme itse laskeutuneet tänne siitä syystä, että voisimme karaistua. Luominen on vähän outo sana.
Olemme ajatelleet itsemme tähän maailmaan, sillä tavalla itse synnyin. Ajattelin itseni uudeksi ihmiseksi. Tähän samaan ihmiseen ladattiin sisälle vanhat muistot eli minä persoonana.
Näin tulevan kehoni karmoineen eli niine tuntemuksineni, joita olin aiemmin elätellyt. Karma on suomeksi sanottuna suurimmaksi osaksi tuntemuksia, joita olen aiemmin elätellyt. Nuo tuntemukset en ole kuitenkaan minä, on tärkeää havaita. Ihminen on muuta kuin tunteensa. Nyt saan niittää sitä mitä kylvin, olin niinkuin te niin siksi Suomeen. Täällä on sellaisia rauhallisia ihmisiä pääsääntöisesti.
Yksinkertaista homma on siksi koska kaikki tarvittava tieto tulee sisältä. Ajatusmaailmahan on kuin yksi iso papupata, joka pähkäilee kaikenlaista. Siellä on monenlaista infoa, ja edesmenneetkin siellä asustelee. me olemme vain ajatuksen päässä toisistamme ja edesmenneistä.
Tosin edesmenneisiin on isompi kynnys tai muuri lähtökohtaisesti. Voimme tuon muurin särkeä, jolloin olemme taas yhteydessä. Yhteyden tekeminen on sama kuin mielen avaaminen. Voidakseen olla kunnossa, tulee mielen olla positiivinen. Positiivisuus on suoja. Ja toisekseen, siellä missä olen ja mistä lähdin hahmona, on positiivisuutta. Teidän taivaanne suurinpiirtein samanlainen, eli kohtuullisen positiivinen. Kaipaatte sinne, koska siellä on hyvin vähän jännitteitä, on rauhallinen mieli juurikaan ilman jännitteitä.
Juuri tämän faktan vuoksi, että olette jumalihminen ihmisen kehossa, tekee hommasta selvän. Vapautamme itsemme ensin tuohon taivastilaan, joka on positiivinen ja laaja, ja sen jälkeen oivallamme itsemme. Tuo taivas on itseoivalluksen kynnyksellä (teosofien deevachan). Olen täällä, koska itsekään en ole itseäni vielä oivaltanut, vaikka yhteys deevachaniin.
Ajatelkaa kuka minä olen?, kysykää tätä. Sanattomasti aidosti kysyvä löytää vähintään saman tilan kuin minä. Minä on ymmärrettävä toisella tavalla kuin te ymmärrätte, sillä se on aito minä, joka ajattelee kokonaisuuden hyötyä. Teidän hyötyänne.
Siis olkaa positiivisia ja kysykää: kuka minä olen?
Kysyt; kuka olen?
No tutkaillessa nousee mieleeni monenlaisia tuhansia kuvia, tuntemuksia, tietoa ja kokemuksia elämästä ja ihmisestä nimeltä "se ja se".
Olen tälläinen koska synnyin perheeseen jolta perin ominaisuudet kuten vanhemmiltani, olen tälläinen koska elin aikakautena joka oli(,,"mitä oli"), olen tälläinen koska elin sellaisten ihmisten ympäröimänä jotka sattuivat syntymään ja elämään, kohtamaan minut juuri sopivasti siinä ja silloin.
Nousee mielikuva ihmisestä jota kohtasi sattumukset, tapahtumat jotka aiheuttivat mileihyvää/pahaa,,,koska ne kohtasi muovautui osaksi tälläiseksi.
Lopultakaan miettiessä ei tässä edes tiedä mikä oikeasti lopulta on koska mistä tässä sekametelisopassa nimeltä ihminen "ottaisi kiinni"?
Ottaako kiinni positiivisesta kuvajaisestaan jättäen pois sitä joka oikeasti kasvatti(kuin vastus lihasta), vai miettisikö marttyyrisesti ja uhriutuen mielipahaansa ja maailman tuottamaa harmautta?
Mistä siis ottaa kiinni, tai mistä ottaa kunniaa (tai murhetta) itseleen kun realissa on "koostunut" niin useasta "osasta" ja tekijästä?
Oikeasti se mikä jää paljaasti jäljelle ja tuntuu todelta = kipu.
Tunnet olevasi siis kipu, tuntemukset ja kuvakokoelma. Jos katsot sitä kipua ja niitä kuvia, niin kuka on se katsoja joka katsoo sitä kipua ja kuvakokoelmaa?
Koe se katsoja, kun katsot minääsi, jonka tunnet kivuksi ja kuvakokoelmaksi.
"Lopultakaan miettiessä ei tässä edes tiedä mikä oikeasti lopulta on koska mistä tässä sekametelisopassa nimeltä ihminen "ottaisi kiinni"? "
Tämä on johtolanka. Niin, saako todellakaan tuosta tuntemuksien ja kuvien kokoelmasta, joka kantaa nimeä ihminen, kiinni?
Voiko siitä ylipäänsä saada pysyvästi kiinni? Onko tarpeen saada se kiinni?
Niinpä, se "maailma ja sen halu(!) häviää",, ihmisestä, siksi paljolti se ainut mikä vielä todellisesti 'koskettaa' on todellakin fyysinen kipu.
Ihmisessä "rakkauden pehmeä tila", rauha itsensä ja siten muiden kanssa ns. 'konsensus' maailman kanssa, että tietoisuus/tieto maailman asioiden todellisesta laidasta varmistaa sitä ettei enää tarvitse ns. "hötkyillä" ja stressata kuten oravanpyörässä piehtaroiva tiedoton ihminen.
Siksi tuntuu ettei enää tunne tai tunnu miltään mikään(elämä on tasaista taapertamista),,paitsi että kipu, se vielä pitää jotenkin tässä maailmassa.
Se on neutraalia,,niin vain on.
Tosin niinkauan kuin ei ole ei-dualistista tietoisuutta, muodostuu taas sitä egoa ja kärsimystä.
Jos kärsit, on käytännössä dualistinen tietoisuus päällä. Ei-dualistisessa tietoisuudessa on mahdotonta kokemuksen mukaan kärsiä tai valittaa.
Muistutan itselleni aina välillä, etten ole tekijä enkä kokija. En tee mitään. Tällöin on taas mahdollista tajuta kuka minä olen. Minä olen vain on, puuttumatta mihinkään. Se on kaikessa ja kaikkialla, muttei kiinni missään. Ei-dualistinen tietoisuus ei tee mitään eikä ole koskaan tehnytkään.
Se on kaiken lähtökohta, muttei esim. kykene ajatelemaan haluamista. Se on täysin ulkona siitä, mitä se tarkoittaa. Ken on joskus ollut ei-dualistinen, kaikkea tarkkaava läsnäolo ilman kehoa, tietää mistä puhutaan.
Meidän tulee hoksata ei-dualistinen tietoisuus pysyvästi. Tällöin tuota kiusankappaletta eli egoakaan (kärsimystä) ei enää synny.
Ei-dualistisessa mielessä sana Luoja on absurdi. Luoja ei ole luonut mitään, näin muodoin ei ole mikään luoja. Tekijät ovat niitä syntiinlangenneita. Niitä archoneita parhaimmillaan, arkkitehtejä. Psyykkisissä maailmoissa eläviä. Henki ei koskaan astu psyykkisiin maailmoihin omana itsenään, se verhoaa itsensä joksikin tekijäksi ja olennoksi.
Itseoivalluksen lukkona on teknisesti yaldabaoth eli Saturnus-vihkimyksen saanut tietoisuus. Todellinen itseoivallus tapahtuukin siksi vähintään Neptunus-tasolla, jonne pääsi Gautama Buddha.
Nämä planeetat ovat symboleja ja itse pääarkkitehdin nimikin on symboli, mutta kuvaavat niitä kosmisia tasoja, joilla tuo varsinainen itsemme oivallus tapahtuu. Mitään ei tapahdu sattumalta ja vahingossa. Ne ovat erittäin jylhiä korkeuksia, jotka menevät lähes käsittämättömästi tämän ihmiselon yläpuolelle. Siksi on painotettukin, että syvä rauhantila on välttämätön ennen lopullista askelta.
Ihmiskunta on jo pitkällä, täällä on jo siellä täällä ihmisiä, jotka kykenevät nousemaan ei-duaalisuuteen.
Schumaher on heräämässä koomasta, olisi mielenkiintoista tietää mitä hän koki tuona puolenvuoden aikana. Vai oliko kaikki pimeää.
Kuolemanraja ei välttämättä ollut Shumilla edes lähellä?
Tajuttomuus kun ei ole samaa kuin nde;eehen vaadittava tila(kliininen kuolema).
Tajuttomuudessa ns. "boottausta" ei tapahdu, koska "töpseliä" ei ikään kuin "vedetä seinästä" jossa elintoiminnot lakkaa lähes kokonaan.